Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 29.
tammikuuta
2022.

”Uusi normaali” rohkaisi ihmiset liikkeelle ja museoihin

Vuosi 2021 oli monella mittarilla menestys Turun museoissa. Kiinnostavat näyttelyt ja koronapandemian vuoksi jo toinen kotimaan matkailun trendivuosi pitivät kävijämääriä suhteellisen korkealla tasolla. 

Jo edellisvuonna aloitettu voimakas digiloikka sai jatkoa, ja hyvä työ palkittiin Vuoden museokaupunki -palkinnolla marraskuussa pidetyssä Kulttuurigaalassa. Toukokuussa Suomen Museoliiton järjestämille valtakunnallisille museopäiville kokoontui etänä yli 700 alan ammattilaista. Lähetyspaikkana toimi Turun Kaupunginteatteri ja seminaariohjelman lomassa osallistujilla oli mahdollisuus osallistua virtuaaliopastuksille kaupungin eri museoissa. Turun museoiden yhteistyö saa jatkoa myös vuoden 2022 aikana ensimmäistä kertaa 21. toukokuuta järjestettävän Museoiden yö -tapahtuman muodossa.

Forum Marinumissa avattiin saaristonäyttely ja panostettiin digitaalisuuteen

Toinen koronavuosi kuritti yleisesti kulttuurialaa, ja se näkyy osaltaan myös Forum Marinumin kävijäluvuissa. Molempia poikkeusvuosia leimaa vilkas kesäsesonki ja haastavat talvikuukaudet. Vuonna 2021 merikeskus Forum Marinumin museo-, kokous- ja ravintolapalveluita käytti kaikkiaan noin 148 000 asiakasta (149 000 / 2020). Luvussa on mukana myös merikeskuksen alueella järjestetyt ulkoilmatapahtumat, jotka tosin jäivät vähäisiksi ja merkittäviä suunnitelmia jouduttiin jälleen perumaan. Iloisia poikkeuksia olivat peräkkäisinä viikkoina elo-syyskuun vaihteessa järjestetyt Turun filharmonisen orkesterin konsertti ja Elokuvapäivän ulkoilmanäytös, jotka keräsivät yleisöä yhteensä noin 1500 henkilöä Suomen Joutsenen edustalle.

Forum Marinumin näyttelyissä vieraili vuoden aikana 64 847 maksanutta kävijää (56 933 / 2020) joista peräti noin 50 000 ajoittui touko-elokuulle. Koko vuoden kävijöistä 15 677 maksoi Museokortilla (15 978 / 2020) Näyttelytarjonnan kohokohta 40 000 – Koe maailman suurin saaristo kosketusetäisyydeltä avattiin kesäkauden kynnyksellä. Huomattavan laajan yhteistyöverkoston työpanoksella syntynyttä, meriluontoa esittelevää näyttelyä on kiitelty sen interaktiivisesta toteutustavasta ja ajankohtaisesta ympäristönäkökulmasta. Näyttely on osa laajempaa hanketta, johon liittyy myös muita merikeskuksen toimintaa kehittäviä osakokonaisuuksia ja matkailullisen vetovoiman tavoitteita.

Kesän 2021 toinen merkittävä vetonaula ajoittui heinäkuulle, kun Suomen ensimmäinen museolaiva Sigyn avattiin yleisölle yli kolmen vuoden kunnostushankkeen jälkeen. Vielä jatkuneiden viimeistelytöiden vuoksi Sigyn pidettiin auki lyhennetysti, mutta vain yhden kuukauden aikana laivalla ehti silti vierailla 4 936 museokävijää. Lisäksi Sigyn oli syyskuussa vietetyn Turun päivän suosikkikohteita: tuolloin laiva houkutteli peräti 850 ilmaiskävijää. Vuonna 2022 Sigyn tulee olemaan auki koko kesän merikeskuksen muiden alusten rinnalla.

Forum Marinum liittyi vuoden 2021 keväällä Digimuseo.fi-palveluun toteuttamalla virtuaalinäyttelyn Suomen Joutsenesta. Palvelun käyttöä laajennettiin loppuvuodesta avaamalla toinenkin virtuaalinäyttely Vedenalainen sodankäynti. Näihin kahteen näyttelyyn on tutustuttu verkossa yhteensä noin 5 000 kertaa ja molempiin on myös tilattu maksullisia opastuksia. Forum Marinum -säätiön toimitusjohtaja Tapio Maijala kokee Digimuseoon kytkeytyvien mahdollisuuksien sopivan erityisen hyvin merikeskuksen museolaivoille. Tähän asti ainoastaan kesäkausina palvelleet alukset pääsevät paremmin esille ympärivuotisesti, ja Digimuseon kautta niiden toivotaan tavoittavan tulevaisuudessa lisää myös kansainvälistä yleisöä. Forum Marinumin suunnitelmissa on avata virtuaalinäyttelyt s/s Boresta ja vastakunnostetusta Sigynistä vuoden 2022 aikana. 

Turun taidemuseo kasvatti kävijämääräänsä museossa ja verkossa 

Turun taidemuseossa vieraili vuonna 2021 yhteensä 42 672 kävijää, joista 83 % oli maksaneita ja 17 % ilmaiskävijöitä. Kävijämäärä nousi lähes neljänneksen (23 %) vuodesta 2020, jolloin museovieraita tilastoitiin 34 638. Koronatilanne ja alueelliset rajoitukset vaikuttivat edelleen käyntien määrään, ja pandemiaa edeltävien vuosien luvuista jäätiin noin kymmenellä tuhannella kävijällä (2019: 56 863, 2018: 51 838). Innostus ja uskallus museokäynteihin lisääntyi kuitenkin tasaisesti kesän ja syksyn aikana. Museokortin suosio piti pintansa ja kortin käyttäjät tekivät yli puolet (56 %) taidemuseon kaikista käynneistä. 

Taidemuseo avautui helmikuussa tiukoin asiakasrajoituksin ja Sigrid Schaumanin kolorismiin ehti tutustua kevään aikana 6 886 taiteenystävää. Kesällä Michael Schilkin feat. Lotta Mattila -näyttelyn keramiikkataide houkutteli kotimaanmatkailijoita jo normaaliin tapaan, ja museossa vieraili 15 209 henkilöä. Syksyn suursatsaus, Ruotsin Nationalmuseumin taideaarteita esittelevä Royal Salute toi museoon vuoden 2021 loppuun mennessä 20 578 kävijää. Tammikuun 9. päivänä päättyneen näyttelyn kokonaiskävijämääräksi tuli 22 465. Vaihtuvien päänäyttelyiden lisäksi esillä oli oma kokoelma ja kymmenen Studio- ja Pimiö-näyttelyä.

Taidemuseo on tehnyt kahden viime vuoden aikana suuren digiloikan ja onnistunut tavoittamaan yleisöään uusin ja houkuttelevin keinoin. Erityisesti syksyn 2021 aikana järjestetyt etäopastukset, eri alojen asiantuntijoiden verkkoluennot ja valtasarjan keskusteluillat keräsivät lähemmäs tuhat osallistujaa Zoomin äärelle. Digitaalisuuden ohella taidemuseo teki uusia avauksia kestävämmän museoarjen saavuttamiseksi. Museo aloitti toimintansa Ekokompassi-ympäristöohjelmassa ja innosti turkulaisia ilmastotekoihin nykytaiteen keinoin järjestämässään Miljoonan puun talkoissa. Muun yleisötyön puolella taidemuseo tarjosi muun muassa taide-elämyksiä runsaalle 1 300 kasiluokkalaiselle valtakunnallisen Taidetestaajat-hankkeen kautta ja kehitti muistisairaille henkilöille suunnattua museotoimintaa ja opastusmenetelmiä. 

140 vuotta täyttänyt Turun museokeskus houkutteli kävijöitä koronatilanteesta huolimatta 

Turun kaupungin omistamiin ja ylläpitämiin museoihin tehtiin yhteensä 322 065 vierailua. Museoiden yhteenlaskettuja aukiolopäiviä oli 1 452. Vuonna 2020 vastaavat luvut olivat 291 023 vierailua ja 1 171 aukiolopäivää. Apteekkimuseo ja Qwenselin talossa vierailtiin 14 019 kertaa (2020: 14 926), Biologisessa museossa 12 162 kertaa (2020: 15 370), ja Kuralan Kylämäelle tehtiin yhteensä 123 270 käyntiä (2020: 105 138). Luostarinmäen museokorttelissa vierailtiin 24 290 kertaa (2020: 30 784), ja Turun linnassa 93 421 kertaa (2020: 92 112). Museokortilla maksettiin vuoden aikana yhteensä 43 160 käyntiä tai 22,6 % vierailuista Turun museokeskuksen maksullisissa kohteissa.

Turun kaupungin taidemuseo WAM keräsi suurimman tilastokasvun, kun pääsaleissa esillä olleet näyttelyt Epävarma horisontti, Anu Pentik – Alussa oli siemen sekä Spektri yhdessä WAMx-näyttelyiden monipuolisen nykytaidekattauksen kanssa houkutteli peräti 46 683 museokävijää. Vuonna 2020 WAMissa käytiin 25 476 kertaa. Anu Pentikin näyttelyssä vieraili yli 32 000 henkilöä, ja sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsittelevässä näyttelyssä Spektri (avoinna 9.1.2022 asti) vieraili 10 670 henkilöä.

Kokoelmien ja tarinoiden saavutettavaksi tekeminen verkossa jatkoi vuoden 2020 positiivisten kokeilujen viitoittamaa tietä. Digimuseo-palvelussa avattiin Wäinö Aaltosen taidetta ja valokuva-arkiston helmiä esittelevä virtuaalinäyttely. Samalla alustalla sekä YouTubessa tuotiin koettavaksi Turku ennen vuoden 1827 suurpaloa 360 asteen panoraamakuvina ja videoina. Turun kaupungin kadunnimiin pureutuva Historiaa Turun kartalla -videosarja ilahdutti sosiaalisen median kanavissa.  

Koronapandemian jatkuminen vaikutti ennen kaikkea tapahtumien ja opastusten tarjontaan. Museoissa haluttiin tästä huolimatta tarjota toimintaa järjestämällä muun muassa virtuaalityöpajoja ja -tapahtumia eri kohderyhmille. Poikkeustilan aikana haluttiin myös huomioida nuoret tarjoamalla 12–29-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy museoihin huhtikuusta toukokuun loppuun. Tätä mahdollisuutta hyödynsi noin 3 000 nuorta. 

Luostarinmäen museokortteli sekä Biologinen museo suljettiin lokakuussa mittavien infrastruktuuritöiden vuoksi. Biologinen museo avattiin jälleen tapaninpäivänä. Luostarinmäen uudistustyöt jatkuvat vielä koko kevään, ja museo avataan yleisölle jälleen kesäkuun alussa.  

Vuonna 2021 tuli kuluneeksi 140 vuotta Turun kaupungin historiallisen museon perustamisesta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin juttusarja Museotoimintaa 140 vuotta, joka löytyy koottuna sivulla  turku.fi/museotoimintaa-140-vuotta.

Aboa Vetus Ars Novassa kohdattiin arkeologian ja nykytaiteen parissa verkossa ja museossa

Arkeologian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus Ars Nova oli koronapandemian vuoksi alkuvuodesta suljettuna neljä ja puoli kuukautta – melko tarkalleen yhtä monta päivää kuin edeltäneenäkin vuonna. Vuoden aikana museokäyntejä museon arkeologiselle puolelle Aboa Vetukseen tehtiin 29 449 ja nykytaiteen puolelle Ars Novaan 26 033. Museokorttikäyntien osuus kaikista museokäynneistä oli 23 536. Yhteislipulla tai ilmaiskäyntinä museossa vierailleet on merkitty museokäynniksi sekä Aboa Vetuksen että Ars Novan puolelle. Vuonna 2020 museoon tehtiin yhteensä 31 612 vierailua ja vuonna 2019 museokäyntejä oli 59 939. Lukuja ei kuitenkaan voi suoraan verrata vuoden 2021 museokäynteihin, jotka on tilastoitu erikseen Aboa Vetuksen ja Ars Novan osalta.

Alkuvuodesta museo kehitti ja toteutti etäpalveluita. Etäopastuksia arkeologian ja nykytaiteen näyttelyihin pidettiin yhteensä 53 ja niiden kautta tavoitettiin 1 361 henkilöä koululaisista Museokorttiyleisöön. Kerran kuussa toistuva Arkeologin kahvitunti muodostui suosituksi ja mukavaksi tavaksi keskustella arkeologiasta ja tutkimuksesta yleisön kanssa. Museon tuottamat Minuuttiopastus-videot tarjosivat verkon välityksellä kepeitä tietoiskuja arkeologiasta ja nykytaiteesta.

Alkuvuoden hämärässä ohikulkijat saattoivat tutustua arkeologiaan ja nykytaiteeseen ikkunanäyttelyssä museon edustalla. Näyttelyyn kuului Hannu Karjalaisen videoteos Woman with Dark Hair sekä Minuuttiopastusvideoita. Valokuvataiteilija Aapo Huhdan näyttely Vuoden nuori taiteilija 2020 sekä kuvataiteilija Antti Oikarisen näyttely Melkein ei mitään ehtivät olla avoinna vajaat kaksi viikkoa museon avautuessa koronasulun jälkeen 14.5. Aboa Vetuksen raunioalueella oli koko vuoden esillä Raunistulan nukkekotikerhon hurmaava hiirten pienoismuseo Mouseum.

Ars Novassa nähtiin kesällä teoksia merkittävästä suomalaisesta nykytaiteen kokoelmasta näyttelyssä Sydän auki taiteelle – Niemistö-kokoelma Turussa. Samaan aikaan Takkahuone-galleriassa oli esillä alankomaalaisen Guido van der Werven elokuva Nummer veertien, home. Lokakuussa Ars Novassa avautui Osmo Rauhalan laaja yksityisnäyttely Muista unohtaa kaikki, joka esittelee taiteilijan 2010-luvun tuotantoa. Näyttely on esillä 29.5.2022 saakka.

Museon arkeologiseen yleisökaivaukseen tutustui kesän aikana 2 512 henkilöä. Museon arkeologisen kokoelman ja tutkimuksen parissa toimii myös sitoutunut vapaaehtoisten ryhmä. Vapaaehtoistoiminnasta on tullut korvaamaton osa museon yleisötyön ja arkeologian parissa tapahtuvan kansalaistieteen kehittämistä.

Aboa Vetus Ars Nova uudistaa pysyvää arkeologista näyttelyään osissa. Loppuvuodesta Aboa Vetuksen raunioalueella avautui ensimmäinen uusi näyttelyosuus Kauppaa ja ylellisyyttä. Kyseessä on testiosio, joka täydentyy yhä, ja jossa kokeillaan erilaisia tapoja kertoa menneisyydestä arkeologian pohjalta. Näyttelyosuudesta tullaan keräämään palautetta, joka ohjaa uudistustyötä eteenpäin. Kokonaisuudessaan pysyvä näyttely on uudistettu 2025.

Sibelius-museon kävijämäärät nousivat hieman edellisvuodesta

Koronapandemian takia museo oli suljettuna yhteensä noin viiden kuukauden vuoden aikana. Tämän lisäksi aukioloajat pysyivät toista vuotta perättäin supistettuina ja keskimääräinen aukioloaika oli vuoden 2021 aikana vain noin 16 tuntia viikossa.

Kokonaiskävijämäärä museossa oli 6 516 henkilöä, joista museokorttikävijöitä oli 1 862 kappaletta ja ilmaiskävijöitä oli 1 016. Sibelius-museossa ilmaiskävijöihin kuuluvat muun muassa kaikki alle 18-vuotiaat.

Näyttelyistä Ruisrock 1970 – miten kaikki alkoi kiinnosti kävijöitä laajasti oheistapahtumia myöden. Samoin loppuvuoteen sijoittunut Mika Vainio Listening Room herätti runsasta mielenkiintoa ja myytiin loppuun koronarajoitusten vaikuttaessa osallistujamäärään kuunteluhuoneessa. Kaiken kaikkiaan museossa ollaan tyytyväisiä vuoden kävijämääriin jatkuneissa poikkeusoloissa.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 28.1.2022, 15:36

Poliisi on tehnyt esitutkintatoimenpiteitä Valtatie 10 tapahtuneessa kuolonkolarissa. Tapahtumien kuluksi on varmistunut, että menehtynyt henkilöauton kuljettaja oli ajautunut autollaan vastaantulevien kaistalle, kerrotaan Lounais-suomen poliisilaitokselta.

Paikallinen - 28.1.2022, 15:31

Lounais-Suomen aluehallintovirasto ei 29.1.2022 alkaen anna uutta asiakas-, osallistuja- ja odotustilojen väliaikaista sulkemista koskevaa päätöstä. Nyt annettu päätös koskee yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa.

Paikallinen - 28.1.2022, 15:27

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on toiminut Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana vuodesta 2012. Haukio kertoo asiasta Twitter-tilillään. Hän kertoo siirtyvänsä lähiviikkoina uusiin haasteisiin. Tiedossa on Haukion mukaan ensi vaiheessa erilaisia kirjallisia projekteja.

Paikallinen - 28.1.2022, 9:53

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen poliittinen seurantaryhmä kokoontui neljänteen kokoukseensa keskiviikkona 26. tammikuuta. Seurantaryhmä jatkaa työtään, kunnes uusi aluevaltuusto ja aluehallitus maaliskuussa aloittavat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 27.1.2022, 17:05

TPS palasi kotikaukaloon joukkueen keskuudessa puhjenneen koronaepidemian jälkeen ja kaatoi Porin Ässät tiukassa pelissä maalein 2-1.

Ottelun jälkeen 4. erässä Tepsiä edusti valmentaja Ari Moisanen (alkaen 19:59).

Paikallinen - 27.1.2022, 10:07

Korona haastoi myös viime vuonna kaupungin vapaa-ajan palveluita. Vaikka kävijämäärät kaiken kaikkiaan vähenivät lähes puoli miljoonaa vuoteen 2020 verrattuna, asiakkaat löysivät erityisesti virtuaalitapahtumat, verkkokonsertit ja kirjaston varauspalveluun.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.1.2022, 9:40

Vuoden urheilija, Vuoden pelaaja ja nyt myös Vuoden turkulainen 2021 – jalkapalloilija Lukas Hradeckylle sataneet äänet siivittivät hänet Vuoden turkulainen -kisan voittoon.  Perinteisessä kisassa annettiin kaikkiaan 21 149 ääntä, joista Hradecky keräsi noin kolmasosan.

Paikallinen - 27.1.2022, 8:42

J.M. Barrien klassikkotarina Peter Pan nähdään uudelleen dramatisoituna Vartiovuorella.Tom Petäjän dramatisoima ja ohjaama seikkailu on tunteikas ja viihdyttävä musiikkinäytelmä.

Ohjaaja Tom Petäjä on kirjoittanut tekstiä jo jonkin aikaa ja uppoutunut tarinan maailmaan:

Paikallinen - 27.1.2022, 8:09

Poliisi on selvittänyt suuren Kaarinassa tehdyn ilotulitevarkauden, josta on epäiltynä yhdeksän henkilöä. Anastettujen ilotulitteiden arvo on noin 138 000 euroa.

Kaarinasta varastettiin lukittuun tilaan murtautumalla suuri määrä ilotulitteita aikavälillä 18.–25. joulukuuta.

Paikallinen - 26.1.2022, 14:29

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto aloitti toimintansa. Pyöreitä juhlivan Seikkailupuiston juhlavuoden ohjelmassa on esimerkiksi oman Puuhakirjan julkistus ja synttärijuhlat.

Paikallinen - 26.1.2022, 14:27

Raisiontiellä oleva 60 km/h nopeusrajoitus muuttuu lähiviikkoina 50 km/h rajoitukseksi. Raision kaupungin tekemä muutos koskee nelikaistaisen tieosuuden molempia ajosuuntia Raision keskustasta länteen, Uuteenkaupunkiin johtavalle junaradalle saakka.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.1.2022, 12:22

Turku on selvittänyt kaupunkilaisten kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt eli hiilijalanjäljen.

Paikallinen - 26.1.2022, 10:08

Tyks vakinaistaa mittavan määrä hoitohenkilöstön tehtäviä. Kaikkiaan Tyksin eri toimialueilla vakinaistetaan yhteensä 122 aiemmin määräaikaista tehtävää.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2022, 17:24

Eri puolilta Eurooppaa, myös Turusta, pyöräillään jälleen hyväntekeväisyyden nimissä tulevana kesänä Pariisiin. Kaudella 2021 kerättiin yhteensä noin 9,7 miljoonaa euroa, ja Team Rynkeby onkin yksi suurimmista ja näkyvimmistä hyväntekeväisyysprojekteista Euroopassa.

Paikallinen - 25.1.2022, 16:56

Turun Topinpuiston kiertotalouskeskukselle laadittiin ilmastopolku, joka tarjoaa toimenpide-ehdotuksia alueen ilmastotyöhön. Ilmastopolkua seuraamalla Topinpuiston yritykset voivat vähentää alueella syntyviä päästöjä muun muassa energiankäytössä ja logistiikassa.

Paikallinen - 25.1.2022, 16:52

Lukulukkaritoiminnan tavoitteena on kehittää yläkouluikäisten oppilaiden lukutaitoa ja vahvistaa opiskelutaitoja sekä jatko-opintovalmiuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema hanke toteutetaan yhteistyössä Turun normaalikoulun kanssa.

Paikallinen - 25.1.2022, 16:50

Koronaviruksen tartuntamäärät ovat edelleen korkeat, mutta ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun Varsinais-Suomessa. Sairaalakuormitus helpottui viime viikolla hetkeksi, mutta on taas samalla tasolla kuin aikaisemmin.

Paikallinen - 25.1.2022, 8:57

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on tulevaisuudessa merkittävä yrittäjäedustus. Alueen 79 valtuutetuista 21,5 prosenttia on yrittäjätaustaisia.

Paikallinen - 25.1.2022, 8:56

Kauppakeskus Skanssissa vuoden 2021 kokonaismyynti nousi neljä prosenttia aiemmasta vuodesta. Myynnin nousuun siivitti joulun kaksilukuinen myyntien prosentuaalinen kasvu. Kävijämäärä nousi joulukuussa yli 12 prosenttia ja joulukuun keskiostos ylitti 42 euroa.

Paikallinen - 25.1.2022, 8:56

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 22 400 työtöntä työnhakijaa. Joulukuun aikana työttömien määrä nousee yleensä reippaasti marraskuuhun verrattuna ja tällä kertaa määrä nousi 2 000 hengellä.