Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 26.
tammikuuta
2022.

Maskisuositus voimaan peruskoulun 3. luokasta lähtien

Media

Lasten tartunnat ovat lisääntyneet ja ilmaantuvuus alle 12-vuotiailla rokottamattomilla on yli 800. Kouluissa ja oppilaitoksissa maskisuositus muutettiin koskemaan peruskoulua 3. luokasta lähtien, 4. luokan sijaan. Maskisuositusta tarkensi tänään kokoontunut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) eilen ilmoittama 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 298 ja on koko epidemian korkein. 

Neljäntoista vuorokauden ilmaantuvuus on nyt alle 12-vuotiailla rokottamattomilla lapsilla ja nuorilla ensimmäistä kertaa epidemian aikana suurempi kuin rokottamattomilla aikuisilla.

Suurin ikäryhmä tartunnan saaneista on 0-14-vuotiaita, jotka muodostavat lähes 40 prosenttia kaikista tartunnan saaneista.

Kouluissa ja oppilaitoksissa maskisuositus muutettiin koskemaan peruskoulua 3. luokasta lähtien, 4. luokan sijaan. Maskisuositus voidaan ulottaa epidemiatilanteen niin vaatiessa koskemaan kunta- tai koulukohtaisesti myös 1.-2. vuosiluokkien oppilaita, tarvittaessa ennaltaehkäisevästikin.

Tässä vaiheessa ryhmä ei suosittele etäopetusta.

– Koko epidemian aikana olemme yrittäneet välttää sellaisia päätöksiä, joilla on haitallisia vaikutuksia lasten ja nuorten elämään. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat toimenpiteet ovat viimesijaisia, jonka vuoksi yritämme välttää etä- tai hybridiopetussuositusta kouluihin, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Ulkona maski, jos ei voi pitää etäisyyttä

Ulkotiloissa suositellaan vahvasti maskinkäyttöä tilanteissa, joissa ei voida pitää riittävää etäisyyttä.

– Esimerkiksi suurissa kokoontumisissa ulkona, niin kuin joulumarkkinoilla, täytyy käyttää maskia, kun etäisyyksistä ei voi pitää kiinni, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Harrastustoimintaa koskevia suosituksia ei muutettu.

Kuormitusta perusterveydenhuollossa

Sairaalahoidon kuormitus erikoissairaanhoidossa ei ole oleellisesti noussut. Tällä hetkellä Tyksissä on hoidossa koronan takia 17 potilasta, joista alle viisi on tehohoidossa. Sen sijaan kunnissa on vuodeosastohoidossa kaiken kaikkiaan 25 koronapotilasta, eli koronaepidemia on aiheuttanut perusterveydenhuollossa tartunnanjäljityksen, rokotustoiminnan ja testaamisen lisäksi myös vuodeosastohoidossa suurta kuormitusta.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 26.1.2022, 14:29

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto aloitti toimintansa. Pyöreitä juhlivan Seikkailupuiston juhlavuoden ohjelmassa on esimerkiksi oman Puuhakirjan julkistus ja synttärijuhlat.

Paikallinen - 26.1.2022, 14:27

Raisiontiellä oleva 60 km/h nopeusrajoitus muuttuu lähiviikkoina 50 km/h rajoitukseksi. Raision kaupungin tekemä muutos koskee nelikaistaisen tieosuuden molempia ajosuuntia Raision keskustasta länteen, Uuteenkaupunkiin johtavalle junaradalle saakka.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.1.2022, 12:22

Turku on selvittänyt kaupunkilaisten kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt eli hiilijalanjäljen.

Paikallinen - 26.1.2022, 10:08

Tyks vakinaistaa mittavan määrä hoitohenkilöstön tehtäviä. Kaikkiaan Tyksin eri toimialueilla vakinaistetaan yhteensä 122 aiemmin määräaikaista tehtävää.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 25.1.2022, 17:24

Eri puolilta Eurooppaa, myös Turusta, pyöräillään jälleen hyväntekeväisyyden nimissä tulevana kesänä Pariisiin. Kaudella 2021 kerättiin yhteensä noin 9,7 miljoonaa euroa, ja Team Rynkeby onkin yksi suurimmista ja näkyvimmistä hyväntekeväisyysprojekteista Euroopassa.

Paikallinen - 25.1.2022, 16:56

Turun Topinpuiston kiertotalouskeskukselle laadittiin ilmastopolku, joka tarjoaa toimenpide-ehdotuksia alueen ilmastotyöhön. Ilmastopolkua seuraamalla Topinpuiston yritykset voivat vähentää alueella syntyviä päästöjä muun muassa energiankäytössä ja logistiikassa.

Paikallinen - 25.1.2022, 16:52

Lukulukkaritoiminnan tavoitteena on kehittää yläkouluikäisten oppilaiden lukutaitoa ja vahvistaa opiskelutaitoja sekä jatko-opintovalmiuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema hanke toteutetaan yhteistyössä Turun normaalikoulun kanssa.

Paikallinen - 25.1.2022, 16:50

Koronaviruksen tartuntamäärät ovat edelleen korkeat, mutta ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun Varsinais-Suomessa. Sairaalakuormitus helpottui viime viikolla hetkeksi, mutta on taas samalla tasolla kuin aikaisemmin.

Paikallinen - 25.1.2022, 8:57

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on tulevaisuudessa merkittävä yrittäjäedustus. Alueen 79 valtuutetuista 21,5 prosenttia on yrittäjätaustaisia.

Paikallinen - 25.1.2022, 8:56

Kauppakeskus Skanssissa vuoden 2021 kokonaismyynti nousi neljä prosenttia aiemmasta vuodesta. Myynnin nousuun siivitti joulun kaksilukuinen myyntien prosentuaalinen kasvu. Kävijämäärä nousi joulukuussa yli 12 prosenttia ja joulukuun keskiostos ylitti 42 euroa.

Paikallinen - 25.1.2022, 8:56

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 22 400 työtöntä työnhakijaa. Joulukuun aikana työttömien määrä nousee yleensä reippaasti marraskuuhun verrattuna ja tällä kertaa määrä nousi 2 000 hengellä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 24.1.2022, 9:44

Tänään maanantaina lanseerataan Turulle nimikkoleivonnainen, jonka myötä Turku maistuu nyt paremmalta kuin koskaan. Turkulaisen leipomo MBakeryn valmistamassa Turku-pullassa on pehmeän pullan välissä Turku-suklaalla maustettua kinuskikermaa ja päällä suklainen Turun vaakuna.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 23.1.2022, 11:52

Vuoden toista TPS-ottelua saatiinkin odottaa pitkä tovi ja tarjolle tulikin varsin erikoista käsikirjoitusta noudattanut näytelmä, jonka TPS lopulta Oulussa Kärpille hävisi maalein 5-4.

Paikallinen - 21.1.2022, 9:07

Perjantaina 28.1.2022 WAMin päänäyttelytiloissa avautuva Kuolleet sielut -näyttely esittelee Pekka ja Teija Isorättyän tuotantoa. Esillä on taiteilijaparin niin uutta tuotantoa kuin vanhempia teoksia, joita taiteilijat ovat muokanneet tätä näyttelyä varten.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.1.2022, 9:06

Anu Tuomen Väristä-näyttely WAMissa on retrospektiivinen katsaus Tuomen pitkään taiteilijanuraan ja laajaan tuotantoon. Tuomi (s. 1950) on toiminut taiteilijana ja taidealan vaikuttajana Turun seudulla viidellä eri vuosikymmenellä ja työskentelee yhä aktiivisesti taiteilijana.

Paikallinen - 21.1.2022, 9:05

Turun rakennusvalvonnassa on vireillä runsaasti lupia. Rakennusvalvonnan viimevuoden toimintaluvut kertovat, että jonoksi kertynyttä lupasumaa on saatu purettua ja Turun rakentaminen on elinvoimaista koronasta huolimatta.

Paikallinen - 21.1.2022, 9:04

Koko Ruissalon pääsaaren pesimälinnusto kartoitettiin viime vuonna seitsemättä kertaa, ensimmäinen laajuudeltaan vastaava kartoitus tehtiin saarella vuonna 1980. Tosin joistakin lajeista parimääräarvioita on jopa 1930-luvulta alkaen.

Paikallinen - 21.1.2022, 9:04

Heikkenevällä koronatilanteella, lisääntyvillä sairaustapauksilla ja koronarajoituksilla on vaikutusta myös jätehuoltoon. Lisäksi äkillisesti vaihtelevat talvikelit aiheuttavat haasteita.

Paikallinen - 21.1.2022, 9:03

Koronarokote suojaa raskaana olevaa vakavalta taudilta ja sitä kautta myös sikiötä esimerkiksi ennenaikaiselta synnytykseltä, johon vakava korona voi johtaa.

Paikallinen - 21.1.2022, 8:45

Lounais-Suomen poliisi pyysi keskiviikkona 19. tammikuuta yleisöltä apua Turun Vätissä liikkuneen miehen tunnistamiseen. Mies saatiin tunnistettua yleisövihjeiden avulla.