Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 24.
huhtikuuta
2018.

Turkuun 10 mitalistia Taitaja2017 Helsinki -tapahtumasta

Media

Taitaja2017-kilpailu järjestettiin tänä vuonna Helsingissä 15.–18.5.2017. Nuorten ammattitaidon SM-kilpailut ovat maamme suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma ja tänä vuonna myös Suomi 100 -juhlavuoden päätapahtuma ammatillisen koulutuksen osalta.

Tapahtuman teemana oli ”Kaupunki kaupungissa”, Helsinki pienoiskoossa, jossa kilpailijat sijoittuivat Messukeskuksen sisälle ja ulkoalueille toteutetuille alueille; muun muassa Malmille, Haagaan ja Vallilaan. Tapahtuman sloganilla ”Ole hyvä” muistutettiin siitä, että kaikki jo kisoihin päässeet ovat oman alansa parhaiden joukossa.

Turun hyvä kilpailumenestys on osoitus siitä, että sekä opiskelijamme että valmentajina toimivat opettajamme ovat panostaneet valmentautumiseen.

– Kilpailutoiminta on merkittävää opiskelijoiden ammattitaidon kehittymisessä ja antaa nuorille oivan tilaisuuden verkostoitua työelämän ja opiskelutovereiden kanssa, sanoo Turun ammatti-instituutin palvelualuejohtaja Hannu Immonen.

Immonen on myös tyytyväinen siihen, että menestystä tuli laajasti eri aloilta.

– Kilpailutoiminta antaa näin oman lisämausteensa tutkintojen ja alojen kehittymiseen.

Turun ammatti-instituutin joukkue kilpaili Helsingissä yhdessätoista yksilölajissa sekä kahdessa parilajissa. Tuomisina Turkuun oli yhteensä 10 mitalia ja monia hyviä sijoituksia. Mitalien lisäksi Janina Lehtinen puhdistuspalvelu-lajista palkittiin LähiTapiolan Turvalliset työtavat -palkinnolla.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 24.4.2018, 15:00

Tivoli Sariola juhlii alkaneella kiertueella 130-vuotissyntymäpäiviään, jonkavuoksi 13 tivolikentälle ympäri Suomen on luvassa uutuuksia yhteensä 130 toimintapäivän ajan.

Paikallinen - 24.4.2018, 14:00

Turun kaupunki esittäytyy Pariisissa Suomen suurlähetystössä tiistaina 24.4.2018 pariisilaisille kulttuurin, elinkeinoelämän ja median vaikuttajille Turun kaupunginjohtaja Minna Arveen johdolla.

Paikallinen - 24.4.2018, 13:00

Seta on teettänyt raportin translasten ja intersukupuolisten lasten hyvinvoinnista, hoidosta ja oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Moninaiset lapsemme -raportin mukaan translasten ja intersukupuolisten lasten oikeuksia ja hyvinvointia laiminlyödään vakavasti.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jalkapallo - 23.4.2018, 17:40

TPS avasi piste- ja voittotilinsä kauden 2018 Veikkausliigassa makeimmalla mahdollisella tavalla, kun Inter kaatui kauden ensimmäisessä paikallistaistossa maalein 1-2.

Paikallinen - 23.4.2018, 17:00

Turun kaupunki yhdessä alueen korkeakoulujen ja Turku Science Park Oy:n kanssa yhdistävät voimavaransa tekniikan osaamiskeskittymän Teknologiakampus Turun luomiseksi. Osapuolet ovat laatineet yhteistyösopimuksen, joka keskittyy tekniikan alan koulutustarjonnan lisäämiseen.

Paikallinen - 23.4.2018, 16:00

Kesän saapuessa merellinen Turku näyttää parhaat puolensa. Tapahtumat tuovat meren ja saariston tunnelman keskustaan asti. Aurajokirannan lisäksi merellisten tapahtuman paikkana toimii historiallinen Ruissalon telakan alue, joka kokee uutta tulemistaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.4.2018, 15:00

Lounais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset tekivät yhteisen huumevalvontaiskun Salon alueella 20.-22.4.2018.

Paikallinen - 23.4.2018, 14:00

Valtioneuvosto nimesi vuonna 1986 veteraanijärjestöjen aloitteesta huhtikuun 27. päivän kansalliseksi veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Ensimmäistä veteraanipäivää vietettiin vuonna 1987 Lahdessa.

Paikallinen - 23.4.2018, 13:00

Suomessa on viime aikoina uutisoitu laajasti metamfetamiinin käytön lisääntymisestä ja sen erilaisista haittapuolista. THL:n jätevesitutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi Turun seudulla metamfetamiinin käyttömäärät ovat moninkertaistuneet vuodesta 2014 vuoteen 2016.

Paikallinen - 20.4.2018, 18:50

Kaupunkilautta Föriä huolletaan 23.–25. 4. Förin korvaajana toimii m/s Ruissalo, joka voi kuljettaa ainoastaan jalankulkijoita.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 20.4.2018, 16:41

Auran Aaltojen perjantainen iltapäivä sai mielenkiinoisen käänteen, kun Elastinen saapui Voice Of Finland-kuvausten lomassa piipahtamaan studiossa. Jutun juurta riitti tietenkin TVOF:in uudesta kaudesta kuten myös Elastisen uudesta Supervoimii-kappaleesta.

Paikallinen - 20.4.2018, 14:18

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 25.4. Kokouksessa käsitellään mm. seuraavia uusia asioita.

Palvelutoimiston vuokrasopimuksen jatkaminen

Paikallinen - 20.4.2018, 13:22

Pohjoisen kasvuvyöhykkeen Vyöhykeseminaarissa Turussa 19.4. puhunut elinkeinoministeri Mika Lintilä korosti valtion ja Pohjoisen kasvuvyöhykkeen keskinäisen yhteistyön merkitystä nyt ja jatkossa.

Paikallinen - 20.4.2018, 6:29

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on myöntänyt vuoden 2022 Asuntomessut Naantalin kaupungille. Suomen Asuntomessujen hallitus käsitteli asiaa torstaina 19.4. kokouksessaan.

Paikallinen - 19.4.2018, 17:00

Valmistuvien kuvataiteen opiskelijoiden yhteisnäyttely kokoaa nykytaidetta Forum Marinumin ullakolle ja Vartiovuoren tähtitornin vesisäiliöön. Opinnäytetyönäyttelyt järjestetään ensimmäistä kertaa samaan aikaan ja samoissa tiloissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.4.2018, 16:19

Turun Ratapihan alueelle suunnitellaan monipuolista elämys- ja tapahtumakeskittymää sekä niitä tukevia palveluita ja asumista yhteistyössä Turun kaupungin, Turun Ratapihan Kehitys Oy:n ja VR-Yhtymä Oy:n kanssa.

Paikallinen - 19.4.2018, 16:00

Finferriesin hybridilautta Elektra voitti kansainvälisen Vuoden Alus -palkinnon Amsterdamissa pidetyn Sulphur Cap 2020 merialan konferenssin aikana. Palkinto on arvostettu vuosittainen kunniamaininta.

Paikallinen - 19.4.2018, 15:00

Turun Nappulaliigan kevät on käynnistymässä iloisesti ja energisesti. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa kevään pelikausi käynnistyy kaikkien joukkueiden yhteisellä pelitapahtumalla seuran omalla kentällä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.4.2018, 14:00

Poliisipartio mittasi 18.4.2018 kello 21.50 Raisiossa Raisiontiellä taajama-alueella, jossa kohtaa suurin sallittu nopeus oli 60 km/h, henkilöautolle nopeuden 117 km/h. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Paikallinen - 19.4.2018, 13:00

Lähes joka neljäs maailman lapsista elää maassa, joka kärsii konfliktista tai muusta kriisistä. Jo 21. kertaa järjestettävän Jano-kampanjan tuotot ohjataan hätäapuun.