Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 22.
syyskuuta
2018.

Ruisrock myytiin loppuun ennätyksellisen nopeasti – “Suosio aivan historiallista”

Turussa 6.–8.7.2018 järjestettävä festivaali on rikkonut myyntiennätyksensä jo viitenä vuonna peräkkäin.

Ruisrock 2018 on myyty loppuun. Festivaalin liput loppuivat tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin. Lippukauppa alkoi käydä vilkkaasti heti, kun liput tulivat myyntiin marraskuussa.

“Ruisrockin suosio on ollut aivan historiallista. Teemme valtavasti töitä sen eteen, että Ruisrock on kesän paras festivaali, ja onkin häkellyttävää nähdä, miten innoissaan yleisö jo odottaa heinäkuuta. Loppuunmyydystä lähtökohdasta on erittäin hienoa viilata viimeiset yksityiskohdat kuntoon, ja vielä on myös paljon juttuja paljastamatta ennen festariporttien avautumista. Luvassa on entistä upeammat juhlat Ruissalossa!” sanoo Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.

Ruisrock on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja kävijäennätys on rikkoutunut joka kerta vuosina 2014–2017. Festivaali myytiin ennakkoon loppuun myös viime vuonna, jolloin liput loppuivat kesäkuussa. Viime kesänä festivaalilla juhli 105 000 kävijää, ja samanlaista osallistujamäärää odotetaan lipunmyynnin perusteella myös tänä vuonna.

Ruisrock muistuttaa, että vain festivaalin virallisesta lippukaupasta Tiketistä suoraan ostettujen lippujen toimivuus voidaan taata. Mahdollisten väärennösten ja väärinkäytösten vuoksi festivaali ei suosittele ostamaan lippuja muualta.

Ruisrockin kansainvälisiä pääesiintyjiä ovat tänä kesänä muun muassa The Chainsmokers (US), Marshmello, N.E.R.D (US), Dua Lipa (UK) ja Rae Sremmurd (US). Kotimaisiin kärkinimiin lukeutuvat esimerkiksi Cheek, Alma, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, JVG, Kaija Koo ja Sunrise Avenue.

Festivaalin artistikattaus täydentyy kevään aikana, ja esimerkiksi taideohjelma sekä ravintolatarjonta ovat vielä kokonaan julkistamatta.

Ruisrock 6.–8.7.2018

Perjantai 6.7.
THE CHAINSMOKERS (US), CHEEK, RAE SREMMURD (US), ALAN WALKER (NO), LIL XAN (US), SILVANA IMAM (SE), TYLER, THE CREATOR (US), YEARS & YEARS (UK), PYHIMYS, SANNI, ABREU, CLEDOS, IBE, KAURIINMETSÄSTÄJÄT, RAAPPANA, ROOPE SALMINEN & KOIRAT, STIG DOGG, TÖÖLÖN KETTERÄ, VERSACE HENRIK X NCO X MUSTA HANHI X BIZI X DJANGOMAYN

Lauantai 7.7.
MARSHMELLO, CLEAN BANDIT (UK), PRINCESS NOKIA (US), SKEPTA (UK),  TOVE STYRKE (SE), DISCO ENSEMBLE, HALOO HELSINKI!, JVG, PAPERI T, IDA PAUL & KALLE LINDROTH, KASMIR, KUBE X EEVIL STÖÖ, ELLINOORA, GASELLIT, KAKKA-HÄTÄ 77, LITKU KLEMETTI, M, NELLI MATULA, PIKKU G, RUUDOLF, SCANDINAVIAN MUSIC GROUP, $NOW, VESTA

Sunnuntai 8.7.
N.E.R.D (US), DUA LIPA (UK), ANNE-MARIE (UK), BLACKBEAR (US), FIRST AID KIT (SE), RAG'N'BONE MAN (UK), ALMA, ISMO ALANKO, JENNI VARTIAINEN, KAIJA KOO, OLAVI UUSIVIRTA, SUNRISE AVENUE, ANTTI AUTIO, ATOMIROTTA, EVELINA, GETTOMASA, ONNI BOI, REINO NORDIN

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 21.9.2018, 13:42

Muun muassa Turussa ja Raisiossa toimiva ravintolaketju Restamax aloittaa yt-neuvottelut toimintojensa yhdistämiseksi ja uudelleen organisoimiseksi. Neuvottelut voivat johtaa henkilöstön työtehtävien uudelleenjärjestelyihin, osa-aikaistamisiin, lomauttamisiin tai irtisanomisiin.

Jääkiekko - 21.9.2018, 13:40

Jääkiekko-TPS:n yt-neuvottelut päättyivät ja niiden tuloksena kolme työntekijää irtisanotaan. Yhtiön mukaan rakennemuutosten tavoitteena on organisaatiorakenteen ja prosessien yksinkertaistaminen sekä liiketoiminnan kasvuedellytysten turvaaminen.

Paikallinen - 21.9.2018, 10:12

Turku esittäytyy laajalla rintamalla Tukholmassa tiistaina 25.9.2018. Koko päivän kestävässä Turku-päivässä (Åbodagen) tuodaan näyttävästi esiin Turun hyviä käytäntöjä elinkeinoelämän ja kulttuurin piiristä.

Paikallinen - 21.9.2018, 9:19

Turun kauppatorin uudistamisessa valmistaudutaan merkittävään taitekohtaan. Joukkoliikenne siirtyy pois Kauppatoria ympäröiviltä kaduilta maanantai-aamulla 24.9. Bussiliikenteen tilapäisjärjestelyjen johdosta liikennejärjestelyjä keskustan katualueilla on jouduttu muuttamaan huomattavasti.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.9.2018, 1:41

TPS:n kotiotteluiden erätauoilla kuullaan kauden mittaan eri teemoin varustettuja haastatteluja ja näin kauden aluksi otamme valokeilaamme Tepsin uudet pelaajat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.9.2018, 1:36

TPS-KooKoo ottelun Jälkipeleissä äänessä olivat selostaja Markku Silvennoinen, kaukalonlaitatoimittaja Jarkko Laitinen sekä kommentaattori Juhani Tamminen. Lehdistötilaisuuden juonsi TPS:n viestintäpäällikkö Eero Tuominen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 21.9.2018, 1:33

TPS ei tiistain tappiosta häkeltynyt, vaan jatkoi pisteputkeaan ottamalla kolmen pisteen voiton kotikaukalossaan KooKoosta maalein 6-3.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.9.2018, 16:28

Ohjausvaijereita pitkin kulkevilla losseilla on pitkät perinteet tuhansien järvien ja saarien Suomessa. Ympäristöarvojen noustessa yhä tärkeämmiksi päätti Finferries aloittaa projektin lossin sähköistämiseksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.9.2018, 15:14

Maanantaimakasiinissa oli tällä viikolla aiheena ralli, eikä mikä tahansa ralli, vaan Sm-kauden päättävä Teijo Talot-ralli, jonka kahdeksan erikoiskoetta mitellään Turun seudulla 28-29.9.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.9.2018, 15:00

TURKU

20.9.2018 klo 03.20. Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus yms.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 20.9.2018, 14:29

TPS:n kotiotteluiden erätauoilla kuullaan kauden mittaan eri teemoin varustettuja haastatteluja ja näin kauden aluksi otamme valokeilaamme Tepsin uudet pelaajat.

Paikallinen - 20.9.2018, 13:30

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Tyks Psykiatria on mukana sosiaali-ja terveysministeriön valtakunnallisessa MITU-kärkihankkeessa 2017–2018, jonka myötä halutaan tehostaa mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien tupakkavieroitustyötä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.9.2018, 13:00

Viemäri- ja vesijohtotyö aiheuttaa poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä Linnankatu 33 kohdalla. Työ etenee siten, että yksi ajokaista on kuitenkin käytössä molempiin suuntiin, myös jalankulku mahdollinen molemmin puolin katua. Työn on arvioitu kestävän 28.9. asti.

Paikallinen - 20.9.2018, 11:09

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Tyks Psykiatria on mukana sosiaali-ja terveysministeriön valtakunnallisessa MITU-kärkihankkeessa 2017–2018, jonka myötä halutaan tehostaa mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien tupakkavieroitustyötä.

Paikallinen - 20.9.2018, 9:22

Vähäheikkilä-Hirvensalon kotihoidossa halutaan aiempaa enemmän huomioida asiakkaiden omia toiveita. Kotihoitoalueella on otettu käyttöön ”Elämän puu” -juliste, johon kirjataan asiakkaan haaveet ja toiveet, tärkeät asiat elämän varrelta, mieltymykset sekä seikat, joista hän ei pidä.

Paikallinen - 20.9.2018, 9:21

Turku Energia ja Aurajoki Oy ovat solmineet sopimuksen Aurajoki Oy:n neljällä paikkakunnalla toimivan kuumasinkityslaitoksen tehon tarjoamisesta kysyntäjoustomarkkinoille. Kaupankäynti Aurajoki Oy:n osalta Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin markkinoille käynnistettiin syyskuussa.

Paikallinen - 20.9.2018, 9:21

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Tapahtumia järjestetään ainakin kahdellakymmenelläyhdellä paikkakunnalla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 19.9.2018, 20:17

TPS joutui nielemään kauden ensimmäisen tappionsa kauden kolmannessa pelissä, kun Kärpät nipisti voiton maalein 3-2 rankkarikisan jälkeen.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.9.2018, 16:20

Kesä  on  Suomessa  suosittua  ulkomaalausaikaa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.9.2018, 15:00

Katualueelle ulottuva rakennustyö Savitehtaankadulla, Tykistökadun risteysalueella, sulkee yhden ajokaistan keskikorokkeen molemmin puolin sekä Itäharjun puoleisen kevyen liikenteen väylän. Haittaa molemmissa ajosuunnissa. Paikalla liikenne opasteet.