Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 20.
heinäkuuta
2019.

Vuoden 2019 verokorttien postitus on alkanut - jos tarvitset muutosverokortin, tee se OmaVerossa

Reilun kuukauden aikana suomalaisille jaetaan noin 4,8 miljoonaa verokorttia. 
Verohallinto on aloittanut ensi vuoden verokorttien postittamisen, ja kaikki saavat verokortin kotiinsa viimeistään tammikuun puolivälissä. OmaVerossa verokortit ovat saatavilla jo nyt.

Uusi verokortti tulee voimaan 1.2.2019. Vuoden 2019 verokortissa on merkittäviä uudistuksia: palkkakausikohtaiset tulorajat ja sivutuloverokortti poistuvat.

– Ensi vuodesta lähtien erillistä sivutuloverokorttia ei enää ole, vaan kaikille palkkatuloille on vain yksi verokortti. Palkansaaja voi siis kopioida samaa verokorttia kaikille työnantajilleen, kertoo Henkilöverotusyksikön ylitarkastaja Minna Palomäki Verohallinnosta. 
– Jatkossa verokortilla ei ole myöskään palkkakausikohtaisia tulorajoja, vaan koko vuodelle on yksi tuloraja. Palkansaajan tulee itse seurata vuoden mittaan tulojensa kehittymistä ja tehdä muutosverokortti, jos näyttää siltä, että tuloja tai vähennyksiä on enemmän tai vähemmän kuin on arvioitu. 

Omien tulotietojen seuraaminen on jatkossa helpompaa vuoden 2019 alusta käyttöön otettavan tulorekisterin ansiosta. Työnantajilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa sinne maksamansa palkat. Yksittäinen henkilö voi tarkastella omia palkkatietojaan OmaVerossa helmikuusta 2019 alkaen.

Eläketulon verokorttiin ei tule muutoksia

Palomäki muistuttaa, että tyypilliselle palkansaajalle, jolla on yksi työnantaja ja säännöllinen tulo, yksi vuosituloraja ei ole iso muutos. Myöskään eläketulon verokorttiin muutokset eivät vaikuta. Verohallinto toimittaa eläkkeensaajien verokortit eläkkeen maksajille samaan tapaan kuin tähänkin asti.

Palomäki kehottaa kuitenkin jokaista tarkistamaan kotiin tulevan verokortin tiedot ja tekemään tarvittaessa muutoksia.

– Muutosverokortin voi tehdä tästä päivästä alkaen itse kätevästi ja nopeasti Verohallinnon OmaVero-palvelussa. 

OmaVerossa tehty verokortti myös säilyy palvelussa, josta sitä voi tarpeen tullen tulostaa useampia kappaleita, jos palkansaajalla on enemmän kuin yksi työnantaja. Myös puhelinpalvelusta ja verotoimistoista muutosverokortteja saa entiseen tapaan tästä päivästä lähtien.

– Edelleen säilyy myös se mahdollisuus, että palkansaaja voi itsenäisesti pyytää työnantajaa pidättämään palkasta enemmän kuin verokortille on merkitty, Palomäki muistuttaa. 

Näin verokortti uudistuu:

1. Yksi tuloraja
Verokortissa ei enää ole palkkakauden tulorajoja vaan pelkästään yksi tuloraja koko vuodelle. Jos vuosituloraja ylittyy, työnantaja perii veron lisäprosentin mukaan. Muista seurata tulojesi kertymistä koko vuoden ajalta ja tilaa muutosverokortti tarvittaessa OmaVerosta, puhelimitse tai verotoimistosta.
2. Yksi verokortti palkkatuloille
Sivutuloille tai eri työnantajille ei enää tarvita erillisiä verokortteja. Kaikki työnantajasi käyttävät samaa verokortilla ilmoitettua veroprosenttia.
3. Kopio verokortista riittää
Verokorttia ei enää tarvitse toimittaa alkuperäisenä. Jos sinulla on useampia työnantajia, voit kopioida verokorttiasi kaikille työnantajillesi.
4. Verokortti tehdään OmaVerossa
Voit tilata ja tulostaa muutosverokortin OmaVerossa: vero.fi/omavero. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla. Verokorttisi jää OmaVeroon, josta voit ottaa sen käyttöösi milloin vain. 
5. Uusi ilme
Verokortin ulkonäkö on erilainen kuin ennen.
 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.7.2019, 13:05

Suolistoperäisten bakteerien määrät Turun Vähäjoessa olivat 4.7. otettujen vesinäytteiden perusteella yhä poikkeuksellisen korkeita. Bakteeripitoisuudet ylittävät tulosten perusteella uimavedelle ja kasteluvedelle asetetut raja-arvot moninkertaisesti useissa Vähäjoen näytepisteissä.

Paikallinen - 19.7.2019, 11:24

Åbo Akademi (ÅA) haluaa laajentaa farmasianalan koulutusvastuutaan proviisorin koulutukseen. Tällä hetkellä ÅA:sta valmistuu vuosittain noin 20 farmaseuttia. ÅA:n lisäksi farmaseutteja koulutetaan Itä-Suomen ja Helsingin yliopistoissa.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 18.7.2019, 17:30
Paikallinen - 18.7.2019, 11:43

Biojätekeräyksen aloittaminen kyseissä saaristokohteissa on osa Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun yliopiston yhteistä SaaRa - Ravinnekiertoa saariston matkailukohteissa -hanketta.

Paikallinen - 18.7.2019, 11:36

Kustavissa, Iniöntiellä, sattui torstaina aamulla seitsemän aikaan henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi mieshenkilö.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.7.2019, 15:32

Martinsillan korjaustyö haittaa liikennettä 18 - 22.7.2019. Keskimmäinen ajokaista suljettu. Työaika 7:00 - 15:30.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 17.7.2019, 14:16

Tänään kahvilavierasohjelmassa Wiklundin Walo Rooftop Barissa vieraanamme oli Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen. Kesäkauden moni viettää tien päällä, mutta mitä täytyy ottaa huomioon tien päällä?

Paikallinen - 17.7.2019, 10:00

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) johtaa Etyjin lyhytaikaisia vaalitarkkailijoita Ukrainan parlamenttivaaleissa tulevana viikonloppuna.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.7.2019, 9:12

Emma-gaalassa vuoden tulokkaana vuonna 2018 palkittu Leo vahvistaa Salo Soi –kaupunkifestivaalin jo entuudestaan vahvaa artistikattausta.  Viime viikolla uuden Mikä laulaen tulee se bailaten menee –singlen julkaissut Leo avaa festivaalit perjantaina 26.7. klo 17.30.

Paikallinen - 17.7.2019, 8:41

Turun Kansainväliset Suurmarkkinat -tapahtuma aiheuttaa poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä loppuviikon 18. - 21.7.2019 ajaksi. Päivittäiset markkina-ajat ovat klo 10.00 - 20.00. Yleiseltä liikenteeltä suljetaan katuosuudet seuraavasti:

Paikallinen - 17.7.2019, 8:40

Heinäkuussa Aspön, Trunsön, Brunskärin ja Brännskärin saaret saavat omat muovipakkausten keräysastiansa.

Paikallinen - 16.7.2019, 14:15

Turun kaupunki on rinnakkaisjärjestäjänä SHIFT Business Festival-tapahtumassa järjestettävässä hackathonkilpailussa. Kilpailussa yritykset pääsevät ratkomaan syrjäytymisen ehkäisemisen haasteita 5G-verkon avulla. Kilpailu järjestetään yhdessä Elisan kanssa.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 16.7.2019, 14:12
Sisältää ääntä
Paikallinen - 16.7.2019, 14:12
Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.7.2019, 9:33

Turun kaupunki ja Elisa järjestävät 5G-hackathonin SHIFT Business Festivalin virallisena oheistapahtumana keskiviikkona 28.8. Hackathoniin osallistuvat joukkueet ratkovat yksinäisyyden ja sosiaalisen eristäytyneisyyden haasteita 5G-teknologiaa hyödyntäen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.7.2019, 8:09

Kauppakamarin Turun ja Helsingin välisiä liikenneyhteyksiä koskevaan kyselyyn vastanneet yritykset pitävät junaa ympäristöystävällisenä ja turvallisena tapana matkustaa Turusta Helsinkiin. Junassa matka-ajan voi myös hyödyntää työntekoon.

Paikallinen - 16.7.2019, 5:50

Lauantaina 20.7. tulee 50 vuotta siitä, kun Apollo 11 laskeutui Kuun pinnalle. Turun Ursa juhlistaa tapahtumaa Tiedekeskus Tuorlassa 20.7. klo 19-23 Apollo-teemaisella illalla. Ohjelmassa on mm.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.7.2019, 14:37

Pyöräkaistan rakennustyö kaventaa ajokaistoja ja sulkee jalkakäytävän Puutarhakadulla, välillä Käsityöläiskatu - Koulukatu, maanantaista alkaen. 17.7 alkaen liikennevalot pois käytöstä Puutarakadun ja Käsityöläiskadun risteyksessä. Haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.7.2019, 13:21

Opastepylväiden maalaustyö kaventaa/sulkee ajokaistoja ajoittain Uudenmaankadulla välillä Seppelkuja-Kunnallissairaalantie 15. - 31.7.2019. Päivittäinen työaika klo 7.00-18.00. Paikalla liikenneopasteet ja työkoneita saattaa liikkua liikenteen seassa.

Paikallinen - 15.7.2019, 9:14

Laitilassa sijaitsevassa museokohteessa Kauppilan Umpipihalla järjestetään 21. heinäkuuta alkaen lähes kaksi viikkoa kestävä European Heritage Volunteers verkoston vapaaehtoisleiri.