Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 16.
lokakuuta
2019.

Vaalikahvit: Kokoomuksen Alvar Euro ja Sini Ruohonen

Media

Eilen tiistaina oli viimeinen päivä äänestää ennakkoon. Ennakkoäänestys on jälleen kerran entistä suositumpaa. Äänestäjien määrät kasvoivat viime kuntavaaleihin verrattuna myös Turussa. Kuntavaaleissa 2008 Turussa äänesti ennakkoon noin 31 000 ihmistä ja vuoden 2012 vaaleissa määrä oli 37 606. Tämän vuoden vaaleissa 2017 Turussa äänesti ennakkoon 44 538 ihmistä, joten kasvua tapahtui taas tuhansia.

Äänioikeutetuista Turussa äänesti ennakkoon yli 28 prosenttia. Varsinais-Suomessa ennakkoäänestysprosentit vaihtelevat paljon kuntien välillä. Kemiönsaarella ja Kustavissa mentiin yli 35 prosentin, mutta esimerkiksi Maskussa ja Liedossa jäätiin hieman alle 20 prosentin. Maakunnan keskiarvo oli 26,9 prosenttia, mikä oli hyvin lähellä valtakunnallista keskiarvoa 26,3. Tiedot ovat peräisin oikeusministeriön tulospalvelusta.

Naiset ovat jokaisessa Varsinais-Suomen kunnassa olleet aktiivisempia äänestäjiä kuin miehet. Naiset
ovat valtakunnallisesti olleet miehiä aktiivisempia äänestäjiä kuntavaaleissa 1980-luvulta saakka.
Koko maassa ennakkoon äänesti 1 156 149 ihmistä. Ennakkoääniä antoi 26,3 prosenttia äänioikeutetuista.

Auran Aaltojen Vaalikahvit jatkuivat tänä aamuna Kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat Alvar Euro ja Sini Ruohonen kävivät kertomassa, mitä mieltä he ovat mm. pormestarimallista ja raitiotiehankkeesta.
 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 15.10.2019, 16:03

Kupittaalla tiistai-iltana pelattava Suomen ja Armenian välinen EM-karsintaottelu vaikuttaa keskustan liikenteeseen tiistaina.

Paikallinen - 15.10.2019, 15:27

Turun linja-autoaseman tulevaisuus on avoinna. Tiloissa päävuokralaisena toiminut Matkahuolto on irtisanonut vuokrasopimuksensa ja tilat tyhjenevät huhtikuun alussa.

Paikallinen - 15.10.2019, 14:22

FC Inter taistelee Veikkausliigan mestaruudesta ensi lauantaina joukkueen kohdatessa kotikentällään Veritas Stadionilla KuPS:n. Turussa mestaruutta on saatu odottaa, sillä viimeksi FC Inter voitti Veikkausliigan vuonna 2008.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2019, 7:46

Odotettu tulinen paikalliskamppailu pelataan Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 16.10 klo. 18:30. Paikallisottelussa jaetaan Mestaruusliigan pisteiden lisäksi tuttuun tapaan myös Varsinais-Suomen lentopalloherruudesta kertovan Siljan Maljan pisteitä. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2019, 5:56

"Kyllä minä tiedän, että täällä on ihmisiä joiden mielestä en osaa laulaa, mutta täällä ei ole ainuttakaan joka voisi sanoa, etten olisi laulanut." – Florence Foster Jenkins

Paikallinen - 15.10.2019, 5:54

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan maanantaina 14.10. kaupungin päätöksenteko- ja johtamisjärjestelmän uudistamista. Valtuuston päätöksen mukaan Turku tulee siirtymään pormestarimalliin. Päätös syntyi äänin 50 - 15, tyhjiä 2.

Paikallinen - 14.10.2019, 17:35

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve julkisti maanantaina talousarvioesityksensä vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021–2023. Samassa yhteydessä kerrottiin Turun talouden sopeuttamisohjelmasta, joka sisältää noin 59 miljoonan euron säästö- ja kehittämistoimenpiteet.

Paikallinen - 14.10.2019, 17:31

VTT:n tuoreen raportin mukaan raitsikka toisi Turkuun roppakaupalla rahaa. Raportin tilannutta Turun kaupunginjohtajaa Minna Arvetta (kok) raportti ei yllätä. Hän korostaa, että raportin tärkein viesti on raideliikenteen kaupungin taloutta vahvistavat vaikutukset, jotka ovat merkittäviä.

Paikallinen - 14.10.2019, 17:22

TPS:sta syyskuussa potkut saanut kohuhyökkääjä Jonne Virtanen on löytänyt uuden seuran. 31-vuotias turkulainen kertoi asiasta sunnuntaina iltapäivällä Twitter-tilillään.

Paikallinen - 14.10.2019, 9:33

Turun AMK:sta valmistuneista 85 prosenttia on vähintään melko tyytyväisiä tutkintoonsa ja 77 prosenttia suosittelisi koulutustaan muille. Enemmän kuin kolme neljästä kokee työnantajien arvostavan tutkintoa.

Paikallinen - 14.10.2019, 8:01

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) uudisrakennuksen nimestä kerätään ehdotuksia. Yleisö saa myös valita suosikkinsa sairaalaan tulevista saariston eläimistä.

Paikallinen - 14.10.2019, 5:53

Sepänkatu 2:n kuntotarkastustöitä jatkava Insinööritoimisto Kiinteistöasiantuntijat Oy on saanut uuden tutkimussuunnitelman valmiiksi. Suunnitelman mukaisesti toteutettava tutkimus rakennuksen kosteus- ja sisäilmateknisestä kunnosta aloitetaan syyslomaviikolla.

Paikallinen - 14.10.2019, 5:51

Poliisipartio havaitsi sunnuntaina  kello 02.10 Kaarinassa Uudenmaantiellä ylinopeutta käyttävän henkilöauton. Auto ohitteli muita autoja, ja partio totesi auton ajavan yli 130 km/h nopeutta, vaikka tiellä oli suurin sallittu nopeus 70 km/h.

Paikallinen - 14.10.2019, 5:51

Lauantai-iltana yhdentoista jälkeen Somerolla Vesanojantiellä tapahtuneen liikenneonnettomuuden tapahtumien kulusta on poliisin suorittamassa tutkinnassa selvinnyt seuraavaa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 11.10.2019, 8:40

Kaarinan nuorisoteatterissa The Addams Family saa ensi-iltansa tänään perjantaina. Kabareetyyppinen musikaali kertoo kahden erilaisen perheen yhteentörmäyksestä. 

Paikallinen - 11.10.2019, 8:27

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) jätekeskuksissa ja lajitteluasemilla otetaan ympäri vuoden maksutta vastaan kotitalouksien haravointijätettä sekä risuja ja oksia. Haravointijätteet kiertävät uudeksi mullaksi ja risut hakkeeksi.

Paikallinen - 11.10.2019, 6:22

Turussa järjestetään syyslomaviikolla kaksi kansainvälisen tason suurtapahtumaa, kun New Performance Turku Festival sekä tanssin ammattilaistapahtuma Stretch esitysohjelmistoineen valtaavat kaupungin monipuolisella ohjelmistollaan.

Paikallinen - 10.10.2019, 10:05

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve julkistaa talousarvioesityksensä vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021 - 2023 ensi maanantaina. Samassa yhteydessä Arve kertoo Turun talouden sopeuttamisohjelmasta.

Paikallinen - 10.10.2019, 6:28

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry jyrähtää Arkean suunnittelemasta tes-muutoksesta. Jyty vaatii JHL:n tavoin päätöksen perumista.
Jyty ei hyväksy pienipalkkaisten työtekijöiden, kuten keittäjien, siivoojien tai laitoshuoltajien työehtojen polkemista.

Paikallinen - 9.10.2019, 13:30

Turun kaupunki kartoittaa kuntalaisten mielipiteitä ja kokemuksia palveluistaan. Kyselytutkimuksen tavoitteena on päivittää kokonaiskuvaa siitä, miten asukkaat kokevat Turun kaupungin palvelujen toimivan.