Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 15.
toukokuuta
2021.

Turku avaa haun kulttuurihyvinvoinnin tukemiseksi

Media

Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen lähti vahvasti liikkeelle kymmenen vuotta sitten Turun kulttuuripääkaupunkihankkeesta ja on jatkunut ja kehittynyt siitä lähtien. Kulttuuripääkaupungin merkkivuotta juhlistaakseen kaupunki myöntää tänä vuonna 300 000 euroa Turun kaupungin kuolinpesien säästörahaston ja sosiaalirahaston tuottovaroja kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Hakijoina voivat olla kaupungin omat toimijat ja rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset, järjestöt ja säätiöt.

Ehdotuksia pyydetään seuraavilta aihealueilta kulttuurihyvinvointi huomioiden: yksinäisyyden ehkäisy, mielen hyvinvointi sekä toimintakyvyn vahvistaminen. Ideoiden painopisteenä tulee olla ensisijaisesti senioreille kohdennetut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut, jotka tukevat kaupungin strategiaa. Toiminnan on kohdistuttava mahdollisimman moneen ihmiseen tai oltava muulla tavoin tuloksellista kohderyhmä huomioiden.

– Kulttuurihyvinvointiajattelu lähti Turussa kehittymään kulttuuripääkaupunkivuodesta, jonka yksi pääteemoista oli ”Kulttuuri tekee hyvää”. Kulttuuripääkaupunkivuosi ja sen jälkeinen työ on nostanut kulttuurin hyvää tekevät vaikutukset laajasti tunnetuksi ja toiminta on nykyään laaja-alaista ja monipuolista. Kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi jaossa on normaalia enemmän varoja ja haussa korostetaan erityisesti kulttuurihyvinvoinnin merkitystä, kertoo hyvinvoinnin ohjausryhmän puheenjohtaja, toimialajohtaja Minna Sartes.

Haku on käynnissä 8.3.–5.4.2021. Kaupungin toimijat ja yhdistykset, järjestöt ja säätiöt voivat jättää hakemuksensa 5.4. mennessä. Rahoitettavat toiminnot on toteutettava 31.12.2022 mennessä. Toiminnassa on huomioitava poikkeusolojen säädökset. Haussa ei voida huomioida hakijan toimintasuunnitelmaan sisältyvää perustoimintaa. Laite- ja välinehankintoja voidaan tukea vain yhdistettynä palveluun. Varojen jaosta päättää Turun kaupunginhallitus toukokuussa hyvinvoinnin ohjausryhmän esityksestä.­

Kulttuuri tekee hyvää

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 10-vuotisjuhlavuosi käynnistetään koronapandemian takia vasta kevään aikana. Juhlavuonna järjestetään useita tapahtumia niin kaupungin omana toimintana kuin vapaan kentän ja eri toimijoiden tekemänä. Juhlavuoden aikana nostetaan esiin myös vuoden 2011 pitkäaikaisia vaikutuksia, joista kulttuurihyvinvoinnin merkitys ja sen eteen Turussa 2011-vuoden aikana tehty ainutlaatuinen työ on yksi merkittävä kokonaisuus. Turun kaupunki tiedottaa juhlavuoden aloituksesta maaliskuun aikana.

Näin ehdotat ideaa

Kaupungin toimijat, yhdistykset, järjestöt ja säätiöt voivat hakea rahoitusta ideansa toteuttamiseen turku.fi/ideakilpailu2021-sivujen kautta.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 14.5.2021, 14:21

Raision Vaisaaren koulun tiloissa 3–11.5. olleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta, ja henkilö on altistanut myös muita tartunnalle. Tästä johtuen yläkoulun oppilaat, pois lukien erityisen tuen oppilaat, siirtyvät etäopetukseen viikon ajaksi maanantaista 17.5. alkaen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 14.5.2021, 13:46

Vuoden kaupunginosaksi julistettu Turun I kaupunginosa virkoaa kevääseen, kun aktiivisuus ja eri toimijoiden yhteistyö alueella lisääntyy. Usean ravintolayrittäjän kanssa yhteistyössä toteutettu Kirkkopuiston Terassi aukeaa Tuomiokirkontorille lauantaina 15.5. klo 12.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.5.2021, 10:35

Yllättäen ilman päävalmentajaa jäänyt Raision Loimu on löytänyt uuden päävalmentajan tulevalle Mestaruusliiga-kaudelle. Tieto Loimun päävalmentajan pestin vapautumisesta levisi kansainvälisille valmentajamarkkinoille vauhdilla ja hyviä vaihtoehtoja ilmaantui useampia.

Paikallinen - 12.5.2021, 17:37

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangiksi tänään useista nettipetoksista epäillyn varsinaissuomalaisen naisen. Nainen vangittiin jatkamisvaaran perusteella. Nainen on ollut kuulustelussa yhteystyöhaluinen. Hän on tunnustanut tekemänsä petos rikokset.

Paikallinen - 12.5.2021, 17:34

Lounais-Suomen poliisi valvoi kattavasti raskasta liikennettä eri puolilla poliisilaitoksen aluetta keskiviikkoaamuna päättyneessä valvontamaratonissa. Vuorokauden aikana tarkastettiin yhteensä 145 raskasta ajoneuvoa.

Paikallinen - 12.5.2021, 10:59

Turun kaupunki on kartoittanut taiteilijoiden ja eri taidetoimijoiden tilatarpeet ja selvittänyt vaihtoehtoja uusiksi tiloiksi tilanteessa, jossa taiteilijat joutuvat lähtemään käytössään olevasta tilasta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.5.2021, 10:54

Turussa todettiin viikolla 18 (3.–9.5.2021) 111 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä n. 88/100 000/14 vrk (11.5.2021). Tartunnanjäljitysprosentti on n. 76 %. Koronatartunnat ovat jälleen kääntyneet Turussa nousuun.

Paikallinen - 12.5.2021, 10:49

Sovelluspohjaisella mindfulness-harjoittelulla voidaan vähentää stressin ja masennuksen tuntemuksia. Tämä selvisi noin 500 yliopiston opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä käsittäneessä psykologian tutkimuksessa Turun yliopistossa.
 

Paikallinen - 12.5.2021, 10:48

Aluehallintovirasto on muuttanut Paraisten kaupungin Korppoon jätevedenpuhdistamon ympäristölupaa. Jätevedenpuhdistamon toimintaa on kuitenkin edelleen tehostettava.

Paikallinen - 10.5.2021, 10:12

Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaiseman katsauksen mukaan Turun ilmastopolitiikan vahvuuksia ovat kansainvälisestä näkökulmasta kunnianhimoiset tavoitteet, vahva poliittinen tuki, kaupungin itsenäinen taloudellinen asema ja mahdollisuus vaikuttaa energian tuotantotapoihin.

Paikallinen - 10.5.2021, 10:09

Raision Leijapuiston päiväkodin tiloissa 5–6.5. olleella henkilöllä on todettu koronatartunta. Yksi päiväkotiryhmä, 20 altistunutta, on asetettu karanteeniin.

Paikallinen - 10.5.2021, 10:08

Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt alkuvuodesta 2021 tiesuunnitelman laatimisen maantien 180 parantamisesta rakentamalla uusi yhteys Kurkelan eritasoliittymän ja Kuusiston välillä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 10.5.2021, 10:07

Uudenmaankadun vesijohtourakka on edennyt Hämeenkadun risteykseen. Työn arvioidaan aiheuttavan merkittävää liikennehaittaa kaikissa ajosuunnissa. Autoilijoiden kehotetaan käyttävän muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Paikallinen - 7.5.2021, 14:53

Halistensillalla tehdään korjaus - ja huoltotöitä toukokuun alusta lähtien, 7.5. - 29.10.2021. Sillan päällysrakenteet uusitaan, reunapalkkeja korjataan ja sillan alapuolella tehdään myös korjaus- ja puhdistustöitä.

Paikallinen - 7.5.2021, 14:50

Turun kaupungin vuoden 2021 ensimmäisen talousennusteen mukaan tilikauden alijäämäksi muodostuisi ennusteen mukaisesti 52,8 miljoonaa euroa.

Paikallinen - 7.5.2021, 14:48

Turun seudun joukkoliikenne Föli on kilpailuttanut Kaarinan sisäisten bussilinjojen K1, K2, K3, K4, K5 ja K6 liikenteen. Heinäkuussa 2022 liikennöitsijänä aloittaa Liikenne Vesma Oy.

Paikallinen - 7.5.2021, 14:44

Espanjansiruetana on nopeasti lisääntyvä vieraslaji, jota on tavattu myös Raisiossa. Raision kaupunki kannustaakin nyt asukkaita mukaan taisteluun puutarhojen valtaajaa vastaan. Kaupunki tuo toukokuussa etanaroskikset kahteen paikkaan, joissa etanoita esiintyy runsaasti.

Paikallinen - 7.5.2021, 14:40

Jalkapallon Ykkösestä liiganousua tavoitteleva TPS saa riveihinsä todella kovan paluumuuttajan, kun Kasper Hämäläinen palaa Turkuun heinäkuussa. Hämäläisen nykyinen sopimus Tšekin liigan FK Jablonecin kanssa umpeutuu kesäkuun lopussa.

Paikallinen - 6.5.2021, 12:35

Turun kaupunki on avannut uuden ilmoittautumissivun kaikille koronarokotteen haluaville yli 18-vuotiaille turkulaisille. Kuntalaisen tulee jättää yhteystietonsa otanrokotteen.turku.fi-sivulle ja hänelle lähetetään rokotusaika tekstiviestillä.  

Paikallinen - 6.5.2021, 10:01

Puutiaisten eli tutummin punkkien levinneisyyden ja esiintyvyyden tutkiminen laajemmalti on hankalaa. Nyt tutkimustyöhön on luotu uusi työkalu, Punkkilive.fi -palvelu, johon kuka tahansa voi ilmoittaa puutiaishavaintonsa tuoreeltaan.