Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 20.
toukokuuta
2022.

Turun Kaupunginteatterin syksyn ohjelmisto täydentyy

Media

Turun Kaupunginteatterin syysohjelmiston psykologinen trilleri Kunnia ja Hiljaiset sillat -musikaali saavat rinnalleen koko perheelle suunnatun esityksen Viirun ja Pesosen joulupuuhat. Esitys tuo teatteriin joulumieltä 9.11.2022 alkaen. 

Rakastettu parivaljakko Viiru ja Pesonen ovat tuttuja hahmoja monelle Turun Kaupunginteatterin katsojalle 90-luvulta alkaneesta ja yhteensä 15 vuoden pituiseksi venähtäneestä esityssarjasta. Nyt Sven Nordqvistin kirjoittamaan joulutarinaan tarttuu ohjaaja Kimmo Virtanen työryhmineen. Rooleissa nähdään Alexandra Oupornikova, Kimmo Rasila ja Minna Hämäläinen.  

Viiru-kissa odottaa joulua niin malttamattomana, että villasukka muuttuu tonttulakiksi ja muutkin itsetekoiset joulukoristeet alkavat vallata ukko Pesosen tupaa. ​Levottomuus leviää kanoihin ja vaikka vieraitakin poikkeaa, ei heistä hartaimmin odotettua vain näy. Pesonen ei joulupukkiin usko, mutta tekee kyllä kaikkensa herättääkseen joulun taian eloon ja antaakseen ystävälleen Viirulle ikimuistoisen joulun. Ja joulupukki onnistuu lopulta yllättämään kyynistyneen aikuisenkin. Viirun ja Pesosen joulupuuhat -esityksiä on Pienellä näyttämöllä marras-joulukuun aikana 25 ja niitä suositellaan 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille katsojille. 

Yleisön suosikki Kysy siskoilta siirtyy Päänäyttämölle 

Yleisön omakseen ottama ja keväältä jo loppuunmyyty Kysy siskoilta saa syksyllä kolme lisäesitystä, jotka nähdään Päänäyttämöllä 18.10. klo 19, 19.10. klo 14 ja 31.12. klo 13. Lippujen kanssa ei kannata aikailla, sillä moni haluaa nähdä tämän ilmiöksi nousseen esityksen vielä uudestaankin. 

Akateeminen vartti 2 ja liuta vierailuita 

Turun yliopiston kanssa yhteistyössä jo kertaalleen toteutettu Akateeminen vartti -esitys palaa Päänäyttämölle uusin tutkimusaihein. Tällä kertaa teemana on tunteiden tiede ja miniluentoja kuullaan kahdeksasta eri tiedekunnasta. Akateeminen vartti 2 nähdään 22.10. 

Stand up, Teatteri! -komiikkaklubien syksyn ohjelmisto tuuppaa estradille kuukausittain komiikan kovia nimiä, kuten Rudi Rok, Fredi Lilius, Matti Patronen ja Aurora Vasama. Naurua on luvassa myös Päänäyttämön vierailuesityksissä: Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa VI nähdään 8.10., Jukka Puotila show 17.11. ja Ismo Leikolan ja Kalle Pylvänäisen Saikkua, kiitos! -komedia 24.11. Pienellä näyttämöllä viihdyttävät elokuvan kadonneita naisrooleja etsivä esitys Suomifilmin salaiset kansiot 7.9. ja Vuokko Hovatan ja Aulikki Oksasen tähdittämä Villit peurat -konsertti 9.12.  

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 20.5.2022, 7:30

Turussa valmistellaan nykyisen rautatieaseman vieressä sijaitsevalle ratapiha-alueelle mittavaa areena- ja elämyskeskushanketta.

Paikallinen - 19.5.2022, 9:53

Naantalin asuntomessuille kannattaa ensisijaisesti tulla julkisella liikenteellä. Turun seudun joukkoliikenne Fölin linjat 6 ja 7 kulkevat Luonnonmaalle, Naantalin asuntomessujen portille koko asuntomessujen ajan 15.7.–14.8.2022. Linjoilla on käytössä päästöttömät sähköbussit.

Paikallinen - 19.5.2022, 9:52

TPS Jalkapallo juhlii satavuotista seurahistoriaansa kuukauden kuluttua, lauantaina 18. kesäkuuta. 100-vuotisjuhlaottelu pelataan Kupittaan Veritas Stadionilla lauantaina 18.6. klo 15.00 alkaen, kun TPS:n vieraaksi saapuu KPV. 

Paikallinen - 19.5.2022, 9:51

Linnanniemen alueelle laaditaan taideohjelma, jossa määritellään taiteen paikat sekä teosten valintaan liittyvät kriteerit ja prosessit. Taideohjelman laatii julkiseen taiteeseen ja rakennetun ympäristön taidekoordinaatioon erikoistunut konsulttiyhtiö Frei Zimmer.

Paikallinen - 19.5.2022, 9:50

Tyks Laboratorioiden Kliinisen mikrobiologian laboratorio on todennut koronaviruksen omikron BA.5-variantin, niin sanotun Etelä-Afrikan muunnoksen, aiheuttaman tautitapauksen Varsinais-Suomessa.

Paikallinen - 17.5.2022, 17:08

Viikoittain tuhansia ilmaisia ruokakasseja vähävaraisille jakava Operaatio Ruokakassi kaipaa kipeästi lisää lahjoittajia, sillä ruoka-avun tarve kasvaa vauhdilla. Sunnuntaina Tuomiokirkkotorilla kokoonnutaan yhteiseen Toivon tori -tapahtumaan.

Paikallinen - 17.5.2022, 17:06

Turun seudun joukkoliikenne Fölin suosittu vesibussiliikenne käynnistyy maanantaina 23.5. Vesibussin kyytiin pääsee päivittäin 23.5.–28.8. sekä lisäksi lauantaisin ja sunnuntaisin kolmena viikonloppuna 3.–4.9., 10.–11.9. ja 17.–18.9. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.5.2022, 10:03

 

Turun kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden apulaispormestariksi on valittu lääkintöneuvos Heikki Pälve (kok). Pälve valittiin tehtävään Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.5.2022.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.5.2022, 17:16

 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.5.2022, 11:33

Humalistonkadulla  ja Läntisen Pitkänkadun risteyksen lähettyvillä sijaitsevassa kerrostalon kellarissa sytttyi tänään 16.5.2022 aamupäivällä tulipalo. Palo sai alkunsa, kun vanhaa öljysäiliötä polttoleikattiin. Säiliötä oltiin poistamassa linjasaneerauksen yhteydessä.

Paikallinen - 16.5.2022, 11:26

Maastotutkimukset radan varressa Mynämäellä polkaisevat käyntiin ison ratasuunnitteluhankkeen, jossa suunnitellaan parannuksia Turun ja Uudenkaupungin sekä Raision ja Naantalin välisiin raideyhteyksiin. Maastotutkimukset alkavat Mynämäellä maanantaina 23.5.

Paikallinen - 13.5.2022, 10:53

Turun seudulle paenneita ukrainalaisia auttava Avustuspiste Turku muuttaa osin aukioloaikojaan lahjoittajille. Maanantaisin lahjoitusten tuomisen aika Rautakatu 10:ssä Turun Itäharjulla pysyy nykyisenlaisena klo 9–18 mutta tiistain aika vaihtuu puolestapäivästä iltapäivään klo 15–18.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:41

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti Perniössä seututiellä 183 (Kemiöntie) sijaitsevien Lohvon ja Piiliojan siltojen korjaustyöt toukokuun alussa. Korjaustöiden on tarkoitus valmistua kesäkuun aikana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:40

Auringon pinnan yksityiskohtia pääsee tarkastelemaan Iso-Heikkilän tähtitornilla lauantaina 28.5. ja 18.6. klo 13-15 tähtitieteellinen yhdistys Turun Ursan aurinkonäytöksissä. Aurinkoa ei koskaan saa katsoa ilman siihen tarkoitettuja välineitä, koska sen säteily vahingoittaa herkästi silmiä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:24

Suuren suosion saavuttanut Logomon Terassikesä -konsepti on lunastanut paikkansa osana Turun tapahtumakesän kohokohtia. Heinäkuussa Logomon Teatron terassin lavalla nähdään muun muassa Amorphis, Matti ja Teppo, J. Karjalainen, Anssi Kela sekä Younghearted.

Paikallinen - 13.5.2022, 10:23

20.–22.5 järjestettävä Jokisataman avajaiset on monipuolinen tapahtumaviikonloppu, joka tarjoaa monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille. Valtaosa tapahtumista on maksuttomia. Osana Jokisataman avajaisten ohjelmaa järjestetään myös Jokisatama soi Ukrainan hyväksi -tukikonsertti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.5.2022, 10:23

Turun Kaupunginteatterin syysohjelmiston psykologinen trilleri Kunnia ja Hiljaiset sillat -musikaali saavat rinnalleen koko perheelle suunnatun esityksen Viirun ja Pesosen joulupuuhat. Esitys tuo teatteriin joulumieltä 9.11.2022 alkaen. 

Paikallinen - 13.5.2022, 10:22

Kaikki pyöräilyyn liittyviä palveluita Turun seudulla tuottavat tahot voivat jatkossa hyödyntää pyöräilylle laadittua brändi-ilmettä. Yhtenäinen ilme auttaa tekemään palveluja tunnetuksi ja pyöräilijöitä löytämään niiden luo.