Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 17.
syyskuuta
2021.

Koronaepidemia polkee yhä paikallaan Varsinais-Suomessa – tauti jyllää vieraskielisessä väestössä

Varsinais-Suomessa koronatilanne on suurin piirtein samalla tasolla kuin viime viikolla. Tautia esiintyy erityisesti muuta kuin kotimaista kieltä äidinkielenään puhuvassa rokottamattomassa väestössä.

Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 161,7. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 172,4.

– Olemme jääneet korkealle tasolle tautitapauksissa ja ilmaantuvuudessa Varsinais-Suomessa. Tätä ei ole tapahtunut aikaisemmissa aalloissa, eikä kehitys ole sitä mitä toivomme, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Varsinais-Suomessa kyse on tällä hetkellä rokottamattomien ja erityisesti vieraskielisten (muuta kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvien) rokottamattomien epidemiasta. Aivan valtaosa sairaalahoitoon ja tehohoitoon joutuneista on rokottamattomia vieraskielisiä.

– On hyvin tärkeää, että kaikki väestöryhmät, myös vieraskieliset, ottaisivat kattavasti rokotteen. Se suojaa yksilöä vakavalta taudilta. Jos ei riittävän suuri osa väestöstä ota rokotetta, epidemia ei alueellamme hellitä, vaan ihmisiä sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalahoitoon, Rintala sanoo. Nyt olisi tärkeää, että viesti rokotteiden tärkeydestä tavoittaisi erityisesti vieraskielisen väestönosan.

Jäljitys laahaa perässä

Tartuntojen jäljitysprosentti oli viime viikon osalta laskenut 49:ään.

– Jäljitys laahaa pahasti perässä eikä jäljitysprosessi nyt toimi yskimättä, Rintala sanoo.

Rokotukset ovat Varsinais-Suomessa edistyneet erittäin hyvin. Varsinais-Suomessa on nyt saavutettu 80 prosentin rokotuskattavuuden rajapyykki. 83 prosenttia Varsinais-Suomen 12 vuotta täyttäneistä on ottanut ensimmäisen rokoteannoksen ja toisen annoksen on saanut noin 63 prosenttia.

Tällä hetkellä Tyksissä on hoidossa yhteensä 12 koronapotilasta, joista alle 5 tehohoidossa. Tehohoidon normaaliolojen kapasiteetti on nyt maksimaalisessa käytössä, jolloin mahdolliset uudet tehohoitoa tarvitsevat koronapotilaat aiheuttavat sen, että sydän- sekä neurokirurgisten tehohoitoa vaativien potilaiden leikkauksia voidaan joutua lykkäämään tuonnemmaksi.

Kohdennetumpaa testausta

Testauskriteereitä ollaan muokkaamassa valtakunnallisesti ja tämä tarkoittaa myös testaamisen järkeistämistä Varsinais-Suomessa lähiaikoina. Esimerkiksi alle 12-vuotiaita ei enää testattaisi vain pienen nuhan takia, vaan muiden kriteereiden kuten korona-altistumisen täytyttyä.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin. Etätyöstä keskusteltiin pitkään ja todettiin, että etätyösuosituksesta on tulossa uutta valtakunnallista ohjeistusta. Tämän hetken suositus on voimassa 30.9. saakka. Siihen mennessä on todennäköistä, että koronakoordinaatioryhmä tekee lievennyksiä etätyösuositukseen lokakuulle.

– On tärkeätä muistaa, että sairaana ei tulla töihin. Tällä hetkellä on paljon flunssaa ja muita viruksia kuin koronaa liikkeellä, joten tartuntojen pysäyttämiseksi on tärkeää, että jokainen toimii vastuullisesti, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Maskien käyttö on yhä tärkeää, eikä sen käyttöön ole suosituksissa tapahtunut muutoksia.

– Se on helppo, vaivaton ja halpa tapa suojautua ja suojata muita tartunnoilta, Rintala muistuttaa.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 16.9.2021, 11:13

TPS nousi Liigan kärkeen kairaamalla 2-1-vierasvoiton JYP:stä ja aloitti samalla kauden toisen viikkonsa riemukkaasti täydellä pistepotilla. 4.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.9.2021, 10:21

Jyrsintä- ja päällystystyö  haittaa liikennettä Sepänkadulla välillä Kupittaankatu - Kunnallissairaalantie. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Päivittäinen työaika on kello 9.00 - 15.00 ja tarvittaessa myös kello 17.00 - 21.00.

Paikallinen - 15.9.2021, 10:19

ELY-keskus on käynnistänyt 2021 vuoden alusta tiesuunnitelman laatimisen mt 180 (Saaristotie) parantamisesta välillä Kurkela-Kuusisto. Hankkeen yleissuunnitelma on laadittu nimellä Kaarinan läntinen ohikulkutie. Hankkeessa on mukana Kuusistonsalmen sillan uusiminen.

Paikallinen - 15.9.2021, 10:18

Turun Kirjastosilta valaistaan syksyn 2021 aikana useilla teemaväreillä. Jokaisen värin takana on ajatus tärkeästä asiasta, jota halutaan tuoda esiin tiettyinä päivinä. Turun kaupunki järjestää teemavalaistuksia eri yhteistyötahojen kanssa vuosittain.

Paikallinen - 14.9.2021, 16:04

Poliisi tavoitti päihtyneen mopoilijan ja henkilöauton kuljettajan Kustavissa lauantaina.

Lauantaina puolenyön aikaan Kiparluodontiellä Kustavissa tapahtui onnettomuus, jossa nuori mopoilija menetti ajoneuvonsa hallinnan ja kaatui. Mopon kyydissä oli myös toinen nuori matkustaja.

Paikallinen - 14.9.2021, 16:02

Varsinais-Suomessa koronatilanne on suurin piirtein samalla tasolla kuin viime viikolla. Tautia esiintyy erityisesti muuta kuin kotimaista kieltä äidinkielenään puhuvassa rokottamattomassa väestössä.

Paikallinen - 14.9.2021, 9:17

Turun seudun vapaaehtoiset sukeltajat nostavat tulevana perjantaina Aurajoen pohjasta moottoripyörän. Pinnanalaiset siivoustalkoot jatkuvat Turun päivän perinteisessä Aurajokea siivotaan sukeltaen -tapahtumassa.

Paikallinen - 14.9.2021, 9:12

Turun ratapihan yli rakennettu Logomon silta on valmistumassa. Silta otetaan käyttöön sen jälkeen, kun kaikki sillan lopputyöt ja viimeistelyihin liittyvät työt on saatettu valmiiksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.9.2021, 11:04

Jyrsintä- ja päällystystyö haittaa liikennettä Hämeentiellä välillä Hämeensilta - Savitehtaankatu. Haittaa liikenteelle on Liedon suuntaan ajaessa. Työ tehdään yksi ajokaista kerrallaan. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 13.9.2021, 11:03

Kahdeksannentoista kerran järjestettävä jazzristeily tuo Viking Gracelle jälleen odotetun minifestivaalin kuudella liekehtivällä esityksellä 18.–19. syyskuuta.

Paikallinen - 13.9.2021, 11:02

Nuorten syrjäytyminen on ilmiönä haastava ja monitahoinen. Turun kaupungin syrjäytymisen ehkäisemisen hankkeessa on kehitetty seurantamalli, joka valottaa ilmiötä usean tietolähteen ja monen osa-alueen avulla. Mittaristo julkaistaan kaikille avoimena kaupungin internetsivuilla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 12.9.2021, 11:42

Tepsin kotiavaus päättyi niukkaan 3-2-tappioon, kun Ilves kävi hakemassa pisteet Turkuhallin lauantai-illasta. 4. erässä ääneen pääsivät TPS-kapteeni ja Auran Aaltojen kummipelaaja Juhani Jasu (alkaen 13:21) sekä apuvalmentaja Kari Kalto (alkaen 21:53)

Paikallinen - 10.9.2021, 12:23

Turun seudulla tehdyt mittaukset osoittavat, että alueella ilmanlaatu oli huono vain kolmena vuorokautena viime vuonna. Rikkidioksidipitoisuuksia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä ja tulokset olivat alhaiset.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 10.9.2021, 0:47

TPS aloitti kauden 2021-2022 riemukkaalla vierasvoitolla Rauman Äijänsuon hallista, kun TPS pilasi Lukon viirinnostajaiset nappaamalla avajaisillasta mukaansa täyden pistesaaliin maalein 5-3.

Paikallinen - 9.9.2021, 16:45

Lounais-Suomen poliisi jatkaa turkulaisen Kurjenmäkikodin tiistaisen väkivaltatapauksen selvittämistä. Esitutkinnan myötä rikosnimikkeet ovat tarkentuneet. Asiaa tutkitaan nyt kuolemantuottamuksena ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä.

Paikallinen - 9.9.2021, 15:54

Keskusrikospoliisi on selvittänyt esitutkinnassa aseenkäyttötilanteen tapahtumien kulkua. Ampuminen tapahtui kotihälytystehtävän yhteydessä maanantaina 23.8. Sekä paikalla ollut henkilö että poliisi käyttivät ampuma-asetta.

Paikallinen - 9.9.2021, 9:47

Turun koronatilanteessa ei ole tapahtunut viime viikkojen aikana isoja muutoksia. Ilmaantuvuusluku on edelleen korkea (270/100 000/14 vrk). Tartuntoja ilmenee tasaisesti joka viikko n. 250.

Paikallinen - 9.9.2021, 9:32

Kongsberg antaa Turun ammattikorkeakoulun käyttöön yli miljoonan euron arvosta laitteistoja, joilla voidaan kehittää autonomista ja etäohjattua laivaliikennettä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 8.9.2021, 13:51

Yksi henkilö on kuollut eilen 7.9. Turun kaupungin ylläpitämässä Kurjenmäkikoti 2:n ikääntyneiden laitoshoitoa tarjoavassa yksikössä tapahtuneessa väkivallanteossa. Myös toinen henkilö joutui väkivallankohteeksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 7.9.2021, 23:06

Auran Aaltojen Kiekkoradion tiimi esittäytyi tiistaina 7.