Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 15.
joulukuuta
2018.

Turun ammattikorkeakoulu lisännyt tekniikan alan koulutuspaikkoja kevään yhteishakuun

Lisätyllä tekniikan alan koulutustarjonnalla vastataan positiivisen rakennemuutoksen tuomiin osaamistarpeisiin Turun seudulla ja koko Varsinais-Suomessa. Kaikkiaan Turun AMK:ssa on yhteishaussa 52 koulutusta, joista 41 AMK-tutkintoon ja 11 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa.

 

Yhteensä aloituspaikkoja Turun ammattikorkeakoulun koulutuksissa on 2155. Viime vuonna hakijoita Turun ammattikorkeakouluun oli 12 949, joista ensisijaisia 6143. AMK-tutkintoon johtavista koulutuksista neljä järjestetään Salossa, loput Turussa.

 

Turun AMK:ssa on kevään yhteishaussa tarjolla 11 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta neljällä eri alalla. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto eli Master-tutkinto on mahdollista suorittaa joustavasti työn ohella. Se valmentaa monipuolisiin asiantuntija- ja esimiestehtäviin ja on vahvasti sidottu työelämän käytäntöjen kehittämiseen.

 

Pääsyvaatimuksena koulutukseen on aikaisempi AMK-tutkinto vastaavalta alalta tai muu soveltuva korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus tutkinnon suorittamisen jälkeen.

 

Ylempi AMK-tutkinto on Master-tason tutkinto, eli ylempi korkeakoulututkinto. Se tarjoaa saman pätevyyden esimerkiksi julkiseen virkaan kuin yliopistossa suoritettu maisteri- tai muu ylempi korkeakoulututkinto. Vaikka ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei vielä ole välttämättä laajalti tunnettu, on YAMK-koulutuksia tarjottu valtakunnallisesti jo yli 10 vuoden ajan. Ylempään AMK-tutkintoon on vuoteen 2016 mennessä valmistunut Suomessa yli 15 000 opiskelijaa. Turun ammattikorkeakoulussa tuhannen YAMK-tutkintoon valmistuneen raja meni rikki viime vuonna.

 

-  Ylemmät AMK –tutkinnot toimivat loistavasti ammattilaisten jatkotutkintoina. Ne syventävät juuri omassa työssä tarvittavaa johtamis- tai substanssiosaamista ja vahvistavat samalla opiskelijoiden ammattilaisverkostoja, toteaa Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

 

Kevään yhteishaku alkaa ke 14.3. ja päättyy 28.3.2018 klo 15:00. Valintakokeita järjestetään touko-kesäkuussa ja opiskelupaikastaan saa tiedon viimeistään 28.6. Opinnot nyt haussa olevissa koulutuksissa alkavat syksyllä 2018.

 

Kevään yhteishakuun on Turun AMK:ssa lisätty yhteensä 162 tekniikan aloituspaikkaa AMK-tutkintoon johtaviin koulutuksiin ja 20 aloituspaikkaa YAMK-tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Lisäksi alan osaajatarpeeseen on vastattu erillisillä muuntokoulutuksilla.

 

Parhaillaan haussa on myös Älykäs rakentaminen -muuntokoulutus, jossa voi laajentaa ja syventää tekniikan alan osaamistasi rakennusalan toimihenkilötehtäviin. Koulutus on tarkoitettu hakijoille, joilla on aiempi toisen alan insinööri (AMK) -tutkinto, opistoasteen insinööritutkinto, soveltuva teknikon tutkinto tai muu soveltuva koulutus sekä riittävä osaaminen. Koulutuksen tavoitteena on edistää korkean osaamisen työvoiman saatavuutta ja laajentaa osaamista rakennusalan yritysten tarpeisiin. Haku koulutukseen päättyy 28.3. klo 15.00. Opiskelu alkaa toukokuussa 2018 ja opinnot kestää 1,5 – 2,5 vuotta.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 14.12.2018, 10:41

Turun liikuntalautakunta jakoi kokouksessaan 11.12. lähes 700 000 euron verran avustuksia turkulaisille urheiluseuroille ja liikuntaa järjestäville yhdistyksille.

Harjoitustiloihin avustusta 618 660 euroa

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 14.12.2018, 9:52

Turku saa tulevana kesänä uuden festivaalin. Vanhalla Suurtorilla 14.–15. kesäkuuta 2019 järjestettävä Kesärauha on urbaanin vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka houkuttelee Turkuun lähes 40 esiintyjää ja festivaali tavoittelee 3 000 kävijää päivässä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.12.2018, 7:30

Katualueelle ulottuva rakennustyö sulkee/kaventaa ajokaistaa ja kevyen liikenteen väylää Eerikin-ja Sairashuoneen sekä Eerikin- ja Puistokadun risteys alueilla 14.12.2018 klo 8.00-15.30. Paikalla on liikenne opasteet ja työkoneita saattaa liikkua liikenteen seassa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.12.2018, 7:00

Katualueelle ulottuva rakennustyö sulkee ajokaistan ja kevyen liikenteen väylän Kokkakatu 8 kohdalta 14.12.2018 klo 8.00-12.00. Paikalla liikenneopasteet.

Paikallinen - 14.12.2018, 6:30

Jalkapallon Ykköseen valmistautuva TPS on solminut jälleen kaksi uutta pelaajasopimusta. Keskikenttäpelaaja Juho Montola ja hyökkääjä Joakim Latonen jatkavat TPS:n riveissä kauden 2019 kattavalla jatkosopimuksella.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 13.12.2018, 17:30
Paikallinen - 13.12.2018, 17:00

Kotimaan kaukoliikenteen matkamäärät ovat kasvaneet tähän mennessä viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kaukojunilla on tehty tammi-marraskuussalähes 12 miljoonaa matkaa. Jouluajan kaukoliikennejunissa matkustaa arviolta 550 000 matkustajaa.

Paikallinen - 13.12.2018, 16:00

Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti keskiviikon 12.12.2018 kokouksessaan myöntää Aboa-apurahan säveltaiteilija Teemu Honkaselle. Aboa-apuraha on vuoden työskentelyapuraha, jonka suuruus vuodelle 2019 on 20 461,72 euroa.

Paikallinen - 13.12.2018, 15:00

Turun kaupunki järjestää yleisötilaisuuden Parkinkentän asemakaavanmuutoksesta. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa Parkinkentän liikuntapaikkojen uudistaminen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia sekä mahdollistaa alueen täydennysrakentaminen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 13.12.2018, 14:42

Kuntauutiset-ohjelmasarjassa paneudumme viikko kerrallaan Varsinais-Suomen kuntiin ja

kaupungeissa käytävään vilkkaaseen keskusteluun asiantuntija-vieraiden johdolla. Tällä viikolla

pysähdymme Pöytyälle, joka on luonnon ja luontomatkailun ystävien ehdoton pysähdyspaikka. Miten

Paikallinen - 13.12.2018, 14:00

Reilun kuukauden aikana suomalaisille jaetaan noin 4,8 miljoonaa verokorttia. 
Verohallinto on aloittanut ensi vuoden verokorttien postittamisen, ja kaikki saavat verokortin kotiinsa viimeistään tammikuun puolivälissä. OmaVerossa verokortit ovat saatavilla jo nyt.

Paikallinen - 13.12.2018, 13:00

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vuoden 2019 talousarvio on 2,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vuosikatteeksi arvioidaan 6,2 miljoonaa ja poistoiksi 3,5 miljoonaa euroa. Ensi vuoden talousarviosta päättää torstai-iltana 13.12. kokoontuva yhteinen kirkkovaltuusto.

Paikallinen - 12.12.2018, 17:00

Joulukuusi hankitaan useampaan kuin joka toiseen suomalaiseen kotiin. Kotimainen kuusi on edelleen suosituin joulupuu, mutta perinteessä on tapahtunut myös muutoksia viime vuosina. Kotiin kannetaan yhä pienempiä kuusia.

Paikallinen - 12.12.2018, 16:00

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä julkaisi tänään loppuraporttinsa keinoista, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan pidemmällä aikavälillä poistaa kokonaan. Työryhmä nostaa biokaasun merkittäväksi osaksi ratkaisua kasvihuonekaasujen vähentämisessä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.12.2018, 15:00

Turussa Paattistentien ja Levauksentien risteyksessä tapahtui 11.12.2018 kello 08.00 kolari, jossa pakettiauto tuli Levauksentieltä stop-merkin takaa pysähtymättä törmäten Paattistentietä kulkeneen henkilöauton kylkeen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.12.2018, 14:19

Iltapäivässä Auran Aalloilla käväisi elokuvaohjaaja Klaus Härö, joka saavutti kansainvälistä mainetta Miekkailija-elokuvallaan. Heti vuodenvaihteen jälkeen, neljäs tammikuuta, valkokankaille saapuu Härön tuorein ohjaus Tuntematon mestari.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.12.2018, 14:00

Ruisrockissa juhlitaan ensi kesänä paljon toivottujen kansainvälisten ja kotimaisten artistien keikoilla. Moninkertaisesti platinaa myynyt artisti-tuottaja Travis Scott saapuu Ruissaloon kolmannen studioalbuminsa ASTROWORLDIN huiman suosion saattelemana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.12.2018, 13:00

Kaupunkikeskustaan eksynyt peura törmäsi autoon Turussa Kunnallissairaalantiellä.

Poliisi jäljitti kolarissa loukkaantuneen eläimen ja lopetti sen ampumalla Askaistentiellä sijaitsevan kiinteistön pihalla.

Liikennevahingon lisäksi tilanteesta ei aiheutunut vaaraa ihmisille.

Paikallinen - 12.12.2018, 7:16

Turun suosituimpiin kuuluvan kesäravintola Vaakahuoneen liiketoiminta siirtyy uudelle yritykselle 2019 alussa kertoo s/s Ukkopekan kiireapulainen Pentti-Oskari Kangas.  Vaakahuone tunnetaan runsaasta elävän musiikin tarjonnastaan, saaristolaispöydästään ja iloisesta tunnelmastaan jo 23 vuoden aja

Paikallinen - 11.12.2018, 17:00

Autoliiton yleisen tiepalvelun vapaaehtoisten Operaatio Lumihiutale on varmistanut suomalaisten pääsyä joulun viettoon vuodesta 1969 lähtien. Lauantaina 15.12. jo 50. kerran käynnistyvän Operaatio Lumihiutaleen suojelijana on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.