Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 17.
syyskuuta
2021.

Turun ostolaskujen maksatus on ruuhkautunut

Media

Turun kaupungin laskutus on ruuhkautunut. Syynä on kaupungissa kesäkuun alussa tehty mittava taloushallintojärjestelmän vaihto, jossa Turku siirtyi uuteen SAP-järjestelmään. Järjestelmän muutoksella tavoitellaan sujuvampaa ja virtaviivaisempaa toimintaa.

Järjestelmän käyttöönottoon liittyy asioita, jotka hetkellisesti heikensivät toimintakykyä.

Toukokuun puolivälin jälkeen alkaneen laskutuskatkon seurauksena käsiteltäviä laskuja on kertynyt reilut 11 000, jotka eivät vastaa uusia laskutusohjeita eikä niiden käsittelyä pystytä automatisoimaan ja tästä syystä käsittely edellyttää aikaa vievää manuaalityötä.

Automaattinen käsittely edellyttää, että laskuilta löytyvät kaupungin laskutusohjeessa esitetyt asiat. Tästä syystä onkin erittäin tärkeää, että toimittajat noudattavat tarkasti laskutusohjetta. Laskutusohjeiden mukainen lasku kulkee järjestelmässä nopeasti ja maksamme hyväksytyt laskut toistaiseksi seuraavana päivänä korona-ajan ohjeistuksemme mukaisesti, joten prosessi on varsin nopea.

Urheiluseurojen toiminta-avustuksia käsitellään parhaillaan ja ne pyritään maksamaan tällä viikolla.

- Pahoittelemme asiakkaille koituvaa huolta ja harmia. Teemme kaikkemme, että maksatus saadaan kuntoon mahdollisimman pian, sanoo Turun talousjohtaja Valtteri Mikkola.

Ostolaskuja on jo sen verran mennyt maksatukseen, että prosessin tiedetään toimivan. Turun kaupunki tiedottaa laskutusruuhkan purkamisen aikataulusta mahdollisimman pian.

Kaupungin palvelulaskutuksessa laskutuskatkon aikana laskuja jäi suunnitelman mukaan lähettämättä, mutta tällä hetkellä ensimmäiset laskut ovat matkalla asiakkaille.

- On hyvä huomioida, että uudistuksesta johtuen vanhat e-laskusopimukset eivät ole enää voimassa ja kaikki laskut tulevat paperisina kunnes asiakas tekee uuden e-laskusopimuksen. Uudistuksen myötä yksi e-laskusopimus kattaa kaikki kaupungin palvelut, kertoo Mikkola.

Järjestelmän uudistaminen on osa Turun kaupungissa meneillään olevaa suurta uudistusta, jossa kaupungin toimintamalleja virtaviivaistetaan ja selkeytetään. Tavoitteena on tehdä kaupungin toiminnasta entistä asiakas- ja asukaslähtöisempää sekä sujuvoittaa työntekoa ja tukea päätöksentekoa.

2

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 16.9.2021, 11:13

TPS nousi Liigan kärkeen kairaamalla 2-1-vierasvoiton JYP:stä ja aloitti samalla kauden toisen viikkonsa riemukkaasti täydellä pistepotilla. 4.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.9.2021, 10:21

Jyrsintä- ja päällystystyö  haittaa liikennettä Sepänkadulla välillä Kupittaankatu - Kunnallissairaalantie. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Päivittäinen työaika on kello 9.00 - 15.00 ja tarvittaessa myös kello 17.00 - 21.00.

Paikallinen - 15.9.2021, 10:19

ELY-keskus on käynnistänyt 2021 vuoden alusta tiesuunnitelman laatimisen mt 180 (Saaristotie) parantamisesta välillä Kurkela-Kuusisto. Hankkeen yleissuunnitelma on laadittu nimellä Kaarinan läntinen ohikulkutie. Hankkeessa on mukana Kuusistonsalmen sillan uusiminen.

Paikallinen - 15.9.2021, 10:18

Turun Kirjastosilta valaistaan syksyn 2021 aikana useilla teemaväreillä. Jokaisen värin takana on ajatus tärkeästä asiasta, jota halutaan tuoda esiin tiettyinä päivinä. Turun kaupunki järjestää teemavalaistuksia eri yhteistyötahojen kanssa vuosittain.

Paikallinen - 14.9.2021, 16:04

Poliisi tavoitti päihtyneen mopoilijan ja henkilöauton kuljettajan Kustavissa lauantaina.

Lauantaina puolenyön aikaan Kiparluodontiellä Kustavissa tapahtui onnettomuus, jossa nuori mopoilija menetti ajoneuvonsa hallinnan ja kaatui. Mopon kyydissä oli myös toinen nuori matkustaja.

Paikallinen - 14.9.2021, 16:02

Varsinais-Suomessa koronatilanne on suurin piirtein samalla tasolla kuin viime viikolla. Tautia esiintyy erityisesti muuta kuin kotimaista kieltä äidinkielenään puhuvassa rokottamattomassa väestössä.

Paikallinen - 14.9.2021, 9:17

Turun seudun vapaaehtoiset sukeltajat nostavat tulevana perjantaina Aurajoen pohjasta moottoripyörän. Pinnanalaiset siivoustalkoot jatkuvat Turun päivän perinteisessä Aurajokea siivotaan sukeltaen -tapahtumassa.

Paikallinen - 14.9.2021, 9:12

Turun ratapihan yli rakennettu Logomon silta on valmistumassa. Silta otetaan käyttöön sen jälkeen, kun kaikki sillan lopputyöt ja viimeistelyihin liittyvät työt on saatettu valmiiksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.9.2021, 11:04

Jyrsintä- ja päällystystyö haittaa liikennettä Hämeentiellä välillä Hämeensilta - Savitehtaankatu. Haittaa liikenteelle on Liedon suuntaan ajaessa. Työ tehdään yksi ajokaista kerrallaan. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 13.9.2021, 11:03

Kahdeksannentoista kerran järjestettävä jazzristeily tuo Viking Gracelle jälleen odotetun minifestivaalin kuudella liekehtivällä esityksellä 18.–19. syyskuuta.

Paikallinen - 13.9.2021, 11:02

Nuorten syrjäytyminen on ilmiönä haastava ja monitahoinen. Turun kaupungin syrjäytymisen ehkäisemisen hankkeessa on kehitetty seurantamalli, joka valottaa ilmiötä usean tietolähteen ja monen osa-alueen avulla. Mittaristo julkaistaan kaikille avoimena kaupungin internetsivuilla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 12.9.2021, 11:42

Tepsin kotiavaus päättyi niukkaan 3-2-tappioon, kun Ilves kävi hakemassa pisteet Turkuhallin lauantai-illasta. 4. erässä ääneen pääsivät TPS-kapteeni ja Auran Aaltojen kummipelaaja Juhani Jasu (alkaen 13:21) sekä apuvalmentaja Kari Kalto (alkaen 21:53)

Paikallinen - 10.9.2021, 12:23

Turun seudulla tehdyt mittaukset osoittavat, että alueella ilmanlaatu oli huono vain kolmena vuorokautena viime vuonna. Rikkidioksidipitoisuuksia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä ja tulokset olivat alhaiset.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 10.9.2021, 0:47

TPS aloitti kauden 2021-2022 riemukkaalla vierasvoitolla Rauman Äijänsuon hallista, kun TPS pilasi Lukon viirinnostajaiset nappaamalla avajaisillasta mukaansa täyden pistesaaliin maalein 5-3.

Paikallinen - 9.9.2021, 16:45

Lounais-Suomen poliisi jatkaa turkulaisen Kurjenmäkikodin tiistaisen väkivaltatapauksen selvittämistä. Esitutkinnan myötä rikosnimikkeet ovat tarkentuneet. Asiaa tutkitaan nyt kuolemantuottamuksena ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä.

Paikallinen - 9.9.2021, 15:54

Keskusrikospoliisi on selvittänyt esitutkinnassa aseenkäyttötilanteen tapahtumien kulkua. Ampuminen tapahtui kotihälytystehtävän yhteydessä maanantaina 23.8. Sekä paikalla ollut henkilö että poliisi käyttivät ampuma-asetta.

Paikallinen - 9.9.2021, 9:47

Turun koronatilanteessa ei ole tapahtunut viime viikkojen aikana isoja muutoksia. Ilmaantuvuusluku on edelleen korkea (270/100 000/14 vrk). Tartuntoja ilmenee tasaisesti joka viikko n. 250.

Paikallinen - 9.9.2021, 9:32

Kongsberg antaa Turun ammattikorkeakoulun käyttöön yli miljoonan euron arvosta laitteistoja, joilla voidaan kehittää autonomista ja etäohjattua laivaliikennettä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 8.9.2021, 13:51

Yksi henkilö on kuollut eilen 7.9. Turun kaupungin ylläpitämässä Kurjenmäkikoti 2:n ikääntyneiden laitoshoitoa tarjoavassa yksikössä tapahtuneessa väkivallanteossa. Myös toinen henkilö joutui väkivallankohteeksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 7.9.2021, 23:06

Auran Aaltojen Kiekkoradion tiimi esittäytyi tiistaina 7.