Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Sunnuntai, 28.
helmikuuta
2021.

Kansanpuistontien lehmuksia täydennetty Ruissalossa

Ruissalossa sijaitsevan Kansanpuistontien varrelle on istutettu uusia lehmuksia. Turun kaupunki haki hankkeelle EU:n rahoitusta ja sai myönteisen tukipäätöksen Rannikko-LIFE-hankkeessaan.

Kansanpuistontie ja muu Ruissalo on erittäin merkittävä suojellun erakkokuoriaisen (Osmoderma barnabita) elinympäristö. Lajia esiintyy Suomessa vain Ruissalossa. Erakkokuoriainen on täysin riippuvainen sisältä lahoista lehtipuista.

- Kansanpuistontien vanhat lehmukset ovat elinkaarensa aivan loppupäässä. Puita on leikattu voimakkaasti keventäen ja lyhentäen siksi, että puut pysyisivät pystyssä ja elättäisivät kovakuoriaisia ja muuta harvinaista lajistoa. Puita kuitenkin menetetään jatkuvasti, joten uusien korvaavien puiden istutus oli ajankohtaista, kertoo puuasiantuntija Aki Männistö Turun kaupunkiympäristötoimialalta.  

Kaupunki laati oman toteutussuunnitelmansa Kansanpuistontien lehmusten täydentämiseksi. Suunnitelma sisälsi yhteensä 43 uuden lehmuksen istuttamisen tien molemmin puolin. Puut istutettiin ja kohde valmistui joulukuun alussa. Vanhat puut säilyvät vielä erakkokuoriaisen elinympäristöinä. Myös vanhat kannot ja tyvet säilytettiin. Samassa yhteydessä uusittiin läheinen bussipysäkki, parannettiin puistokäytäviä, nurmetukset, ojia ja rumpuputkia. Vanhat istuinpenkit korjattiin ja niiden istuinlaudat uusittiin.  

EU:n myöntämä rahoitus sisälsi yhteensä 50 uutta lehmusta. Jäljelle jääneet seitsemän puuta istutettiin Auringonsuomustielle, Iso-Pukintielle ja Kuuvantielle.

Ruissalo laajin Rannikko-LIFE-hankkeen lehdoista

Rannikko-LIFE on Euroopan komission rahoittama monivuotinen hanke (8/2018 - 3/2025), jonka tavoitteena on konkreettisin kunnostustoimin parantaa rannikon ja saariston Natura 2000 -luonnonsuojelualueiden tilaa. Hanketta vetää Metsähallitus. 

Ruissalon Natura 2000 -alue on laajin hankkeen hoidossa olevista lehdoista. Kansanpuiston lehmuskujanteen uusimisen lisäksi Ruissalossa hoidetaan jalopuumetsiä. Tammen kasvuolosuhteita on parannettu jo liki 40 hehtaarin alueella kuusta, koivua ja haapaa karsimalla. Lepakoille on kunnostettu talvehtimispaikkoja ja vieraslajeista torjuttu erityisesti jättipalsamia, jättiputkea ja espanjansiruetanoita. Perinnebiotoopeista kallioketo- ja rantaniittyjä hoidetaan puiden ja pensaiden raivauksin sekä niitoin. Ruissalon Kallanpääntien läheisyyteen tullaan myöhemmin perustamaan kosteikko.

Kansanpuistontien ja muut kohteet tilasi Turun Kaupunkiympäristötoimialan kunnossapito ja urakoi Kuntec Oy.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 26.2.2021, 17:47

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoituksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien alueella. Lauantaista 27.2.2021 alkaen on kiellettyä järjestää yli kuuden hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Paikallinen - 26.2.2021, 15:26

Perjantaina ylimääräisen kokouksen järjestänyt alueellinen koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kaikkia yli kuuden hengen kokoontumisia rajoitetaan 27. helmikuuta alkaen. Ryhmä tiukensi uudelleen suosituksiaan liikunnan harrastamisesta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.2.2021, 12:05

Uusi kotiaterioiden toimittaja on Compass Group Suomi. Amica-aterioistaan ja -ravintoloistaan tunnetun Compass Groupin kotiateriat valmistetaan Naantalissa, josta ne toimitetaan turkulaisten asiakkaiden koteihin.

Paikallinen - 26.2.2021, 11:40

Liikuntaleikkikoulu käynnistyy Kaanaan päiväkodissa maaliskuussa. Liikuntaleikkikoulu järjestetään Raisiossa nyt toista kertaa osana lapsen varhaiskasvatuspäivää. Tavoitteena on vakiinnuttaa käytäntö raisiolaisiin päiväkoteihin ja tarjota kaikille lapsille harrastusmahdollisuus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.2.2021, 10:17

Katupuiden hoitoleikkaus Uudenmaankadulla Porthaninpuiston kohdalla haittaa liikennettä. Oikeanpuoleinen ajokaista ja bussikaista qovat suljettu työmaan kohdalla. Työstä on haittaa Kaarinan suuntaan ajettaessa. Päivittäinen työaika on klo 8.30 - 15.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.2.2021, 10:01

Poliisin etsi aamulla 26.2.2021 Halikossa tapahtuneen rikoksen johdosta henkilöautoa. Poliisipartio sai havainnon etsittävästä henkilöautosta Halikossa noin kello 8.30. Poliisipartion yrittäessä pysäyttää ajoneuvoa, lähti se voimakkaasti kiihdyttämään.

Paikallinen - 25.2.2021, 11:10

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta. Seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset.

Paikallinen - 25.2.2021, 9:53

Meyer Turun telakalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana 85 koronatartuntaa. Karanteeniin on asetettu 309 työntekijää. Aiheesta uutisoi Yle Turku.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.2.2021, 8:43

Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tilastot valvontamaksujen yleisimmistä syistä paljastavat, että turkulaiset autoilijat suhtautuvat huolettomasti sääntöihin. Yli kolmasosa valvontamaksun saaneista autoilijoista jätti käyttämättä pysäköintikiekkoa alueella, jossa sen käyttö

Paikallinen - 24.2.2021, 17:41

Juhani ”Tami” Tamminen lähtee Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi Turussa, kertoo Turun Keskusta Facebook-sivuillaan.

Sisältää kuvan
Kuva: Turun kaupunki, Jaska Poikonen
Paikallinen - 24.2.2021, 13:52

Ohjatut ulkoliikuntatunnit aikuisille alkavat Turussa tällä viikolla. Ensimmäisinä vuorossa ovat lihaskuntojumpat, aikuisten luistelukoulut ja lumikenkäkävelyn opastukset. Tarjontaa on ympäri kaupunkia ja valikoima vaihtelee viikoittain. Tiedot tunneista löytyvät sivulta turku.fi/ulos.

Paikallinen - 24.2.2021, 11:30

Pähkinäpensaan ja lepän kukinta on alkanut etelämpänä Euroopassa, kerrotaan Turun yliopistolta. Viikonloppuna Lounais-Suomeen kulkeutui pähkinän siitepölyä. Sopivien eteläisten ilmavirtausten mukana sekä pähkinän että lepän kaukokulkeumat ovat jatkossakin mahdollisia.

Sisältää kuvan
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Paikallinen - 23.2.2021, 14:10

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä piti voimassa kaikki aiemmat suosituksensa. Maakunnan koronatartuntatilanne on pysynyt huolestuttavana. Ennustettavuutta hankaloittaa virusmuunnosten kasvava osuus tartuntojen aiheuttajana.

Paikallinen - 23.2.2021, 12:33

Salossa Teijolla sijaitsevan laskettelukeskuksen Skihaus Bistrossa on perjantaina 19.2. noin klo 18 – 18.30 välisenä aikana ollut asiakkaana henkilö, jolla on sen jälkeen todettu koronatartunta. Aiheesta kertoo Salon kaupunki tiedotteessaan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:58
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:57
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:55
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:52
Paikallinen - 23.2.2021, 10:51

Naantalissa koronavirusrokotukset ovat hyvässä vauhdissa, ja rokotusaikataulu suunnitellaan rokotteiden saatavuuden perusteella. Naantalissa on hyvät valmiudet rokottaa kaupunkilaisia sitä mukaa, kun rokotteet saapuvat.

Paikallinen - 23.2.2021, 10:49

Turku Energia -konsernin vuoden 2020 liikevoitto parani ja liikevaihto laski edellisvuoteen 2019 verrattuna. Sähkönkulutus laski Turussa 1,8 % edellisvuoteen verrattuna.