Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 9.
huhtikuuta
2020.

Vanhan Suurtorin valtaa pienpanimot torstaista lauantaihin

Media

Tällä viikolla Turun Vanhalla Suurtorilla maistellaan herkullisia oluita, kun Suomen suurin pienpanimotapahtuma; Suuret Oluet Pienet Panimot saapuu Turkuun, Vanhalle Suurtorille jo kolmannen kerran.

Eri puolilla Suomea järjestetty tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja Turkuunkin on saapumassa maakunnan paikallisten pienpanimoiden edustajia. Erilaisia maisteltavia oluita ja kausiuutuuksia löytyy yhteensä 23 panimolta.

Tapahtumajärjestäjä, Lammin Sahdin Pekka Kääriäinen kertoo haastattelussa lisää tapahtumasta ja ynnäilee yhteen myös tämän hetken olutrendejä sekä Suomen alkoholilain uudistuksia koskien pienpanimotuotteita.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 9.4.2020, 8:59

Koronaviruspandemia on tyhjentänyt kalenterit ja peruuttanut yleisötapahtumat. Ihmiset ovat vetäytyneet omiin oloihinsa etätöihin eikä kotoa nyt voi vapaa-aikanakaan lähteä harrastamaan, konsertteihin, teattereihin tai muihin tapahtumiin.

Paikallinen - 9.4.2020, 5:43

Turussa sijaitsevasta Myllykodin asumispalveluyksiköstä on löytynyt kaksi koronavirustartuntaa asukkailta ja yksi henkilökunnasta. Tartuntamäärä tarkentuu näytteenoton edetessä. Yksikkö toimii Turun kaupungin ostopalveluyksikkönä.

Paikallinen - 8.4.2020, 10:18

Perinteisesti jo kymmenen festarikesää avannut Saaristo Open tullaan tänä vuonna näkemään Kaarinassa poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi kesän päätösfestivaalina 28.-29.8.2020.

Paikallinen - 8.4.2020, 8:31

Poikkeusolot ovat vaikuttaneet Asukasbudjetin toteutukseen. Ideointitilaisuuksiksi suunnitellut aluefoorumit jouduttiin peruuttamaan, minkä vuoksi asukkaita kuullaan nyt verkossa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 8.4.2020, 8:15

- Liiketoimintakauppa syntyi nopeasti ja tehokkaasti, koska molemmilla oli sama päämäärä, toteaa Delta Auto Oy:n toimitusjohtaja Helena Sauramo.

Paikallinen - 8.4.2020, 8:13

LähiTapiola Varsinais-Suomi on päättänyt lahjoittaa Operaatio Ruokakassi ry:lle 40 000 euroa koronakriisissä auttamiseksi. Lahjoituksen kautta tullaan tavoittamaan suuri osa ahdingossa olevia turunseutulaisia lapsiperheitä.

Paikallinen - 8.4.2020, 8:11

Salossa 7.4.2020 illalla tapahtunutta Salon lukion paloa tutkitaan tuhotyön yrityksenä. Poliisilla on tapahtumista videovalvontatallenne. Tallenteella olevat mopoilla liikkuneet rikoksesta epäillyt ovat tunnistettavissa.

Paikallinen - 7.4.2020, 10:18

Koronaepidemian nykyvaiheessa taudin tunnistaminen on avainasemassa. Epidemian edetessä taudin sairastaneiden saaman immuniteetin toteamisesta tulee myös tärkeä. Tyks laboratorioissa koronatestit ovat omaa tuotantoa, mikä on merkittävä etu pandemiassa.

Paikallinen - 7.4.2020, 9:17

Kaupungin sosiaalipalvelut aloittaa maanantaina 6.4.2020 kauppakassipalvelun niille yli 70-vuotiaille ja muille riskiryhmään kuuluville, jotka eivät muutoin pysty hoitamaan kaupassakäyntejä. Palvelua voi saada kerran viikossa. 

Paikallinen - 7.4.2020, 9:16

Raision kaupunki tarjoaa tiistaista 7.4. alkaen päivittäistä ruokailumahdollisuutta lapsille ja nuorille. Ruokailumahdollisuus on osa Raision ennalta ehkäisevää lastensuojelua.

Paikallinen - 7.4.2020, 9:15

Turun filharmoninen orkesteri lähettää viikoittain verkkokonsertteja kevään aikana osoitteesta tfo.fi/live. Myös kaikki menneet verkkolähetykset löytyvät sivustolta.

Paikallinen - 6.4.2020, 9:11

Turku Energia Sähköverkot Oy alentaa asiakkaidensa sähkönsiirron perusmaksun hintaa 50 prosentilla puolen vuoden ajaksi, 1.4 – 30.9.2020 väliselle ajalle. Alennus kohdistetaan tasapuolisesti sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille.

Paikallinen - 6.4.2020, 7:26

Lauantaina 4.4.2020 klo 22.00 poliisipartio kiinnitti Turussa Kehätiellä huomionsa silminnähden lujaa ajaneeseen henkilöautoon. Partio lähti seuraamaan ajoneuvoa ja sille mitattiin nopeudeksi 161 km/km alueella, missä oli 100 km/h nopeusrajoitus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.4.2020, 7:25

Nostotyö Puutarhakatu 1 kohdalla sulkee toisen ajokaistan liikenteeltä tänään klo 9.00 - 15.00 välisenä aikana. Haittaa liikenteelle on molemmissa ajosuunnissa. Kevyt liikenne ohjataan kulkemaan katettua reittiä. Paikalla on liikenteenohjaajat.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.4.2020, 6:36

Viemäri- ja vesijohtotyö haittaa liikennettä Satamakadulla maanantaista alkaen. Työ etenee vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa suljetaan yksi ajokaista välillä Linnankatu - Vallihaudankatu, jolloin kääntyminen Linnankadulta Satamakadulle on kielletty. Jalankulku ohjataan kadun toiselle puolen.

Paikallinen - 3.4.2020, 10:13

Turkuseura ja Turun kaupunki keräävät kaupunkilaisilta kokemuksia koronaepidemian ajalta. Tavoitteena on koota tarinoita siitä, miten poikkeusolot vaikuttavat turkulaisten ihmissuhteisiin ja yhteisöllisyyteen.

Paikallinen - 3.4.2020, 9:41

Vallitsevasta koronavirustilanteesta johtuen Tallink Siljan Turun terminaali suljetaan toistaiseksi 4.4.2020 alkaen. Turusta laivaan otetaan tämän jälkeen toistaiseksi vain rahtia ja automatkustajia.  

Paikallinen - 3.4.2020, 9:29

Turun yliopiston oppimisanalytiikan keskuksessa kehitetty interaktiivinen oppimisjärjestelmä ViLLE on saanut ennätysmäärän käyttökertoja. Parin viikon aikana järjestelmän käyttöön on koulutettu lähes 800 opettajaa.

Paikallinen - 3.4.2020, 9:29

Turun Osuuskauppa avaa tänään ikäihmisille suunnatun ruoan tilaamista helpottavan puhelinpalvelun.

Paikallinen - 3.4.2020, 9:01

Turkulaiselta tapahtumamarkkinointitoimisto Tapahtumalliselta peruuntui yli 40 sovittua työtilaisuutta koronakriisin myötä. Se tarkoittaa yritykselle noin 1,5 miljoonan euron menetyksiä liikevaihtoon sekä henkilökunnan lomautuksia.