Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Sunnuntai, 17.
lokakuuta
2021.

Sosiaalisen median seuratuin suomalainen Joalin Loukamaa aloittaa yhteistyön Turun kaupungin kanssa

Media

Turun kaupunki käynnistää yhteistyön sosiaalisen median vaikuttajan Joalin Loukamaan kanssa. Turkuun syksyllä 2021 muuttanut, ja Turusta alun perin kotoisin oleva Joalin Loukamaa on 20-vuotias artisti-malli-tubettaja ja sosiaalisessa mediassa kansainvälisesti seuratuin suomalainen somevaikuttaja yli 7 miljoonalla seuraajalla eri kanavissa.

Loukamaan kansainvälinen tunnettuus liittyy Now United -nimiseen kansainväliseen popyhtyeeseen, jossa hän on esiintynyt vuodesta 2017 lähtien. Artisti- ja somevaikuttajauransa ohella kotimaassa Loukamaa on tullut tunnetuksi esimerkiksi Selviytyjät -televisio-ohjelman kilpailijana.

Yhteistyö Joalin Loukamaan ja Turun kaupungin kesken käynnistyi Turun päivänä 19.9. ja kestää joulukuuhun 2021. Yhteistyön aikana hän toteuttaa sovituista teemoista ja aiheista videoita ja julkaisuja TikTok-, Instagram- ja Youtube-kanaviin, sekä tapaa paikallisia nuoria turkulaisissa kouluissa ja harrastuksissa.

Yhteistyön sisällöt tehdään otsikolla Becoming turkulainen, ja sisältöjen kielinä ovat suomi ja englanti. Joalin Loukamaa toimii yhteistyön sisältöjen puitteissa Turun brändilähettiläänä kanavissaan, kasvattaen Turun näkyvyyttä ja tunnettuutta nuorten kohderyhmien keskuudessa kansallisesti ja kansainvälisesti.

-Koko Suomi on ihana paikka, mutta aina kun olen Turussa, tulee sellainen erityinen koti-fiilis, joten tuntuu oikealta tehdä yhteistyötä oman kotikaupungin kanssa. Tavoitteenani on, että kaikki suomalaiset rakastuvat Turkuun kuten minä, kommentoi Joalin Loukamaa.

-Yhteistyön tavoitteena on myös turkulaisten nuorten kotikaupunkiaan kohtaan tunteman ylpeyden kasvattaminen sekä paikalliselle nuorisolle tärkeiden teemojen ja palveluiden esittely ja käsittely, kertoo viestintäjohtaja Saara Malila.

Yhteistyön yhtenä teemana on koronan jälkeisenä aikana nuorille suunnattujen mielenterveyspalveluiden sekä Harrastamisen Turun mallin esiin nostaminen.

Yhteistyöhön kuuluu myös kouluvierailuja turkulaiskouluihin esimerkiksi kansainvälisyyden ja nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin teemalla.

Yhteistyöhön valituista kanavista Joalin Loukamaalla on 3,6 miljoonaa seuraajaa Instagramissa, 2,4 miljoonaa seuraajaa TikTokissa ja 500 000 tilaajaa YouTubessa. Odotettu näkyvyys yhteistyön sisällöille on yli 5,1 miljoonaa silmäparia Loukamaan merkittävän somesuosion ansiosta. 

-Turun kaupungille on tärkeä tavoittaa nuoria heidän käyttämissään kanavissa, ja tämä toteutuu parhaiten yhteistyössä nuoria puhuttelevan, tunnetun somevaikuttajan kanssa, sanoo Turun viestintä- ja markkinointipalveluiden sisällöntuotannosta vastaavan yksikön viestintäpäällikkö Samu Valleala.

Joalin Loukamaa ei ole tehnyt yhteistyötä muiden suomalaiskaupunkien kanssa. Yhteistyön puitteissa Turkua ja Suomea tunnetuksi tekevät sisällöt tavoittavat myös Joalin Loukamaan miljoonia kansainvälisiä seuraajia, joita on ympäri maailmaa esimerkiksi Etelä-Amerikan maissa, Saudi-Arabiassa, Filippiineillä, Portugalissa sekä Intiassa.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 16.10.2021, 10:29

TPS palasi nopeasti voittokantaan Liigan puolella ja kaatoi KalPan toistamiseen viikon sisällä. Tällä kertaa kalakukkokaupungin ylpeys kaatui Turkuhallin ammeessa maalein 3-2.

Paikallinen - 14.10.2021, 11:14

Raisio järjestää toisen pop up -rokotustilaisuuden Nuortenkeskus Nopassa keskiviikkona 20.10. klo 15–18.

Paikallinen - 14.10.2021, 11:13

Turun yliopisto ja Singapore Maritime Institute (SMI) uusivat Memorandum of Understanding (MoU) -sopimuksensa yhteistyöstä, jonka tavoitteena on yhdessä edistää ja kehittää mereen ja merenkulkuun liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Paikallinen - 14.10.2021, 11:13

Turun Talouspäivät järjestetään Turun Messukeskuksessa 22.–23.10.2021. Puhujina tapahtumassa ovat mm.

Paikallinen - 13.10.2021, 16:26

Skappakullantiellä on otettu käyttöön Turun ensimmäiset joukkoliikennevalot.

Paikallinen - 13.10.2021, 16:25

Åbo Akademi saa Svenska kulturfondenilta 2,7 miljoonaa euroa tutkimuksen ja opetuksen vahvistamiseksi.

Lahjoitus on osoitettu kolmelle koulutusalalle: humanistisiin tieteisiin, luonnontieteisiin sekä kasvatustieteeseen ja opettajankoulutukseen.

Paikallinen - 13.10.2021, 16:24

S-market Hansa Herkku Hansakorttelin pohjakerroksessa on uudistunut ja avajaisia vietetään torstaina 14.10.2021. Myymälässä on S-marketin uusi ilme, energiatehokkaampi kalusto ja asiakkaiden toivomia palveluita.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.10.2021, 16:14

Vt 8 Turku–Pori-tieosuudella on rakennettu kolmea ohituskaistaa 2020–2021 välisenä aikana. Mynämäen ohituskaistojen parantamisen lisäksi tielle rakennettiin kaksi täysin uutta ohituskaistaa: yksi Nästi–Kovero-välille Laitilaan ja toinen Eurajoelle Kämppä–Peränkylä-välille.

Paikallinen - 12.10.2021, 16:57

Hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsi henkilöauton kylkeen valo-ohjatussa risteyksessä tänään iltapäivällä. Ambulanssi ajoi Uudenmaantietä kohti Turkua ja henkilöauto tuli risteykseen Rakentajantieltä. Ambulanssissa oli kaksi ensihoitajaa, jotka loukkaantuivat lievästi.

Paikallinen - 12.10.2021, 16:56

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut tartuntatautilakiin perustuvan määräyksen pakollisista terveystarkastuksista Turun ja Kaarinan kuntien alueella.

Paikallinen - 12.10.2021, 16:56

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut tartuntatautilakiin perustuvan määräyksen pakollisista terveystarkastuksista Turun ja Kaarinan kuntien alueella.

Paikallinen - 12.10.2021, 16:54

Koronavirusta sairastavia potilaita on tehohoidossa Varsinais-Suomessa nyt enemmän kuin koko pandemian aikana tähän asti. Tehohoidetuista potilaista 90 prosenttia on ollut rokottamattomia.

Paikallinen - 12.10.2021, 10:27

Turun kaupunki on kunnostanut Vähäjoen alimman kosken, joka sijaitsee Koroistenniemen kohdalla, juuri ennen Vähäjoen yhtymistä Aurajokeen. Kunnostuksen tavoitteena oli koskialueen ekologisen ja kalataloudellisen tilan parantaminen. Kunnostus toteutettiin asukkaiden toiveesta.

Paikallinen - 12.10.2021, 10:26

Turun Satama järjestää arkkitehtuurikilpailun uuden matkustajaterminaalin suunnittelijan valitsemiseksi. Ferry Terminal Turku -hankkeen kenties kiinnostavin osuus on uusi, molempien varustamojen yhteiskäyttöön tuleva matkustajaterminaali.

Paikallinen - 11.10.2021, 16:01

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri vastaanottaa Tyks Majakkasairaalan rakentajilta tänään. Rakennustyö on valmistunut aikataulussa ja maksanut kustannusarvion mukaisesti 185 miljoonaa.

Paikallinen - 11.10.2021, 16:00

Turun yliopiston tutkimusryhmä on professori Johanna Ivaskan johdolla löytänyt täysin uuden tavan, jolla solut kierrättävät solun pinnan tarttumisreseptoreja ja jonka avulla aggressiiviset rintasyöpäsolut pääsevät leviämään elimistössä.

Paikallinen - 11.10.2021, 15:59

Turussa kesällä alkaneet auto- ja pyöräpysäköinnin kokeilut täydentyvät lokakuussa uusilla vähähiilistä liikkumista helpottavilla palvelukokeiluilla.

Paikallinen - 11.10.2021, 15:43

Henkilöautolla ajanut 51-vuotias mies törmäsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulleen säiliöauton keulaan. Mies menehtyi törmäyksessä välittömästi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 10.10.2021, 15:38

TPS hävisi Ilkka Mikkolan juhlaottelussa Kärpille, kun peli Raksilassa päättyi kotijoukkueen 2-1-jatkoaikavoittoon.

Tepsin edustajina 4. erässä olivat puolustaja Elmeri Eronen (alkaen 14:49) ja päävalmentaja Jussi Ahokas (alkaen 21:29).

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 9.10.2021, 10:25

TPS ja KalPa väänsivät Kuopiossa yhden maalin todellisen trillerin, joka kääntyi Tepsin voitoksi lukemin 1-0.