Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 24.
syyskuuta
2020.

Turussa kevennetään hiilijalanjälkeä sekä liikenteessä että ruokapalveluissa

Hiilijalanjälki eli ihmisen toiminnan aiheuttavat ilmastopäästöt puhuttavat Turussa. Hiilijalanjälkeen vaikuttaa laajasti se, mitä ihmisellä on lautasellaan ja miten ihminen liikkuu paikasta toiseen. Hansakorttelin teettämän kyselyn mukaan Turun seudulla ollaan halukkaita vähentämään liikkumisesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. Suosituimpia keinoja ovat kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön lisääminen.

Datayritys SynoIntin tekemästä 500 hengen kyselystä käy ilmi, että ympäristötietoisuuden lisääntyminen muokkaa selvästi liikkumistapoja Turun seudulla. Kyselyyn vastanneista 45 prisenttia kertoo vähentäneensä hiilijalanjälkeään kävelyä lisäämällä ja 43 proisenttia polkemalla enemmän. Kolmanneksi suosituin keino on joukkoliikenteen käytön lisääminen, minkä valitsi 37 prosenttia vastaajista.

Noin viidennes vastaajista kertoo, ettei tee asian hyväksi mitään. Aktiivisimmin omia liikkumistapojaan ovat muokanneet alle 25-vuotiaat. Yksityisautoilua oli vähentänyt lähes joka neljäs vastaaja. Lisäksi kahdeksan prosenttia ilmoitti, että on luopunut kokonaan omasta autostaan.

Myös Turun ruokapalveluhankinnat on lähtenyt mukaan kaupunkilaisten hiilijalanjäljen keventämiseen. Ruokapalveluhankinnat otti osaa Kiihdyttämö -hankkeeseen, jossa selvitettiin keittiöverkon ja kaupungin ostamien ruokapalvelujen hiilijalanjälkeen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi kehitettiin laskuri, jonka avulla hiilijalanjälkeä voidaan laskea.

Turun kouluissa ja päiväkodeissa tarjotaan päivittäin lähes 20 000 ruoka-annosta. Siitä aiheutuu vuoden aikana noin 5 350 tonnin kasvihuonekaasupäästöt. Yhden aterian päästöiksi tulee noin 1,4 kg ja yhden ruokailijan vuosipäästöiksi 0,3 tonnia.

Ruoan osuus ruokapalveluiden hiilidioksidipäästöistä on 84 prosenttia. Ruokahävikiksi päätyvän syömäkelpoisen ruoan päästöjen osuus on 10 prosenttia. Loput kuusi prosenttia päästöistä aiheutuvat lähinnä sähkön- ja lämmön kulutuksesta.

Ruoan kuljettamisen merkitys on vähäinen. Yhteensä ruoan osuus ruokapalvelujen päästöistä on tällä hetkellä noin 5 000 tonnia, mikä on enemmän kuin koko Turun alueen maatalouden aiheuttamat 3 700 tonnin päästöt.

Kiihdyttämö -hankkeessa tarkasteltiin Turun kaupungin keittiöverkon ja kaupungin ostamien ruokapalveluiden hiilijalanjälkeen vaikuttavia tekijöitä. Tuloksena kehitettiin laskuri, jonka avulla saadaan esiin ruokapalvelujen eri osa-alueiden merkitys hiilijalanjäljen pienentämisessä.

Suomalaisen keskiverto hiilijalanjälki on 10 300 kiloa CO2e vuodessa. Siitä liikenteen ja matkailun osuus on noin 2 200 kiloa, ruoan 2 100 kiloa. Valtaosa suomalaisten hiilijalanjäljestä, 33 prosenttia koostuu asumisen aiheuttamista päästöistä. Jopa neljännes päästöistä aiheutuu muusta kulutuksesta kuin ruoasta ja liikkumisesta.

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 23.9.2020, 17:25

Turku istuttaa Puun päivänä 25.9. tammen Urheilupuistoon. Puu istutetaan turkulaisen lähiluonnon kunniaksi. Kaupungin asukkaat ovat tervetulleita seuraamaan istuttamista perjantaina klo 12 alkaen.

Paikallinen - 23.9.2020, 17:22

Hartela rakentaa Turussa TYKS:n T3-sairaalaa. Työmaalla työskentelee yhteensä 280 henkilöä. Eilen tiistaina 22.9. on yksi työmaalla työskentelevä aliurakoitsijan työntekijä saanut positiivisen koronatestin tuloksen. Hän ei ole ollut työmaalla torstain 17.9.

Paikallinen - 23.9.2020, 9:14

Rytmisen voimistelun naisten yksilöiden SM-kilpailut kisataan tulevana viikonloppuna 26.–27.9. Turussa. Mestaruudet ratkotaan sekä neliottelussa että kullakin välineellä erikseen.

Paikallinen - 22.9.2020, 17:30

Turun kaupunki järjestää asukkailleen avoimen turvallisuuskyselyn. Saadut tulokset täydentävät viranomaisten tietoja ja ne auttavat turvallisuustoimien kohdentamista eri asuinalueilla. Turun kaupunki on toteuttanut turvallisuuskyselyjä joka toinen vuosi.

Paikallinen - 22.9.2020, 17:27

Lounais-Suomen tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on lokakuussa edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia. Kunnat tekevät

Paikallinen - 22.9.2020, 17:19

Meyer Turun telakka suljetaan joulun ympärillä kolmen viikon ajaksi. Sulkemisella haetaan taloudellisia säästöjä ja se perustuu myös tilauskannan aikataulumuutoksista johtuviin alhaisiin tuotantomääriin. Sulkemisella ei ole vaikutusta telakan tilauskirjaan tai laivojen valmistumisaikatauluun.

Paikallinen - 22.9.2020, 8:00

Linnateatteri Yhdistys ry:n hallitus on kutsunut Markko Heinosen teatterin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään lokakuussa 2020.

Paikallinen - 22.9.2020, 7:15

Lounais-Suomen poliisi joutui viime viikon tehovalvonnassa puuttumaan kännykän käyttöön peräti 340 kertaa. Käytännössä se tarkoittaa, että poliisi havaitsi joka päivä liikenteessä lähemmäs 50 tapausta, joissa kännykkää käytettiin lainvastaisesti ajon aikana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.9.2020, 7:15

Evelina aloitti vuoden 2020 julkaisemalla Hitaasti-sinkun tammikuussa. Hitaasti on jo platinaa ja saanut jatkokseen kaksi sinkkujulkaisua Liian vähän, liian myöhään ja Mä en haluu tietää. Kolmen upean sinkun kokonaisuus on avannut jo kuvaa siitä, mitä Evelinan kolmas albumi pitää sisällään.

Paikallinen - 21.9.2020, 17:06

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ja Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Turvallisesti kotona -hanke toteuttivat yhteistyössä kyselyn taloyhtiöiden asumisturvallisuudesta muistisairaiden ja muistiltaan heikentyneiden asukkaiden näkökulmasta keväällä 2020.

Paikallinen - 21.9.2020, 17:04

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut tänään Sini Ruohosen taposta epäillyn miehen todennäköisin syin. Tapauksessa ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää, koska esitutkinta on alkuvaiheessa, kerrotaan Lounais-Suomen poliisista. Esitutkinnasta tiedotetaan aikaisintaan ensi viikolla.

Paikallinen - 21.9.2020, 9:18

Riistaonnettomuuksien määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina, vaikka vakavimpia vahinkoja aiheuttavien hirvikolareiden määrä on tasaantunut. Yhä useammin törmäys tapahtuu peuran tai kauriin kanssa. Kyselyn mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista pitää hirvi- ja peurakantoja liian suurina.

Paikallinen - 21.9.2020, 6:50

Kadonneeksi ilmoitetun Sini Ruohosen katoamista tutkitaan henkirikoksena Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Rikoksesta epäilty on otettu kiinni torstaina 17.9.2020 poliisin omien tutkimusten perusteella.

Paikallinen - 21.9.2020, 6:50

Suomen Punaisen Ristin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koulutetut vapaaehtoiset auttavat Viking Amorellalta evakuoituja ihmisiä viranomaisten tukena. Viking Amorellan matkustajat evakuoitiin sunnuntaina tapahtuneen aluksen pohjakosketuksen seurauksena.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.9.2020, 6:49

Matkustaja-alus Viking Amorella ajoi sunnuntaina karille noin kello 12.35 Ahvenanmaan itäpuolella Östra Julgrundin kupeessa. Pohjakosketuksen jälkeen alus ajoi tarkoituksella rantaa tilanteen vakauttamiseksi ja tilanne aluksen vakavuuden osalta on toistaiseksi stabiili.

Paikallinen - 18.9.2020, 12:34

Salon sairaalan henkilökuntaa on altistunut koronavirukselle tällä viikolla. Henkilö oli ollut sairaalassa tutustumiskierroksella, jonka aikana noin 30 henkilöä oli altistunut.

Paikallinen - 18.9.2020, 11:43

Sunnuntaille 20.9. Turun päivän yhteyteen suunniteltua Turun päivän appro -tapahtumaa ei järjestetä osana Turun päivää. Turun kaupunki etsii tapahtumalle uutta ajankohtaa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.9.2020, 11:22

Aninkaistenkadun vesijohtourakka jatkuu. Liikennejärjestelyt pysyvät samanlaisina Aninkaistenkadun ja Yliopistonkadun risteyksessä ja sen läheisyydessä. Vasen ajokaista suljettu Aninkaistenkadulla Tuomiokirkolle päin ajaessa.

Paikallinen - 18.9.2020, 11:10

Turussa on kaiken kaikkiaan todettu 302 koronavirustartuntaa (THL 17.9. klo 8). Viime aikoina Turussa on todettu yli 10 koronavirustartuntaa nuorilla aikuisilla. Tartuntaketju liittyy useisiin vapaa-ajan tapahtumiin sekä ravintola-altistuksiin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.9.2020, 10:31

Turun positiivisimmaksi henkilöksi on valittu Johan Hellsten. Naantalin positiivisin on Leena Tursi ja Rymättylän Antti Pesanto. Palkittuja yhdistää positiivisen elämänasenteen lisäksi yrittäjyys sekä kiinnostus toisia ihmisiä kohtaan.