Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 23.
huhtikuuta
2019.

Turun kaupunki Teatterisilta sai turkulaisten toiveesta kuuset valojen seuraksi

Turun Aurajoen ylittävä Teatterisilta on ilahduttanut turkulaisia Turun Kaupunginteatterin keväällä ensi-iltaan tulevan Hamlet-esityksen valo- ja äänimaisemilla marraskuun alusta lähtien. Nyt Teatterisilta on saanut koristeekseen myös kuuset, jotka palasivat sillalle turkulaisten pyynnöstä.

Sillalle on alkuviikon aikana tuotu 60 kuusta sillan keskiosaan ja molempiin päihin. Jouluvalot kuuset saavat ensi viikolla.

- Olemme saaneet kaupunkilaisilta paljon hyvää ja kiittävää palautetta viime vuoden Satumaisesta Aurajoki -teoksesta. Palautteessa erityisesti Teatterisillan kuusia on toivottu takaisin ja nyt toive toteutuu, kertoo viestintäjohtaja Saara Malila.

Turun kaupunki tuotti Teatterisillalle talveksi 2017 mittavan Satumainen Aurajoki -teoksen Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Teoksen suunnitteli turkulainenvalo- ja äänitaiteilija Janne Auvinen yhdessä RYHMÄ 106 -mediataidetiimin kanssa.

Teos saavutti suuren suosion turkulaisten keskuudessa; sitä tultiin varta vasten ihailemaan ja kuvat siitä levisivät sosiaalisen median kautta ympäri Suomen. Vuotta aiemmin, talvella 2016 Teatterisilta oli Satujen silta.

Teatterisillalle asennetut valo- ja äänikalusteet omistaa nykyään Turun kaupunki. Täksi talveksi sillalle tuotettiin kaupunginteatterin ohjelmistoon helmikuussa 2019 tulevan Hamlet-näytelmän musiikkia ja äänimaisemaa. Sillalla kuultavan musiikin on esitystä varten säveltänyt Sanna Salmenkallio ja sen soittaa Turun Filharmoninen orkesteri. Sillan valo- ja äänisuunnittelusta vastaa Turun Kaupunginteatterin tekniikkatiimi. Siltaa käytetään teatterin produktioiden esilletuomisessa aina helmikuun loppuun saakka.

Kuuset on sillalle tuonut infrapalveluyhtiö Kuntec Oy. Kuuset ilahduttavat kaupunkilaisia ja matkailijoita nuutinpäivään saakka.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 23.4.2019, 9:27

Turun seudun joukkoliikenne Fölillä on lippuyhteistyötä mm. Turun Kaupunginteatterin, Turun filharmonisen orkesterin ja Turun musiikkijuhlien kanssa. Tapahtumalippu toimii joukkoliikennelippuna; sillä voi matkustaa Fölin busseissa ja vesibusseissa.

Paikallinen - 23.4.2019, 9:27

Helmikuusta alkaen on Suomessa todettu noin sata sukupuoliteitse tarttunutta klamydiatapausta, joissa näytteet ovat olleet negatiivisia klamydian seulonnassa käytettävällä ensisijaisella seulontatestillä, mutta ovat kuitenkin olleet positiivisia toisilla klamydian osoitustesteillä.

Paikallinen - 23.4.2019, 9:26

Kevättuulet puhaltavat peruskouluikäisten työelämään tutustumisen ohjauksessa, kun Turun peruskoulujen opinto-ohjaajat lanseeraavat upouuden TET-torin, oppilaiden ja yritysten kohtaamispaikan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 18.4.2019, 13:30
Paikallinen - 18.4.2019, 8:23

Alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat käynnistyvät tänään Ruotsissa, jossa pelipaikkoina toimivat Uumaja ja Örnsköldsvik. Pikkuleijonat kohtaa avausottelussaan Kanadan, ottelu alkaa Suomen aikaa torstai-iltana kello 20:30. Ottelusta on lähetys TV2:ssa ja Areenassa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.4.2019, 6:51

TUTO päätti kauden voittoon ja toi pronssimitalit Turkuun. Ottelu Lempäälässä LeKiä vastaan päättyi maalein 1-3.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 17.4.2019, 13:58

Kahvilavieras-ohjelman pariin sukelsimme jälleen keskiviikkona. Kahvilavieraina oli monille, jo lapsuudesta tutut, Mimi ja Kuku eli Majka Nurminen ja Anna Kulmala.
Podcastissa puhetta musiikkiteatterista, tulevaisuuden suunnitelmista ja vaativasta lapsiyleisöstä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.4.2019, 9:43

Kauppakeskus Skanssi on voittanut Suomen Kauppakeskusyhdistyksen jakaman Vuoden Kauppakeskusteko 2019-palkinnon.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.4.2019, 9:24

Britannian Royal Air Force (kuninkaalliset ilmavoimat) on vahvistanut osallistuvansa Turun lentonäytökseen kolmella Eurofighter Typhoon FGR.4 monitoimihävittäjällä. Turkuun saapuu Royal Air Forcen Typhoon solo demo team.

Paikallinen - 17.4.2019, 9:10

Turun kaupunki järjestää veteraanipäivän kunniaksi ilmaiskonsertin Turun konserttitalolla 27.4. klo 13. Konsertissa esiintyy Laivaston soittokunta sekä Turun konservatorion lapsi- ja nuorisokuorot Auriella ja Sigynella, johtajanaan Terhi Lehtovaara.

Paikallinen - 17.4.2019, 9:09

Turun seudun joukkoliikenne Fölin kesäaikataulukausi alkaa tänä vuonna poikkeuksellisesti tiistaina, kun pääsiäismaanantaina liikennöidään vielä talviaikatauluin. Kesäaikataulut ovat voimassa 23.4.–22.9. Harvennettua kesälomakauden liikennettä ajetaan 3.6.–11.8.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.4.2019, 9:09

Tämän kevään pitkälti loppuunmyydyllä klubikiertueella keikkaillut J. Karjalainen nähdään tulevana syksynä konserttisalikiertueella. Kuopiosta torstaina 17.10. alkava Sä kuljetat mua -konserttisalikiertue käy yhdeksällätoista paikkakunnalla ja päättyy Helsingin Kulttuuritalolle lauantaina 16.11.

Paikallinen - 17.4.2019, 9:06

Lounais-Suomessa on edelleen käynnissä elinkeinoelämän positiivinen rakennemuutos. Varsinais-Suomen ja Satakunnan talouskasvu jatkuu useilla aloilla ja alueen työllisyyskehitys on vahvaa.

Paikallinen - 16.4.2019, 15:00

Pääsiäisen ruuhkat tieliikenteessä keskittyvät kiirastorstaille 18.4. sekä toiselle pääsiäispäivälle 22.4.2019. Traffic Management Finland sekä liikenteen viranomaiset haluavat kiteyttää pääsiäisliikenteen kahteen asiaan: Ennakoi ja huomioi!

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.4.2019, 14:30

Kuntauutiset-ohjelmasarjassa paneudumme viikko kerrallaan Varsinais-Suomen kuntiin sekä kaupungeissa käytävään vilkkaaseen keskusteluun vieraiden johdolla. Tällä kertaa esillä on Turku jossa ydinkeskustan kulkuun ja kaupankäyntiin vaikuttaa toriparkkityömaa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.4.2019, 13:59

Maanantaina 15.4.2019 noin kello 12.20 tapahtui Tiipiläntiellä, Marttila, traktorin ja polkupyöräilijän välinen onnettomuus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.4.2019, 13:00

Vesijohdon rakennustyöt haittaavat liikennettä Asematiellä, välillä Ulkopellontie - Kylmänalhonkatu, 17.4. alkaen. Toinen ajokaista on suljettu liikenteeltä ja väistämisvelvollisuus on osoitettu liikennemerkein. Työn arvioitu kesto on kesäkuun loppuun saakka.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.4.2019, 6:59

Turun Uimareiden naiset uusivat viime kevään vesipallon Suomen mestaruutensa. Jos viime keväänä mestaruus tuli helpolla, tämän vuotinen oli paljon tiukempi ja näin myös pelaajille ehkä vielä makoisampi. Cetus antoi hyvän vastuksen finaaleissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.4.2019, 6:32

TPS:n ja SC Classicin välinen finaalisarja käynnistyi lauantaina Tampereella hallitsevan Suomen mestarin kotivoitolla. Joukkueet kohtaavat Turussa TPS:n kotikaukalossa tiistaina ja lauantaina Kupittaan Palloiluhallissa.

Paikallinen - 16.4.2019, 6:31

Naantalin Energia Oy:n liikevaihto kasvoi vuonna 2018 noin kolme prosenttia 9,5 miljoonaan euroon. Kasvu johtui sähkön siirron määrän ja siirtohintojen noususta. Yhtiön tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja laski 31 prosenttia 0,8 miljoonaan euroon.