Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 20.
maaliskuuta
2019.

Paraisten kultasepänliikkeen törkeän varkauden esitutkinta on valmistumassa

Media

Paraisten keskustassa sijaitsevaan kultasepänliikkeeseen murtauduttiin 10.8.2018 aamulla puoli kuuden aikoihin. Epäillyt ehtivät poistua paikalta ennen poliisin saapumista.

Kaksi poliisin ennestään tuntemaa epäiltyä jäi kiinni reilun kolmen tunnin päästä tapahtumasta Paraisilla erillisen ilmoituksen perusteella takaa-ajon jälkeen. Tällä välin epäillyt olivat ehtineet piilottaa rikoksen tekemiseen käyttämiään välineitä ja anastamaansa omaisuutta eri paikkoihin metsään useiden kilometrien päähän tapahtumapaikasta.

Anastetun omaisuuden arvo oli noin 170 000 euroa. Omaisuudesta suurin osa saatiin takaisin ja palautettiin oikealle omistajalle.

Esitutkinnan aikana vangittuna oli kaksi keski-ikäistä raisiolaista miestä. Myöhemmin epäillyt määrättiin vangitsemisen jatkamisen sijasta matkustuskieltoon.

Esitutkintapöytäkirja siirtyy syyttäjän syyteharkintaan tammikuun aikana.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 20.3.2019, 5:53

Vasaramäenpuistossa kaadetaan keskiviikosta 20.3. alkaen puita. Työ liittyy Vasaramäenpuiston peruskorjaukseen. Kaupunki pahoittelee kävelijöille ja pyöräilijöille aiheutuvia haittoja puiston läpikulkuliikenteessä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.3.2019, 17:16

Turun poliisi ei ole tavoittanut Tuureporinkadulla 24. helmikuuta tapahtuneen tapon yritykseen tekijää. Tästä johtuen poliisi julkaisee epäillyn kuvan ja pyytää yleisöltä apua henkilön tunnistamisessa.

Paikallinen - 19.3.2019, 10:09

Uudenkaupungin Yaran lannoitetehtaan ammoniakkivuodosta annettiin yleinen vaaratiedote hieman ennen puolta kymmentä tiistaiaamuna. Noin kahdenkymmenen minuutin päästä vaaratilanteen tiedotettiin kuitenkin olevan ohi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.3.2019, 8:50

Koulukadun ja Rauhankadun risteyksessä vaihdetaan tänään liikennevalopylväs, jonka vuoksi liikennevalot ovat poissa toiminnasta arviolta iltapäivään saakka. Haittaa kaikissa ajosuunnissa. Tienkayttäjiä kehotetaan varovaisuuteen risteysalueella.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 18.3.2019, 10:06

Auran Aaltojen uusi ohjelmasarja Kahvilavieras tarjoaa rentoa jutustelua mielenkiintoisten vieraiden kera kahvikupillisen ääressä. Kahvilavieras -ohjelmassa olemme Wiklundin Trattoriassa, jossa vieraana oli vapaaottelija Teemu Packalén.

 

Paikallinen - 18.3.2019, 9:00

Vuosina 2013–2017 liikenteessä tapahtui 304 kuolemaan johtanutta päihdeonnettomuutta, mikä on noin kolmannes kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista. Huumeiden vaikutuksen alaisena aiheutettuja kuolonkolareita tapahtui 20 enemmän kuin edeltävällä viisivuotisjaksolla (2008–2012).

Paikallinen - 18.3.2019, 8:00

Punainen Risti haluaa vaikuttaa siihen, että jokaisella on tasa-arvoinen mahdollisuus olla osa suomalaista yhteiskuntaa. Jokaisen tulisi voida toimia yksilönä tai erilaisten yhteisöjen jäsenenä ilman syrjintää. Yhdenvertaisuus on sitä, että kohtelemme kaikkia samanarvoisesti.

Paikallinen - 18.3.2019, 7:07

Ilmastonmuutos ja väestönkasvu sekä näistä seuraavat ympäristömuutokset ovat globaaleja ilmiöitä, jotka luovat kasvavaa tarvetta vesialan osaamiselle. Varsinais-Suomessa on vesialalle tarjolla niin osaavaa työvoimaa kuin hyvää laitososaamista.

Paikallinen - 18.3.2019, 6:16

11.–14.4.2019 järjestetään 28. kerran Suomalaisen elokuvan festivaali ympäri Turkua. Festivaalin teemana on tänä vuonna kokeellinen suomalainen elokuva. Tämän lisäksi tapahtuma panostaa erityisesti kotimaisiin naistekijöihin.

 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 17.3.2019, 23:17

Entinen Auran Aaltojen urheilutoimituksen päällikkö ja urheiluselostaja Turkka Talonen menehtyi äkillisesti 11.3.2019 kotonaan Kaarinassa. Suru-uutisen myötä Auran Aallot kunnioitti legendan muistoa 14.3. pelatun TPS-SaiPa ottelun yhteydessä.

Paikallinen - 15.3.2019, 8:00

Vuoden pyöräilyteoiksi etsittiin uusia ja rohkeita tapoja edistää pyöräilyä. Valintakriteereitä olivat vaikuttavuus, hauskuus, kekseliäisyys ja julkisuus. Pyöräilykansan tekemien lukuisten ehdotusten joukosta valittiin seuraavat kolme parasta tekoa.

Paikallinen - 14.3.2019, 15:50

Tämänhetkisten eduskuntapuolueiden puheenjohtajat tai heidän sijaisensa saapuvat Turkuun Eduskuntatutkimuksen keskuksen järjestämään puheenjohtajavierailusarjaan. Sarja pyörähtää käytiin keskiviikkona 20.3. ja päättyy aivan vaalien alla perjantaina 12.4.

Paikallinen - 14.3.2019, 13:49

Score Cup 2019 - Kokoaa kesällä Turkuun urheilun supertähdet ja liike-elämän vaikuttajat samalle areenalle.

Paikallinen - 14.3.2019, 8:45

Hövelin palvelukeskuksessa Pansiossa pääsee tutustumaan koulutus- ja työmahdollisuuksiin tiistaina 19.3.2019 klo 13–15, kun Pansio Works työ- ja koulutustapahtuma levittäytyy palvelukeskukseen tarjoamaan kävijöille uusia mahdollisuuksia ja konkreettisia työpaikkoja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.3.2019, 5:56

TPS:n keskikenttä sai kertaheitolla vahvistusta kahden laatupelaajan verran, kun Matej Hradecky ja Tomas Hradecky ovat päässeet sopimukseen kasvattajaseuransa kanssa.

Paikallinen - 13.3.2019, 13:57

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku päättyi tiistaina 12.3. Haettavana oli yhteensä noin 80 000 aloituspaikkaa. Yhteishaussa haki 72 100 hakijaa, joista perusopetuksen päättäviä oli 57 680. Hakijoista 51 % haki ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen ja 49 % lukioon.

Paikallinen - 13.3.2019, 9:35

Tiistai toi muassaan suru-uutisen, kun saimme kuulla legendaarisen ex-selostajamme Turkka Talosen äkillisestä poismenosta. Auran Aallot haluaa kunnioittaa Talosen muistoa runkosarjan viimeisessä Otteluillassa torstai-iltana.

Paikallinen - 13.3.2019, 8:17

Caruna ja Telia Finland ovat sopineet uudenlaisesta yhteisrakentamishankkeesta, jonka aikana rakennetaan tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti sekä sähkö- että valokuituverkkoa. Ensimmäiset hankkeet käynnistyvät Lounais-Suomessa Raisiossa ja Ruskolla kevään aikana.

Paikallinen - 13.3.2019, 8:16

Iso osa Lasten ja nuorten puhelimeen ja auttaviin nettipalveluihin viime vuonna tulleista yhteydenotoista koski seksuaalisuutta sekä suhteita muihin lapsiin ja nuoriin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.3.2019, 5:55

Loimu oli selkä seinää vasten neljännessä puolivälieräottelussa Ettaa vastaan.