Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 11.
heinäkuuta
2020.

Merivartiostoa työllistivät veneiden hinaukset juhannuksena

Media

Länsi-Suomen merivartiostoa työllistivät juhannusviikonloppuna monentyyppiset merelliset tehtävät. Merivartioston alueella veneilijöitä oli runsaasti liikenteessä merellä ja saaristossa. Aurinkoiset kelit innoittivat juhannusjuhlintaan. Meripelastustapahtumia oli ympäri läntistä rannikkoa. Merivartiostosta kuitenkin iloitaan, että pelastusliivien käyttö on ollut hyvällä tasolla. Suurin osa tehtävistä on kohdistunut moottoriveneisiin. Juhannuksen meripelastustehtävien teemana ovat jälleen olleet Länsi-Suomen ja Suomenlahden merivartiostojen toiminta-alueilla konevikaisten ja ajelehtivien veneiden hinaukset.

Meripelastus- ja avustustapahtumia merivartiostolla oli torstain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä 34 kappaletta. Epäiltyjä vesiliikennejuopumuksia merivartiosto tapasivat 13 kpl. Vesiliikennevalvontaa on suoritettu koko toiminta-alueella partioinnin ohessa. Sakkoja ja huomautuksia on kirjoitettu pääosin ylinopeuksista ja varustepuutteista yli 50 kappaletta. Lisäksi merivartiostojen partiot osallistuivat moniin muiden viranomaisten merellisiin tehtäviin, kuten ensivastetehtäviin ja järjestyshäiriöiden ratkaisemiseen.

Rajatarkastukset jatkuvat Ruotsin vastaisella maarajalla, satamissa sekä Länsi-Suomen merivartioston vastuulla olevilla lentokentillä. Myös rajanylitysliikennettä oli juhannuksena paljon. Maahan saapuvaa liikennettä Länsi-Suomen merivartioston alueella oli 19419 henkilöä sekä maasta poistuvaa liikennettä 18787 henkilöä. Eniten rajanylityksiä tehtiin Tornion rajanylityspaikalla. Nämä tarkastukset työllistivät noin 70 virkamiestä muiden juhannuskiireiden ohella.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 10.7.2020, 7:39

Turun yliopistoon haki korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 30 766 hakijaa, mikä on kolmanneksi eniten suomalaisyliopistoista. Aloituspaikkoja on tarjolla lähes 3000.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:38

Viime vuonna loppuunmyyty Saaristo Open järjestetään tänä kesänä 11. kerran Kaarinan Hovirinnan rannassa 27.–29. elokuuta.

Paikallinen - 10.7.2020, 7:38

Ajanvarauspuhelimeen otetaan nyt paljon yhteyttä. Kevään aikana terveysasemille ja suun terveydenhuoltoon syntyi koronaepidemian ja poikkeusajan takia ns. hoitovelkaa, kun aikoja peruutettiin ja moni myös siirsi terveysasioidensa hoitamisen myöhempään ajankohtaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.7.2020, 7:09

Suomen merivoimat on saanut käyttöönsä pitkän tauon jälkeen torpedoaseistuksen. Tähän uusimpaan puolustushankintaan pääsee myös yleisö tutustumaan merikeskus Forum Marinumin näyttelyssä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 9.7.2020, 7:08

Raision Loimu on solminut kaksi pelaajasopimusta, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis alkavaan Mestaruusliiga-kauteen.

Paikallinen - 9.7.2020, 7:06

Kupittaan lintulammikoilla on kesäaikaista elämää jälleen torstaista 9.7. alkaen. Kaupunki on solminut lintujen ja lampaiden hoitoa koskevan palvelusopimuksen, joka on voimassa 9.7.- 31.10.

Aluksi Kupittaalle tulee erikokoista siipikarjaa. Myöhemmin alueelle tulee myös karitsoja.

Paikallinen - 8.7.2020, 7:41

Karjurock mylvitään tänä kesänä kotimaisten artistien voimin – lavalle nousevat mm. Arttu Wiskari, Mokoma, Kaija Koo, Mikael Gabriel, Klamydia sekä Popeda!
 

Paikallinen - 8.7.2020, 7:40

Naantali SunFest järjestetään 31.7.–1.8.2020 kuvankauniissa Naantalin Kirkkopuistossa. Festivaali juhlitaan ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä, ja sen kunniaksi artistikattauskin on kova: lavan valtaavat JVG, Lauri Tähkä, Vesala, Kaija Koo, Antti Ketonen sekä Vesterinen yhtyeineen.

Paikallinen - 8.7.2020, 7:39

eijon Luontokeskus on avannut ovensa kevään poikkeusolojen jälkeen. Natura Viva vastaa Teijon Luontokeskuksen toiminnasta, kahvilasta ja kansallispuiston asiakaspalvelusta sekä tarjoaa retkeilypalveluita.

Paikallinen - 7.7.2020, 7:43

Kesälauantain suosittuja Tul toril -teematoreja järjestetään elokuussa! Uudenkaupungin kaupunki toteuttaa tänä vuonna typistetyn viiden torin teemasarjan. Monet tutut ja hyväksi havaitut toriteemat viettävät välivuotta poikkeuksellisen kevään vuoksi.

Paikallinen - 7.7.2020, 7:43

Suomen Vuokranantajien yhteistyössä Vuokraoven kanssa tekemän vuokramarkkinakatsauksen mukaan Turun vuokratason nousu on maan nopeimpien joukossa. Vuodessa vuokrataso on noussut 1,6 prosenttia.

Paikallinen - 6.7.2020, 9:01

Saksan keihäänheiton superkolmikko Thomas Röhler, Johannes Vetter ja Andreas Hofmann kilpailee 11. elokuuta Turun Paavo Nurmi Gamesissa, mutta ei ilman huomattavia erityistoimia. Sama tiukka protokolla on voimassa myös muiden kansainvälisten urheilijoiden kanssa.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:46

Turun kaupunkiseudulla uusitaan pyöräilyn viitoitusta ja opastusta uuden tieliikennelain mukaisilla opasteilla. Tänä kesänä opasteet uusitaan Turusta Lietoon, Turusta Varissuon kautta Piikkiöön ja Turusta Kaarinan keskustan kautta Piikkiöön johtavilla reiteillä.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:46

Varsinais-Suomen ELY-keskus uusii kesän 2020 aikana useita putkisiltoja. Korjaustöistä aiheutuu väistämättä liikennehaittoja, sillä liikenne joudutaan katkaisemaan siltapaikalla putken vaihdon ajaksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.7.2020, 7:45

Naantalin museo on saanut valmiiksi kaupunkialueiden muutosta esitelevän kulttuuriympäristöhankkeen. Eri puolille Manner-Naantalia sijoitettujen opastaulujen avulla halutaan tarjota asukkaille mahdollisuus tutustua oman arkisen ympäristön menneisyyteen ja muutokseen.

Paikallinen - 6.7.2020, 7:44

Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaiseman katsauksen mukaan Turku hyötyi 2010-luvulla merkittävästi maan sisäisestä muuttoliikkeestä.

Paikallinen - 3.7.2020, 9:09

Koronapandemia on aiheuttanut yhteiskunnallisen kriisin ja mullistanut arkielämän, ja sen ymmärtämiseksi ja käsittelemiseksi tarvitsemme tutkittua tietoa ja uusia näkökulmia.

Paikallinen - 3.7.2020, 7:43

Shanghai Rankingin kesäkuun lopulla julkaisema Global Ranking of Academic Subjects 2020 -yliopistovertailu sijoitti yhteensä yli 4 000 yliopistoa 54 eri tieteenalalla. Turun yliopisto listattiin maailman parhaiden yliopistojen joukkoon yhteensä 23 tieteenalalla.
 

Paikallinen - 2.7.2020, 8:31

Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö on avannut Saaristomeren tutkimuslaitoksen entiseen kirjastoon pienimuotoisen näyttelyn, joka esittelee yleisölle saaren hospitaaliaikaa ja sen jälkeen taloon tulleen tutkimuslaitoksen toimintaa.

Paikallinen - 2.7.2020, 8:31

Museo avaa ovensa 7.7. uusin ja uusiutunein näyttelyin. Nyt avautuva kokoelmanäyttely Pari sanaa keräämisestä kertoo mukaansatempaavalla otteella Turun taidemuseon kokoelman historiasta, karttumisesta ja teosten lainamatkoista maailmalla.