Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 26.
syyskuuta
2020.

Turun kulttuurilautakunta päätti osan vuoden 2020 avustuksista

Turun kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 11.12.2019 osan vuoden 2020 kulttuuriavustuksista. Avustuksia jaettiin nyt yhteensä 1 496 000 euroa ja ne kohdentuvat kulttuurilautakunnan kanssa kolmivuotisen yhteistyösopimuksen tehneille yhdistyksille.

Sopimuksen tehneisiin yhteistyökumppaneihin kuuluu vakiintuneita turkulaisia kulttuurin ammattilaistoimijoita. Kumppaneiden valinnassa arviointikriteereinä ovat olleet korkea taiteellinen laatu, toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen sekä laaja yhteistyökyky. Joukossa on myös kulttuurialan koulutusta ja kansainvälisyyttä edistäviä toimijoita. Nyt päätetyt kumppanuudet ovat voimassa kauden 2019–2021.

Kulttuurilautakunta päätti 11.12. myös vuoden työskentelyyn tarkoitetusta Aboa-apurahasta, joka myönnettiin tanssitaiteilija Maria Nurmelalle.

Loput kulttuuriavustukset sekä henkilökohtaiset taideapurahat lautakunta jakaa helmikuussa 2020.

Sopimuksen tehneiden yhteistyökumppaneiden avustukset 2020:

KUVATAIDE

Arte r.y. 26 000 €

Jöötti ry 12 000 €

Turun Taidegraafikot ry 22 000 €

Turun Taiteilijaseura ry 106 500 € (sisältää korotuksen 17 500 € vuodelle 2020)

Kuvataidekeskuksen kannatusyhdistys r.y. 55 000 € (taiteen perusopetukseen)

KONSTa - Turun Seudun Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry 32 000 € (sisältää korotuksen 12 000 € vuodelle 2020, taiteen perusopetukseen)

 

TANSSITAIDE

Aurinkobaletin kannatusyhdistys r.y. 83 000 €

Tanssiteatteri ERIn kannatusyhdistys ry 83 000 €

Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry 100 000 €

 

NÄYTTÄMÖTAIDE

Linnateatteri yhdistys ry 93 000 €

Tehdas Teatteri 50 000 €

Turun Nuori Teatteri - Åbo Unga Teater ry 30 000 € (josta 5 000 € taiteen perusopetukseen)

Turun Työväen Teatterin kannatusyhdistys r.y. 25 000 €

Nukketeatteritaiteilijayhdistys Aura of Puppets ry 35 000 €

Åbolands Ungdomsförbund Åuf rf 3 000 € (taiteen perusopetukseen)

 

SÄVELTAIDE

Kuninkaantien muusikot ry 18 000 €

Kamarikuoro Key Ensemble ry 34 000 €

Jazz City Turku ry 68 000 €

Turun musiikkijuhlasäätiö sr 296 000 €

Saaristo-oopperayhdistys ry 10 000 €

 

KIRJALLISUUS

Kirjan talo - Bokens hus ry 45 000 €

Runoviikko ry 10 000 €

 

VALOKUVATAIDE

Valokuvakeskus Peri ry 89 000 €

 

MONITAIDE

Barker-teatteri yhdistys ry 23 000 €

Lasten- ja nuortenkulttuuriyhdistys Vilperi ry. 7 500 €

Turun Suurtorin keskiaika ry 120 000 €

 

PERFORMANSSITAIDE

New Performance Turku ry 20 000 €

 

YHTEENSÄ 1 496 000 €

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 25.9.2020, 13:23

FC Inter on solminut ensi kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään tällä kaudella toimineet apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Paikallinen - 24.9.2020, 16:19

Sinilevähavaintojen määrä on edelleen vähentynyt Lounais-Suomessa ja tällä viikolla sinileviä havaittiin vain muutamalla sisävesien havaintopaikalla. Yhdelläkään merialueen havaintopaikoilla ei havaittu sinilevää kuluvan viikon aikana.

Paikallinen - 24.9.2020, 10:45

Salossa otetaan uusi askel kohti päästöttömämpää lämmöntuotantoa. Korvenmäen ekovoimalaitoksen tontilla kallioperään porataan lämpövarasto, johon kesäajan tuotannossa syntyvä ylimääräinen lämpö varastoidaan. Varastoitu lämpö käytetään talvella, kun lämmöntarve on suurimmillaan.

Paikallinen - 24.9.2020, 10:44

Keskiviikkona 23.09.2020 klo 22.00 poliisipartio oli valvomassa liikennettä Liedossa Tampereen Valtatiellä. Turun suunnasta tulevalle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 202 km/h alueella, missä oli 120 km/h nopeusrajoitus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 24.9.2020, 10:43

Forum Marinumin Kruununmakasiini, alun perin viljamakasiini 1800-luvulta, on erinomainen paikka ruokanäyttelylle. Nykyisen elintason jatkuvassa nousussa ruoka- ja ravintokysymykset ovat kestoteemoja mediassa ja ihmisten mielenmaisemassa.

Paikallinen - 23.9.2020, 17:25

Turku istuttaa Puun päivänä 25.9. tammen Urheilupuistoon. Puu istutetaan turkulaisen lähiluonnon kunniaksi. Kaupungin asukkaat ovat tervetulleita seuraamaan istuttamista perjantaina klo 12 alkaen.

Paikallinen - 23.9.2020, 17:22

Hartela rakentaa Turussa TYKS:n T3-sairaalaa. Työmaalla työskentelee yhteensä 280 henkilöä. Eilen tiistaina 22.9. on yksi työmaalla työskentelevä aliurakoitsijan työntekijä saanut positiivisen koronatestin tuloksen. Hän ei ole ollut työmaalla torstain 17.9.

Paikallinen - 23.9.2020, 9:14

Rytmisen voimistelun naisten yksilöiden SM-kilpailut kisataan tulevana viikonloppuna 26.–27.9. Turussa. Mestaruudet ratkotaan sekä neliottelussa että kullakin välineellä erikseen.

Paikallinen - 22.9.2020, 17:30

Turun kaupunki järjestää asukkailleen avoimen turvallisuuskyselyn. Saadut tulokset täydentävät viranomaisten tietoja ja ne auttavat turvallisuustoimien kohdentamista eri asuinalueilla. Turun kaupunki on toteuttanut turvallisuuskyselyjä joka toinen vuosi.

Paikallinen - 22.9.2020, 17:27

Lounais-Suomen tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on lokakuussa edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia. Kunnat tekevät

Paikallinen - 22.9.2020, 17:19

Meyer Turun telakka suljetaan joulun ympärillä kolmen viikon ajaksi. Sulkemisella haetaan taloudellisia säästöjä ja se perustuu myös tilauskannan aikataulumuutoksista johtuviin alhaisiin tuotantomääriin. Sulkemisella ei ole vaikutusta telakan tilauskirjaan tai laivojen valmistumisaikatauluun.

Paikallinen - 22.9.2020, 8:00

Linnateatteri Yhdistys ry:n hallitus on kutsunut Markko Heinosen teatterin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään lokakuussa 2020.

Paikallinen - 22.9.2020, 7:15

Lounais-Suomen poliisi joutui viime viikon tehovalvonnassa puuttumaan kännykän käyttöön peräti 340 kertaa. Käytännössä se tarkoittaa, että poliisi havaitsi joka päivä liikenteessä lähemmäs 50 tapausta, joissa kännykkää käytettiin lainvastaisesti ajon aikana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.9.2020, 7:15

Evelina aloitti vuoden 2020 julkaisemalla Hitaasti-sinkun tammikuussa. Hitaasti on jo platinaa ja saanut jatkokseen kaksi sinkkujulkaisua Liian vähän, liian myöhään ja Mä en haluu tietää. Kolmen upean sinkun kokonaisuus on avannut jo kuvaa siitä, mitä Evelinan kolmas albumi pitää sisällään.

Paikallinen - 21.9.2020, 17:06

Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ja Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Turvallisesti kotona -hanke toteuttivat yhteistyössä kyselyn taloyhtiöiden asumisturvallisuudesta muistisairaiden ja muistiltaan heikentyneiden asukkaiden näkökulmasta keväällä 2020.

Paikallinen - 21.9.2020, 17:04

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut tänään Sini Ruohosen taposta epäillyn miehen todennäköisin syin. Tapauksessa ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää, koska esitutkinta on alkuvaiheessa, kerrotaan Lounais-Suomen poliisista. Esitutkinnasta tiedotetaan aikaisintaan ensi viikolla.

Paikallinen - 21.9.2020, 9:18

Riistaonnettomuuksien määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina, vaikka vakavimpia vahinkoja aiheuttavien hirvikolareiden määrä on tasaantunut. Yhä useammin törmäys tapahtuu peuran tai kauriin kanssa. Kyselyn mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista pitää hirvi- ja peurakantoja liian suurina.

Paikallinen - 21.9.2020, 6:50

Kadonneeksi ilmoitetun Sini Ruohosen katoamista tutkitaan henkirikoksena Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Rikoksesta epäilty on otettu kiinni torstaina 17.9.2020 poliisin omien tutkimusten perusteella.

Paikallinen - 21.9.2020, 6:50

Suomen Punaisen Ristin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koulutetut vapaaehtoiset auttavat Viking Amorellalta evakuoituja ihmisiä viranomaisten tukena. Viking Amorellan matkustajat evakuoitiin sunnuntaina tapahtuneen aluksen pohjakosketuksen seurauksena.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.9.2020, 6:49

Matkustaja-alus Viking Amorella ajoi sunnuntaina karille noin kello 12.35 Ahvenanmaan itäpuolella Östra Julgrundin kupeessa. Pohjakosketuksen jälkeen alus ajoi tarkoituksella rantaa tilanteen vakauttamiseksi ja tilanne aluksen vakavuuden osalta on toistaiseksi stabiili.