Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Sunnuntai, 24.
tammikuuta
2021.

Marco Bjurström ohjaa Saaristo-oopperan Weill-revyyn

Berliinistä Broadwaylle -teoksen ohjaajaksi on kiinnitetty musikaaligenren huippuosaaja Marco Bjurström, jota Kurt Weillin musiikissa puhuttelee erityisesti sen roso ja elämänmakuisuus. Musiikillisen revyyn ensi-ilta koetaan 22.10. Turun Kaupunginteatterissa.

Nimekkäitä taiteilijoita ja uusia oopperan ystäviä mielenkiintoisilla teosvalinnoillaan houkutteleva Saaristo-oopperavie katsojan syksyllä musiikkimatkalle Berliinin dekadenssista Broadwayn hehkuun. Berliinistä Broadwaylle -teoksen Suomen kantaesityksessä kuullaan Kurt Weillin tunnetuimpia lauluja muun muassa teoksista Kolmen pennin ooppera, Mahagonnyn nousu ja tuho, Street Scene, One Touch of Venus ja Knickerbocker Holiday.

Teoksen ohjaajaksi kiinnitetty Marco Bjurström on innostunut tulevasta yhteistyöstä Saaristo-oopperan kanssa: "On erityisen kiinnostavaa tehdä pienimuotoisempaa musiikkiteatteria, jossa teos lepää laulajien ja muusikoiden harteilla ilman suuria lavasteita tai ulkokultaisuutta. On myös hienoa korona-ajan jälkeen taas päästä tekemään yhdessä, olla samassa tilassa yleisön ja taitelijoiden kanssa, kokea live-ajassa. Tästä pitää olla kiitollinen! Ja että vanhalla iällä saa tehdä uusia juttuja!”

Valovoimaisen ja monessa mukana olevan Bjurstömin taiteellinen ura alkoi vuonna 1982 tanssijana, mutta useimmille suomalaisille hän on tuttu vuonna 1997 alkaneen tv-uransa vuoksi. Bjurströmin suurena intohimona ovat musikaalit ja musiikkiteatteri. Hänen ensimmäisestä ammattilaismusikaalin ohjauksesta (Grease, Helsingin Kaupungin Teatteri 2002) on kulunut jo 17 vuotta. Sen jälkeen on valmistunut lukuisia ohjaustöitä maailman tunnetuimmista musikaaleista, kuten Hair, Saturday Night Fever, High School Musical 1 ja 2, Avenue Q ja Rent. Vuonna 2017 ensi-iltansa sai Bjurströmin ensimmäinen, erinomaiset arviot saanut, oopperaohjaus F.E. Sillanpää ja vuonna 2020 hän ohjasi Tampereen oopperan Carmenin.

Saaristo-oopperan johtaja Päivi Nisula iloitsee mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä Marco Bjurströmin kanssa: "Tutustuimme toisiimme vuonna 2018 Seppo Pohjolan Sillanpää-oopperan merkeissä. Ihastuin Marcon tapaan tehdä töitä, olla innostava, positiivinen ja silti vaativa ja tinkimätön ohjaaja. Tässä revyyssä Saaristo-ooppera hyppää syvään päätyyn ja on hienoa, että pelastusrenkaita meille heittelee Marco Bjurström, Suomen musikaaligenren huippuosaaja!"

Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 22.10. klo 19 ensi-iltansa saavassa musiikkirevyyssä esiintyvät Päivi Nisulan lisäksi Joonas Asikainen, Anu Hostikka ja Juha Hostikka. Musiikin johdosta vastaa Jukka Nykänen. Teoksen visualisoinnista vastaavat lavastaja Jani Uljas, puvustaja Tiina Valkama ja valosuunnittelija Timo Alhanen.

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 22.1.2021, 14:35

Turun kaupungin ylläpitämässä Vuokkokodissa on todettu 29 asukkaalla koronavirustartunta. Yksikössä on todettu myös muutamia työntekijätartuntoja. Asukkaista ja henkilöstöstä tullaan ottamaan seulontanäytteet. Kaikki koronavirukselle altistuneet on asetettu karanteeniin.

Paikallinen - 22.1.2021, 12:32

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on torstaihin 21.1. mennessä saanut käyttöönsä kaikkiaan 12 000 koronavirusrokotetta. Näistä yhteensä noin 9 000 rokotetta on jo annettu ja jaettu edelleen kuntiin.

Paikallinen - 22.1.2021, 8:52

Aurajokirannassa aletaan kaataa pitkälle lahonneita puita maanantaina 25.1. Työt jatkuvat seuraavalla viikolla. Turun kaupunki pahoittelee työstä aiheutuvia tilapäisiä häiriöitä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.1.2021, 8:51

- Turun Osuuskauppa on viime vuosina kehittänyt voimakkaasti Wiklund-keskusta ja sen palveluita. Tavoitteenamme on luoda Wiklund-keskukseen houkutteleva ravintolatarjonta, joka vastaa kuluttajien toiveisiin. Osana tätä kehittämistyötä olemme päättäneet sulkea VENNin.

Paikallinen - 21.1.2021, 15:33

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kirjasi Varsinais-Suomen alueelle uusia koronavirustartuntoja 53. Tartunnat ovat kasvusuunnassa Varsinais-Suomen alueella.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 21.1.2021, 10:40

Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila on nimitetty Euroopan Unionin ja Afrikan Unionin yhteiseen innovaatiotyöryhmään.

Paikallinen - 21.1.2021, 8:44

Varsinais-Suomen sairaahoitopiiri on saanut Sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) selvityspyynnön alueella olevien covid-19-rokotteiden määrästä. Selvityspyynnön on saanut myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.1.2021, 15:38

Kauppatorin Monitorissa tapahtui perjantaina 15.1. korona-altistuminen henkilökunnan keskuudessa. Kauppatorin Monitorin tiloissa tehtiin varotoimenpiteenä maanantaina 18.1. tehostettu siivous, minkä vuoksi palvelupiste oli suljettuna koko päivän.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.1.2021, 12:24

FC Inter on solminut pelaajasopimuksen argentiinalaisen hyökkäyspään pelaajan Piben kanssa. Koko uransa Espanjassa pelannut 24-vuotias Pibe, varsinaiselta nimeltään Agustín Pastoriza Cacabelos, jätti edellisen seuransa Burgos Promesasin päästäkseen siirtymään Inter-paitaan.

Paikallinen - 20.1.2021, 12:21

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöpalvelujen henkilökunnan kanssa aloitetaan tällä viikolla tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuvat neuvottelut. Korona-aika on vähentänyt tilojen käyttöä.

Paikallinen - 20.1.2021, 9:48

Turussa todettiin viime viikon aikana (11.–17.1.2021) 129 koronavirustartuntaa. Tilastojen valossa Turun koronatartunnat ovat hienoisessa laskussa. Koronarokotukset etenevät myös suunnitellusti siltä osin, kun rokotteita on saatu.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.1.2021, 15:57

Poliisi on saanut valmiiksi laajan esitutkinnan Hollannista Suomeen suuntautuneesta huumausainekaupasta.

Paikallinen - 19.1.2021, 15:50

Vaikka koronatartuntojen määrä Varsinais-Suomessa on laskusuunnassa, epidemiatilanne ei salli suositusten höllentämistä. Maakunnan tartunnoista 15–20 prosenttia tulee ulkomailta.

Paikallinen - 19.1.2021, 9:54

Kauppakeskus Skanssin 11. toimintavuosi 2020 oli poikkeuksellinen. Maaliskuussa maailmanlaajuinen pandemia muutti äkillisesti jo vahvasti alkaneen vuoden suuntaa.

Paikallinen - 19.1.2021, 9:51

Turun Messukeskuksessa odotetaan muiden tapahtuma-alan toimijoiden tapaan liiketoiminnan avautumista. Ratkaisevassa asemassa toimialan kannalta on koronarokotusten etenemisvauhti. Turussa tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.1.2021, 12:48

Lounais-Suomen poliisi on kiinniottanut miehen, jonka epäillään olevan vastuussa marraskuussa tapahtuneesta nuoren naisen katoamisesta Turussa.

Paikallinen - 18.1.2021, 12:25

Naantalissa on parhaillaan käynnissä sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstön ja hoivakotien iäkkäiden asukkaiden rokotukset THL:n suosittaman rokotusjärjestyksen mukaisesti. Nämä rokotukset jatkuvat vielä tammikuun ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.1.2021, 9:10

Viemäri- ja vesijohtotyö haittaa liikennettö Helsinginkatu 22-26 kohdalla. Yksi ajokaista on poissa käytöstä sataman suuntaan ajettaessa ja alueella on poikkeava nopeusrajoitus 30 km/h.

Paikallinen - 18.1.2021, 9:09

Raision Ihalan koulussa tapahtui korona-altistus perjantaina 8.1. ja yksi luokka asetettiin karanteeniin. Uusia koronatartuntoja on nyt löytynyt jo karanteeniin asetetuista oppilaista.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.1.2021, 22:54

Kauppakeskus Skanssin joulukuun hyväntekeväisyyskampanjalla kerättiin 7000 euroa paikallisille yhdistyksille. Anna hyvän kiertää -kampanjassa oli mukana tutut turkulaiset tähdet Michael Monroe ja HC TPS, jotka saivat molemmat valita mieluisensa hyväntekeväisyyskohteet.