Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 1.
lokakuuta
2020.

Turku voi sittenkin työllistää kesätyöntekijöitä

Koronarajoitusten väljentyessä Turun kaupungin on mahdollista ottaa nuoria kesätyöntekijöiksi. Paikkoja on noin 50 nuorelle, jotka valitaan kaupungin kesätöitä alkuvuodesta hakeneiden joukosta. Lisäksi tarjolla on edelleen runsaasti kesätyöseteleitä, joiden avulla nuori voi työllistyä kaupungin ulkopuolisen työnantajan palvelukseen.

Turun kaupungin kesätöitä ovat voineet hakea 1.6.2002–31.5.2004 syntyneet turkulaisnuoret. Koronarajoitusten ja työntekijöiden tarpeen vähentymisen vuoksi kaupunki ilmoitti huhtikuussa, ettei kesätyöntekijöitä voida tänä kesänä ottaa. Rajoitusten uusien lievennysten ansiosta kesätöitä voidaan nyt kuitenkin tarjota rajoitetusti ja turvallisuusasiat huomioiden.

- Kesätyöpaikkoja on tarjolla mm. aluepelastuslaitoksella, päiväkodeissa, Ruissalon camping -alueella sekä vapaa-aikatoimialalla. Työtehtävät ovat avustavia ohjaus- ja järjestelytehtäviä, vaatehuoltoa, siivousta, asiakaspalvelua ja muuta nuorille sopivaa työtä. Kesätyöntekijät valitaan arpomalla 600 hakijan joukosta ja nuoriin ollaan yhteydessä nopealla aikataululla, mahdollisesti jo viikon 21 lopulla, kertoo nuorisopalvelupäällikkö Taina Laaksonen.

Kaupungilla on edelleen tarjolla myös kesätyöseteleitä, joiden avulla nuoria kannustetaan hakemaan töitä yrityksistä ja yhdistyksistä. Kesätyöseteli on 310 euron arvoinen tuki työnantajalle, joka palkkaa 15-18-vuotiaan turkulaisnuoren kesätöihin. 

- Tänä kesänä nuoria halutaan ohjata tehtäviin, joissa kesäavulle on nykyisessä poikkeustilanteessa tavallista suurempi tarve. Kesätyösetelin ideana on, että työnantaja uskaltaa helpommin palkata nuoren, kun omavastuuosuus palkasta jää pieneksi, kertooTyöpisteen vastaava urasuunnittelija Sanna Järvi.

Setelin avulla töihin voi hakea muihin kuin kaupungin tai valtion tehtäviin. Työnantajalla on kuitenkin oltava y-tunnus, joten yksityishenkilö ei voi toimia työnantajana. Työpaikan ei tarvitse sijaita Turussa, vaan se voi olla myös lähikunnissa.

Työnantaja palkkaa kesätyösetelin saaneen nuoren työsuhteeseen, jonka kesto on vähintään 10 työpäivää. Työaika on 30 tuntia viikossa tai vähintään 60 tuntia kesäkauden aikana 1.5.–31.8.2020.

Jos sopiva työpaikka on tiedossa, nuorten kannattaa ottaa yhteyttä Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskuksen Työpisteeseen.

Yritykset voivat ilmoittaa tarjolla olevista kesätyöpaikoista Työpisteelle numeroon 040 544 7231 tai heidi.latvala@turku.fi.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 1.10.2020, 16:12

Turun kaupungin Puolalan yläkoulussa on todettu koronavirustartunta. Noin 40-50 oppilaan ja henkilökunnan jäsenen arvioidaan altistuneen. Altistumiset ovat tapahtuneet 28.-29. syyskuuta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.10.2020, 15:12

Poliisi tutkii Turun Stålarminkadulla eilen 30.9.2020 iltapäivällä tapahtunutta henkirikosta. Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa, Stålarminkadun päiväkodin lähellä olevassa taloss. Päiväkoti ei liity tapahtumiin. Poliisi on ottanut yhden miehen kiinni ja hänet on pidätetty.

Paikallinen - 1.10.2020, 9:47

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan osasto on kahdeksanpaikkainen. Uusi osasto tarvitaan vankiloiden järjestyksen ja turvallisuuden sekä henkilökunnan työturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Paikallinen - 1.10.2020, 9:14

Turku myy huutokaupalla kolme omakotitonttia. Aiheesta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 1.10.2020, 7:54

Kesämökki syttyi tuleen Pöytyällä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Aiheesta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 30.9.2020, 10:04

Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Ammattilaisten osaamisen kehittämisellä edistetään varhaisen puuttumisen keinoja mielenterveyden tukemisessa kouluympäristöissä.

Paikallinen - 29.9.2020, 17:36

Pärnäisten yhteysaluslaiturin uusiminen alkaa marraskuun 2020 aikana osana isompaa Pärnäisten ja Retaisten lauttarantojen perusparannusurakkaa. Huonokuntoinen yhteysaluslaituri puretaan ja tilalle rakennetaan uusi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 29.9.2020, 17:30

Toriparkin rakentaminen Turun kauppatorin alle on hyvässä vauhdissa. Samaan aikaan torialueella tehdään töitä Kauppatorin pintarakenteiden, kalusteiden ja varusteiden sekä paviljonkirakennusten ja toria ympäröivien katujen rakentamiseksi, jotka kuuluvat kaupungin toteutettaviin töihin.

Paikallinen - 29.9.2020, 11:19

Kellonsoittajan koulutaloon (Kellonsoittajankatu 9–11) on tehty kesällä 2020 kuntotutkimus, jossa selvitettiin väistötiloina käytettävien kerrosten 1–3 kunto. Tulosten perusteella varhaiskasvatus- ja opetustoiminta on suositeltavaa siirtää muualle.

Paikallinen - 29.9.2020, 11:19

Koronaan sairastunut henkilö on vieraillut turkulaisessa Studio-yökerhossa viikonloppuna 18.-20.9.

Paikallinen - 29.9.2020, 10:20

Maksuttomat Lasten liikunnan ihmemaa -tapahtumat käynnistyvät lokakuussa poikkeusjärjestelyin koronatilanteen takia. Ihmemaiden osallistujamäärää rajataan ja tapahtumiin pitää ilmoittautua.

Paikallinen - 29.9.2020, 8:48

Vihertyö haittaa liikennettä Pansiontiellä, välillä Pahaniemensilta - Suikkilantien risteys. Yksi ajokaista on suljettu Pansioon päin ajaessa. Päivittäinen työaika on 8.00 - 15.00. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 29.9.2020, 8:42

Turun kaupunki ottaa käyttöön tekoälyä käyttävän neuvontabotin koronaohjeistuksen levittämisessä. Åbot-neuvontabotin tarkoitus on varmistaa, että Turun kaupungin voimassa oleva koronaohjeistus on löydettävissä kaikilla tärkeimmillä Turussa käytetyillä kielillä  

Paikallinen - 29.9.2020, 8:41

Kaupunkilaisilla on jälleen mahdollisuus kulkea Luostarinmäen museokorttelin alueella lokakuun kahden ensimmäisen viikon. Portit ovat avoinna ajalla 1.–17.10. aina tiistaista lauantaihin klo 10–17. Museokorttelin talot ovat suljettuina, mutta museokauppa ja Kahvila Kisälli ovat avoinna.

Paikallinen - 25.9.2020, 13:23

FC Inter on solminut ensi kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään tällä kaudella toimineet apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Paikallinen - 24.9.2020, 16:19

Sinilevähavaintojen määrä on edelleen vähentynyt Lounais-Suomessa ja tällä viikolla sinileviä havaittiin vain muutamalla sisävesien havaintopaikalla. Yhdelläkään merialueen havaintopaikoilla ei havaittu sinilevää kuluvan viikon aikana.

Paikallinen - 24.9.2020, 10:45

Salossa otetaan uusi askel kohti päästöttömämpää lämmöntuotantoa. Korvenmäen ekovoimalaitoksen tontilla kallioperään porataan lämpövarasto, johon kesäajan tuotannossa syntyvä ylimääräinen lämpö varastoidaan. Varastoitu lämpö käytetään talvella, kun lämmöntarve on suurimmillaan.

Paikallinen - 24.9.2020, 10:44

Keskiviikkona 23.09.2020 klo 22.00 poliisipartio oli valvomassa liikennettä Liedossa Tampereen Valtatiellä. Turun suunnasta tulevalle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 202 km/h alueella, missä oli 120 km/h nopeusrajoitus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 24.9.2020, 10:43

Forum Marinumin Kruununmakasiini, alun perin viljamakasiini 1800-luvulta, on erinomainen paikka ruokanäyttelylle. Nykyisen elintason jatkuvassa nousussa ruoka- ja ravintokysymykset ovat kestoteemoja mediassa ja ihmisten mielenmaisemassa.

Paikallinen - 23.9.2020, 17:25

Turku istuttaa Puun päivänä 25.9. tammen Urheilupuistoon. Puu istutetaan turkulaisen lähiluonnon kunniaksi. Kaupungin asukkaat ovat tervetulleita seuraamaan istuttamista perjantaina klo 12 alkaen.