Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 20.
kesäkuuta
2018.

Raisioon perustettiin työllisyyspalveluyksikkö osana valtakunnallista kokeilua

Raision kaupunki on mukana valtakunnallisessa kokeilussa, jossa työvoima- ja yrityspalveluja tarjotaan alueellisesti kunnan tuottamina palveluina. Raisioon perustettiin työllisyyspalveluyksikkö, joka toimii kaikkien alle 25-vuotiaiden tai vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden työvoimatoimistona. Alueellisen kokeilun myötä Raision kaupungin asiakkaiksi siirtyi noin 650 raisiolaista työtöntä työnhakijaa ja kaupungin henkilökunnan rinnalle siirtyi työskentelemään kaksi TE-toimiston työntekijää.

Työllisyyspalveluyksikön tehtävänä on työllistää, valmentaa ja kuntouttaa uudelle uralle joko töihin, koulutukseen tai työkyvyn kohentamiseen. Kokeilun luonteeseen kuuluu uusien toimintamallien testaaminen ja luominen, jotta työntekijät ja työpaikat kohtaisivat entistä paremmin tulevaisuudessa.

Kokeilun piiriin kuuluvat asiakkaat ovat saaneet TE-toimistolta kutsun tulla laatimaan työllistymissuunnitelmaa. Työllisyyspalveluyksikkö toimii toistaiseksi Raision kaupungintalolla aikuissosiaalityön tiloissa, mutta uusia yhteisiä tiloja etsitään yhdessä Kelan Raision toimipisteen kanssa. Kokeilu käynnistyi elokuun alussa ja se jatkuu vuoden 2018 loppuun. Turun seudulla vastaava kokeilu on käynnissä myös Turussa, Naantalissa ja Paimiossa.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.6.2018, 15:00

Turun ja Kaarinan kaduilla nähdään maanantaina 25.6. hauskan näköinen parivaljakko, kun liikkuvat nuorisotilat Nuokkaribiili ja Nugipagu järjestävät kokoontumisajot. Valkoinen ja musta pakettiauto ajavat peräkkäin ja tuovat nuorten ulottuville monipuolista kesätekemistä.

Paikallinen - 19.6.2018, 14:00

Lomakauden alkaessa Toukotalkoot -kampanja muistuttaa lomalle lähtijöitä tarkistamaan muutaman asian ennen kesälaitumia. Pienistä asioista huolehtimalla voi vähentää vesivahinkojen, murtovarkauksien tai sähkölaitteista aiheutuneiden tulipalojen riskiä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.6.2018, 9:14

Taivas ja tähdet – Samppalinna goes gospel -konsertit tulevat Turkuun jo kolmannen kerran! Tänä vuonna konseptia on hiottu hieman erilaiseksi, sillä nyt on tarjolla kaksi selkeästi erilaista iltaa, joista jokainen voi valita omansa tai vaikka molemmat.

Paikallinen - 18.6.2018, 16:00

Juhannuksen pitkä viikonloppu on yksi kesän suosituimpia junaliikenteessä - kaukoliikenteen junissa matkustaa noin 140 000 matkustajaa. Menoliikenteen piikki osuu torstaille ja suosituimmat vuorot suuntaavat Helsingistä pohjoisen ja idän suuntaan.

Paikallinen - 18.6.2018, 16:00

Kaudelle 2017–2018 valitsimme rohkean pilottiryhmän lähes sadan hakemuksen joukosta. Kotikriitikkojen uusi blogi keräsi kauden aikana yli 25 000 näyttökertaa. Nyt haemme tulevalle kaudelle muutamaa uutta kotikriitikkoa kirjoittamaan Turun Kaupunginteatterista ja esityksistämme.

Paikallinen - 18.6.2018, 15:00

Suomen tunnetuin historiallinen kaupunkitapahtuma Keskiajan Turku järjestetään 28.6.–1.7.2018. Tapahtumassa vieraili viime vuonna yli 160 000 kävijää.

Paikallinen - 18.6.2018, 14:17

Triathlontapahtuma haittaa liikennettä Kakskerrassa 19.6.2018 Brinkhallin uimarannalla, pysäköintipaikalla, uimarannalle johtavalla tiellä sekä Brinkhallin puistotiellä klo. 17 alkaen. Reittejä ei suljeta yleiseltä liikenteeltä. Paikalla liikenteenohjaajat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 18.6.2018, 14:00

Auran  Aaltojen  iltapäivien  yhteistyökumppanina  on  kesäkuun  ajan  maa-ainekseen  erikoistunut  Soraliike  Lehtovaara.  Kyse  on  todellisesta  perhe-yrityksestä,  jossa  hommia  on  paikittu  jo  70  vuoden  ajan.  Kunnioitettavaan  ikään  ei  olisi  päästy  ilman  muutoksia  ja  ajan  hermo

Paikallinen - 18.6.2018, 13:00

Kaupunkilautta Föri liikennöi juhannuksena poikkeusaikataulun mukaisesti. Juhannusaattona joen ylitys loppuu klo 18.00 ja ajo jatkuu jälleen juhannuspäivänä klo 18.00.

Paikallinen - 15.6.2018, 11:00

Raision kaupungin kouluterveydenhuolto pyrkii parantamaan palveluaan osaamista keskittämällä. Aiemmin osa terveydenhoitajista saattoi tehdä työtä myös esimerkiksi lastenneuvolassa. Jatkossa kouluterveydenhoitajat toimivat vain kouluissa.

Paikallinen - 15.6.2018, 10:10

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) perinteinen saariston jätekeräys järjestetään tänä vuonna 2.–5. heinäkuuta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.6.2018, 9:10

Aerotie suljetaan yleiseltä liikenteeltä välillä Kopteritie-Aviatie, lauantaisin 16.6-29.9.2018 välisenä aikana, ajoharjoittelun vuoksi. Paikalla on liikenneopasteet. Tonteille ajo ja hälytysliikenne mahdollista.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 15.6.2018, 8:30

 

Paikallinen - 15.6.2018, 7:10

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi eilen eläinten hyvinvoinnin valvonnan tulokset vuodelta 2017. Raportin mukaan lemmikkieläinkohteisiin on vuonna 2017 tehty aikaisempia vuosia enemmän epäilyyn perustuvia eläinsuojelukäyntejä. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.6.2018, 6:30

Mielenosoituskulkue transhenkilöiden puolesta 16.6.2018 klo 17.00 - 18.00 aihettaa vähäistä haittaa liikenteelle. Kulkueen reitti: Yliopistonkatu-Kristiinankatu-Läntinen Rantakatu-Kirjastosilta-Itäinen Rantakatu-Vanha Suurtori. Paikalla liikenteen ohjaajat.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 14.6.2018, 17:30
Paikallinen - 14.6.2018, 11:00

Lounais-Suomen aluehallintovirasto myönsi liikuntapaikkojen 
rakentamishankkeisiin valtionavustusta Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan 
yhteensä 800 000 euroa. Avustusta myönnettiin 14 hankkeelle. 
Varsinais-Suomessa avustusta sai kymmenen ja Satakunnassa neljä 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 14.6.2018, 10:00

 

Auran  Aaltojen aamujen yhteistyökumppani Lounais-Suomen Taxidata Oy on yksi maamme suurimmista taksikeskuksista. 

Tiedätkö sinä, mikä on taksitarkastaja? Kyseinen tarkastaja toimii laadun ja palvelun seuraajana. Hän on se tärkeä osanen asiakkaan ja kuskin välillä.