Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 18.
kesäkuuta
2019.

Ruisrockissa jammaillaan kasvien kanssa – ympäristön merkitys korostuu festivaalin taideohjelmassa

 

Viidettäkymmenettä festivaalia juhlistava Ruisrock julkaisi aikataulunsa, kaksi uutta artistia ja runsaasti taideohjelmaa.

50. Ruisrock vietetään 5.-7.7.2019 Turun Ruissalossa, ja viikonlopun aikana lavalle nousevat muun muassa Travis Scott (US), Ellie Goulding (UK), Bad Bunny (PR), Empire of The Sun (AU), Alma ja Apulanta. Musiikkiohjelmaa täydentävät vielä hiphopin lasikattoja rikkova texasilaisräppäri Megan thee Stallion (US) sekä tänä kesänä viimeistä kertaa konsertoiva Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana. Festivaalin aikataulut on nyt julkaistu Ruisrockin verkkosivuilla.

Festivaalialueella koetaan myös ajankohtainen kattaus taideohjelmaa, joka hellii mieltä, mutta ottaa myös kantaa ympäristökysymyksiin. Edustettuna ovat monet taiteenlajit visuaalisista taiteista immersiiviseen performanssiin ja osallistavaan äänitaiteeseen.

Kuvataiteilija Emma Ainalan rokokoon tyyli-ihanteita nykyajan kuvatulvaan yhdistävät teokset saavat uuden elämän festivaalialueella The Garden of Earthly Delights -teoksessa, ja näyttävistä tilainstallaatioistaan tunnetunHalmesmaa x 3 -kollektiivin veistos Keidas - Oasis tarjoaa virkistävän levähdyspaikan heti alueelle saavuttaessa. Teatteri Vapaa Vyöhykkeen Kaikuja Paratiisista houkuttelee uteliaimmat drinkinmittaisen performanssin äärelle.

Alueelta voi bongata myös vesistöjen nykytodellisuuteen herättelevän Roskakalan, monimuotoisen luonnon tärkeydestä muistuttavan Armadillo-vyötiäisen sekä suuren flamingon, jotka kaikki kertovat oman tarinansa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Fern Orchestran supersuositut Kasvijamitkutsuvat yleisön spontaaniin jammailuun viherkasvien kanssa, ja jo klassikoksi muodostunut Reivikontti tarjoilee mikrokokoiset hetken reivit lasiseinäisessä kontissa. Uusi musiikkia, puheohjelmaa ja muita osallistavia aktiviteetteja viikonlopun aikana sekoitteleva Pink Box on taideteos jo itsessään niin sisä- kuin ulkopuolelta.

Ruiskioski palvelee Turussa 1.7. alkaen

Ruisrockin infopiste Ruiskioski palvelee festivaaliviikolla vieraita uudessa paikassa Jokirannassa, Kristiinankadun ja Läntisen rantakadun risteyksessä. Maanantaina 1.7. aukeavalta kioskilta voi muun muassa ostaa ennakkolippuja festaribussiin ja pyöräparkkiin.

Ruisrock-lippuja on saatavilla enää perjantaille ja sunnuntaille.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 16:00

Logmon luovan talouden keskuksessa työskentelee suuri joukko kuvataiteilijoita, jotka nyt esittelevät uusimpia töitään Logomon kesänäyttelyssä Logomo Artists.

Nähtävillä on piirustuksia, maalauksia, videoita ja sekatekniikalla toteutettuja teoksia seuraavilta kuvataiteilijoilta:

Paikallinen - 17.6.2019, 15:00

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) järjestävät perinteisen saariston romunkeräyksen 1.–4. heinäkuuta.

Paikallinen - 17.6.2019, 14:00

Kakolan funikulaari avataan viikonlopun käyttökatkoksen jälkeen yleisölle myöhemmin tänään maanantaina. Funikulaari otettiin pois käytöstä perjantaina illalla, jolloin hissi pysähtyi kesken matkan lähelle yläasemaa tunnistinvian johdosta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 13:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan ja kevyen liikenteen väylän Suikkilantiellä, Lukoilantien risteyksen kohdalla 17.- 21.6.2019. Päivittäinen työaika klo 22.00 - 7.00. Paikalla on liikenne opasteet sekä poikkeava nopeusrajoitus 30km/h. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 17.6.2019, 7:03

Yhä useampi saariston mökkiläinen sähköistää kesäasuntonsa oman sähköntuotannon avulla. Aurinkosähköön kannustaa tekniikan kehitys ja huoli ympäristöstä. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 6:08

Turun Vanhalla Suurtorilla ensimmäistä kertaa järjestetty Kesärauha-festivaali lunasti lupauksensa kesästä ja rauhasta - järjestystyshäiriöt loistivat poissaolollaan ja ihmisten välillä huokui lämmin tunnelma. Kesärauha myi molemmat päivät loppuun ja tapahtuman kävijämäärä oli 7000.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 6:06

Naantalin Musiikkijuhlien 40-vuotisfestivaali päättyi lauantaina 15.6. Saaristomeren kunniaksi järjestettyyn In honorem maris -konserttiin. Konsertin alussa Saaristomeripuheenvuoron piti Centrum Balticumin puheenjohtaja, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Paikallinen - 14.6.2019, 11:06

Viime yönä puolenyön aikaan poliisille ilmoitettiin Kaarinassa Auvaistentiellä tapahtuneesta ulosajosta, jonka johdosta henkilöauto oli katollaan ojassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 14.6.2019, 9:11

Toyota Auto-Center Raision myyntijohtaja Tiitus Unhola vieraili Auran Aaltojen perjantaiaamussa puhumassa hybridi-autoista. Ihmisiä kiinnostavat hybridien ympärillä usein tietyt asiat ja Unhola selvittikin hybridien toimintaperiaatteita ja puhui autoilun tulevaisuudesta.

Paikallinen - 13.6.2019, 15:00

 

Viidettäkymmenettä festivaalia juhlistava Ruisrock julkaisi aikataulunsa, kaksi uutta artistia ja runsaasti taideohjelmaa.

Paikallinen - 13.6.2019, 14:00

Tänään torstaina vietetään uuden, kaikille avoimen tilan avajaisia Turun sydämessä. Sibbe Atrium on Sibelius-museon uusi sisäpiha, johon on vapaa pääsy. Kun nykyinen Sibelius-museo avattiin 1960-luvun lopulla, oli museon valaistu, vehreä sisäpiha näkyvä osa museon arkkitehtuuria.

Paikallinen - 13.6.2019, 13:07

Alvar Aalto -viikko on kaikille avoin ja elävä kaupunkitapahtuma, jonka teemat kumpuavat arkkitehtuurista, muotoilusta ja taiteesta. Järjestyksessään kolmas Alvar Aalto -viikko järjestetään tänä vuonna kahdessa Alvar Aalto -kaupungissa, Paimiossa ja Turussa 23.8. ̶ 1.9.2019.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 13.6.2019, 9:48

Raisiolainen tangokuningatar-finalisti Rosa Salmi-Narmala piipahti Auran Aalloilla kertomassa tangomatkastaan. Edessä häämöttää vajaan kuukauden kuluttua Seinäjoen tangomarkkinoiden finaalin karsinta ja mahdollinen kuninkaallisten finaali 13.heinäkuuta.

Paikallinen - 13.6.2019, 9:18

Aluehallintoviraston tilaajavastuutarkastajat tekevät viikoilla ensi ja sitä seuraavalla viikolla tarkastuksia ravintola- ja matkailualan yrityksiin kesän matkailukohteissa  eri puolilla Suomea.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 13.6.2019, 7:43
Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.6.2019, 15:11

Auran Aaltojen ohjelmasarja Kahvilavieras tarjoaa rentoa jutustelua mielenkiintoisten vieraiden kera kahvikupillisen ääressä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.6.2019, 14:30

Tämän viikon lauantaina Turun Ylioppilasteatterin ensi-illassa nähdään esitys nimeltä Kuutti.
Näytelmän ohjaaja-käsikirjoittaja Nadja Uusiperhe kertoo haastattelussa muun muassa mikä Kuutti on, ja mitä sen toteuttaminen pitää sisällään. 

Paikallinen - 12.6.2019, 9:00

Livonsaaren perinteinen Livonsaari-päivä järjestetään ensi lauantaina 15.6. klo 10 Livonsaaren Seurantalon pihalla. Kesäpäivillä käynnistetään ensimmäinen mielipidekysely Livonsaaresta. Kysely tehdään kesän aikana Livonsaaressa ja se avoin kaikille vastaajille.

Paikallinen - 12.6.2019, 7:54

Naantalin pikatien ja Alakylätien risteyksessä vaihdetaan tänään liikennevalopylväs, jonka vuoksi risteyksen valo-ohjaus on pois käytöstä. Työt aloitetaan klo 8.00 ja arvioitu kesto on noin klo 15.00 asti.

Paikallinen - 12.6.2019, 7:00

WWF:n tänään julkistama raportti paljastaa, että elimistöömme päätyy jopa viisi grammaa mikromuovia viikossa. Muoviroska on peräisin etenkin juomavedestä, ja WWF vaatiikin hallituksia ryhtymään toimeen muoviongelman ratkaisemiseksi.