Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 20.
toukokuuta
2022.

Turun Topinpuistolle rakennettiin alueen ilmastotyötä ohjaava Ilmastopolku

Turun Topinpuiston kiertotalouskeskukselle laadittiin ilmastopolku, joka tarjoaa toimenpide-ehdotuksia alueen ilmastotyöhön. Ilmastopolkua seuraamalla Topinpuiston yritykset voivat vähentää alueella syntyviä päästöjä muun muassa energiankäytössä ja logistiikassa. Samalla vastataan Turun kaupungin kunnianhimoiseen tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Ilmastopolun rakentamiseen osallistuivat Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) lisäksi kaikki muut Topinpuiston alueella sijaitsevat yritykset.

Turun Orikedolla sijaitsevan Topinpuiston kiertotalouskeskuksen tuore Ilmastopolku listaa toimenpiteitä, joiden avulla alueella syntyviä päästöjä voidaan vähentää ja sitoa vaiheittain vuoteen 2035 mennessä. Topinpuisto on kiertotalouteen keskittynyt yritysalue, jossa sijaitsee Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) Topinojan jätekeskuksen lisäksi muita jätehuollon ja kiertotalouden palveluja, kuten esimerkiksi yritysjätteiden käsittelyä ja biokaasulaitos.

Ilmastopolun rakentaminen aloitettiin tunnistamalla jo olemassa olevia päästölähteitä ja hiilinieluja. Lähtötason määrittelyn jälkeen asetettiin sopivat ilmastotavoitteet ja tunnistettiin tavoitteiden saavuttamiseen sopivia toimenpiteitä.

– Selvitimme aluksi Topinpuiston ilmastoasioiden nykytilannetta. Nyt tiedämme esimerkiksi, ovatko yritykset jo laskeneet omia hiilijalanjälkiään ja mitä sähköä tällä hetkellä alueella on käytössä, kertoo LSJH:n projektisuunnittelija Lassi Leinonen.

Päästöjä voidaan vähentää muun muassa hiilineutraalilla energialla

Topinpuiston Ilmastopolku ehdottaa jatkoon erilaisia mahdollisia toimenpiteitä, joilla alue voisi tulevaisuudessa vähentää päästöjään. Toimenpiteitä on niin lyhyelle kuin pitkällekin aikavälille.

– Lyhyellä aikavälillä on tärkeää määritellä kaikkien alueen toimijoiden hiilijalanjäljet, jotta saamme yhä tarkemman kuvan päästölähteistä. LSJH otti jo hiljattain ensiaskeleensa ilmastopolulla, kun laskimme yhtiömme toiminnan hiilijalanjäljen. Tuloksia LSJH:n laskennasta on odotettavissa kuluvan kevään aikana, Leinonen sanoo.

Pidemmällä tulevaisuudessa voitaisiin siirtyä täysin hiilineutraalin energian ja logistiikan hankintaan, lisätä hiilinieluja sekä kompensoida päästöt, joiden syntymistä ei voida välttää.

– Kiertotalous ja ilmastotavoitteet otetaan vahvasti huomioon esimerkiksi Topinpuiston uudisalueiden suunnittelussa ja rakentamisessa. LSJH suunnittelee alueelle muun muassa uutta asukkaita palvelevaa lajitteluasemaa sekä poistotekstiilin jalostuslaitosta, Leinonen jatkaa.

Ilmastopolun rakentaminen käynnistettiin Turun kaupungin aloitteesta ja sillä pyritään vastaamaan kaupungin tavoitteeseen olla kokonaan hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Topinpuiston uudisalueiden kehittämisen mahdollistava asemakaava tuli lainvoimaiseksi keväällä 2021.

Hyvät käytännöt ja onnistumiset jaetaan Topinpuiston verkostossa

Ilmastopolkua työstettiin alusta asti yhdessä alueella toimivien yritysten kesken. Alueella toimivat yritykset ovat kaikki kiertotalouden ja jätehuollon osaajia. Mukana Ilmastopolkua rakentamassa olivat Lounais-Suomen Jätehuollon lisäksi Gasum Oy, Kuusakoski Oy, Ekopartnerit Turku Oy, Stena Recycling Oy (Kaivoasema), Kiertomaa Oy ja Turun Maisemointi Oy.

Ilmastopolun laatimisen lisäksi Topinpuiston yritykset tekevät itsenäisesti omaa ilmastotyötään. Hyvät käytännöt ja onnistumiset jaetaan verkoston kesken muun muassa kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä Topinpuisto-päivässä.

 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.5.2022, 9:53

Naantalin asuntomessuille kannattaa ensisijaisesti tulla julkisella liikenteellä. Turun seudun joukkoliikenne Fölin linjat 6 ja 7 kulkevat Luonnonmaalle, Naantalin asuntomessujen portille koko asuntomessujen ajan 15.7.–14.8.2022. Linjoilla on käytössä päästöttömät sähköbussit.

Paikallinen - 19.5.2022, 9:52

TPS Jalkapallo juhlii satavuotista seurahistoriaansa kuukauden kuluttua, lauantaina 18. kesäkuuta. 100-vuotisjuhlaottelu pelataan Kupittaan Veritas Stadionilla lauantaina 18.6. klo 15.00 alkaen, kun TPS:n vieraaksi saapuu KPV. 

Paikallinen - 19.5.2022, 9:51

Linnanniemen alueelle laaditaan taideohjelma, jossa määritellään taiteen paikat sekä teosten valintaan liittyvät kriteerit ja prosessit. Taideohjelman laatii julkiseen taiteeseen ja rakennetun ympäristön taidekoordinaatioon erikoistunut konsulttiyhtiö Frei Zimmer.

Paikallinen - 19.5.2022, 9:50

Tyks Laboratorioiden Kliinisen mikrobiologian laboratorio on todennut koronaviruksen omikron BA.5-variantin, niin sanotun Etelä-Afrikan muunnoksen, aiheuttaman tautitapauksen Varsinais-Suomessa.

Paikallinen - 17.5.2022, 17:08

Viikoittain tuhansia ilmaisia ruokakasseja vähävaraisille jakava Operaatio Ruokakassi kaipaa kipeästi lisää lahjoittajia, sillä ruoka-avun tarve kasvaa vauhdilla. Sunnuntaina Tuomiokirkkotorilla kokoonnutaan yhteiseen Toivon tori -tapahtumaan.

Paikallinen - 17.5.2022, 17:06

Turun seudun joukkoliikenne Fölin suosittu vesibussiliikenne käynnistyy maanantaina 23.5. Vesibussin kyytiin pääsee päivittäin 23.5.–28.8. sekä lisäksi lauantaisin ja sunnuntaisin kolmena viikonloppuna 3.–4.9., 10.–11.9. ja 17.–18.9. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.5.2022, 10:03

 

Turun kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden apulaispormestariksi on valittu lääkintöneuvos Heikki Pälve (kok). Pälve valittiin tehtävään Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.5.2022.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.5.2022, 17:16

 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.5.2022, 11:33

Humalistonkadulla  ja Läntisen Pitkänkadun risteyksen lähettyvillä sijaitsevassa kerrostalon kellarissa sytttyi tänään 16.5.2022 aamupäivällä tulipalo. Palo sai alkunsa, kun vanhaa öljysäiliötä polttoleikattiin. Säiliötä oltiin poistamassa linjasaneerauksen yhteydessä.

Paikallinen - 16.5.2022, 11:26

Maastotutkimukset radan varressa Mynämäellä polkaisevat käyntiin ison ratasuunnitteluhankkeen, jossa suunnitellaan parannuksia Turun ja Uudenkaupungin sekä Raision ja Naantalin välisiin raideyhteyksiin. Maastotutkimukset alkavat Mynämäellä maanantaina 23.5.

Paikallinen - 13.5.2022, 10:53

Turun seudulle paenneita ukrainalaisia auttava Avustuspiste Turku muuttaa osin aukioloaikojaan lahjoittajille. Maanantaisin lahjoitusten tuomisen aika Rautakatu 10:ssä Turun Itäharjulla pysyy nykyisenlaisena klo 9–18 mutta tiistain aika vaihtuu puolestapäivästä iltapäivään klo 15–18.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:41

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti Perniössä seututiellä 183 (Kemiöntie) sijaitsevien Lohvon ja Piiliojan siltojen korjaustyöt toukokuun alussa. Korjaustöiden on tarkoitus valmistua kesäkuun aikana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:40

Auringon pinnan yksityiskohtia pääsee tarkastelemaan Iso-Heikkilän tähtitornilla lauantaina 28.5. ja 18.6. klo 13-15 tähtitieteellinen yhdistys Turun Ursan aurinkonäytöksissä. Aurinkoa ei koskaan saa katsoa ilman siihen tarkoitettuja välineitä, koska sen säteily vahingoittaa herkästi silmiä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:24

Suuren suosion saavuttanut Logomon Terassikesä -konsepti on lunastanut paikkansa osana Turun tapahtumakesän kohokohtia. Heinäkuussa Logomon Teatron terassin lavalla nähdään muun muassa Amorphis, Matti ja Teppo, J. Karjalainen, Anssi Kela sekä Younghearted.

Paikallinen - 13.5.2022, 10:23

20.–22.5 järjestettävä Jokisataman avajaiset on monipuolinen tapahtumaviikonloppu, joka tarjoaa monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille. Valtaosa tapahtumista on maksuttomia. Osana Jokisataman avajaisten ohjelmaa järjestetään myös Jokisatama soi Ukrainan hyväksi -tukikonsertti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:23

Turun Kaupunginteatterin syysohjelmiston psykologinen trilleri Kunnia ja Hiljaiset sillat -musikaali saavat rinnalleen koko perheelle suunnatun esityksen Viirun ja Pesosen joulupuuhat. Esitys tuo teatteriin joulumieltä 9.11.2022 alkaen. 

Paikallinen - 13.5.2022, 10:22

Kaikki pyöräilyyn liittyviä palveluita Turun seudulla tuottavat tahot voivat jatkossa hyödyntää pyöräilylle laadittua brändi-ilmettä. Yhtenäinen ilme auttaa tekemään palveluja tunnetuksi ja pyöräilijöitä löytämään niiden luo.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:21

Päällystystyöt jatkuvat maanteillä 192 Mietoisissa välillä Pyhe-Y-tien liittymä ja 204 Pöytyällä välillä Rannanmäki-Uusikartano. Valtatien 1 ja Turun kehätien eli kantatien 40 liittymässä Kaarinan Kirismäessä päällystetään vielä joitain erkanemiskaistoja.