Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 30.
toukokuuta
2020.

Tuton urheilutoimenjohtaja sai potkut A-nuorten valmennuksesta

Jääkiekon A-nuorten SM-liigassa pelaava Tuto päätyi erikoiseen tilanteeseen heikosti sujuneen alkukauden myötä. A-junioreiden päävalmentajana toiminut Elmo Aittola sai lähtöpassit, mutta jatkaa edelleen seuran urheilutoimenjohtajana.

– Tämä päätös oli hyvin raskas, mutta koimme, että se oli tehtävä. Aittolan saavutukset A-nuorten peräsimessä ovat kiistattomat ja olemme niistä hänelle hyvin kiitollisia. Nyt kuitenkin oltiin tilanteessa, jossa jokin muutos oli tehtävä, Tuton toimitusjohtaja Dani Auvinen perustelee seuran tiedotteessa.

Aittola aloitti A-nuorten peräsimessä kaudella 2015–16 ja nosti joukkueen Mestiksestä korkeimmalle sarjatasolle. Nyt Tuto on kuitenkin sarjassa toiseksi viimeisenä, eikä sillä ole käytännössä enää mahdollisuuksia ylempään loppusarjaan.

Sen sijaan edessä on vuodenvaihteen jälkeen käynnistyvä alempi jatkosarja, jonka heikoimmat putoavat Mestikseen. Tuton mukaan joukkue tarvitsee putoamispeikon karkottamiseen uutta alkua, joten Aittola sai lähteä.

Uutta alkua Tuto lähtee hakemaan uudeksi päävalmentajaksi nousevan Tommi Elomon johdolla. Hän on aiemmin toiminut A-nuorissa apuvalmentajana.

3

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 29.5.2020, 15:55

Rantavalvojat valvovat turvallisuutta Turun vilkkaimmilla uimarannoilla Ekvallassa, Ispoisissa ja Saaronniemessä tänäkin kesänä. Rantavalvontaa lisätään aiempiin vuosiin nähden niin, että joka vuorossa on kaksi valvojaa.

Tänä kesänä korostuu uimarannan käyttäjien vastuullisuus

Paikallinen - 29.5.2020, 14:54

Tartuntoja on Turussa todettu kaikkiaan yhteensä 176 henkilöllä. Tämä tarkoittaa laskennallisesti 91 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 29.5.2020, 14:51

Kesäaika tuo muutoksia Lounais-Suomen poliisilaitoksen palvelupäivystyksen ja lupapalveluiden aukioloaikoihin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 29.5.2020, 14:47

Maanantaina 1.6.2020 asennetaan pontteja Yliopistokadulle Aktian ja Nordean väliin. Turvallisuussyistä jalankulkuliikenne suljetaan asennustöiden ajaksi kello 7–18.

Paikallinen - 29.5.2020, 6:29

Turun kauppakamarin jäsenyritykset pitävät tiestön ja raideliikenteen nopeita korjaus- ja parannusinvestointeja tehokkaana elvytyskeinona talouden uudelleenkäynnistämiseksi.

Paikallinen - 28.5.2020, 15:29

Osana uuden yleiskaavan valmistelua Turun kaupunki selvitti kaupunkilaisten mielipiteitä keskustan liikenteestä ja sen kehittämisestä.

Professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista kertoo, että tutkimusprojektin alustavien tulosten mukaan kaupunkilaisten kanta on selvä:

Paikallinen - 28.5.2020, 8:34

Turun kaupunki kutsuu kaikkia kaupunkilaisia seuraamaan mielenkiintoisia asiantuntijakeskusteluja ja puheenvuoroja sekä saamaan ajankohtaisinta tietoa Turun ilmastotyöstä. Foorumi lähetetään verkossa suorana kaupunginhallituksen tiloihin järjestetystä studiosta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 28.5.2020, 8:34

Carin Bryggman työskenteli lähes koko uransa ajan Turussa ja oli 1950–80-luvulla kaupungin halutuin sisustusarkkitehti. Pitkäaikaisin ja rakkain suunnittelukohde hänelle oli Turun linna, jonka uudistustyöhön hän osallistui 1940-luvulta 1990-luvulle asti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 28.5.2020, 8:32

Haijaisten ulkoilualueelle on tulossa uudistuksia seuraavien viikkojen aikana. Vanha laavu puretaan, ja tilalle tulee uusi laavu. Lisäksi alueen opastekylttejä uusitaan. Toukokuun aikana yksi uudistus on jo alueelle tehty: laavun lähelle on saatu täysin uusi puucee.

Paikallinen - 27.5.2020, 14:45

Uudessa ajanvarausjärjestelmässä pystyy itse varaamaan, siirtämään tai perumaan radiologian ja ortopedian ajanvarauksia sekä tarkastelemaan lasten ja nuorten klinikan ajanvarauksia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.5.2020, 14:32

Stortervossa Paraisilla sattui viime lauantaina liikenneonnettomuus, jossa autosta putosi kolme henkilöä. Heistä yksi on menehtynyt vammoihinsa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.5.2020, 12:38

 

Paikallinen - 27.5.2020, 8:31

Turun kaupunginkirjasto avataan 1.6.2020 jälleen asiakkaille reilun kahden kuukauden kiinniolon jälkeen. Hallituksen linjausten mukaan kirjastot avataan rajoitetuin palveluin asiakkaiden sekä henkilökunnan turvallisuus varmistaen.

Paikallinen - 27.5.2020, 6:34

Koronarajoituksista huolimatta polskimaan pääsee jo kesäkuun alussa, kun Turun kaupunki avaa maauimaloita ja uimahalleja. Samppalinnan maauimala ja Impivaaran uimahalli avautuvat 1.6.2020, ja Kupittaan maauimala 8.6. Petreliuksen uimahallin ja Paattisten aluetalon kuntosalit avautuvat 1.6.

Paikallinen - 26.5.2020, 14:49

Poliisi on saanut valmiiksi viime elokuussa Airistolla tapahtuneen, kahden miehen kuolemaan johtaneen, veneonnettomuuden esitutkinnan ja asia siirtyy syyteharkintaan.

Paikallinen - 26.5.2020, 9:54

Ruskomäntypistiäistuhojen laajuus kesällä 2019 yllätti metsäammattilaiset, metsänomistajat ja muutkin luontoa seuraavat kansalaiset. Männyn neulasten syönti oli monin paikoin todella ankaraa.

Paikallinen - 26.5.2020, 7:06

Diplomi-insinööri- ja arkkitehtiopiskelijoiden houkuttelemiseksi kesätöihin Turun seudulle on jo useana vuonna kampanjoitu asunto- ja bussikorttieduin. Vuonna 2020 edun saivat 30 teekkaria, jotka aloittavat uraansa 17 eri yrityksessä Turussa, Kaarinassa ja Naantalissa.

Paikallinen - 26.5.2020, 6:25

Turun Yrittäjät painottaa, että kaikki keinot tukea turkulaisten ravintola-alan toimijoiden ahdinkoa ovat tervetulleita. Asiakasliikenne on kuitenkin kyettävä varmistamaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.5.2020, 11:57

 

Kaksi miestä on loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa Paraisilla Stortervossa lauantai-iltana.

Paikallinen - 22.5.2020, 16:43

Turkulaisilla on tartuntatautirekisterin mukaan tähän päivään mennessä todettu yhteensä 170 koronavirustartuntaa. Tartunnanjäljitystyö jatkuu edelleen aiempaan tapaan.