Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 19.
tammikuuta
2019.
Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 4.11.2018, 14:44

Tepsin voittoputki venyi jo neljän ottelun mittaiseksi, kun Hall of fame-ottelussa HIFK:lle jäi sivustakatsojan rooli Tepsin rymistellessä kotivoittoon maalein 5-2.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 4.11.2018, 14:36

TPS:n historian aikana on mustavalkoiseen nuttuun pukeutunut liuta toinen toistaan suurempia ulkolaispelureita, mutta vielä miltei 30v myöhemminkin nousee yksi nimi ylitse muiden.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 4.11.2018, 14:26

Tepsin ensimmäinen Tampereen vierailu alkoi erinomaisesti, mutta kääntyi loppua kohden varsin hankalaksi. Lopulta vahvan puolustustaistelun ansiosta voitto irtosi ja pisteet lähtivät Turkuun maalein 3-4!

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 4.11.2018, 14:24

TPS päätti raskaan reissuviikkonsa kotiyleisön edessä riemukkaaseen voittoon JYP:stä. Jyväskylän hurrikaani on tuulla tuivertanut viime vuosina Turussa varsin tylysti, mutta TPS oli tällä kertaa kotiaskissaan etevämpi ja kairasi voiton maalein 2-1.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 4.11.2018, 14:20

Kauden 2018-2019 syyspuolella tutustumme Tepsin uusiin kasvoihin ja tällä kertaa vuorossa on alunperin Porista kotoisin oleva puolustaja Santeri Lukka, joka kävi vähän pidemmän tien kehittyäkseen liigapelaajaksi.

Sisältää kuvan
Jalkapallo - 29.10.2018, 16:10

Läpi koko Veikkausliigakauden 2018 on TPS:n vierasotteluita kuultu Auran Aaltojen taajuudelta ja sama tulee pätemään myös keskiviikon 31.10 liigakarsintaotteluun, joka pelataan Kokkolassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 20.10.2018, 2:07

TPS palasi voittokantaan Lahdessa ja otti samalla revanssin Pelicansista. Peli oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta Tepsin vahvuudet pääsivät jälleen esille. Erinomainen maalivahtipeli, huipputehokas ylivoima, jota johtivat Tepsin kärkipelaajat sekä hyvä viisikkopuolustus.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 12.10.2018, 0:38

Ja kas niin sanoi tappioputki ensin "riks", sitten "raks" ja lopulta "poks", kun TPS onnistui vihdoin kaatamaan Helsingin IFK:n!

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 6.10.2018, 11:04

TPS-SaiPa ottelua puimassa olivat selostaja Markku Silvennoinen, kaukalonlaitatoimittaja Jere Sanaksenaho, sekä kommentaattori Juhani Tamminen. Lehdistötilaisuuden juonsi TPS:n viestintäpäällikkö Eero Tuominen

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 6.10.2018, 10:47

Kahden tappion jälkeen tarjolla oli jälleen makiata hunajata, kun TPS kaatoi kotihallissaan Suomen ensimmäisessä Pride-ottelussa SaiPan maalein 3-0.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jalkapallo - 1.10.2018, 2:09

TPS:n jalkapallojoukkue ei ole tällä kaudella juuri Aaltojen taajudella päässyt juhlimaan, sillä vierasotteluissa, jotka Aalloilta on tälläkin kaudella kuultu, ovat tuoneet lähinnä vain lunta tupaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 29.9.2018, 13:28

Jyväskylän halli ei ole ollut viimeisen vuosikymmenen aikana vieraille mukava paikka. Tämä lausunto ei kuitenkaan koske kaikkia liigaseuroja, sillä viimeisen reilun kolmen vuoden ajan on TPS ollut Hippoksen herra.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 29.9.2018, 10:41

TPS:n reissupelien sarja jatkui vierailulle Mikkeliin ja paikallisen sarvipääheimon vieraaksi. Jukureidenkin kohtalona oli kumartaa Tepsin edessä, kun TPS jauhoi tylyllä vieraspelaamisella Mikkelistä 3-1-voiton.

Ottelun selosti Markku Silvennoinen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 23.9.2018, 15:44

Tepsi sai jatkoa mainiolle alkukaudelleen myös vieraskentältä, kun TPS pöllytti kotkansulkia Vaasassa kaataen Sportin jatkoajalla maalein 3-2.

Ottelun selosti Markku Silvennoinen.

Jääkiekko - 21.9.2018, 13:40

Jääkiekko-TPS:n yt-neuvottelut päättyivät ja niiden tuloksena kolme työntekijää irtisanotaan. Yhtiön mukaan rakennemuutosten tavoitteena on organisaatiorakenteen ja prosessien yksinkertaistaminen sekä liiketoiminnan kasvuedellytysten turvaaminen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.9.2018, 1:41

TPS:n kotiotteluiden erätauoilla kuullaan kauden mittaan eri teemoin varustettuja haastatteluja ja näin kauden aluksi otamme valokeilaamme Tepsin uudet pelaajat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.9.2018, 1:36

TPS-KooKoo ottelun Jälkipeleissä äänessä olivat selostaja Markku Silvennoinen, kaukalonlaitatoimittaja Jarkko Laitinen sekä kommentaattori Juhani Tamminen. Lehdistötilaisuuden juonsi TPS:n viestintäpäällikkö Eero Tuominen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.9.2018, 1:33

TPS ei tiistain tappiosta häkeltynyt, vaan jatkoi pisteputkeaan ottamalla kolmen pisteen voiton kotikaukalossaan KooKoosta maalein 6-3.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 20.9.2018, 14:29

TPS:n kotiotteluiden erätauoilla kuullaan kauden mittaan eri teemoin varustettuja haastatteluja ja näin kauden aluksi otamme valokeilaamme Tepsin uudet pelaajat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 19.9.2018, 20:17

TPS joutui nielemään kauden ensimmäisen tappionsa kauden kolmannessa pelissä, kun Kärpät nipisti voiton maalein 3-2 rankkarikisan jälkeen.