Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 26.
marraskuuta
2020.

Vuoden 2020 uusturkulainen ja monikulttuurisuusteko on valittu

Vuoden 2020 uusturkulaiseksi on valittu Bosniasta lähtöisin oleva Aida Bacic. Vuoden monikulttuurisuusteko -tunnustuksen saa Monikulttuurinen päivähoito, koti ja koulu ry. Molemmat rakentavat tahoillaan monikulttuurista toimintaa, joka ottaa mukaan sekä maahanmuuttajat että kantasuomalaiset.

Turun monikulttuurisuusneuvosto on valinnut tunnustusten saajat kaupunkilaisten tekemien ehdotusten pohjalta. Vuoden uusturkulainen ja monikulttuurisuusteko -tunnustukset jaetaan tänä vuonna jo 15:ttä kertaa.

Vuosittain jaettavilla tunnustuksilla pyritään kannustamaan ja palkitsemaan toimintaa, joka usein jää vähäiselle huomiolle ja joka tuo maahanmuuttajia ja kantaväestöä lähemmäksi toisiaan.

- Molemmat tunnustukset ovat kunnianosoituksia tärkeälle ja nöyrälle työlle, jota tehdään usein taustalla ilman suurta julkisuutta. Tämän vuoden palkitut vaikuttavat erityisesti myös tyttöjen ja naisten asemaan ja heidän työnsä on merkittävää koko yhteiskunnan näkökulmasta, sanoo Turun monikulttuurisuusneuvoston varapuheenjohtaja Berhan Ahmadi.

Vuoden uusturkulainen painottaa kielen oppimisen merkitystä

Bosniasta perheensä kanssa Suomeen 14-vuotiaana muuttanut Aida Bacic on aktiivinen toimija omalla asuinalueellaan Varissuolla. Bacic työskentelee Yhdessä-yhdistyksessä toiminnanohjaajana. Työhön kuuluu toimintaryhmien ohjaamisen lisäksi yksilöneuvontaa erilaisissa työnhakuun ja arjen ongelmiin liittyvissä tilanteissa. Työn ohella kahden kouluikäisen lapsen äiti opiskelee sosionomiksi Turun Ammattikorkeakoulussa ja toimii aktiivisesti bosnialaisen kulttuurin yhdistyksessä.

Jo 24 vuotta Suomessa asunutta Aida Bacicia luonnehditaan sydämet sulattavan ystävälliseksi, luotettavaksi sekä tunnolliseksi työntekijäksi, jonka panos Yhdessä-yhdistyksen toiminnan kehittämisessä ja Turun monikulttuurisen kulttuurin edistämisessä on merkittävä. Opiskelun ja itsensä kehittämisen lisäksi hän työskentelee koko ympäröivän yhteisön hyväksi.

Vuoden uusturkulaisen tunnustuksesta hän kiittää myös työyhteisöään

- Annan todella paljon arvoa tälle tunnustukselle. En tee tätä työtä yksin, joten koen, että tässä annetaan arvoa koko meidän työporukalle ja Yhdessä-yhdistykselle, hän sanoo.

Uuteen maahan kotoutumisen avain on Aida Bacicin mukaan kielitaito.

- On todella tärkeää oppia suomen kieli, että pääsee osalliseksi yhteiskunnasta ja pystyy hoitamaan omia asioitaan.

Itse täysin kaksikielinen Bacic on kotonaan molemmissa kulttuureissa, mikä tuli ilmi myös palkinnon ehdotuksissa:

”Bacic tulee konfliktialueelta, mutta hän ei ole tuonut konfliktia mukanaan. Kaikkien kunnioitus ja rauhantahto ovat hänelle ominaisia. Hän on aito kahden kulttuurin kasvatti, jossa yhdistyvät bosnialaisen ja suomalaisen identiteetin vahvuudet.”

Monikulttuurinen toiminta tavoittaa joka puolella Turkua

Vuoden monikulttuurisuusteko -tunnustuksen saava Monikulttuurinen päivähoito, koulu ja koti ry (Mpkk) on perustettu vuonna 1997 ja se toimii koko Turun alueella sekä Raisiossa. Yhdistys pyrkii tukemaan maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten sekä perheiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan kodin, varhaiskasvatuksen ja koulun yhteistyötä edistämällä. Lasten kautta tavoitetaan koko perhe.

- Toimintamme kohteena ovat erityisesti lapset ja nuoret, mutta heidän kauttaan myös kokonaiset perheet. Tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys ja tasapainoisen identiteetin tukeminen. Pyrimme sekä lasten oman kielen vahvistamiseen että suomen kielen oppimiseen, kertoo Mpkk:n hallituksen puheenjohtaja Anneli Minks.

Yhdistyksen toimintamuotoja ovat erilaiset kerhot, joita järjestetään tällä hetkellä turkin, somalin, arabian ja venäjän kielellä. Kerhojen lisäksi yhdistys järjestää suomen kielen opetusta sekä äiti-lapsi -ryhmätoimintaa. Perheille järjestetään retkiä, leirejä ja tapahtumia. Yhdistys toimii aktiivisesti myös lukuisissa yhteistyöverkostoissa.

- Toimintamme pyörii vapaaehtoisvoimin ja tavoittaa parhaimmillaan satoja ihmisiä ympäri Turun seutua. Mukaan ovat tervetulleita sekä maahanmuuttajat että suomalaiset, kasvatustyön ammattilaiset ja opiskelijat, kertoo Mpkk:n aktiivijäsen Hatice Kütük.

- Olemme iloisia saamastamme tunnustuksesta ja toivomme, että yhä useampi tätä kautta löytää yhdistyksemme, lisää Anneli Minks.

 

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.11.2020, 8:29

Turkuseuran uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Maija Palonheimo. Valinnan teki yhdistyksen syyskokous eilen 25. marraskuuta. Palonheimo seuraa tehtävässään Turkuseuran edellistä puheenjohtajaa Esko Matti Pulkkista, joka jätti tehtävänsä syksyllä ajanpuutteen takia. 

Paikallinen - 26.11.2020, 8:26

Henkilöauton kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan ja päätynyt katolleen ykköstiellä Paimion kohdalla viime yönä hieman kello yhden jälkeen. Ajoneuvo oli osunut Helsinkiin menevillä kaistoilla tien molemmin puolin kaiteisiin ja päätynyt katolleen keskelle moottoritietä.

Paikallinen - 25.11.2020, 16:30

Vuoden 2020 joulukuusen Turun tuomiokirkon eteen lahjoitti Antti Koivisto Maskusta. Kuusella on mittaa 24 metriä ja ikää 65 vuotta. Kuusen valot syttyvät lauantaina 28.11. ja palavat aina Nuutinpäivään saakka. 

Paikallinen - 25.11.2020, 10:53

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve on valittu Euroopan edustajaksi maailmanlaajuisen ICLEI-järjestön globaaliin hallitukseen. Valinta tehtiin ICLEI:n Euroopan hallituksen järjestäytymiskokouksessa tiistaina 24. marraskuuta. Samalla Arve valittiin Euroopan hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.11.2020, 10:49

Turussa tehdyt koronatoimet ovat alkaneet tehota, mutta tilanne on kaupungissa edelleen huolestuttava. Koronatilanteeseen on edelleen syytä suhtautua vakavasti huomioiden myös pääkaupunkiseudun erittäin nopeasti huonontunut koronatilanne.

Paikallinen - 25.11.2020, 10:43

Turkulaiset matkailu- ja tapahtuma-alan toimijat ovat yhdistäneet voimansa kertoakseen, että Turku on turvallinen matkailu- ja tapahtumakohde koronasta huolimatta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.11.2020, 10:41

Turun kauppakamarin elinkeinopolitiikan valiokunta on myöntänyt vuoden 2020 Elinkeinopoliittisen kuntateko -palkinnon Liedon kunnalle.

Paikallinen - 25.11.2020, 10:40

Haastavan koronatilanteen vallitessa Omena Hotels -ketjulla on myös hyviä uutisia – kaksi uutta hotellia avautuu 2021 alussa

Paikallinen - 24.11.2020, 15:46

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) kantasairaalan viereen rakennetaan uusi psykiatrian sairaalarakennus. Sairaanhoitopiirin valtuusto päätti uuden psykiatrian sairaalan ensimmäisen vaiheen rakentamisesta kokouksessaan 24.11.2020.

Paikallinen - 24.11.2020, 15:36

Koronaviruksen tartuntamäärät vähenivät Varsinais-Suomessa viime viikosta hieman. Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmä suosittaa perusopetuksen opettajille maskin käyttöä. Tällä halutaan välttää koulujen ja oppilaitosten massa-altistuksia.

Paikallinen - 24.11.2020, 11:16

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa 25 300 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja nyt niin tapahtui 700 henkilöllä. Viime vuoden lokakuuhun verrattuna työttömänä oli nyt 7 500 henkilöä enemmän (43%).

Paikallinen - 24.11.2020, 11:15

Kun ulkona liikkumista ei rajoitettu, sitä lisättiin, mutta vältellen hieman ruuhkaiseksi miellettyjä paikkoja.

Paikallinen - 24.11.2020, 11:15

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat avaavat Turun joulukauden tulevana viikonloppuna 28.‒29.11.2020. Neljä adventtiviikonloppua kestävä joulutapahtuma sisältää torimyynnin lisäksi joulun perinteisiä ohjelmanumeroita sekä aivan uusia esityksiä.

Paikallinen - 23.11.2020, 9:31

Tällä viikolla alkavat Oranssit päivät on yksi UN Womenin suurimmista maailmanlaajuisista kampanjoista. Kaksiviikkoisen tapahtumasarjan tavoitteena on kiinnittää huomiota naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja toimia aktiivisesti väkivallan lopettamiseksi.

Paikallinen - 20.11.2020, 15:51

FC Inter on solminut kaudet 2021 ja 2022 kattavan pelaajasopimuksen nuorten maajoukkuepuolustaja Juho Hyvärisen kanssa. Rovaniemeltä kotoisin oleva 20-vuotias Hyvärinen siirtyy FC Interiin kasvattajaseurastaan RoPS:sta.

Paikallinen - 20.11.2020, 15:49

Maskien käyttö saariston yhteysaluksilla on herättänyt keskustelua ja huolta matkustajien keskuudessa. Yhteysalusliikenteessä matka-ajat ovat usein pitkiä ja matkustajat jakavat yhteisen matkustamon. Kasvomaskien käyttö ei ole kuitenkaan ollut yhteysaluksilla kovin yleistä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.11.2020, 14:01

Turun kaupungin sivistystoimiala laajentaa kasvomaskin käyttösuositusta koskemaan yläkoulujen 7.–9. -luokkalaisia erityisesti valinnaisaineiden tunneille.

Paikallinen - 20.11.2020, 13:58

Turun messukeskuksessa parhaillaan käynnissä olevat influenssarokotukset joudutaan keskeyttämään, koska rokotteet ovat loppumassa koko Suomesta. Rokotuksia voidaan antaa messukeskuksessa vielä ensi viikon ajan eli torstaihin 26.11. saakka. Perjantaista 27.11.

Paikallinen - 19.11.2020, 8:47

Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaiseman katsauksen mukaan yleisin syy Turun ydinkeskustassa käyntiin ovat ostokset, mutta sinne mennään usein myös muuten vain viihtymään ystävien kanssa.

Paikallinen - 19.11.2020, 7:21

Poliisi tutkii Turussa kadonneen Iines Kastemaan tapausta muun muassa törkeänä vapaudenriistona. Poliisi ei esitutkinnan tässä vaiheessa kerro asian yksityiskohdista tarkemmin eikä ota kantaa muihin mahdollisiin rikosnimikkeisiin.