Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Maanantai, 15.
lokakuuta
2018.

Lounais-Suomen poliisin kiireinen viikonloppu

Media

LIETO

12.5.2018 klo 11.45. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Asuntoauton kuljettaja yritti ohittaa traktoria Hämeentiellä vähän ennen Liedon keskustaa. Traktori, jonka perässä oli hinattava työkone, kääntyi kesken ohituksen vasemmalle osuen asuntoauton kylkeen. Asuntoauton kylkeen tuli mittavia vaurioita. Traktorin vasen eturengas irtosi. Suuntavilkun käytöstä on epäselvyyttä. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

TURKU

12.5.2018 klo 18.00. Varkaus yms.

Vuonna 1986 syntynyt nainen kaupitteli anastettua pyörää Tampereentiellä sijaitsevan kaupan pihalla. Hän oli hetkeä aikaisemmin anastanut omaisuutta sekä ko. kaupasta että läheisestä grillistä. Anastettu omaisuus löytyi naisen hallusta. Hänet otettiin kiinni ja vietiin poliisilaitoksen putkaan. Naisesta on tehty viimeisen vuoden aikana tehty yli 30 rikosilmoitusta. Nyt häntä epäillään varkaudesta ja kahdesta näpistyksestä.

12.5.2018 klo 19.14. Törkeä rattijuopumus

Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Tampereentiellä sijaitsevan kaupan parkkipaikalta. Autoa ei tuolloin tavoitettu, mutta vähän myöhemmin auto löytyi Heinikonkadulta. Auton kuljettajan paikalla oli vuonna 1992 syntynyt ulkomaalainen mies. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometrin tulokseksi 0,96mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet otettiin kiinni ja vietiin Turun pääpoliisiasemalle

12.5.2018 n. klo 22.20. Pahoinpitely

Kantasuomalainen vuonna 1992 syntynyt mies haukkui Jyrkkälänkadulla sijaitsevalla bussipysäkillä ulkomaalaistaustaista, vuonna 1997 syntynyttä miestä mm. raiskaajaksi. Tämän jälkeen solvaaja otti miehen rinnuksista kiinni ja alkoi potkia häntä. Tästä suivaantuneena ulkomaalaistaustainen mies löi solvaajaa kerran nyrkillä päähän. Solvaaja löi takaraivonsa katuun ja menetti hetkeksi tajuntansa. Molempia epäillään toistensa pahoinpitelystä.

12.5.2018 klo 23.30. Törkeä rattijuopumus yms.

Vuonna 1995 syntynyt mies ajeli päihtyneenä aidan läpi Suurpäänkadulla. Lähistöllä ollut kaksikko oli kuullut pamahduksen ja lähtivät selvittämään tapahtunutta. Ajoneuvon kuljettaja yritti poistua paikalta mutta kaksikko otti tekijän kiinni ja luovuttivat hänet poliisille. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometrin tulokseksi 0,81mg/l. Aggressiivisesti käyttäytynyt mies vietiin verikokeeseen. Siellä hän yritti laittaa poliisia kampoihin, mutta verikoe saatiin otettua siitä huolimatta. Kuljettajan tyttöystävä oli ollut ajoneuvossa matkustajana, mutta hän ei halunnut lausua tapahtuneesta mitään. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen vastustamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja otettiin kiinni em. rikoksista epäiltynä.

13.5.2018 klo 02.50. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen yms.

Poliisipartio havaitsi henkilöauton joka ajoi partiota vastaan Naantalin pikatiellä 80km/h:n nopeusrajoitusalueella 156km/h:ssa. Partio kääntyi ajoneuvon perään mutta menetti hetkeksi näköyhteyden. Karkuun lähtenyt ajoneuvo ajoi Jyrkkälän ramppiin, missä se ajoi korotetun liikennejakajan yli vastaantulevien kaistalle törmäten Artukaisten suunnasta tulleen henkilöauton keulaan.

Karkuun lähteneen ajoneuvon ajo-oikeudeton kuljettaja jäi kiinni tekopaikalta. Hänelle tehtiin seulonta-alkometrikoe, jonka tulos oli 2,2 promillea. Hän myönsi myös käyttäneensä erinäisiä lääkkeitä ja huumausaineita. Karkuun lähteneessä ajoneuvossa oli kaksi henkilöä ja vastapuolen ajoneuvossa oli kuljettaja yksinään. Kaikki henkilöt selvisivät yhteentörmäyksestä yllättävin lievin vahingoin vaikka autoihin tuli mittavia vaurioita.

Vuonna 1996 syntynyt turma-autoa ajanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Matkustajaa, vuonna 1996 syntynyttä miestä, epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Molemmat otettiin kiinni epäiltynä em. rikoksista.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 15.10.2018, 14:35

Poliisi sai ilmoituksen 14.10.2018 klo 01.30 tapahtuneesta pahoinpitelystä Uudenkaupungin jäähallin pysäköintialueella. Ilmoituksen mukaan noin 30-vuotias mies oli lyönyt useita kertoja alaikäistä poikaa kasvojen alueelle sekä potkaissut maassa makaavaa nuorukaista.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 15.10.2018, 14:30

Työelämä muuttuu vauhdilla, mutta aivomme sopeutuvat muutokseen hyvin hitaasti. Jatkuva stressi ja keskeytykset eivät sovi aivoille, toteaa aivotutkija Minna Huotilainen.

Paikallinen - 15.10.2018, 12:00

Influenssarokotukset alkavat Turussa marraskuun alussa. Kausi-influenssarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta Keskustan, Kirkkotien, Mäntymäen, Runosmäen ja Varissuon terveysasemilla sekä Mullintien lähipalvelupisteessä marraskuussa joka torstai 1. marraskuuta alkaen kello 8.15–15.15.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 11:00

Nostotyö sulkee ajokaistan ja kaventaa jalkakäytävää Linnankadulla, välillä Kauppiaskatu - Aurakatu, maanantain ja tiistain välisenä yönä. Työt aloitetaan klo 22.00, jolloin työalue aidataan. Työn arvioitu kesto on tiistaiaamuun klo 4.00 saakka.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 15.10.2018, 10:00

Maanantaimakasiinissa jututetaan TPS Salibandyn päävalmentajaa Jukka Ruotsalaista. Uusi kausi on startannut salibandyliigassa ja TPS:n sijoitus sarjakakkosena nostaa hymyn huulile, mutta kautta on vielä jäljellä. Millä voimilla ja taktiikoilla TPS on mukana kauden ajan kärkikahinoissa? 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 9:11

Jaanintien ja Kalevantien risteyksen liikennevalot ovat poissa toiminnasta tämän päivän liikennevahingon korjauksen takia. Valot pyritään saamaan takaisin toimintaan iltapäivällä klo 15.00 mennessä. Aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle kaikissa ajosuunnissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 9:00

Jyrsintä- ja kaivotyöt sulkevat Raunistulan puistotiellä yhden ajokaistan kerrallaan maanantaista alkaen, välillä Tampereentie - Kärsämäentie. Töiden arvioitu kesto on perjantai-iltapäivään saakka. Päivittäinen työaika klo 8.30 - 15.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 8:00

Teot on tehty sunnuntai-aamun aikana (14.10.2018). Vahingonteot on toteutettu tyhjentämällä jauhesammuttimia autojen päälle sekä muutoin rikkomalla. Ainakin 5 autoa vahingoitettiin, mm. Vilhonkadulla ja Turuntiellä. Jauhesammuttimia on anastettu ainakin kahdelta eri huoltoasemalta.

Paikallinen - 15.10.2018, 7:00

Turun Asunnottomien yö 2018 -tapahtuma alkaa Vanhalla Suurtorilla keskiviikko illalla 17.10 klo 18.00 ja päättyy torstai aamuna 18.10 klo 06.00. Tapahtuman ajan läpi yön kohtaus- ja nukkumispaikkana toimii puolijoukkueteltta.

 

Paikallinen - 15.10.2018, 6:30

Kansainvälinen Turku Business Region Ultrahack -ideakilpailu huipentui päättyneenä viikonloppuna pidettyyn finaaliin. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, joissa etsittiin uusia näkökulmia ja ideoita toimeksiantajien liiketoiminnan kehittämiseen.

Paikallinen - 12.10.2018, 8:37

RMC:n ensimmäinen alusta asti rakentama alus, Molslinjenin tilaama matkustaja-autolautta aloitti liikennöintinsä Tanskassa syyskuussa. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.10.2018, 5:53

Raision Loimun Roosa nauha -tempaus jäi torstai illan ainoaksi positiiviseksi anniksi, kun Team Lakkapää kävi hakemassa kauden avausvoittonsa lentopallon Mestaruusliigassa.  Ottelun loppulukemat Kerttulan liikuntahallista olivat 0-3 (19-25, 22-25, 26-28).

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 12.10.2018, 0:38

Ja kas niin sanoi tappioputki ensin "riks", sitten "raks" ja lopulta "poks", kun TPS onnistui vihdoin kaatamaan Helsingin IFK:n!

Paikallinen - 11.10.2018, 16:00

21.10 klo 14-18. Perhetalo Heidekenin toisessa kerroksessa vaihdetaan vaatteita Mamien SwapNotShop-tapahtumassa. Periaatteena on, ettei raha vaihda omistajaa. Jokainen tuo paikan päälle vaatteita, joille ei ole itsellä enää käyttöä. Tilalle saa ottaa, mille puolestaan on tarve.

Paikallinen - 11.10.2018, 15:43

Meyer Turun telakalla on tänään 11.10.2018 noin klo 14:40 tapahtunut kuolemaan johtanut työtapaturma. Telakalla toiminut verkoston työntekijä jäi trukin alle, ja hänet todettiin lääkärin toimesta paikalla menehtyneeksi.

Paikallinen - 11.10.2018, 15:00

Yllättävä vika Martinkirkon kellojen soittolaitteessa vaiensi kirkonkellot keskiviikkona 10.10.

 

Martinkirkon suntio Mia Koskinen on ounastellut vikaa kirkonkellojen soittolaitteessa jo jonkin aikaa.

 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 11.10.2018, 14:00

10.10.2018 klo 06.55. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Paikallinen - 11.10.2018, 13:00

Turun ja Raision merkittävät asukasyhdistykset ovat laatineet sekä Turun kaupungille (liite, luovutettu Turun kaupungintalolla 11.10.2018 klo 10) että Raision kaupungille (liite, luovutetaan 12.10.2018 klo 15 Raision kaupungintalolla) kuntalaisaloitteen luonnonsuojelualueen perustamiseksi molempi

Paikallinen - 10.10.2018, 17:00

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä Helsingissä ja ympäri Suomea.

Paikallinen - 10.10.2018, 16:00

Kaskenkadulla rakennetaan uusia pyöräkaistoja välille Itäinen Rantakatu – Kupittaankatu. Pyöräilijöiden turvallisuutta pyritään parantamaan rakentamalla ympäristöstä selkeästi erottuvat punaiset kivisirotepinnoitteiset pyöräkaistat. Uudet ajojärjestelyt valmistuvat lokakuun loppuun mennessä.