Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 7.
joulukuuta
2021.

Tyks Majakkasairaalan rakennustyö valmistui aikataulussa

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri vastaanottaa Tyks Majakkasairaalan rakentajilta tänään. Rakennustyö on valmistunut aikataulussa ja maksanut kustannusarvion mukaisesti 185 miljoonaa.

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) uusimman rakennuksen vastaanotto tapahtuu tänään 11. lokakuuta. Vastaanoton jälkeen sairaanhoitopiiri jatkaa talon varustelua ja henkilökunnan koulutuksia uusiin järjestelmiin ja tiloihin. Tammi-helmikuussa tapahtuvat muutot U-sairaalasta ja eri puolilta Tyksin mäkeä. Tyks Majakkasairaala avautuu asiakkaille helmikuun alussa.

Rakentamisen hankejohtaja Timo Seppälä on iloinen pitkään odotettujen tilojen valmistumisesta. Huhtikuussa 2016 alkanut rakennus on nyt valmis ja moderni sairaala odottaa käyttäjiään.

– Tärkein tavoitteemme täyttyy, kun saamme uudet ja asianmukaiset tilat nyt pääosin U-sairaalassa olevalle toiminnallemme, hän sanoo.

Tyks Majakkasairaalaan siirtyvät Lasten ja nuorten klinikka, Naistenklinikka, Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka sekä Suu- ja leukasairauksien klinikka. Talossa on myös näitä yksiköitä palveleva iso leikkausosasto ja esimerkiksi kuvantamisen yksiköitä. Henkilökuntaa muuttaa noin 1 200 henkilöä.

– Kaikki muuttajat saavat koulutusta ja perehdytystä, joka vie keskimäärin kaksi henkilötyöpäivää. Valmistautuminen muuttoon on jo tarkasti aikataulutettu. Varsinainen muutto tapahtuu kahden viikon aikana helmikuun alussa, hankejohtaja Riikka Aaltonen kertoo.

Koronapandemiasta huolimatta rakentaminen pysyi aikataulussa ja ennalta sovitussa hinnassa.

– Koronan vuoksi osa tavaratoimituksista myöhästyi, minkä vuoksi jouduimme muun muassa muuttamaan työjärjestystä. Vahva projektiosaaminen varmisti aikataulussa pysymisemme. Muutamia työntekijöitä sairastui koronaan, mutta saimme hyvin altistuneet selville ja heidät asetettiin karanteeniin, ja siiten onnistuimme välttämään taudin leviämisen työmaalla, Seppälä kertoo.

Vuonna 1969 valmistuneen U-sairaalan kerrokset 6–13 tyhjenevät helmikuussa muuton myötä. Alempiin kerroksiin jää vielä toimintaa. U-sairaalaa tarvitaan, kunnes rakentaminen Tyksin Kantasairaalan alueella taas etenee.

– Tavoitteena on saada U-sairaala tyhjäksi vuoteen 2025 mennessä. Se edellyttää lisärakentamista. Seuraavaksi on suunnitteilla lisäosa T-sairaalaan. Pitkän aikavälin tavoitteena on uusi U-sairaala, Timo Seppälä kertoo.

Helsingin moottoritien ylle noussut Tyks Majakkasairaala näkyy Turun itäiselle tuloväylälle.

– Vaikuttavan näköinen rakennuksemme toimii porttina ja toivottaa Turkuun tulijat tervetulleeksi, Timo Seppälä toteaa.

Majakkasairaalan etupihan kaidekatos valoineen valmistuu lähiviikkoina. Kahdeksankerroksisen talon katolla sijaitsee sairaalan konesali, joka valaisee majakan lailla ympäristöä.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 5.12.2021, 11:21

TPS:n sitkeä ryhmä päätti tiukkaan pakatun kolmen pelin viikkonsa kolmanteen voittoon kaatamalla tulikuuman HPK:n maalein 1-0 jatkoajalla. Samalla katkesi HPK:n 10 ottelun voittoputki ja Tepsin putki taas venähti neljän ottelun mittaiseksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 3.12.2021, 15:45

Eipä ollut Kärpistäkään Tepsin kaatajiksi, vaan Palloseuran voittoputki venähti kolmen ottelun mittaiseksi ja samalla 4-3-voitto takasi myös sen, että TPS pysyi sarjan piikkipaikalla.

Paikallinen - 2.12.2021, 15:01

Meyer Turku on luovuttanut tänään Costa Toscana –risteilijäaluksen (180 000 brutoovetoisuustonnia) Costa Cruisesille.  Ajallaan tehty luovutus kertoo telakan kyvystä toimia myös vaikeina aikoina.

Costa Toscana on Meyer Turun mukaan yksi maailman ympäristöystävällisimmistä laivoista.

Paikallinen - 2.12.2021, 14:53

Kyseiset kaksi omikrontartuntaa ovat peräisin Ruotsista. Altistuneet on asetettu karanteeniin.

– On hyvin todennäköistä, että kyseessä on omikronvariantti, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Paikallinen - 2.12.2021, 10:21

JHL:n ja Jytyn lakko päättyi keskiviikkona 1.12. klo 16.00.  Lakon aikana raaka-ainetilauksia ei ole pystytty tekemään normaalisti, joten lämpimän ruoan valmistusta ei voida kaikissa keittiöissä heti aloittaa. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 2.12.2021, 10:14

TPS kairasi jo neljännen perättäisen vierasvoittonsa, kun Ässät kaatui Porissa niukasti maalein 2-1.

Paikallinen - 2.12.2021, 9:34

Kauppakeskus Mylly kirii vauhdilla kiinni pandemian aiheuttamaa notkahdusta. Myllyn kokonaismyynnissä on tänä vuonna kuuden prosentin kasvu. Myös marraskuun kävijämäärä nousi kuusi prosenttia. Vuoden 2021 aikana Myllyyn on avattu seitsemän uutta myymälää.

Paikallinen - 2.12.2021, 9:32

Kupittaan urheiluhalli juhlii pyöreitä vuosia, ja kutsuu kaikki vauvasta vaariin tutustumaan avoimien ovien päivään sunnuntaina 5.12. Koko perheen tapahtumassa voi temppuilla, nauttia glögitarjoiluista sekä tutustua maksutta kuntosaliin ja keilahalliin.

Paikallinen - 1.12.2021, 10:28

Valon polun laaja valotapahtuma on toteutettu Vanhankaupungin ja ydinkeskustan alueelle. Uniikkien valoteosten näyttämönä toimivat etenkin Turun kauniit puistot ja Aurajoki rantoineen. Oheisohjelma ulottaa tapahtuman myös kaupungin kaduille ja aukioille. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.12.2021, 9:54

Maaperätutkimusta suoritetaan torstaina Helsinginkadulla Kalevanrampin risteyksen läheisyydessä. Oikeanpuoleinen ajokaista pois käytöstä Helsingin suuntaan ajaessa. Työaika on kello 9.00 - 15.00. Työmaa-alueella alennettu nopeusrajoitus.

Paikallinen - 1.12.2021, 9:51

Tyksissä on tänään 30.11.2021 hoidossa kaiken kaikkiaan 14 koronapotilasta, joista alle viisi on tehohoidossa. Terveyskeskussairaaloissa on kymmeniä potilaita hoidossa koronan vuoksi.

Paikallinen - 1.12.2021, 9:50

Uudestakaupungista tulee Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) 18. osakaskunta ensi vuoden alusta. Vuonna 2022 jätehuollon palvelut pysyvät vielä pitkälti tutunlaisina.

Paikallinen - 1.12.2021, 9:49

Neuvottelutulos syntyi neuvotteluissa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n, Ammattiliitto Jyty ry:n sekä Tekniikka ja Terveys KTN ry:n kanssa. Neuvottelutulos esitetään hyväksyttäväksi osapuolten päättäville tahoille keskiviikkona aamupäivällä.

Paikallinen - 30.11.2021, 7:33

Lounais-Suomen poliisi selvittää viikonloppuna Turun keskustassa tapahtunutta vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta.

Epäilty rikos tapahtui Tukholmankadun alkupäässä perjantain ja lauantain välisenä yönä kahden aikaan. Teon jälkeen epäilty poistui paikalta.

Paikallinen - 30.11.2021, 6:47

Tapahtumaan voivat osallistua Turusta ja lähiseudulta yhtyeet, joiden jäsenet ovat alle 29-vuotiaita. Jo 26.

Paikallinen - 30.11.2021, 6:46

Turun kaupunginhallitus päätti siirtää päiväkotien ja koulujen ruokapalvelut kaupungin omaksi toiminnaksi, mutta Arkeaan jäävien työntekijöiden työehdot ovat edelleen vaarassa. Ammattiliitto JHL ja Arkea käynnistävät neuvottelut uudelleen.

Paikallinen - 30.11.2021, 6:46

TPS vahvistaa hyökkäystään 21-vuotiaalla Olli Jakosella. Jakonen saapuu Turkuun tammisaarelaisesta Ekenäs IF:stä, jossa pelasi yhden kauden. Jakonen on tehnyt TPS:n kanssa yksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy myös optio kaudesta 2023.

Paikallinen - 29.11.2021, 8:04

TUTO Hockey Oy:n hallitus on päättänyt vapauttaa Antti Virtasen edustusjoukkueen päävalmentajan tehtävästä välittömästi. Virtasen sopimus kattoi kuluvan kauden loppuun asti.

Muu valmennustiimi jatkaa ennallaan.

Paikallinen - 29.11.2021, 8:03

Turun pormestaristo on neuvotellut ratkaisusta Arkean työehtosopimuksen vaihtamista koskevaan kiistaan. Kiista vuoksi JHL:n ja Jyty ovat aloittaneet laittoman lakon. Selkeä enemmistö pormestaristosta tukee päiväkotien ja koulujen ruokahuollon siirtämistä in-house -toiminnaksi.

Paikallinen - 29.11.2021, 8:02

TPS vahvistuu 19-vuotiaalla puolustaja Joonas Lakkamäellä. Kaudet 2022–23 kattavan sopimuksen TPS:n kanssa kynäillyt Lakkamäki siirtyy Turkuun porilaisesta Musan Salamasta.