Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Maanantai, 19.
huhtikuuta
2021.

Suomeen kolmen viikon sulkutila 8.3. alkaen - myös Varsinais-Suomeen tiukempia koronarajoituksia

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta. Seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Yhdeksälle kiihtymisvaiheen alueelle suositellaan käyttöön samoja toimia. Valtioneuvosto antaa asiasta periaatepäätöksen torstaina yleisistunnossaan.

Hallituksella on valmius todeta koko maahan poikkeusolot. Ravitsemisliikkeet ehdotetaan suljettavaksi kolmen viikon ajaksi 8.–28. maaliskuuta. Ehdotettu sulkeminen ei koske epidemian perustason alueita.

Tavoitteena on estää koronaepidemian nopeaa kiihtymistä ja tartuttavampien virusmuunnosten yleistymistä.

Kaikki leviämisvaiheen alueet ja eri viranomaiset ohjataan ottamaan käyttöön täysimääräisesti kaikki koronaepidemian leviämisvaiheen toimet, sisältäen tartuntatautilain uudet valtuudet, joita ovat laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus, riskiryhmien suojaaminen, korkeakoulujen etäopetus, julkisten tilojen käytön rajoittaminen sekä sulkeminen, aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen sekä mahdolliset henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset.

Jo aiempien käytössä olleiden toimien lisäksi tiukemmat, hallituksen toimintasuunnitelman tason kaksi mukaiset lisätoimet ohjataan otettavaksi käyttöön Helsingissä ja Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Vaasassa, Ahvenanmaalla ja Lapissa.

Lisätoimet ovat yli kuuden hengen kokoontumisrajoitus ja yli kuuden hengen yksityistilaisuuksien välttäminen. Kunnat ja kuntayhtymät tehostavat toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa.

Samat toimet ja lisätoimet suositellaan käyttöön otettavaksi myös seuraaville kiihtymisvaiheessa oleville yhdeksälle alueelle eli Itä-Savossa, Etelä-Karjalassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Länsi-Pohjassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa.

Hallituksella on valmius todeta koko maahan poikkeusolot. Pääministeri on keskustellut poikkeusolojen toteamisesta tasavallan presidentin kanssa. Eduskuntaryhmät kokoontuvat keskustelemaan tilanteesta myöhemmin torstaina. Valtioneuvostolla on valmius päättää poikkeusoloihin siirtymisestä ensi viikolla.

Ravitsemisliikkeet ehdotetaan poikkeusoloissa suljettavaksi 8.–28. maaliskuuta, lukuun ottamatta perustason alueita. Ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua.

Leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla peruskoulun yläluokat ohjataan siirtymään tilapäiseen etäopetukseen 8. maaliskuuta alkaen ja osana tason kaksi lisätoimenpiteitä. Yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää.

Aiheesta uutisoi Aamuset-kaupunkimedia.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.4.2021, 16:03

Kesärauha tiedottaa festivaalin siirtymisestä kesäkuulta elokuulle. Myös tapahtumapaikka vaihtuu yhdeksi vuodeksi Vanhalta Suurtorilta väljemmälle alueelle Turun linnan puistoon. Kolme kertaa suurempi festivaalialue mahdollistaa turvallisemman tapahtumajärjestämisen poikkeusaikana.

Paikallinen - 19.4.2021, 15:57

Aurinkobaletin 40-vuotisjuhlagaala 40 Auringon vuotta toteutetaan striimattuna verkossa tanssin päivänä ja Aurinkobaletin syntymäpäivän aattona torstaina 29.4.2021 klo 19.00. Juhlagaalan koreografeina vierailevat Jorma Uotinen, Marjo Kuusela ja Ervi Sirén.

Paikallinen - 19.4.2021, 12:45

Naisen kimppuun hyökättiin sunnuntai-iltapäivänä Kirjalassa Paraisilla, kerrotaan Lounais-Suoemn poliisista.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.4.2021, 10:40

Helsinginkadun tunnelissa tehdään huoltotöitä tiistaina 20.4.2021 klo 8.30 - 15.00 välisenä aikana. Oikeanpuoleinen ajokaista on suljettu liikenteeltä välillä Kalevanramppi - Hämeensilta. Haittaa liikenteelle on keskustan suuntaan ajettaessa.

Sisältää videon
Paikallinen - 19.4.2021, 10:37

Heikkilän kasarmialueen viereen suunniteltavan Pihlajaniemen ensimmäinen asemakaavaehdotus on valmistunut ja tulee nähtäville 19.4.2021 ennen kaupunkiympäristölautakunnan päätöksentekoa. Pihlajaniemestä tulee uusi merellinen ja luonnonläheinen kaupunginosa Turun ydinkeskustan jatkeeksi.

Paikallinen - 16.4.2021, 10:02

Henkilöauto vaurioitui törmäyksessä ja yksin henkilöautossa ollut kuljettaja loukkaantui lievästi. Ulosajo tapahtui iltapäivän paluuliikenteen aikaan noin kello 16.00. Ulosajosta ei aiheutunut merkittäviä ruuhkia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 13:41

Kakolan funikulaarin viime viikon lopulla alkanut korjaus on edelleen kesken. Viime perjantain huollon yhteydessä Funikulaarin taittopyörän laakerin havaittiin ääntävän ja funikulaari jätettiin pois käytöstä isompien vahinkojen välttämiseksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 12:27

Työt alkavat tiistaina 4.5. aamulla valmistelevilla töillä. Valmistelevien töiden aikana liikenne kulkee pääosin normaalisti. Kevyen liikenteen väylän leveyttä joudutaan rajoittamaan noin puoleen nykyisestä, mutta kevyen liikenteen väylä on käytössä koko ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 12:20

Festivaali järjestetään seuraavan kerran 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa. Ruisrockin järjestäjät ovat seuranneet koronavirustilanteen kehittymistä herkeämättä ja pysyneet toiveikkaina siitä, että heinäkuussa Ruisrock voisi taas tuottaa iloa ja onnellisuutta yli sadalletuhannelle kävijälleen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.4.2021, 11:24

Nostotyö ja työmaatoimitukset sulkevat oikeanpuoleisen ajokaistan Helsingin suuntaan Ratapihankatu 18 kohdalla. Ajokaista on suljettu päivittäin kello 7.00 - 15.00 välisenä aikana. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 15.4.2021, 7:20

Iltapäivällä Turun kehätiellä tapahtui kaksi onnettomuutta. Osallisena yhteensä kuusi ajoneuvoa. Neljä henkilöä vietiin sairaalaan, kerrotaan Lounais-Suomen poliislaitokselta.

Paikallinen - 14.4.2021, 17:01

Neljän auton ketjukolari on ruuhkauttanut Turun kehätien tänään iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui ennen puolta neljää Runosmäen risteyssillan ja Kärsämäen risteyssillan välillä Piikkiöön päin ajettaessa. Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivasutyöt jatkuivat pitkälle iltapäivään.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.4.2021, 16:57

Huomisesta 15.4. alkaen Uudenmaankadulla Tuomiokirkon suuntaan ajaessa, välillä Vähä Hämeenkatu - Hämeenkatu, suljetaan kaksi suoraan menevien ajokaistaa. Työmaan kohdalla suoraan menevät ja oikealle kääntyvät ohjataan kulkemaan oikeanpuoleiselle bussikaistalle.

Paikallinen - 14.4.2021, 15:36

Lounais-Suomen poliisi valvoo keskiviikkona yhteistyössä Turun kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa suojatiesäännön noudattamista.

Paikallinen - 14.4.2021, 15:35

Paraisten poliisi etsii Sollidenin uimarannan laiturissa olevan veneen omistajaa.

Paikallinen - 14.4.2021, 12:33

Turun kaupungin opetuksen OPAS-verkkopalveluihin on kohdistunut viikonlopun ja maanantaiaamun 12.4.2021 aikana tietomurto. Tietomurron laajuus selvisi kaupungille maanantaiaamuna tietoturvan valvontajärjestelmän kautta.

Paikallinen - 14.4.2021, 8:40

Turussa todettiin viikolla 14 (5.–11.4.2021) 151 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on Turussa tällä hetkellä 195/100 000/14 vrk (13.4.2021). Tartuntojen jäljitysprosentti oli 75 % viikolla 14. Todettujen koronatartuntojen määrä on selkeästi laskusuunnassa.

Paikallinen - 13.4.2021, 17:19

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että vuonna 2001 syntyneiden ja nuorempien ryhmäliikunta ulkona sallitaan, mutta lähikontaktia sisältävät harjoitteet eivät vielä olisi sallittuja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.4.2021, 17:11

 

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii laajaa, yrityksiin kohdistunutta petossarjaa. Petoksissa on tilattu toisten yritysten nimissä huomattavia määriä erilaista tavaraa, kuten esimerkiksi rakennustarvikkeita ja erilaisia työkoneita sekä elintarvikkeiksi luokiteltavia tavaroita.