Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 28.
lokakuuta
2020.

Turun merenlahdilla raivataan ruovikkoa Kunta-Helmen avulla

Luonnon tilaa parantavan Helmi-ohjelman kunnille suunnatun Kunta-Helmi -avustuksen turvin tehdään luonnonhoitotoimia myös Turussa. Luonnon monimuotoisuutta edistävän hankkeen rahoittaja on ympäristöministeriö. Turun kaupungin ympäristönsuojelu kunnostaa tällä ja ensi viikolla rantaniittyjä luonnonsuojelualueilla Rauvolanlahdella ja Friskalanlahdella. Työn toteuttaa Lännen Järviperkaus Oy.

Suomen rannikkoalueiden tila on heikentynyt viime vuosikymmeninä. Rehevöitymisen ja laidunnuksen loppumisen seurauksena umpeenkasvu uhkaa matalia merenlahtia ja rantaniittyjä, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä elinympäristöjä. Rehevöitymisestä on erityisesti hyötynyt sankkoja ruovikoita muodostava, ympäri maailmaa tavattava järviruoko. Ruovikon tieltä häviävät avoimia alueita tarvitsevat eläin- ja kasvilajit, veden laatu heikkenee ja rantojen virkistyskäyttömahdollisuudet kapenevat.

Friskalanlahtea ja Rauvolanlahtea on jo vuosia hoidettu laidunnuksella yhteistyössä karjankasvattajien kanssa. Karjalla on tärkeä rooli niittyjen avoinna pitämisessä, mutta korkean ruovikon poisto vaatii toisinaan myös järeämpiä konsteja. Kunta-Helmen avulla ympäristönsuojelu tekee alueilla koneellista ruovikon poistoa niittämällä, sekä paikoin järviruo’on juuristokerrosta murskaamalla. Hoitotoimien tavoitteena on ennallistaa voimakaskasvuisen järviruo’on valtaamaa ranta-aluetta, ja palauttaa aikaisemmin alueella vallinnutta merenrantaniityn kasvillisuutta.

Kaikilla kohteilla on ruovikon poistoa tehty niittämällä ja osin murskaamalla jo aiempina vuosina. Tulokset ruovikon taantumisen ja paikalla oleskelevan vesi- ja rantalinnuston runsastumisen osalta ovat olleet hyviä. Laidunnus ehkäisee järviruon palautumista nyt hoidettaville alueille. Ruovikon käsittelyä on kuitenkin toistettava useina peräkkäisinä vuosina rantaniittyjen ennallistamisen takaamiseksi.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.10.2020, 16:48

Turun kaupunki edellyttää kaupungin sisäliikuntatilojen käyttäjiä pitämään maskia. Kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.10.2020, 14:30

Turkulaisten 65 vuotta täyttäneiden ja yli 18-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien kausi-influenssarokotukset keskitetään koronatilanteen vuoksi tänä vuonna Turun Messukeskukseen. Fölin bussilinja 100 liikennöi 4.11.–4.12. Messukeskukseen ja takaisin keskustaan 40 minuutin välein.

Paikallinen - 27.10.2020, 14:21

Logomon sillan rakennusurakassa pestään seuraavaksi siltarakenteita. Työalueen läpi kulkevan junaliikenteen takia rakenteita joudutaan pesemään myös öisin.

Peseminen aiheuttaa melua yöaikaan seuraavasti:

Paikallinen - 27.10.2020, 14:19

Uudet liikennevalot otetaan käyttöön Hämeentien ja Jaanintien risteyksessä keskiviikkona 28.10.2020 klo 12 mennessä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.10.2020, 8:17

Neljättä kertaa jaettu Minna Canth -palkinto on myönnetty kirjailija Tommi Kinnuselle. Suomen Messusäätiön rahoittama palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. Rahapalkinnon lisäksi palkintoon kuuluu Kalevala Koru Oy:n lahjoittama Elämän roihu -koru.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.10.2020, 8:16

Aninkaistenkadun vesijohtourakka jatkuu. Urakka edennyt Eerikinkadun risteykseen. Aninkaistenkadulla Tuomiokirkon suuntaan ajettaessa vasen suoraan menevien ajokaista ja vasemmalle kääntyvien ajokaista Eerikinkadulle on suljettuna.

Paikallinen - 26.10.2020, 8:15

Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan alueen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmät ovat hajanaiset, mikä heikentää asiakkaiden mahdollisuuksia saada tarvitsemiaan palveluita oikea-aikaisesti ja riittävän varhaisessa vaiheessa, käy ilmi THL:n tänään julkaisemista arvioinneista.

Paikallinen - 23.10.2020, 14:37

Sunnuntaille 25.10. klo 16.00 pelattavaksi merkitty Veikkausliigaottelu TPS-SJK joudutaan perumaan ja näin siirtämään pelattavaksi myöhempänä ajankohtana.

Paikallinen - 23.10.2020, 13:58

Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat koko Varsinais-Suomen maakunnan alueella. Tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi yli 20 henkilön yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on 26.10. alkaen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia.

Paikallinen - 23.10.2020, 13:29

Ojaan ajaneesta rekasta on valunut maastoon 6500 litraa dieselöljyä Laitilassa tänään. Valtatie 8 on ajoittain poikki pelastustoimien takia.

Paikallinen - 23.10.2020, 12:04

Tietomurron ja kiristyksen kohteeksi joutunut yksityinen psykoterapiakeskus Vastaamo on tuottanut Tyks psykiatrialle psykoterapiapalveluita. Ennen 31.12.2018 Turun yliopistollisesta keskussairaalasta on myönnetty maksusitoumuksia Vastaamon tuottamiin palveluihin 49:lle henkilölle.

Paikallinen - 22.10.2020, 9:45

Korona-tilanteen takia kausi-influenssarokotuksia ei voida tänä vuonna antaa terveysasemilla. Rokotukset on keskitetty pääosin Turun Messukeskukseen. Muutoksena aiempien vuosien käytäntöön kaikki influenssarokotukset annetaan vain ajanvarausten perusteella.

Paikallinen - 22.10.2020, 8:44

Pelastuslaitos sai suuren hälytyksen Turkuun teollisuusrakennuksen tulipaloon Pansiontielle keskiviikkona 21.10. klo 13:49. Pelastuslaitoksen saapuessa palopaikalle n. 6000 neliön teollisuusrakennuksen toinen pääty oli kauttaaltaan liekeissä. Palo oli voimakas ja savunmuodostus runsasta.

Paikallinen - 21.10.2020, 15:36

Turussa Panisiontiellä roihuaa tulipalo. Hätäkeskus antoi iltapäivällä Turkuun vaaratiedotteen johtuen palosta aiheutuvasta voimakkaasta savusta, joka on myrkyllistä. Alueella olevia kehotettiin sulkemaan ikkunat ja laittamaan ilmastoinnit pois päältä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.10.2020, 9:39

Varsinais-Suomen ELY-keskus kartoitti Houtskari-Iniön sekä Nauvon eteläisen ja poikittaisen yhteysalusreittien käyttäjien liikennetarpeita sähköisellä kyselyllä heinä-elokuussa.

Paikallinen - 21.10.2020, 9:38

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa esitetään tavoitteita ja toimenpiteitä, joiden avulla lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia on tarkoitus turvata ja palveluita kehittää vuosina 2020–2023.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.10.2020, 9:38

”Jostain syystä naisten hormonijutut ei oo tabuja siks, etteikö niistä sais puhua, vaan siks, että ne on niin kiusallisia, ettei kukaan halua puhua niistä.”

Paikallinen - 21.10.2020, 9:37

Loimu avaa käynnissä olevan Mestaruusliiga-kauden vihdoin torstaina myös kotikentällään, kun kahden myöhemmin pelattavaksi siirtyneen kotiottelun jälkeen kolmas kotiottelu saadaan vihdoin pelattua.

Paikallinen - 20.10.2020, 8:11

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 25 900 työtöntä työnhakijaa. Syyskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja nyt niin tapahtui 1 600 henkilöllä.Viime vuoden syyskuuhun verrattuna työttömänä oli nyt 7 900 henkilöä enemmän (44%).

Paikallinen - 20.10.2020, 8:09

Lounais-Suomen poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti raskasta liikennettä poliisin valtakunnallisen teeman mukaisesti. Osittain valvontaa toteutettiin yhteistyössä Pohjanmaan poliisilaitoksen kanssa.