Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 9.
joulukuuta
2021.

Raision Loimu jatkoi voittoputkea

Media

Raision Loimu jatkoi voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi, kun Etta kaatui Kerttulan liikuntahallissa sunnuntaina illalla lukemin 3-0 (26-24, 25-21, 25-21). Loimu nousi samalla sarjataulukossa sijalle 7. ohi samassa pistesaaliissa olevan ja kaksi ottelua enemmän pelanneen Hurrikaanin.

- Aika vaikea peli oikeastaan. Ailahtelua ja virheitä paljon, joten oli vaikea päästä peliin mukaan, mutta saatiin onneksi painittua tuosta kolme pistettä kotiin, hymyili passari Tomi Saarinen ottelun jälkeen.

Ottelussa oli panoksena Mestaruusliigan pisteiden lisäksi mahdollisesti Suomen Cupin jatkopaikka. Loimu oli jo pudonnut Cupista Savo Volley -tappion vuoksi, mutta jos Etta olisi voittanut Loimun, olisivat he jatkaneet Cupissa Savo Volleyn vastustajaksi. Loimun voitto tarkoitti siis kolmea pistettä raisiolaisille ja Cupin final four -paikkaa savolaisille.

Ottelun avauserä oli lievää Loimun hallintaa, kunnes Etta nousi torjuntapisteellä tasatilanteeseen 21-21. Sen jälkeen edettiin tasaisesti aina jatkopalloille asti kunnes Ettan torjunta oli ensin verkossa ja heti perään Ali Fazli syötti ässän Ettan Michael Michelaulta. Toisen erän alku muistutti uhkaavasti edellisen kotiottelun toisen erän ns. ohierää, kun Etta karkasi hetkessä johtoon, mutta Loimu heräsi onneksi passari Tomi Saarisen kahdella ässällä ja nousi pikavauhtia tasoihin. Toisen erän ratkaisuhetkillä Loimu voitti muutaman tärkeän hieman epämääräisen pallon, joissa Kristaps Smits kunnostautui kaivamaan palloja parketin pinnasta takaisin peliin.

Kolmannen erän alku oli jälleen Ettan hallintaa, mutta erän puolivälin jälkeen Loimu nousi loppuun asti kestäneelle karkumatkalle Ali Fazlin syöttövuorolla. Kolmas erä ja ottelu päättyivät passari Saarisen illan kolmanteen ässäsyöttöön. Loimu pelasi lähes koko kolmannen erän kakkosvalmentaja Mika Rantasen komennossa, kun espanjalaisvalmentaja Aitor Barreros sai tilanteessa 4-4 ensin punaisen kortin ja sen perään keltaisen ja punaisen kortin samassa kädessä samaan aikaan, mikä tarkoittaa erästä poistamista. Tilanne lähti käyntiin siitä, kun Loimun hyökkäys osui verkon pinnassa Ettan takapassarin päähän, mutta tuomaristo ei nähnyt tilanteessa virhettä mikä johti Loimun valmentajan keskusteluun verkkotuomarin kanssa. Tuomaristo ei katsonut keskustelua hyvällä, vaikka muutamien metrinen päästä seurattuna tilanne ei näyttänyt tai kuulostanut erityisen kiihkeältä. Ottelun jälkeisessä haastattelussa Loimun päävalmentaja analysoi tapahtunutta rauhallisesti. Hän on huolissaan Mestaruusliigan tuomaroinnista ja siitä, että osa tuomareista ei siedä yhtään keskustelua tai kyseenalaistamista tuomioista. Hänen mukaansa he eivät ymmärrä sitä, että kiihkeissä peleissä on normaalia, että tuomioita kyseenalaistetaan. Kyseessä ei ole epäkunnioittaminen, vaan tehdystä valinnasta eri mieltä oleminen.

Ottelun paras pistemies oli Loimun Ali Fazli 16 pisteellään. Kristaps Smitsin saldo oli vain yhden vähemmän ja myös Tayeb Einisamarein tehtaili mukavan kymmenen pisteen saaliin. Toisen yleispelaajan tontilla esiintyi 7 pistettä tehden Sebastian Pozo Hernandez, kun Väinö Rahko oli pukeutunut liberopaitaan. Ettan parhaat pistemiehet olivat Nuutti Niinivaara ja Eetu Pennanen, jotka tekivät 11 pistettä mieheen jääden molemmat myös tehoissa plussalle. Ettan molemmat ulkomaalaisvahvistukset Jakub Petras ja Michael Michelau jäivät Kerttulan parketilla pakkaselle.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 8.12.2021, 16:33

Turussa ilmenee edelleen runsaasti koronatartuntoja, viikkotasolla löytyy noin 350–400 uutta tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä n. 420 (420/100 000/14 vrk). Marraskuun tartunnoista 81 prosentissa tartunnanlähde oli tunnistettavissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 8.12.2021, 9:52

Cultura-säätiö ja Turun Kaupunginteatteri käynnistävät yhteistyössä kielivähemmistöselvityksen. Siitä saadun tiedon pohjalta voidaan miettiä oikeita tapoja madaltaa teatterin toimintaan osallistumisen kynnystä.

Paikallinen - 8.12.2021, 9:51

Kupittaalla sijaitsevan Tiedepuistoon on pystytetty opastepyloneita, jotka ohjaavat alueella sijaitseviin kohteisiin. Opasteet noudattavat jokirannan tuntumasta tuttua opastamisen konseptia, jota laajennetaan vähitellen myös muualle kaupunkiin.

Paikallinen - 8.12.2021, 9:50

Euroopan komissio on julkaissut "100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia vuoteen 2030 mennessä"-mission, jonka tavoitteena on tukea ainakin 100 eurooppalaista kaupunkia saavuttamaan hiilineutraalisuuden vuoteen 2030 mennessä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.12.2021, 16:56

Kirpeät pakkasetkaan eivät pidätelleet yleisöä, kun suuri joukko valotaiteen ystäviä suuntasi katsomaan Turun ensimmäistä mittavaa valotapahtumaa itsenäisyyspäiväviikonloppuna 3.–6.12.2021. Nelipäiväinen tapahtuma ympäristöineen keräsi ylistystä sekä yleisöltä että tapahtuman taiteilijoilta.

Paikallinen - 7.12.2021, 16:49

FC Inter on solminut pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Joonas Lepistön kanssa. Nuoren hyökkääjän sopimus sinimustien kanssa kattaa kaudet 2022 ja 2023.

Paikallinen - 7.12.2021, 16:47

Kupittaan vanhan aseman läheisyyteen on valmistunut uusi Kätilöpolku niminen jalankulku- ja pyörätie. Kätilöpolku johtaa Joukahaisenkadulta Kupittaan juna-aseman laitureille ja Helsinginkadun yläpuolella olevalle Tyks T-sairaalan tontille.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.12.2021, 16:45

Luonnon monimuotoisuus tunnetaan huonosti ja valtaosa maailman eliölajeista on yhä löytymättä. Samanaikaisesti luontokato etenee kiihtyvällä nopeudella. Uusimpien arvioiden mukaan jopa miljoona eliölajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon ihmistoiminnan seurauksena.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.12.2021, 16:40

Lasten tartunnat ovat lisääntyneet ja ilmaantuvuus alle 12-vuotiailla rokottamattomilla on yli 800. Kouluissa ja oppilaitoksissa maskisuositus muutettiin koskemaan peruskoulua 3. luokasta lähtien, 4. luokan sijaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 5.12.2021, 11:21

TPS:n sitkeä ryhmä päätti tiukkaan pakatun kolmen pelin viikkonsa kolmanteen voittoon kaatamalla tulikuuman HPK:n maalein 1-0 jatkoajalla. Samalla katkesi HPK:n 10 ottelun voittoputki ja Tepsin putki taas venähti neljän ottelun mittaiseksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 3.12.2021, 15:45

Eipä ollut Kärpistäkään Tepsin kaatajiksi, vaan Palloseuran voittoputki venähti kolmen ottelun mittaiseksi ja samalla 4-3-voitto takasi myös sen, että TPS pysyi sarjan piikkipaikalla.

Paikallinen - 2.12.2021, 15:01

Meyer Turku on luovuttanut tänään Costa Toscana –risteilijäaluksen (180 000 brutoovetoisuustonnia) Costa Cruisesille.  Ajallaan tehty luovutus kertoo telakan kyvystä toimia myös vaikeina aikoina.

Costa Toscana on Meyer Turun mukaan yksi maailman ympäristöystävällisimmistä laivoista.

Paikallinen - 2.12.2021, 14:53

Kyseiset kaksi omikrontartuntaa ovat peräisin Ruotsista. Altistuneet on asetettu karanteeniin.

– On hyvin todennäköistä, että kyseessä on omikronvariantti, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Paikallinen - 2.12.2021, 10:21

JHL:n ja Jytyn lakko päättyi keskiviikkona 1.12. klo 16.00.  Lakon aikana raaka-ainetilauksia ei ole pystytty tekemään normaalisti, joten lämpimän ruoan valmistusta ei voida kaikissa keittiöissä heti aloittaa. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 2.12.2021, 10:14

TPS kairasi jo neljännen perättäisen vierasvoittonsa, kun Ässät kaatui Porissa niukasti maalein 2-1.

Paikallinen - 2.12.2021, 9:34

Kauppakeskus Mylly kirii vauhdilla kiinni pandemian aiheuttamaa notkahdusta. Myllyn kokonaismyynnissä on tänä vuonna kuuden prosentin kasvu. Myös marraskuun kävijämäärä nousi kuusi prosenttia. Vuoden 2021 aikana Myllyyn on avattu seitsemän uutta myymälää.

Paikallinen - 2.12.2021, 9:32

Kupittaan urheiluhalli juhlii pyöreitä vuosia, ja kutsuu kaikki vauvasta vaariin tutustumaan avoimien ovien päivään sunnuntaina 5.12. Koko perheen tapahtumassa voi temppuilla, nauttia glögitarjoiluista sekä tutustua maksutta kuntosaliin ja keilahalliin.

Paikallinen - 1.12.2021, 10:28

Valon polun laaja valotapahtuma on toteutettu Vanhankaupungin ja ydinkeskustan alueelle. Uniikkien valoteosten näyttämönä toimivat etenkin Turun kauniit puistot ja Aurajoki rantoineen. Oheisohjelma ulottaa tapahtuman myös kaupungin kaduille ja aukioille. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.12.2021, 9:54

Maaperätutkimusta suoritetaan torstaina Helsinginkadulla Kalevanrampin risteyksen läheisyydessä. Oikeanpuoleinen ajokaista pois käytöstä Helsingin suuntaan ajaessa. Työaika on kello 9.00 - 15.00. Työmaa-alueella alennettu nopeusrajoitus.

Paikallinen - 1.12.2021, 9:51

Tyksissä on tänään 30.11.2021 hoidossa kaiken kaikkiaan 14 koronapotilasta, joista alle viisi on tehohoidossa. Terveyskeskussairaaloissa on kymmeniä potilaita hoidossa koronan vuoksi.