Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 5.
joulukuuta
2020.

Turun kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman valmistelussa kuultiin asukkaita

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa esitetään tavoitteita ja toimenpiteitä, joiden avulla lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia on tarkoitus turvata ja palveluita kehittää vuosina 2020–2023. Suunnitelman tavoitteista turkulaiset pitävät tärkeinä etenkin kiusaamiseen puuttumista ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tukemista.  

Turun kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Turussa. Lisäksi suunnitelmassa tarkastellaan miten lapset, nuoret ja lapsiperheet voivat ja millaisia palveluita heille on tarjolla. Kyseessä on sekä strateginen asiakirja että konkreettisia toimenpiteitä ja tavoitteita sisältävä suunnitelma. Suunnitelma täyttää lastensuojelulain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja nuorisolain vaatimukset ja se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 19.10.2020. Suunnitelmaa on valmistellut poikkihallinnollinen lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä.

– Koronatilanne on vaikuttanut lasten, nuorten ja perheiden elämään ja palveluntarpeeseen monin tavoin. Oletettavaa on, että epidemian vaikutukset ihmisten hyvinvointiin kestävät tuntuvasti itse epidemiakautta kauemmin. Suunnitelman toimenpiteiden toteuttaminen on tässä muuttuneessa tilanteessa entistäkin tärkeämpää, toteaa Turun perhe- ja sosiaalipalvelujen palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen.

Nuorisovaltuusto ja kaupunkilaiset kommentoivat suunnitelman luonnosta

– Osallisuuden lisääminen on yksi suunnitelman keskeisistä tavoitteista. Olikin tärkeää, että kaupunkilaiset pääsevät osallistumaan jo suunnitelmantekoprosessiin. Turkulaisilta pyydettiin palautetta ja kommentteja suunnitelman luonnoksesta Kerro kantasi -palvelussa, kertoo Sirpa Kuronen.

Tammi-helmikuussa järjestetty kysely keräsi kahdessa viikossa yhteensä 72 kannanottoa. Eniten kommentteja kirvoittivat kiusaamiseen puuttuminen ja lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet. Palautteiden pohjalta täydennettiin ja lisättiin sellaisia toimenpiteitä, joita lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmalla voidaan toteuttamiskelpoisesti ohjata ja kehittää. Tällaisia olivat esimerkiksi tilojen kehittäminen niin, että ne mahdollistavat nuorten vapaamuotoista oleskelua, taloustaitojen opettamisen vahvistaminen sekä hyöty- ja koulumatkaliikuntaan kannustaminen.

Kaupunginhallituksen toiveesta nuorisovaltuustolta pyydettiin suunnitelmasta vielä erillinen lausunto. Nuorisovaltuusto totesi lausunnossaan, että lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on monipuolinen ja oikeansuuntainen. Lausunnossa nostettiin esiin erityisesti se, että nuorten lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin, yksinäisyyden ratkaisemiseen ja malan kynnyksen palveluihin hakeutumiseen on tarvetta resursoida. Näihin huoliin suunnitelmassa vastataan useassa toimenpide-ehdotuksessa.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2020, 18:09

Naantalissa on avautunut viime viikolla lukupolku, joka tarjoaa lapsille pieniä lukutehtäviä eri puolilla kaupunkia. Lukutehtäviä löytyy kaikista Naantalin 39 leikkipuistosta sekä uudesta Toripuistosta kaupungintalon edustalla.

Paikallinen - 4.12.2020, 11:36

Maanantaina 7.12. kokoontuvalle Turun kaupunginhallitukselle esitetään, että Aurakadulle valmistuvan paviljongin tilat vuokrataan Jarko Aaltoselle. Kauppatorin Eerikinkadun molempiin ravintolatiloihin sekä Kauppiaskadun paviljonkiin yrittäjät on päätetty jo aikaisemmin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2020, 11:33

Kolmas festivaali järjestetään Turussa toukokuussa 12.–16.5.2021

FINFRINGE esittävän taiteen festivaali ja pohjoismainen Nordic Fringe Network etsivät kiinnostavia ohjelmaideoita 15. tammikuuta 2021 asti. Hakuvaiheessa esitys voi olla joko jo täysin valmis tai vasta raakile.

Paikallinen - 4.12.2020, 11:03

Kuorma-auto syttyi palamaan Turun Varissuolla tänään aamupäivällä. Hälytys Karvataskunkadulle tuli klo 9.37. Henkilökunta oli saanut palon sammumaan. Pelastuslaitos varmisti tilanteen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.12.2020, 14:49

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin istunnon tarkistuslaskennassa 4.12.2020 vahvistettiin piispan vaalin ehdokkaiden saamat äänimäärät sekä äänestysprosentti toisella vaalikierroksella.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:11

Turun kauppakamarin jäsenyritysten näkemys sekä hallituksen koronaepidemian hoidon että epidemian aiheuttaman talouskriisin hoidon onnistumisesta on parantunut alkusyksystä.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:11

Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 2.12.2020 päättänyt uusista kokoontumisrajoituksista. Kokoontumisrajoitukset ovat lähes vastaavat mitä aikaisemmin on määrätty Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueille.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:10

Turun kaupungin ylläpitämässä Kurjenmäkikoti 2:ssa on todettu 9 asukkaalla koronavirustartunta. Tartuntatilannetta seurataan yksikössä tiiviisti ja asumispalveluyksikössä on aloitettu tarvittavat eristämistoimenpiteet tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:10

Aurinkobaletin Time of My Life -teoksen viimeiset näytökset tällä viikolla 4.–5.12.2020 on peruttu uusien koronarajoitusten vuoksi. Ensi viikolla ohjelmistossa oleva Kolme väriä -teoskokonaisuus toteutetaan hieman suppeampana ja striimauksen välityksellä 11.– 12.12.2020.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:09

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta lähellä leviämisvaiheeseen siirtymistä. Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi 1.12.2020 alueelle uudet suositukset. Suositukset ovat voimassa 3.–23.12.2020 koko maakunnan alueella.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:07

Päätös sulkea museot perustuu Aluehallintoviraston 2.12. antamaan määräykseen yleisötilaisuuksiin osallistuvien henkilöiden määrän rajoittamisesta koronavirustilanteen vuoksi. Myös opastukset, tapahtumat ja työpajat on peruttu.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 2.12.2020, 16:00
Paikallinen - 2.12.2020, 15:13

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kokoontumisrajoitukset kiristyvät 3.12. alkaen. Kiristysten taustalla on heikentynyt koronatautitilanne. Kokoontumisrajoitukset eroavat maakuntien välillä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 2.12.2020, 15:09

Turun kaupunginhallitus kokoontui keskiviikkona 2.12. päättämään kaupungin palveluja koskevista rajoituksista alueellisen koronaryhmän suositusten mukaisesti kolmeksi viikoksi. Rajoitukset koskevat laajalti kaupungin palveluja.

Paikallinen - 2.12.2020, 15:05

Viime viikonloppuna avautuneet Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat joudutaan tulevien

Paikallinen - 2.12.2020, 10:21

Varsinais-Suomen uudet kokoontumisrajoitukset aiheuttavat muutoksia Jazz City Turun konserttiohjelmaan. Perjantain loppuunmyyty Jukka Perko Early Birds -konsertti soitetaan nyt Café Tiljanin lavalta ilman yleisöä verkkolähetyksenä Facebook Livessä.

Paikallinen - 2.12.2020, 10:20

Turkulaisen taloyhtiön hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 130 henkilöauton verran vuodessa. Tämä ja muut vastuullisuusteot nostivat Asunto Oy Satakielenpuiston Suomen parhaaksi taloyhtiöksi 2020.

Paikallinen - 1.12.2020, 15:30

Rasekon ammattiopistossa siirrytään Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti pääosin etäopetukseen torstaista 3.12.2020 alkaen vuoden loppuun saakka. Poikkeuksena on välttämätön lähiopetus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.12.2020, 15:28

Turun Kaupunginteatteri peruuttaa osana koronarajoitustoimia kaikki esitykset ja live-yleisötilaisuudet 3.12.–23.12. väliseltä ajalta. Keskeytyspäätöksen pohjana on Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän suositus. Esitystoimintaan palataan syksyltä tutuin käytännöin joulun välipäivinä, mikäli 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.12.2020, 15:19

Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi 1.12.2020 uudet suositukset maakunnan nopeasti heikentyvän koronaepidemiatilanteen vuoksi. Suositukset ovat voimassa 3.–23. joulukuuta 2020 koko maakunnan alueella. Koronaviruspandemia on Varsinais-Suomessa leviämisvaiheen uhassa.