Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 29.
lokakuuta
2020.

Mahdollisia korona-altistumisia turkulaisissa ravintoloissa

Viisi nuorta on sairastunut koronaan oltuaan torstaina 3.9. Heidi´s Bier Barissa Turussa. Kaikkia ravintolassa 3.9. olleita pyydetään tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin lievissäkin oireissa. Lisäksi altistumisia on voinut tapahtua lauantaina 5.9. klo 22–01 yökerho Studiossa.

Myös erilaisissa opiskelijatapahtumissa Turussa olleita pyydetään seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronatestiin.

Koronaviruksen oireita voivat olla kurkkukipu, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli, kuume, yskä, hengenahdistus tai oireiden erilaiset yhdistelmät. Erityisesti nuorilla aikuisilla koronavirusinfektio voi olla hyvin lieväoireinen, mutta silti on tärkeää hakeutua koronatestiin.

Turkulaiset voivat tehdä omaolo-palvelussa koronaoirearvion (omaolo.fi) tai ottaa yhteyttä Turun koronaneuvontapuhelimeen. (p. 02 266 2714, arkisin klo 8–15 ja la–su klo 9–11)

- Turussa todetuissa koronavirustartunnoissa on viime aikoina näkynyt nuorten (aikuisten) kasvava osuus. Olisi tärkeää, että jaksaisimme edelleen noudattaa turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa erityisesti tilanteissa, joissa ollaan kokoontuneita ryhmissä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi toteaa.

Ravintolat ovat saaneet yleiset koronaan liittyvät ohjeet aluehallintovirastolta. On erittäin tärkeää, että ravintolassa asioivat noudattavat turvavälejä sekä hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Näitä keinoja noudattamalla koronaviruksen leviämistä voidaan estää.

On myös odotettavissa, että Koronavilkku-sovelluksen käyttäjät saavat ilmoituksia koronaan altistumisesta. Jos Koronavilkku-sovellus antaa ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta, sovelluksesta saa toimintaohjeet jatkoa varten. Seuraa ohjeita

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 29.10.2020, 12:21

Turun kaupungin Nummenpakan koulun Halisten yksikön oppilaat ja opettajat ovat karanteenissa 23.10. tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi. Osa Halisten yksikössä 23.10.2020 olleista henkilöistä on altistunut koronatartunnalle. Opetus tapahtuu 29.10.–2.11.2020 välisenä aikana etäopetuksena.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 29.10.2020, 6:46

Mac Hollowell vahvistamaan TUTOn puolustusta. Hollowell on Toronto Maple Leafs’n sopimuspelaaja. Hän tulee lainalle TUTOon, kunnes NHL-kausi 2020-21 käynnistyy.

TUTO Hockeyn toimitusjohtaja Dani Aavinen on tyytyväinen ja kiitollinen uuden vahvistuksen varmistuttua.

Paikallinen - 29.10.2020, 6:40

Kaarinan Piikkiössä osoitteessa Kirkkopuistontie 3 tapahtui saman illan aikana, lauantaina 17. lokakuuta, kaksi tulipaloa. Ensin rakennuksen pihapiirissä paloi auto sekä myöhemmin varastorakennus. Poliisi epäilee molempia paloja tahallaan sytytetyiksi.

Paikallinen - 29.10.2020, 6:38

Purjeveneen ankkuri oli pettänyt tuulen takia yön aikana ja vene hakkasi rantakivikkoon Kopparholmissa, Nauvon eteläpuolella keskiviikkoaamuna. Veneessä oli yksi henkilö, jonka ilmoituksen mukaan vene otti hieman vettä sisään.

Paikallinen - 29.10.2020, 6:37

Naantalin Suopellon yläkoulussa noin 40 henkilöä on altistunut koronavirukselle, ja he jäävät tartuntatautilääkärin päätöksellä karanteeniin 6.11.2020 saakka. Oppilaiden vanhempia on tiedotettu asiasta Wilma-viestillä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.10.2020, 16:48

Turun kaupunki edellyttää kaupungin sisäliikuntatilojen käyttäjiä pitämään maskia. Kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.10.2020, 14:30

Turkulaisten 65 vuotta täyttäneiden ja yli 18-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien kausi-influenssarokotukset keskitetään koronatilanteen vuoksi tänä vuonna Turun Messukeskukseen. Fölin bussilinja 100 liikennöi 4.11.–4.12. Messukeskukseen ja takaisin keskustaan 40 minuutin välein.

Paikallinen - 27.10.2020, 14:21

Logomon sillan rakennusurakassa pestään seuraavaksi siltarakenteita. Työalueen läpi kulkevan junaliikenteen takia rakenteita joudutaan pesemään myös öisin.

Peseminen aiheuttaa melua yöaikaan seuraavasti:

Paikallinen - 27.10.2020, 14:19

Uudet liikennevalot otetaan käyttöön Hämeentien ja Jaanintien risteyksessä keskiviikkona 28.10.2020 klo 12 mennessä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.10.2020, 8:17

Neljättä kertaa jaettu Minna Canth -palkinto on myönnetty kirjailija Tommi Kinnuselle. Suomen Messusäätiön rahoittama palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. Rahapalkinnon lisäksi palkintoon kuuluu Kalevala Koru Oy:n lahjoittama Elämän roihu -koru.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.10.2020, 8:16

Aninkaistenkadun vesijohtourakka jatkuu. Urakka edennyt Eerikinkadun risteykseen. Aninkaistenkadulla Tuomiokirkon suuntaan ajettaessa vasen suoraan menevien ajokaista ja vasemmalle kääntyvien ajokaista Eerikinkadulle on suljettuna.

Paikallinen - 26.10.2020, 8:15

Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan alueen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmät ovat hajanaiset, mikä heikentää asiakkaiden mahdollisuuksia saada tarvitsemiaan palveluita oikea-aikaisesti ja riittävän varhaisessa vaiheessa, käy ilmi THL:n tänään julkaisemista arvioinneista.

Paikallinen - 23.10.2020, 14:37

Sunnuntaille 25.10. klo 16.00 pelattavaksi merkitty Veikkausliigaottelu TPS-SJK joudutaan perumaan ja näin siirtämään pelattavaksi myöhempänä ajankohtana.

Paikallinen - 23.10.2020, 13:58

Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat koko Varsinais-Suomen maakunnan alueella. Tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi yli 20 henkilön yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on 26.10. alkaen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia.

Paikallinen - 23.10.2020, 13:29

Ojaan ajaneesta rekasta on valunut maastoon 6500 litraa dieselöljyä Laitilassa tänään. Valtatie 8 on ajoittain poikki pelastustoimien takia.

Paikallinen - 23.10.2020, 12:04

Tietomurron ja kiristyksen kohteeksi joutunut yksityinen psykoterapiakeskus Vastaamo on tuottanut Tyks psykiatrialle psykoterapiapalveluita. Ennen 31.12.2018 Turun yliopistollisesta keskussairaalasta on myönnetty maksusitoumuksia Vastaamon tuottamiin palveluihin 49:lle henkilölle.

Paikallinen - 22.10.2020, 9:45

Korona-tilanteen takia kausi-influenssarokotuksia ei voida tänä vuonna antaa terveysasemilla. Rokotukset on keskitetty pääosin Turun Messukeskukseen. Muutoksena aiempien vuosien käytäntöön kaikki influenssarokotukset annetaan vain ajanvarausten perusteella.

Paikallinen - 22.10.2020, 8:44

Pelastuslaitos sai suuren hälytyksen Turkuun teollisuusrakennuksen tulipaloon Pansiontielle keskiviikkona 21.10. klo 13:49. Pelastuslaitoksen saapuessa palopaikalle n. 6000 neliön teollisuusrakennuksen toinen pääty oli kauttaaltaan liekeissä. Palo oli voimakas ja savunmuodostus runsasta.

Paikallinen - 21.10.2020, 15:36

Turussa Panisiontiellä roihuaa tulipalo. Hätäkeskus antoi iltapäivällä Turkuun vaaratiedotteen johtuen palosta aiheutuvasta voimakkaasta savusta, joka on myrkyllistä. Alueella olevia kehotettiin sulkemaan ikkunat ja laittamaan ilmastoinnit pois päältä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.10.2020, 9:39

Varsinais-Suomen ELY-keskus kartoitti Houtskari-Iniön sekä Nauvon eteläisen ja poikittaisen yhteysalusreittien käyttäjien liikennetarpeita sähköisellä kyselyllä heinä-elokuussa.