Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 11.
elokuuta
2020.

Uusi tutkimus varhaiskasvatuksen saralla osoittaa että lapset haluavat aktiivisesti ymmärtää ja ilmaista suhtautumistaan koronavirukseen

Koronapandemia on aiheuttanut yhteiskunnallisen kriisin ja mullistanut arkielämän, ja sen ymmärtämiseksi ja käsittelemiseksi tarvitsemme tutkittua tietoa ja uusia näkökulmia. Ryhmä varhaiskasvatuksen tutkijoita Åbo Akademista, Helsingin yliopistosta, Göteborgin yliopistosta, Örebron yliopistosta ja Uumajan yliopistosta on selvittänyt, millä tavalla päiväkotilapset ymmärsivät koronapandemian sen alkuvaiheessa ja miten se heihin vaikutti.

– Tutkimusten mukaan pandemian kaltaiset kielteiset elämänkokemukset vaikuttavat lasten hyvinvointiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja lapset ovat erityisen haavoittuvaisia kriisien keskellä. Tämän vuoksi on tärkeää ottaa huomioon, miten lapset ymmärtävät ja ilmentävät koronapandemiaa omassa arkiympäristössään, sanoo tutkimusryhmän johtaja, Åbo Akademin varhaiskasvatuksen apulaisprofessori Mia Heikkilä.

Heikkilän mukaan lapset ovat aktiivisia, osallistuvia toimijoita, jotka voivat pohdinnoillaan ja tekemisillään osaltaan vaikuttaa kriisien käsittelyyn, kunhan heille annetaan siihen tilaisuus.

– On tärkeää vahvistaa lasten resilienssiä eli heidän kykyään käsitellä vastoinkäymisiä koronapandemian kaltaisen koko yhteiskuntaan vaikuttavan kriisin aikana ja sen jälkeen. Aiempi tutkimus on osoittanut, että lapsen mahdollisuudet saada tukea aikuisilta ja osallistua itse aktiivisesti ovat merkityksellisiä. Varhaiskasvatus on tässä luonnollisesti avainasemassa, toteaa projektitutkija Ann-Christin Furu.

Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, jossa kohderyhmänä oli päiväkotien ja esikoulujen henkilöstöä Suomessa ja Ruotsissa. Tulokset osoittavat lasten tuovan monipuolisesti esiin suhtautumistaan uuteen, tuntemattomaan ja usein voimakkaasti muuttuneeseen arkeen, jossa he itse, heidän vanhempansa, sukulaisensa ja ystävänsä sekä varhaiskasvatushenkilöstö elävät.

Lasten omaa ilmaisua ja osallistumista koronatilanteessa tarkastellaan neljän teeman avulla. Ensimmäinen teema on terveys, josta havaitaan, että lapset tietävät ja myös haluavat tietää lisää itse viruksesta ja siitä, miten virusta vastaan suojaudutaan. Toisena teemana on huoli ja huolenpito läheisistä, kuten ystävistä, omista vanhemmista tai iäkkäistä sukulaisista. Kolmas teema on, miten lapsi käsittelee arjen muuttuneita rutiineja.

– Neljäntenä teemana tarkastellaan, miten lasten leikistä, luovuudesta ja huumorista syntyy keinoja käsitellä tilannetta. Lapset leikkivät esimerkiksi koronahippaa ja sairaalaleikkejä tai piirtävät, loruilevat ja laulavat koronasta omaehtoisesti, selittää Ann-Christin Furu.

– Lasten erilaiset ilmaisutavat auttavat varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja myös lasten vanhempia tunnistamaan, mikä on lapselle merkityksellistä koronatilanteessa. Omaa lapsiryhmää voi seurata tästä näkökulmasta ja voidaan luoda tilanteita, joissa lapset voivat tuoda esiin koronatuntemuksiaan, Furu sanoo.

– Saimme kerättyä erittäin paljon aineistoa lyhyessä ajassa, mikä osoittaa, että lapsilla on runsaasti erilaisia tapoja ilmaista itseään koronavirukseen liittyen. Tämä tieto auttaa aikuisia löytämään sopivia toimintamalleja. Monet lapset tarvitsevat tukea tilanteen käsittämiseksi ja käsittelemiseksi. Varhaiskasvatuksessa tulee kehittää pedagogisia lähestymistapoja, jotka antavat tilaa lasten omalle ilmaisulle, sekä tarjota työkaluja, jotka tukevat lasten kykyä vastata haasteisiin, toteaa Mia Heikkilä.

1

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 10.8.2020, 14:21

Uudenkaupungin Lokalahdella järjestettävä Karjurock joudutaan perumaan huonontuneesta koronavirustilanteesta johtuen, kerrotaan Karjurockin tiedotteessa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 10.8.2020, 14:19

Koronaviruksen toinen aalto on käynnistynyt, vahvistaa Tyksin infektiotautien vastuualueen ylilääkäri Jarmo Oksi. Pandemia ei ole ohi ja Oksi korostaakin kaikkien vastuullista käyttäytymistä.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:02

Turun Kupittaanpuistosssa 1.-2.8.2020 järjestetty kaupunkifestivaali Aura Fest avasi Suomen poikkeuksellisen tapahtumakesän onnistuneesti. Tapahtuma keräsi 7 500 kävijää. Kävijäkunta koostui erityisesti n. 20-30 vuotiaista nuorista aikuisista.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Koulukatu 21 kohdalla. Työ aloitetaan maanantaina kello 18.00 ja työn arvioitu päättymisajankohta on tiistaiaamuna kello 06.00. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 10.8.2020, 5:58

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä maanantaista 10.8 lähtien koulujen lähistöllä Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Valvonta liittyy koulujen alkamiseen ja valvontaa tehdään lähiviikkojen ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.8.2020, 12:43

Koronatilanne heikkenee Suomessa. Turun kaupunki haluaa muistuttaa jokaisen vastuusta koronan toisen aallon seurausten lieventämiseksi.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:39

Pilke avasi musiikkipäiväkodin kauppakeskus Skanssin yhteyteen sekä englanninkielipainotteisen päiväkodin Pernoon.

Englanninkielipainotteinen päiväkoti Satakieli aukesi torstaina 6.8.2020 Pernoon uudisrakennukseen osoitteeseen Ruotsinsalmenkatu 6, 20240 Turku.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:38

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen teettämät Huhkon siltojen ja Pasalan alikulkusiltojen korjaustyöt ovat edenneet Raisiossa valtatiellä 8 seuraavaan vaiheeseen. Seuraavaksi siltojen vesieristys tullaan uusimaan EPDM kumimatoilla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.8.2020, 11:43

Turun terveysasemien ajanvarauspuhelimessa ja koronaneuvontapuhelimessa on edelleen ruuhkaa. Jos takaisinsoittoa ei saa 48 tunnin kuluessa yhteydenotosta, neuvotaan kaupungilta soittamaan uudelleen.

Paikallinen - 6.8.2020, 9:35

Beyond 2030 Challenge on kilpailu, joka kannustaa lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoita sukeltamaan tieteen ja teknologian maailmaan.

Paikallinen - 5.8.2020, 14:23

Viimeisen vuorokauden aikana Varsinais-Suomessa on todettu neljä koronavirustapausta. Aiheesta uutisoi Yle.

Yhteensä tapauksia on nyt todettu maakunnassa 403. 

Paikallinen - 5.8.2020, 12:29

Turun kaupungin sivistystoimiala järjesti keskiviikkona 5.8.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.8.2020, 14:37

Lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva voi hakea koulumatkatukea päivittäisten koulumatkojensa kustannuksiin.

Paikallinen - 4.8.2020, 8:15

Senaatti-kiinteistöt käynnistää yhteistyössä Turun kaupungin kanssa 4.8.2020 laatu- ja hintakilpailun Turun Pihlajaniemeen kaavoitettavista asuinkerrostalokortteleista. Kilpailun kohteena on kolme asuinkorttelia, jotka käynnistävät asuntorakentamisen Pihlajaniemessä.

Paikallinen - 4.8.2020, 8:14

Suomen Vuokranantajat ry on julkaissut yhdessä Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) kanssa vuosittaisen ennusteen asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä. Ennusteen pohjalta laaditussa kaupunkirankingissa Turku sijoittuu 24 kaupungin joukossa viidennelle sijalle.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.8.2020, 17:20

Linnanniemen kansainvälisen ideakilpailun kilpailutöitä on mahdollisuus kommentoida vielä 5.8.2020 saakka Kerro kantasi -palvelussa. Arvioitavina on kaikkiaan 127 ehdotusta Turun linnan ympäristön alueen kehittämiseksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.8.2020, 17:08

Murhan yrityksestä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta epäilty nuori mies on vangittu tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä. Mies tunkeutui omakotitaloon rikkomalla tunkilla ulko-oven lasin Raisiossa kesäkuun 8. päivänä illalla puoli kahdeksan aikaan.

Paikallinen - 3.8.2020, 9:01

Tallink Silja myy 7.8.2020 alkaen toistaiseksi lippuja Baltic Princessin risteilyille vain Suomesta. Risteilylle Baltic Princessillä ei siis toistaiseksi ole mahdollista lähteä Tukholmasta.

Paikallinen - 31.7.2020, 8:50

Torstaina 6.8. vietetään atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 75 vuotta. Yhdysvaltojen 6.8. ja 9.8.1945 pudottamat pommit tuhosivat japanilaiset kaupungit silmänräpäyksessä.

Paikallinen - 31.7.2020, 8:47

Kolmeen eri yksinäisen vanhuksen asuntoon tunkeutunut, kotihoidon työntekijänä esiintynyt mies on saatu kiinni ja hän on myöntänyt kuulusteluissa rikokset. Poliisi pääsi miehen jäljille omien tutkimustensa perusteella.