Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 23.
tammikuuta
2020.

Uusi ro-ro-laivayhteys Turusta Rotterdamiin

Merikuljetusyritys Mann Lines Oy avaa uuden ro-ro-yhteyden Turusta Alankomaiden Rotterdamiin. Aiheesta kertoo Turun Sanomat.

– Tähän asti Turusta on puuttunut ro-ro-yhteys Rotterdamiin, Euroopan logistiikan keskiöön. Uuden yhteyden myötä suomalaisille yrityksille avautuu uusia mahdollisuuksia viennille ja tuonnille, reittejä eri puolille maailmaa ja maailmalta Suomeen, Mann Lines iloitsee uudesta yhteydestään tiedotteessa.

Rotterdam on merkittävä maailman kaupan keskittymä. Useiden merijatkoyhteyksien lisäksi Rotterdamista on myös kattavat raide- ja tieliikenneyhteydet eri puolille Eurooppa.

Rotterdamin ja Turun väliä tulee kulkemaan vuonna 2017 valmistunut 191,4 metrinen rahtilaiva M/S ML Freyja. Seitsemän metriä korkean pääkantensa takia laiva soveltuu monenlaisille lasteille kuten trailereille, konteille, kaikenlaisille työkoneille myös telallisille, autoille ja veneille.

M/S ML Freyjan jatkaa muuten nykyisellä reitillään, johon kuuluuvat Bremerhaven ja Cuxhaven Saksassa, Harwich Englannissa ja Paldiski Virossa. 17. tammikuuta alkaen laivan reitti tulee olemaan Turku – Bremerhaven – Harwich – Rotterdam – Cuxhaven – Paldiski – Turku.

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 22.1.2020, 10:04

Miten saada helposti ja ilmaiseksi konsertteja, äänikirjoja ja paljon muuta kotisohvalle? Turun vapaa-aikatoimiala päätti tarttua haasteeseen ja kehitti omakirjasto.fi-palvelun.

Paikallinen - 22.1.2020, 10:03

Turun musiikkijuhlat järjestää kaksi omaa konserttia Lontoon Wigmore Hallissa lauantaina 4. huhtikuuta 2020.

Paikallinen - 22.1.2020, 8:35

Turkulainen Apteekkimuseo ja Qwenselin talo on valittu Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2020 -kilpailun finaaliin.

Paikallinen - 22.1.2020, 7:23

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) ja bioenergiayhtiö Q Power käynnistävät Salon Korvenmäen jätekeskuksessa koetoiminnan, jossa kehitetään uudenlaista tapaa hyödyntää kaatopaikkakaasua polttoaineen valmistuksessa.   

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.1.2020, 7:22

TPS:n Onnipekka Pajula jatkaa uraansa hollantilaisen FC Groningenin akatemiassa. Hän siirtyy Hollantiin lainasopimuksella, joka kestää kesäkuuhun 2021 asti. FC Groningenilla on mahdollisuus lunastaa Pajulan pelaajaoikeudet lainajakson jälkeen TPS:ltä kokonaan.

Paikallinen - 21.1.2020, 10:20

Turun kumpikin tekojäärata on poissa käytöstä toistaiseksi. Parkin kenttä suljettiin tiistaiaamuna 21.1. teknisten ongelmien takia. Syynä sulkemiseen on kentän kylmälaitteiston rikkoutuminen. Vikaa selvitellään.  

Paikallinen - 21.1.2020, 7:58

Turun Kaupunginteatterissa nähdään maaliskuussa vankien valmistama ja esittämä näytelmä Yksinäisten vallankumous, joka pohjautuu George Orwellin Eläinten vallankumous -teokseen. Vankilateatterin esitys on Taittuu ry:n, Turun Kaupunginteatterin ja Käyrän vankilan yhteistuotanto.

Paikallinen - 21.1.2020, 6:35

Turun kaupunginhallitus hyväksyi 13.1.2020 pidetyssä kokouksessa Turun osallistuvan budjetoinnin toimintamallin. Malli otetaan käyttöön kevään aikana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.1.2020, 9:06

Varsinais-Suomen Yrittäjät palkitsi Paimion Yrittäjät vuoden 2019 paikallisyhdistyksenä.

Paikallinen - 20.1.2020, 9:06

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hieman puolenyön jälkeen ilmoituksen käynnissä olevasta asuntomurrosta Salossa Anjalan asuinalueella. Ilmoituksen mukaan tekijät lastasivat asunnosta irtainta omaisuutta pakettiautoon.

Paikallinen - 20.1.2020, 9:04

Kiinalaishuiput viulisti Mengla Huang ja kapellimestari Tianyi Lu tuovat Turkuun kiinalaista uuttavuotta juhlistavan ohjelmiston. Turun filharmonisen orkesterin konserteissa torstaina ja perjantaina 23.–24.1.

Paikallinen - 14.1.2020, 17:27

Merikuljetusyritys Mann Lines Oy avaa uuden ro-ro-yhteyden Turusta Alankomaiden Rotterdamiin. Aiheesta kertoo Turun Sanomat.

Paikallinen - 14.1.2020, 17:23

Hamburger Börsin purkutyöt aiheuttavat tällä viikolla poikkeuksellisen paljon meteliä, sillä vuorossa on väestösuojan tiukkaan raudoitettujen rakenteiden purku. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 14.1.2020, 9:43

Teatteri tutkii ja heijastaa katsojilleen yhteiskuntaa, jossa esitys syntyy. Teatterinäyttämö on myös varsin luonteva areena, kun tieteellistä tutkimusta halutaan avata uudella tavalla yleisölle.

Paikallinen - 14.1.2020, 9:42

Marttilassa Vt10:llä tapahtui eilen 13.1.2020 klo 20.43 liikenneonnettomuus, jossa traktorin kuljettaja menehtyi. Ajoneuvoyhdistelmä, jonka lastina oli peltiä rullina, oli törmännyt edellä ajaneeseen traktoriin seurauksella, että molemmat suistuivat ojaan.

Paikallinen - 14.1.2020, 7:26

Viime kauden loppupuolella FC Interin vahvuuteen liittynyt Anthony Annan jatkaa seurassa. FC Interin ja Annanin sopimus kattaa kauden 2020. Osapuolilla on kuitenkin mahdollisuus päättää sopimus ensimmäisten europelikierrosten jälkeen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.1.2020, 6:27

TPS-kapteeni Sami Rähmönen jatkaa pelaajauraansa kasvattajaseuransa paidassa, nyt jälleen Jalkapallon Veikkausliigassa. Alkava kausi 2020 on Rähmöselle jo kuudestoista TPS:n edustusjoukkueessa.

Sisältää kuvan
Turun tuomiokirkko
Paikallinen - 13.1.2020, 17:24

Turun tuomiokirkko täyttää tänä vuonna 720 vuotta. Juhlan kunniaksi Turun tuomiokirkkoseurakunta kerää talteen muistoja, tarinoita ja ajatuksia 17. kesäkuuta vuonna 1300 käyttöön vihitystä Suomen kansallispyhätöstä. Aiheesta kertoo Turun Sanomat.

Paikallinen - 13.1.2020, 17:17

Ihmisten koteihin tunkeutunut Metsänpeikko jäi kiinni, on nyt poliisin hallussa ja epäillään useista rikoksista: "Osa uhreista on hyvin järkyttyneitä". Asiasta uutisoi MTV Uutiset.

Paikallinen - 13.1.2020, 9:25

Yli puolet suomalaisista aikoo matkustaa tänä vuonna kaupunkilomalle kotimaassa ja yhdistää siihen myös luontomatkailun, kertoo Visit Turun tuore kyselytutkimus.