Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 11.
elokuuta
2020.

Turku kuuluu muuttoliikkeen voittajiin, mutta sillä on myös haasteita

Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaiseman katsauksen mukaan Turku hyötyi 2010-luvulla merkittävästi maan sisäisestä muuttoliikkeestä. Turkua kasvatti nuorten muuttoliike, mutta samaan aikaan se kärsi edelleen muuttotappioita sekä ympäristökuntiin että pääkaupunkiseudulle työllisten nuorten aikuisten osalta haasteeksi asti.

Turkua kasvatti etenkin merkittävä muuttovoitto 15–24-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Turkuun muuttaa nuoria kaikilta Manner-Suomen seuduilta, Helsingin seutu mukaan lukien. Turkuun muuttaneista nuorista 51,5 prosenttia oli opiskelijoita, 42 prosenttia työllisiä ja 6,5 prosenttia työttömiä. Työttömien osuus oli pienempi kuin verrokkikaupungeissa. Ulkomaalaistaustaisten nuorten osuus muuttovoitosta oli verrattain pieni (2,3 %).

Haasteen Turulle asettaa merkittävä muuttotappio työllisten nuorten aikuisten (25–34-vuotiaat) ja korkeakoulutettujen ryhmissä. Turku kärsi hieman yli puolet (55 %) muuttotappiosta muulle Turun seudulle. Näiden muuttotappioiden vaikutukset ovat vain puolinaiset: Turun kaupunki menetti verotuloja, mutta muuttajien työvoima ja osaaminen pysyivät seudullisilla työmarkkinoilla. Helsingin seudun osuus muuttotappioista oli 41 prosenttia, minkä seurauksena Turku ja koko seutu menettivät myös työmarkkinoiden osaamispotentiaalia.

Turun muuttotappio 25–34-vuotiaiden ikäluokassa on pysynyt 2010-luvun aikana vuositasolla määrällisesti samana, mutta koska Turun väkiluku on kasvanut, muuttotappion suhteellinen osuus on hieman vähentynyt. Kokonaismuutos perustuu Turun seudun ulkopuolelta tulevan 25–34-vuotiaiden tulomuuton kasvuun, etenkin toisen asteen suorittaneiden nuorten työllisten keskuudessa.

Myös työllisten nuorten aikuisten muuttotappio Turun kaupungista seudun muihin kuntiin vähentyi 2010-luvun kuluessa, mutta vain hieman. Sen sijaan korkea-asteen suorittaneiden muuttoliikkeessä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia 2010-luvun aikana.

Nuoret ovat pitäneet Turun maan sisäisen kaupungistumis- ja keskittymiskehitykseen perustuvan muuttoliikkeen voittajissa, mutta kaupungilla riittää haasteita edelleen muissa ikäryhmässä.

– Veto- ja pitovoiman pitäisi vahvistua nuorten aikuisten ja korkeakoulutettujen ryhmissä etenkin suhteessa Helsinkiin, mutta myös suhteessa muuhun Turun seutuun, summaa katsauksen kirjoittaja, VTM Rasmus Aro.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 10.8.2020, 14:21

Uudenkaupungin Lokalahdella järjestettävä Karjurock joudutaan perumaan huonontuneesta koronavirustilanteesta johtuen, kerrotaan Karjurockin tiedotteessa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 10.8.2020, 14:19

Koronaviruksen toinen aalto on käynnistynyt, vahvistaa Tyksin infektiotautien vastuualueen ylilääkäri Jarmo Oksi. Pandemia ei ole ohi ja Oksi korostaakin kaikkien vastuullista käyttäytymistä.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:02

Turun Kupittaanpuistosssa 1.-2.8.2020 järjestetty kaupunkifestivaali Aura Fest avasi Suomen poikkeuksellisen tapahtumakesän onnistuneesti. Tapahtuma keräsi 7 500 kävijää. Kävijäkunta koostui erityisesti n. 20-30 vuotiaista nuorista aikuisista.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Koulukatu 21 kohdalla. Työ aloitetaan maanantaina kello 18.00 ja työn arvioitu päättymisajankohta on tiistaiaamuna kello 06.00. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 10.8.2020, 5:58

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä maanantaista 10.8 lähtien koulujen lähistöllä Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Valvonta liittyy koulujen alkamiseen ja valvontaa tehdään lähiviikkojen ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.8.2020, 12:43

Koronatilanne heikkenee Suomessa. Turun kaupunki haluaa muistuttaa jokaisen vastuusta koronan toisen aallon seurausten lieventämiseksi.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:39

Pilke avasi musiikkipäiväkodin kauppakeskus Skanssin yhteyteen sekä englanninkielipainotteisen päiväkodin Pernoon.

Englanninkielipainotteinen päiväkoti Satakieli aukesi torstaina 6.8.2020 Pernoon uudisrakennukseen osoitteeseen Ruotsinsalmenkatu 6, 20240 Turku.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:38

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen teettämät Huhkon siltojen ja Pasalan alikulkusiltojen korjaustyöt ovat edenneet Raisiossa valtatiellä 8 seuraavaan vaiheeseen. Seuraavaksi siltojen vesieristys tullaan uusimaan EPDM kumimatoilla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.8.2020, 11:43

Turun terveysasemien ajanvarauspuhelimessa ja koronaneuvontapuhelimessa on edelleen ruuhkaa. Jos takaisinsoittoa ei saa 48 tunnin kuluessa yhteydenotosta, neuvotaan kaupungilta soittamaan uudelleen.

Paikallinen - 6.8.2020, 9:35

Beyond 2030 Challenge on kilpailu, joka kannustaa lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoita sukeltamaan tieteen ja teknologian maailmaan.

Paikallinen - 5.8.2020, 14:23

Viimeisen vuorokauden aikana Varsinais-Suomessa on todettu neljä koronavirustapausta. Aiheesta uutisoi Yle.

Yhteensä tapauksia on nyt todettu maakunnassa 403. 

Paikallinen - 5.8.2020, 12:29

Turun kaupungin sivistystoimiala järjesti keskiviikkona 5.8.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.8.2020, 14:37

Lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva voi hakea koulumatkatukea päivittäisten koulumatkojensa kustannuksiin.

Paikallinen - 4.8.2020, 8:15

Senaatti-kiinteistöt käynnistää yhteistyössä Turun kaupungin kanssa 4.8.2020 laatu- ja hintakilpailun Turun Pihlajaniemeen kaavoitettavista asuinkerrostalokortteleista. Kilpailun kohteena on kolme asuinkorttelia, jotka käynnistävät asuntorakentamisen Pihlajaniemessä.

Paikallinen - 4.8.2020, 8:14

Suomen Vuokranantajat ry on julkaissut yhdessä Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) kanssa vuosittaisen ennusteen asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä. Ennusteen pohjalta laaditussa kaupunkirankingissa Turku sijoittuu 24 kaupungin joukossa viidennelle sijalle.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.8.2020, 17:20

Linnanniemen kansainvälisen ideakilpailun kilpailutöitä on mahdollisuus kommentoida vielä 5.8.2020 saakka Kerro kantasi -palvelussa. Arvioitavina on kaikkiaan 127 ehdotusta Turun linnan ympäristön alueen kehittämiseksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.8.2020, 17:08

Murhan yrityksestä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta epäilty nuori mies on vangittu tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä. Mies tunkeutui omakotitaloon rikkomalla tunkilla ulko-oven lasin Raisiossa kesäkuun 8. päivänä illalla puoli kahdeksan aikaan.

Paikallinen - 3.8.2020, 9:01

Tallink Silja myy 7.8.2020 alkaen toistaiseksi lippuja Baltic Princessin risteilyille vain Suomesta. Risteilylle Baltic Princessillä ei siis toistaiseksi ole mahdollista lähteä Tukholmasta.

Paikallinen - 31.7.2020, 8:50

Torstaina 6.8. vietetään atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 75 vuotta. Yhdysvaltojen 6.8. ja 9.8.1945 pudottamat pommit tuhosivat japanilaiset kaupungit silmänräpäyksessä.

Paikallinen - 31.7.2020, 8:47

Kolmeen eri yksinäisen vanhuksen asuntoon tunkeutunut, kotihoidon työntekijänä esiintynyt mies on saatu kiinni ja hän on myöntänyt kuulusteluissa rikokset. Poliisi pääsi miehen jäljille omien tutkimustensa perusteella.