Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 19.
helmikuuta
2020.

Nuoret opettavat kouluissa taloustaitoja toinen toisilleen – suosittu vertaisoppimisohjelma laajenee Varsinais-Suomeen

Nuorten talousosaamista edistävä Pörssilähettiläsohjelma laajenee syyslukukauden aikana Jyväskylän, Turun, Porin, Salon ja Lahden seuduille sekä Itä-Suomeen kuten Kuopioon ja lähialueille. Lisäksi toimintaa on jo entuudestaan ympäri Uuttamaata, Pirkanmaalla, Oulun seudulla ja Rovaniemellä.

Pörssilähettiläät ovat Pörssisäätiön kouluttamia 15–19-vuotiaita nuoria, jotka voi kutsua yläkouluihin pitämään esityksen oman talouden hallinnasta. Viime lukuvuonna lähettiläiden oppitunneille osallistui lähes 4 000 yhdeksäsluokkalaista.

Lähettiläiden esityksen aikana oppilaat kuulevat muun muassa, miten tehdään budjetti ja säästösuunnitelma, miten sijoittamisen voi aloittaa ja miten pörssi toimii. Esitysmateriaalin tekemiseen ovat osallistuneet Pörssisäätiön asiantuntijoiden lisäksi nuoret itse. Oppitunneilla voikin kuulla nuorten omaan elämään kytkeytyviä esimerkkejä, joissa verrataan osaketta vaikkapa pizzanpalaan tai rahastoa Spotifyn soittolistaan.

– Tarkoitus on kertoa nuorille taloudesta tavalla, johon he voivat samaistua, kommentoi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Vuoden aikana 4 000 tavoitettua nuorta – tavoitteena moninkertainen määrä

– Tavoitteena on, että muutaman vuoden sisällä Pörssilähettiläsvierailuja järjestetään jo kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavanlainen ohjelma tavoittaa lähes 30 000 nuorta vuosittain. Suomessakin tälle on valtava tarve ja kiinnostus. Nuoret kaipaavat etenkin käytännönläheistä opetusta oman talouden hallinnasta, Lounasmeri kertoo.

Pörssilähettiläsohjelma aloitettiin Suomessa loppuvuodesta 2017. Viime lukuvuoden aikana lähettiläät pitivät jo noin 200 esitystä yhdeksänsille luokille. Kuluvalla syyslukukaudella uusia Pörssilähettiläitä koulutetaan pääkaupunkiseudulla, Itä-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, minkä jälkeen kouluissa kiertää jo reilut parisataa lähettilästä.

Rinteen hallitus on nostanut taloustaitojen parantamisen myös hallitusohjelmaan, jossa luvataan kehittää kansalaisten talousosaamista ja talouden hallintaa kaikissa ikäryhmissä. Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Talous ja Nuoret TATin selvityksen mukaan vain alle kolmannes opettajista on sitä mieltä, että heidän koulunsa tarjoaa nuorille riittävät talousosaamisen valmiudet. Jopa 80 prosenttia suomalaisista haluaisi talouden omaksi oppiaineekseen peruskouluihin, selviää Pörssisäätiön Tietoykkösellä teettämästä kyselytutkimuksesta. Tärkeimpinä taloustaitoina vastaajat pitävät arjen taloustaitoja kuten budjetointia, säästämistä ja sijoittamista sekä kestävää kuluttamista.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.2.2020, 8:56

Raision terveysasemalla järjestetään 27.2.2020 astman teemapäivä. Tapahtumassa astmaatikot voivat tehdä maksuttoman testin, joka kertoo astman hoitotasapainosta ja hallinnasta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.2.2020, 8:55

Kadunrakennustyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan liikenteeltä Helsinginkadulla, ennen Hämeenrampin risteystä, klo 9.00 - 15.00 välisenä aikana. Haittaa ajosuunnassa Helsinki. Työmaan kohdalla poikkeava nopeusrajoitus 50 km/h.

Paikallinen - 18.2.2020, 8:55

Turku on yksi 105:stä kaupungista maailmassa, jotka CDP on nostanut A-luokkaan. CDP on maailman johtava ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin kerääjä maailmassa.   

Paikallinen - 18.2.2020, 8:04

Hansakortteli juhlii kolme vuotta kestäneen uudistushankkeen valmistumista maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Uudistustyöt ovat näkyneet jo nyt positiivisesti kauppakeskuksen myynnissä tammikuussa, joka kasvoi noin 5 prosenttia.

Paikallinen - 18.2.2020, 8:04

Kaupunkilautta Föri on palannut aamulla normaaliin liikenteeseen. Lautta otettiin eilen pois liikenteestä kovan tuulen ja voimakkaan aallokon takia.

Föri liikennöi talvisin kello 6.15 - 21.00.

Paikallinen - 17.2.2020, 14:01

Kaupunkilautta Förin liikennöinti pysäytetään toistaiseksi kovan tuulen takia. Liikennöintiä jatketaan seuraavan kerran huomenna aamulla, mikäli olosuhteet muuttuvat paremmiksi. Normaalisti Föri liikennöi talvisin kello 6.15 - 21.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.2.2020, 6:26

Scandic Hamburger Börs:n työmaalla pystytetään torninosturi viikolla 8. Pystytys tapahtuu 17. - 21.2.2020 klo 7.00- 16.00 välillä. Viikon 8 aikana pysäköinti Kauppiaskadulla, Linnankadun ja Eerikinkadun välillä, on kielletty.

Paikallinen - 17.2.2020, 5:40

TUTO Hockey on solminut loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Dmitry Megalinskyn kanssa. Megalinsky on pelannut KHL:ssä 435 ottelua.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.2.2020, 5:39

Lentopallon Mestaruusliigassa on käynnissä kiihkeä taistelu pudotuspelipaikoista ja -asetelmista. Raision Loimu on valunut sarjataulukossa taistelemaan sijoista 6.-9. Ducksin, Ettan ja Hurmoksen kanssa.

Paikallinen - 17.2.2020, 5:38

Torstain ja perjantain välisenä yönä Auran nuortentalon seinustalla olleeseen häkkivarastoon on murtauduttu ja sieltä anastettu useita kassillisia tyhjiä palautuspulloja.

Paikallinen - 14.2.2020, 10:19

Arkea Oy:n liikevaihto laski 25 prosenttia vuonna 2019, ja liiketulos kääntyi tappiolliseksi ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Liiketulos oli -0,5 miljoonaa euroa. Taustalla on Arkean ja Kaarean jakautuminen vuoden 2019 alussa.

Paikallinen - 14.2.2020, 10:16

Neuvottelut uutta nopeaa raideyhteyttä Helsingin ja Turun välille edistävän hankeyhtiön perustamiseksi ovat valmistuneet.

Paikallinen - 13.2.2020, 14:00

Turkulainen Foody Allen Oy on ostanut Helsingissä toimivan Helsinki Food Companyn.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:48

Huoli ilmastonmuutoksesta kiirii kiekkopiireissä yhä laajemmalle. Turun turnauksen järjestää Save Pond Hockey Ry ja sitä on tukemassa TPS, Turun kaupunki ja kaupungin Ilmastojoukkue sekä Turun Business Seura.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:36

Turun kaupunginkirjaston kausikortti valikoima kasvaa jälleen uusien yhteistyötahojen ansiosta. Pääkirjastosta on jatkossa mahdollisuus lainata kausikortti Turun museokeskukselle, Seikkailupuistoon, Turun kaupungin liikuntapalveluihin sekä Metsämäen raviradalle.    

Paikallinen - 13.2.2020, 12:36

Turun kaupunki on käynnistänyt keskustan liikenteen vaihtoehtoisten mallien selvittämistyön. Työssä laaditaan kolme skenaariota, joissa keskustan liikenteen kehittämistä tarkastellaan kaupunginvaltuuston hyväksymien tavoitteiden toteuttamisen kannalta.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:35

Yhteishaku lukioihin ja ammatillisiin koulutuksiin alkaa tiistaina 18.2.2020. Valinnanvaraa löytyy, sillä Turussa kaupungin seitsemän eri lukiota tarjoavat myös monia erityislinjoja.

Paikallinen - 12.2.2020, 5:54

Hansakatu 2:ssa sijaitsevassa Juhana Herttuan koulutalossa tehtiin kartoitus kosteus- ja sisäilmateknisten tutkimusten pohjaksi tammikuussa 2020. Kartoituksen havaintojen perusteella on laadittu tutkimussuunnitelma, jonka mukaiset tutkimukset rakennuksessa aloitetaan 17.2.2020.

Paikallinen - 12.2.2020, 5:53

mpivaaran uimahallin avaamisesta peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen on kulunut ystävänpäivänä, perjantaina 14.2. jo kahdeksan vuotta. Sinä aikana Impivaarassa on käynyt yli 4 miljoonaa asiakasta.

Paikallinen - 12.2.2020, 5:53

FC Barcelonan ykkösjoukkueen Ousmane Dembélén sekä B-joukkueen Hiroki Aben takareisivammat leikattiin Urheilu Mehiläisesä Turussa 11.2.2020. Onnistuneesti sujuneet leikkaukset suoritti ortopedi Lasse Lempainen.