Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 15.
heinäkuuta
2020.

360Editorilla ja 5G-verkolla tehty virtuaalitodellisuus toi voiton SHIFTin hackathonissa

Yritys- ja teknologiatapahtuma SHIFTissä 29.−30.8.2019 Turun kaupunki ja teleoperaattori Elisa järjestivät hackathon-kilpailun, jonka aikana joukkueet toteuttivat ja lopulta pitchasivat eli esittelivät kehittämänsä liikeidean. Tehtävänä oli ideoida, kuinka uutta teknologiaa voidaan hyödyntää syrjäytymisen kaltaisen yhteiskunnallisen ongelman ehkäisemisessä.

Kilpailun voitti startup-yritys Choose Your Future Oy, joka julkaisi kesällä 2019 Know Your Hoods -nimisen verkkopalvelun. Neljän hengen tiimillä oli kuusi tuntia aikaa rakentaa virtuaaliympäristö, jossa autetaan ihmisiä tutustumaan erilaisiin palveluihin, helpotetaan niiden käyttöönottoa ja vähennetään jännitystä uusia asioita kohtaan. Työkaluina heillä oli 360-videokamera, 360Mediatalon 360Editor-julkaisualusta ja Elisan 5G-verkko. Kilpailun aikana joukkue sai tukea sekä Elisan, 360Mediatalon että kaupungin asiantuntijoilta. 

− Olimme yllättyneitä, kuinka helposti ja nopeasti pystyimme rakentamaan 360Editorilla virtuaaliympäristön. Samaa konseptia voisimme hyödyntää esimerkiksi ohjaamalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria uusien harrastusten pariin, visioi Know Your Hoods -palvelusta vastaava toimitusjohtaja Susanna Lahtinen.

− Oli ilo nähdä kuinka hyvin 360Editor soveltui tämän tyyppisen virtuaaliympäristön rakentamiseen yhdessä 5G-verkon kanssa. Voittajajoukkue osasi hienosti hyödyntää alustan ja verkon ominaisuuksia, kertoo 360Mediatalon Oy:n toimitusjohtaja Henrik Helin.

360Mediatalon kehittämä 360Editor tuli markkinoille maaliskuussa 2019. Web-pohjaisen VR-työkalun avulla yritykset voivat itsenäisesti toteuttaa ja jakaa virtuaaliympäristöjä. 360Editorissa muokataan 360-videokameralla tallennettu kuvamateriaali ja muu teksti-, kuva- tai äänisisältö virtuaaliympäristöksi. 360Editor toimii pilvipalvelimessa ja VR-sisältöjä jaetaan katsottavaksi VR-laseilla.

Hackathoniin osallistui yhteensä kahdeksan yritystä, joista loppukilpailuun selviytyi kolme. Palkintona oli 10.000 euroa. Tuomaristo halusi palkita ratkaisun, joka hyödyntää 5G-teknologian ja virtuaalitodellisuuden etuja sekä ratkaisun, joka pystytään ottamaan nopeasti käyttöön. Tuomaristo koostui Elisan ja Turun kaupungin edustajista sekä startup-yrityksistä.

Turun kaupungilla ja Elisalla on käynnissä kolmivuotinen kumppanuushanke, jonka tarkoituksena on hyödyntää 5G-teknologiaa muun muassa liikenteessä, liikkumisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä.

− Ensimmäisiä kokeiluja tehdään jo, ja hackathon oli erinomainen esimerkki uudenlaisten 5G-palveluiden kehittämisestä yhdessä Turun kaupungin ja startup-yritysten kanssa, kommentoi Elisan aluejohtaja Juha Laukkanen.

Kansainvälinen SHIFT on yritys- ja teknologiatapahtuma, joka järjestettiin nyt neljättä kertaa. Turun Ruissalon telakalla järjestetyn tapahtuman teemana oli Shapeshifting Intelligence eli kuinka uusia teknologioita käyttämällä voidaan rakentaa kaikille parempi tulevaisuus.

1

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 14.7.2020, 9:36

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) järjestämään romunkeräykseen tuotiin taas tonnikaupalla romua ja jätettä.

Paikallinen - 14.7.2020, 9:03

Elokuisen yleisurheilun Paavo Nurmi Gamesin kansainvälinen urheilijakaarti varmistuu kovaa vauhtia. Miesten 400 metrin aitoihin ovat Oskari Mörön ohella tulossa syksyn MM-kisoissa Dohassa välierissä juosseet Rasmus Mägi, Ludvy Vaillant, Takatoshi Abe, Thomas Barr ja Patryk Dobek.

Paikallinen - 14.7.2020, 9:02

Turun yliopiston entinen rehtori ja kasvitieteen professori Arne Rousi on kuollut 88-vuotiaana. Rousi toimi rehtorina vuosina 1987–1993.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.7.2020, 9:16

Pitkä ja hedelmällinen yhteistyö Food&Events Tapahtumaravintoloiden ja Turun Messukeskuksen välillä jatkuu kesäkuisen sopimuksen myötä. Yhteistyön ansiosta asiakkaita pystytään palvelemaan jatkossa entistäkin paremmin.

Paikallinen - 13.7.2020, 6:57

Turun Taidehallin toisen kerroksen galleriat avautuvat jälleen. Näyttelyt ovat avoinna pe 17.7. alkaen ke-su klo 12-18.

Näyttelyt 17.7.-30.8.

Iso galleria Eeva Karhu / Surrounded by

Paikallinen - 13.7.2020, 6:52

Suomen frisbeegolfässä Seppo Paju on voittanut kotimaisen frisbeegolfin kärkikiertueen toisen osakilpailun Turun Aninkaisen frisbeegolfradalla. Helpolla voitto ei tullut.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:39

Turun yliopistoon haki korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 30 766 hakijaa, mikä on kolmanneksi eniten suomalaisyliopistoista. Aloituspaikkoja on tarjolla lähes 3000.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:38

Viime vuonna loppuunmyyty Saaristo Open järjestetään tänä kesänä 11. kerran Kaarinan Hovirinnan rannassa 27.–29. elokuuta.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:38

Ajanvarauspuhelimeen otetaan nyt paljon yhteyttä. Kevään aikana terveysasemille ja suun terveydenhuoltoon syntyi koronaepidemian ja poikkeusajan takia ns. hoitovelkaa, kun aikoja peruutettiin ja moni myös siirsi terveysasioidensa hoitamisen myöhempään ajankohtaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.7.2020, 7:09

Suomen merivoimat on saanut käyttöönsä pitkän tauon jälkeen torpedoaseistuksen. Tähän uusimpaan puolustushankintaan pääsee myös yleisö tutustumaan merikeskus Forum Marinumin näyttelyssä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.7.2020, 7:08

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Paikallinen - 9.7.2020, 7:06

Kupittaan lintulammikoilla on kesäaikaista elämää jälleen torstaista 9.7. alkaen. Kaupunki on solminut lintujen ja lampaiden hoitoa koskevan palvelusopimuksen, joka on voimassa 9.7.- 31.10.

Aluksi Kupittaalle tulee erikokoista siipikarjaa. Myöhemmin alueelle tulee myös karitsoja.

Paikallinen - 8.7.2020, 7:41

Karjurock mylvitään tänä kesänä kotimaisten artistien voimin – lavalle nousevat mm. Arttu Wiskari, Mokoma, Kaija Koo, Mikael Gabriel, Klamydia sekä Popeda!
 

Paikallinen - 8.7.2020, 7:40

Naantali SunFest järjestetään 31.7.–1.8.2020 kuvankauniissa Naantalin Kirkkopuistossa. Festivaali juhlitaan ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä, ja sen kunniaksi artistikattauskin on kova: lavan valtaavat JVG, Lauri Tähkä, Vesala, Kaija Koo, Antti Ketonen sekä Vesterinen yhtyeineen.

Paikallinen - 8.7.2020, 7:39

eijon Luontokeskus on avannut ovensa kevään poikkeusolojen jälkeen. Natura Viva vastaa Teijon Luontokeskuksen toiminnasta, kahvilasta ja kansallispuiston asiakaspalvelusta sekä tarjoaa retkeilypalveluita.

Paikallinen - 7.7.2020, 7:43

Kesälauantain suosittuja Tul toril -teematoreja järjestetään elokuussa! Uudenkaupungin kaupunki toteuttaa tänä vuonna typistetyn viiden torin teemasarjan. Monet tutut ja hyväksi havaitut toriteemat viettävät välivuotta poikkeuksellisen kevään vuoksi.

Paikallinen - 7.7.2020, 7:43

Suomen Vuokranantajien yhteistyössä Vuokraoven kanssa tekemän vuokramarkkinakatsauksen mukaan Turun vuokratason nousu on maan nopeimpien joukossa. Vuodessa vuokrataso on noussut 1,6 prosenttia.

Paikallinen - 6.7.2020, 9:01

Saksan keihäänheiton superkolmikko Thomas Röhler, Johannes Vetter ja Andreas Hofmann kilpailee 11. elokuuta Turun Paavo Nurmi Gamesissa, mutta ei ilman huomattavia erityistoimia. Sama tiukka protokolla on voimassa myös muiden kansainvälisten urheilijoiden kanssa.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:46

Turun kaupunkiseudulla uusitaan pyöräilyn viitoitusta ja opastusta uuden tieliikennelain mukaisilla opasteilla. Tänä kesänä opasteet uusitaan Turusta Lietoon, Turusta Varissuon kautta Piikkiöön ja Turusta Kaarinan keskustan kautta Piikkiöön johtavilla reiteillä.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:46

Varsinais-Suomen ELY-keskus uusii kesän 2020 aikana useita putkisiltoja. Korjaustöistä aiheutuu väistämättä liikennehaittoja, sillä liikenne joudutaan katkaisemaan siltapaikalla putken vaihdon ajaksi.