Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 27.
lokakuuta
2021.

Korona kuormittaa Tyksiä huolestuttavasti - pelkona leikkausten rajoittaminen

Koronavirusta sairastavia potilaita on tehohoidossa Varsinais-Suomessa nyt enemmän kuin koko pandemian aikana tähän asti. Tehohoidetuista potilaista 90 prosenttia on ollut rokottamattomia.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä pitää tartuntatilannetta hyvin huolestuttavana. Etenkin sairaala- ja tehohoidon potilasmäärä on noussut kriittiselle tasolle.

Turun yliopistollisessa keskussairaalan (Tyksin) teho-osastolla on hoidettava kuusi ja vuodeosastoilla kahdeksan koronatautia sairastavaa potilasta. Potilasmäärän edelleen kasvaminen uhkaa vaativien tehohoitoa edellyttävien leikkausten siirtämistä.

– Aiemmin tällä viikolla seitsemän potilasta oli tämän pandemiasyksyn suurin koronapotilaiden määrä teho-osastollamme. Jos eristyshoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa yli kahdeksan, joudumme rajoittamaan esimerkiksi sydän-, syöpä- ja neurokirurgisten potilaiden leikkauksia. Meillä on oltava leikkausten jälkeen teho-osastolla tilaa näille potilaille, lisäksi tarvitsemme tilaa äkillisesti vakavasti sairastuneille ja esimerkiksi monivammapotilaille, sairaalajohtaja Petri Virolainen kuvasi.

Tyksiin voi tulla potilaita myös Satakunnasta, sillä Satasairaalan teho-osasto on täynnä. Tyksistä puolestaan siirrettiin yksi potilas Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin tehohoitoon.

– On huolestuttavaa, jos joudumme rajoittamaan rokotettujen potilaiden muiden vakavien tautien hoitoa rokottamattomien koronapotilaiden vuoksi.

Rokotesuoja pitää poissa sairaalasta

Sairaalahoitoon joutuvat ovat useimmiten rokottamattomia.

– Tehohoitoon joutuneista 90 prosenttia on rokottamattomia. Ylipäätään sairaalahoitoon joutuneista 81 prosenttia on rokottamattomia. Sen lisäksi 12 prosenttia sairaalahoitoon joutuneista on saanut vain yhden rokoteannoksen. Eli vaillinainen rokotussuoja on ollut kaikkiaan 93 prosentilla sairaalahoitoon joutuneista, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Jättäytyminen rokotuksen ulkopuolelle on valtava riski ihmiselle. Rokottamaton sairastuu enemmin tai myöhemmin epidemian aikana ja seuraukset voivat olla hyvin vakavat. Tartunta heijastuu aina myös muualle yhteiskuntaan.

– Rokotus ei koskaan ole pelkästään ihmisen oma asia. Siksi koronarokotus on kerta kaikkiaan otettava, ei siitä ole kahta kysymystä. Jokaisen on otettava se! Rintala lisää painokkaasti.

Vain riittävällä rokotuskattavuudella saadaan tauti pysäytettyä.

– Pelkona on, että emme saa epidemiaa sammutetuksi koko talven aikana, ja voimme joutua palaamaan rajoitusten aikaan. Olemme tällä hetkellä ikään kuin rokottamattomien panttivankeina, Rintala lisää.

Maski bussin ja junaan

Nenän ja suun suojan käyttö esimerkeiksi julkisessa liikenteessä on koronakoordinaatioryhmän mielestä edelleen välttämätöntä, koska Varsinais-Suomi on edelleen vahvasti koronaviruksen leviämisaluetta. Koronan ilmaantuvuus nousi jälleen edellisviikosta. Koronaa on todettu 148 tapausta Varsinais-Suomessa 100 000:a asukasta kohden kahden viikon aikana.

– Maskin käytöllä jokainen voi vaikuttaa helposti tarttuvan koronaviruksen leviämiseen, Esa Rintala muistuttaa.

Kouluissa ja päiväkodeissa maskin käyttöä suositellaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen työntekijöille sekä 6. luokkalaisten ja sitä vanhempien oppilaille.

– Maskinkäyttösuosituksia arvioidaan uudelleen, kun Varsinais-Suomen toisen annoksen rokotuskattavuus on riittävällä tasolla ja suojateho on muodostunut, koordinaatioryhmä linjasi.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.10.2021, 13:48

Turun Palloseuran lauantaisessa kotiottelussa Ässiä vastaan juhlitaan TPS Hockey Hall of Famen uusia jäseniä. 

TPS Hockey Hall Of Fame lanseerattiin näyttävin juhlallisuuksin Turun Palloseura ry:n perustamisen vuosipäivänä 24. lokakuuta 2015. 

Paikallinen - 27.10.2021, 13:12

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus on yksimielisesti päättänyt 26.10.2021 järjestetyssä kokouksessaan uudistaa Diakin kampusrakennetta toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntusen esityksen mukaisesti.

Paikallinen - 27.10.2021, 9:27

Terveystarkastaja on havainnut runsaasti E. coli- ja enterokokkibakteereja Ispoisten uimarannoilla eilen maanantaina 25.10.

Uimista kannattaa välttää E. coli- ja enterokokkibakteereja sisältävässä vedessä. Vedestä otetaan uudet näytteet ja niistä tiedotetaan ensi viikolla. 

Paikallinen - 27.10.2021, 9:26

Tukea mielenterveys- ja päihdeasioihin sekä elämänkriiseihin saa Turussa nyt aikaisempaa helpommin. Viime valtuustokaudella päätettiin vahvistaa ja integroida Turun kaupungin perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdepalveluita, ja suunnitellun mukainen toiminta on nyt alkamassa.

Paikallinen - 27.10.2021, 9:26

Yli 2600 ensimmäistä koronarokoteannosta otettiin Varsinais-Suomessa viime viikolla. Viikko sitten oli 53 000 12 vuotta täyttänyttä asukasta, joilla ei ollut yhtäkään rokotetta. Nyt luku on laskenut 50 000:een.

Paikallinen - 27.10.2021, 9:25

Turun kulttuuripääkaupunkivuonna alkunsa saanut konserttisarja Flame Jazz järjestää 30.10. ainutlaatuiset 10-vuotisjuhlat! Juhlapäivän aikana jazzia kuullaan aamusta iltaan kymmenessä eri konsertissa Turun keskustan alueella.

Paikallinen - 27.10.2021, 9:25

ayer ja Turun AMK ovat solmineet kattavan ja pitkäaikaisen strategisen kumppanuussopimuksen, jonka päämääränä on vahvistaa ja kehittää tutkimus- ja koulutusyhteistyötä monilla eri alueilla.

Paikallinen - 27.10.2021, 9:24

Pätkä Kristiinankatua muuttui heinä-elokuussa 2021 kokeiluluonteisesti kesäkaduksi. Kokeilulla oli myönteisiä vaikutuksia keskustan kävely-ympäristöön, oleskelumahdollisuuksiin sekä kadun yrittäjien liiketoimintaan.

Paikallinen - 27.10.2021, 9:23

Turun ratapihan ylitse rakennettu Logomon silta otetaan käyttöön keskiviikkona 3.11.2021 kello 14.00. Sillan päissä olevat portaat ja hissit Ratapihankadulla ja Logomon edustalla avataan tuolloin yleisölle.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 27.10.2021, 9:05

TPS kompuroi Mikkelissä, kun sarjajumbona peliin lähtenyt Jukurit oli kaikessa parempi ja voitti ottelun maalein 3-0.

TPS:n edustajina 4. erässä vierailivat puolustaja Eemil Viro (alkaen 9:47) ja valmentaja Ari Moisanen (alkaen 15:40).

Paikallinen - 25.10.2021, 10:33

Turku parantaa Kaskenkadun ja Kunnallissairaalantien risteyksen turvallisuutta uusin liikennejärjestelyin. Autoilijoita kehoitetaan varovaisuuteen työmaan läheisyydessä maanantaina 25.10.

Paikallinen - 25.10.2021, 10:32

Maailman huipputrumpetisteihin lukeutuva Sergei Nakariakov on tämän hetken kansainvälisesti kysytyimpiä virtuooseja. Nakariakov saapuu Turun filharmonisen orkesterin solistiksi perjantaina 29.10. klo 19.

Paikallinen - 25.10.2021, 10:32

Vuonna 1986 perustettu, alkujaan kiertävänä teatteriryhmänä toiminut Maneeri täyttää tänä syksynä kunnioitettavat 35 vuotta. Teatteri on toiminut vuodesta 2007 lähtien nykyisissä tiloissaan Maariankadulla, aivan Turun ydinkeskustassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 24.10.2021, 13:54

TPS päätti sarjan ensimmäisen neljänneksen voittamalla HPK:n jännittävien vaiheiden jälkeen jalkapallolukemin 1-0. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 23.10.2021, 13:44

Tiukaksi jälleen meni, mutta TPS onnistui syventämään Ässien tuskaa ja poistui Porista matkassaan 3-2-voitto.

4. erässä Tepsistä ääneen pääsivät hyökkääjä Jack Rodewald (alkaen 20:22) ja valmentaja Kari Kalto (alkaen 28:31).

Paikallinen - 21.10.2021, 16:35

FC Interin maalivahti Henrik Moisander päättää pelaajauransa meneillään olevaan kauteen, kerrotaan FC Interin kotisivulla. 

Paikallinen - 21.10.2021, 16:32

Varsinais-Suomessa etenkin asunto- ja korjausrakentamisen näkymät ovat kirkkaat, kertoo Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Kasvukeskus Turku voisi hyötyä nykyistä paremmin hyvästä vireestä, jos saisi rakennuslupaprosessinsa nopeammaksi. Nyt investointeja uhkaa karata naapurikuntiin. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.10.2021, 16:29

Turun kehätie -hankkeen rakennustyöt Kauselan eritasoliittymän kohdalla etenevät. Uudistetut rampit valtatieltä 10 kehätielle Naantalin suuntaan ja kehätieltä Piikkiön suunnasta valtatielle 10 avataan liikenteelle perjantaina 22.10.2021 kello 13.00.

Paikallinen - 21.10.2021, 16:27

Valmet Automotive on allekirjoittanut sopimuksen biokaasuterminaalin rakentamisesta Uudenkaupungin tehdaskiinteistölle.

Paikallinen - 20.10.2021, 16:13

Turun keskustan pyöräverkoston kyselyyn tuli 388 vastausta. Pyöräliikenteen verkostoa keskustan alueella suunnitellaan seuraavaksi vuosikymmeneksi. Asukkaiden näkemyksiä suunnitelman luonnoksesta ja nykytilasta kerättiin Kerrokantasi -palvelussa elokuussa.