Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Perjantai, 26.
helmikuuta
2021.

Rauman telakan tuotannon keskeytys jatkuu toistaiseksi

Rauma Marine Constructions jatkaa telakan tuotannollista keskeytystä toistaiseksi vallitsevan koronatilanteen takia. Viranomaiset ovat asettaneet satoja telakalla tuotannossa työskenteleviä henkilöitä karanteeniin mahdollisen altistumisen takia. Kaikki telakka-alueella työskentelevät henkilöt on nyt testattu koronan varalta.

Rauma Marine Constructions pyrkii kaikin keinoin taltuttamaan Rauman telakka-alueella ilmenneen koronatartuntojen ryppään yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tilanteen rauhoittamiseksi telakan tuotantotoiminnan keskeytys jatkuu toistaiseksi.

Kaikki telakka-alueella työskentelevät henkilöt on nyt testattu. Kuluneen viikon aikana testejä on tehty reilu tuhat. Positiivisia testituloksia oli noin 240. Viranomaiset ovat asettaneet tartunnan saaneet eristykseen sekä satoja altistuneita karanteeniin.

- Keskitymme nyt tilanteen tarkkaan selvittämiseen yhdessä terveysviranomaisten kanssa ja jatkamme telakan tuotannon keskeytystä niin kauan kuin tilanne sitä vaatii. Telakan tuotannon uudelleen avaamista mietimme, kun tilanteesta on täysi selvyys, ja teemme myös sen yhteistyössä viranomaisten kanssa, kertoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Testauksia jatketaan tulevaisuudessa laajoin satunnaisotannoin, jotta varmistutaan siitä, ettei tauti pääse leviämään uudestaan, kun telakka avataan jälleen tuotantoon. Jatkossa myös työntekijöiden työpäivien ja taukojen aikataulutusta porrastetaan, jotta kanssakäyminen telakka-alueella voidaan minimoida. Valtaosa nyt positiivisen koronatestituloksen saaneista on ollut oireettomia taudinkantajia.

 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 25.2.2021, 11:10

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta. Seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset.

Paikallinen - 25.2.2021, 9:53

Meyer Turun telakalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana 85 koronatartuntaa. Karanteeniin on asetettu 309 työntekijää. Aiheesta uutisoi Yle Turku.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.2.2021, 8:43

Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tilastot valvontamaksujen yleisimmistä syistä paljastavat, että turkulaiset autoilijat suhtautuvat huolettomasti sääntöihin. Yli kolmasosa valvontamaksun saaneista autoilijoista jätti käyttämättä pysäköintikiekkoa alueella, jossa sen käyttö

Paikallinen - 24.2.2021, 17:41

Juhani ”Tami” Tamminen lähtee Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi Turussa, kertoo Turun Keskusta Facebook-sivuillaan.

Sisältää kuvan
Kuva: Turun kaupunki, Jaska Poikonen
Paikallinen - 24.2.2021, 13:52

Ohjatut ulkoliikuntatunnit aikuisille alkavat Turussa tällä viikolla. Ensimmäisinä vuorossa ovat lihaskuntojumpat, aikuisten luistelukoulut ja lumikenkäkävelyn opastukset. Tarjontaa on ympäri kaupunkia ja valikoima vaihtelee viikoittain. Tiedot tunneista löytyvät sivulta turku.fi/ulos.

Paikallinen - 24.2.2021, 11:30

Pähkinäpensaan ja lepän kukinta on alkanut etelämpänä Euroopassa, kerrotaan Turun yliopistolta. Viikonloppuna Lounais-Suomeen kulkeutui pähkinän siitepölyä. Sopivien eteläisten ilmavirtausten mukana sekä pähkinän että lepän kaukokulkeumat ovat jatkossakin mahdollisia.

Sisältää kuvan
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Paikallinen - 23.2.2021, 14:10

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä piti voimassa kaikki aiemmat suosituksensa. Maakunnan koronatartuntatilanne on pysynyt huolestuttavana. Ennustettavuutta hankaloittaa virusmuunnosten kasvava osuus tartuntojen aiheuttajana.

Paikallinen - 23.2.2021, 12:33

Salossa Teijolla sijaitsevan laskettelukeskuksen Skihaus Bistrossa on perjantaina 19.2. noin klo 18 – 18.30 välisenä aikana ollut asiakkaana henkilö, jolla on sen jälkeen todettu koronatartunta. Aiheesta kertoo Salon kaupunki tiedotteessaan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:58
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:57
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:55
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:52
Paikallinen - 23.2.2021, 10:51

Naantalissa koronavirusrokotukset ovat hyvässä vauhdissa, ja rokotusaikataulu suunnitellaan rokotteiden saatavuuden perusteella. Naantalissa on hyvät valmiudet rokottaa kaupunkilaisia sitä mukaa, kun rokotteet saapuvat.

Paikallinen - 23.2.2021, 10:49

Turku Energia -konsernin vuoden 2020 liikevoitto parani ja liikevaihto laski edellisvuoteen 2019 verrattuna. Sähkönkulutus laski Turussa 1,8 % edellisvuoteen verrattuna.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.2.2021, 10:40

130 tonnin mobiilinosturi syttyi moottoritilastaan tuleen käytön aikana tänään aamulla Turussa Kakolan alueella. Nosturi oli 4- kerroksisen uudisrakennuksen vieressä. Palo ei ehtinyt levitä rakennukseen. Kuljettajan tekemä alkusammutus rajasi palon ja pelastuslaitos sammutti palon.

Paikallinen - 22.2.2021, 17:48

Turun kaupunginhallituksen 1.2.2021 tekemän päätöksen mukaisesti kaupungin vuokralla olevien yhdistysten on mahdollista saada osittaista vuokranmaksuvapautusta, mikäli tiloihin on kohdistunut viranomaisten taholta annettuja kokoontumisrajoituksia.

Paikallinen - 22.2.2021, 17:42

Toisen asteen yhteishaku lukioihin ja ammatillisiin koulutuksiin on 23.2.–23.3.2021. Valinnanvaraa löytyy, sillä Turun kaupungin seitsemän eri lukiota tarjoavat myös monia erityislinjoja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.2.2021, 16:56

 

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja Opelilla liikkuneesta miehestä, jonka epäillään seuranneen naisia erityisesti Halisten, Ylioppilaskylän ja Nummenmäen alueella Turussa. Selvittely liittyy marraskuussa Turussa kadonneen nuoren naisen tapaukseen.

Paikallinen - 22.2.2021, 10:58

Rauma Marine Constructions jatkaa telakan tuotannollista keskeytystä toistaiseksi vallitsevan koronatilanteen takia. Viranomaiset ovat asettaneet satoja telakalla tuotannossa työskenteleviä henkilöitä karanteeniin mahdollisen altistumisen takia.

Paikallinen - 22.2.2021, 10:49

Pöytyän kunnassa sijaitsevassa peruskoulussa on noudatettu ulkoilumenettelyä, jossa vammaiset oppilaat joutuvat pääsääntöisesti ulkoilemaan rakennustyömaa-aidoista rajatussa häkkimäisessä rakennelmassa. Muut lapset ovat saaneet ulkoilla vapaasti aitaamattomalla piha-alueella.