Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 23.
tammikuuta
2018.

Loimulle vakuuttava kotivoitto Ducksista

Media

Loimu jatkoi orastavaa voittoputkeaan Kerttulan keskiviikkoillassa. Kylässä piipahtanut Vantaan Ducks joutui kotimatkalleen tyhjin käsin. Loppunumeroiksi kirjattiin selkeä kotivoitto lukemin 3-0 (25-19, 25-19, 25-23).

Viikon sisään kolmannen 3-0-voittonsa napannut Loimu jatkoi ilahduttavan nousujohteista pelaamistaan. Oranssimusta miehistö oli läpi ottelun keskittyneen ja määrätietoisen oloinen. Puhdas kotivoitto oli ansaittu palkinto vakuuttavasta iltapuhteesta.

Uusi päävalmentaja Christophe Achten on saanut lyhyessä ajassa Loimun joukkuepelaamisen lupaavaan kuosiin. "Midaksen" kosketus on selvästi nähtävissä jokaisen pelimiehen kehonkielessä. Kollektiivinen asenne on erinomaisella tasolla. Parin viime kauden ajan enemmän tai vähemmän hakusessa olleessa puolustuspelaamisessakin on aivan uudenlaista nostetta.

Viidennen peräkkäisen liigatappionsa kärsinyt Ducks ui tällä hetkellä syvissä vesissä. Vantaalaisten ongelmat ruumiillistuvat sekä yksilö- että joukkuetasolla. Pelissä ei ole jatkuvuutta, ja alituisesti läsnä oleva epävarmuus syö selvästi joukkueen tekemisen tehoa.

Alavireinen joukkue kaipaa kovaa johtajuutta. Katseet kääntyvät Toni Kankaanpään (7/-1, 3 ässää, vastaanotto 52%, hyökkäys 25%) kaltaisten sotaratsujen taholle. Kun hätä on suurin, on kokemuksen nostettava päätään. Sen rintaääni on suuressa arvossa mustapaitojen hakiessa yhä liigakauden avausvoittoaan.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat sekä numerollisesti että erätapahtumiltaan identtiset. Loimu nykäisi itsensä karkumatkalle heti avausmetreillä. Lopputapahtumat olivat enemmän ja vähemmän kosmetiikkaa oranssimustien varmistellessa erävoittojaan.

Vaisuhkona alkanut ottelu heräsi henkiin kolmannessa erässään. Ducks sai peliinsä uutta nostetta kakkoserässä sisään tulleen hakkuri Antti Vallinin (11/+6, 1 ässä, 2 torjuntaa, hyökkäys 42%) esimerkin siivittämänä. Mustapaidat johtivat parhaimmillaan jo lukemin 20-23, mutta veto ei riittänyt loppuun asti. Lähes kosketusetäisyydellä ollut erävoitto vaihtui katkeraan tappioon Loimun varmistettua otteluvoittonsa heti ensimmäisellä ottelupallollaan. Ratkaisun sinetöi vahvan ottelun pelannut hakkuri Gino Naarden (17/+12, 2 ässää, 1 torjunta, hyökkäys 56%) torjuttuaan Ducks-kippari Kankaanpään hyökkäysyrityksen.

Loimu loisti tasaisuudellaan. Vakuuttavan joukkuepelaamisen mausteena nähtiin hienoa yksilötaitoa. Libero Ville Sihvonen (vastaanotto 75%) pelasi tasapainoisen ottelun. Keskellä Trent O'Dea (12/+12, 3 torjuntaa, hyökkäys 82%) oli verkkotaistelun herra ja hidalgo. Tuomas Koppanen (4/+4, hyökkäys 25%) nettosi kolme torjuntaa. Laidoilla Naarden sai tulitukea Ossi Rumpuselta (11/+7, 1 ässä, 1 torjunta, vastaanotto 80%, hyökkäys 41%) ja Verneri Vetriöltä (8/+3, 1 ässä, vastaanotto 78%, hyökkäys 41%). Jenkkipassari Scott Fifer (2/0, 1 torjunta) pyöritti oranssimustaa palettiaan vakuuttavasti.

Ducksin parasta antia nähtiin sentteriosastolla. Lassi Nurminen (11/+9, 1 torjunta, hyökkäys 91%) ja Alpar Szabo (5/+4, 1 torjunta, hyökkäys 57%) saavat esityksistään puhtaat paperit. Uusi albanialaispassari Amarildo Deliu (5/+4, 1 ässä, 3 torjunta) jätti itsestään positiivisen vaikutelman. Laidoilla Vallin jäi kovin yksin. Kankaanpää, Miro Määttänen (9/-1, 1 torjunta, vastaanotto 51%, hyökkäys 42%) ja Karl Kulaots (5/+4, hyökkäys 33%) olivat vaisuja. Libero Atte Kyrölä nosti 11 syöttöä 55% teholukemin.

Ducks-pelaajiston puheenvuoron käyttänyt Vallin näki illan ratkaisun hyökkäyspelaamisessa. Isäntien ruuti oli tällä kertaa kuivempaa.

- Voittoa lähdettiin hakemaan, mutta vielä se antaa odottaa tuloaan. Peli oli sinällään tasainen, mutta hyökkäyspelin tehokkuus ratkaisi ottelun Loimulle. Meillä oli uusi passari, jolle tämä oli sisäänajo-ottelu. Ei ollut paras matsi itseltäni, mutta kohti parempaa ollaan matkalla. Peli paranee varmasti jatkossa, ja kyllä se avausvoittokin vielä tulee.

Upean ottelun pelannut australialaissentteri O'Dea näki voiton avaimena oranssimustien päättäväisyyden. Voitosta oltiin valmiita maksamaan tarvittava hinta.

- Fiilikset ovat hyvät. Liigan kolme ensimmäistä ottelua olivat kovia joukkueita vastaan, eikä keskeneräinen pelisapluunamme riittänyt niiden haastamiseen. Sen jälkeen pelaamisemme on selvästi parantanut, ja vastustajat ovat olleet meille sopivampia. Pelissämme alkaa löytyä tasapainoa ja johtajuutta. Tänään oltiin päättäväisiä ja napattiin ansaittu voitto. Kolmannessa erässä oltiin jo sillassa, mutta kovalla asenteella noustiin siitäkin. Oma pelaamiseni oli ihan ok. Yhteistyö Scottin kanssa sujuu koko ajan paremmin.

Ducks-luotsi Ismo Tuominen nosti esiin joukkueensa kipukohtia. Haasteita riittää monella saralla.

- Alkukausi on ollut erinäisiä tapahtumia täynnä. Tämä kirous saisi jo pikku hiljaa loppua. Ykköspassarimme on sivussa, ja tänään oli tulessa kolme päivää ennen sarjan alkua joukkueeseen liittynyt mies. Hänen peliinsä ei missään nimessä kaaduttu. Loimu pelasi hyvin, ja heidän hakkurinsa oli paikoin pitelemätön. Päätöserässä pelimme koheni varsinkin jatkopallopelaamisessa, ja se oli jo tulossa meille, mutta ratkaisupaikoissa ei ollut rahkeita koviin ratkaisuihin. Torjuntapelissä riittää vielä hiomista.

Loimun päävalmentaja Achten oli syystäkin tyytyväinen suojattiensa esitykseen. Kiitosta jaettiin sekä yksilö- että joukkuetasolla.

- Loistava ottelu meiltä. 3-0-tulos on täydellinen. Oltiin vahvempia läpi ottelun. Lähtökohta ei ollut helppo, sillä vastustajalla oli uusi passari, josta emme tienneet mitään. Hän tekikin pelistä vaikean, mutta onnistuimme koko joukkueen voimin klaaraamaan tilanteen. Päätöserässä näytimme luonnetta. Peliä ei saa lopettaa kesken, ja tässä onnistuimme erinomaisesti. Vastustaja tarttui viimeiseen oljenkorteensa, ja ottelu sai uutta nostetta. Yksilötasolla Trent ja Gino olivat loistavia. Erityiskiitoksen haluan kuitenkin antaa koko joukkueelle. Meillä on loukkaantumisia, mutta silti penkiltä löytyy voimaa ja sitkeyttä. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa ottelua.

 

Juha PaLosaari

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 23.1.2018, 10:05

Ice Skating Tour vierailee Raisiossa tiistaina 30.1. Ice Skating Tour on Luisteluliiton järjestämä luistelutapahtumien sarja, joka toteutetaan yhdessä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien, koulujen sekä Taitoluisteluliiton kanssa.

Paikallinen - 23.1.2018, 10:04

Rata2018-seminaari kokosi lähes 900 rautatieasiantuntijaa Turkuun. Avauspuheenvuoron pitänyt Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman korosti rautateiden merkitystä kilpailukykyä ruokkivan liikennejärjestelmän rakennuspalikkana.

Paikallinen - 22.1.2018, 15:00

Harry Potter -iltaa vietetään Turun pääkirjastossa jo neljättä kertaa. Lasten ja nuorten alueilla torstaina 1.2. klo 17-19 järjestettävässä tapahtumassa voi bongata taikaolentoja ja ihmeotuksia, olla mukana tupalajittelussa, löytää oman taikasauvansa, pelata huispausta ja lähettää pöllöpostia.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.1.2018, 14:00

 

Turun AMK:n Taideakatemian ja Forum-korttelin yhteinen päämäärä on lisätä taidetta ja kulttuuria katukuvaan. Keskiviikkona 24. tammikuuta järjestettävä Taideakatemia NYT on ensimmäinen laatuaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.1.2018, 13:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajoradan Kympinkatu 6 kohdalta tästä päivästä alkaen. Kadun toisen puolen jalkakäytävä pidetään työn ajan avoimena kevyelle liikenteelle. Työn arvioitu kesto 9.2.2018 saakka. Haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.1.2018, 14:00

8. Turku Biennaalin taiteilijat Nora Tapper ja Simo Ripatti kertovat teoksistaan ja niiden taustoista yleisölle lauantaina 20.1. klo 12.15. Katselmus alkaa Aboa Vetus & Ars Nova -museosta ja jatkuu Turun Taiteilijaseuran Galleria Å:hon.

Paikallinen - 19.1.2018, 13:00

Turun kaupunkipyörät toteutetaan osana seudullisen joukkoliikenteen palvelutarjontaa ja ulkoasultaan Föli-brändin mukaisina. Kaupunkipyöräjärjestelmän nimeksi tulee ”Föli-fillarit”, jolloin järjestelmä on helposti tunnistettavissa seudullisen joukkoliikenteen palveluksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.1.2018, 11:03

Sisällissodan ääniä -antologia kokoaa kirjallisia kaikuja sadan vuoden takaa vuodelta 1918. Mukana on aikalaistekstejä sotakevään pyörteistä sekä myöhempiä kirjoituksia ajan tunnelmista.

Paikallinen - 19.1.2018, 11:02

Vasaramäkeen, Marjamaanpuistoon perustetaan tänä vuonna Maailmanpuutarha, joka symboloi monikulttuurista Suomea ja on samalla kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle. Idea maailmojen puutarhasta tuli DaisyLadies -yhdistyksen toiminnanjohtaja Hülya "Hissu" Kytöltä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.1.2018, 10:59

Aurassa VT9:llä leveäkaistatiellä tapahtui eilen iltapäivällä kahden auton kolari. Turusta Auran suuntaan ajaneen miehen auto lähti heittelehtimään suistuen vastaantulevien kaistalle kylki edellä sillä seurauksella, että törmäsi Aurasta Turun suuntaan matkalla olleen henkilöauton keulaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.1.2018, 10:58

Turun kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunta on myöntänyt vuoden 2017 Varsinais-Suomen vientipalkinnon Biovian Oy:lle.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.1.2018, 8:11

Huippusuosittu musiikki- ja monitaidetapahtuma ILMIÖ järjestetään jälleen Turun Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympäristössä 28. heinäkuuta 2018. Festivaalilla nähdään tuttuun tapaan kattava valikoima tämän hetken vaihtoehtokulttuurin kiinnostavimpia ilmiöitä.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 18.1.2018, 17:30
Sisältää ääntä
Paikallinen - 18.1.2018, 14:58

Viime perjantaina julkaistiin suomalaisen tv:n parhaimmisto ja Sohvaperunat palkittiin jo toista vuotta peräkkäin Kultaisella Venlalla. Haastattelussa äänessä on Turun suositusta sohvaperunakaksikosta toinen osapuoli, Juhani.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.1.2018, 10:25

Vuosittain järjestettävä RadioGaala palkitsee alan toimijoita. Auran Aallot ylpeänä tiedottaa, että Auran Aaltojen Otteluilta on tämän vuoden gaalassa ehdolla vuoden radio-ohjelmaksi!

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.1.2018, 6:57

Ensimmäinen lentopallon Mestaruusliigan ottelu houkutteli Kupittaan palloiluhalliin Turkuun 1061 katsojaa keskiviikko-iltana, kun Raision Loimu kohtasi Akaa-Volleyn.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 17.1.2018, 15:30

Logomossa järjestettiin viime vuoden aikana liki 1200 tapahtumaa ja niissä vieraili noin 346 000 kävijää. Logomossa järjestettiin Turun kaupunginteatterin muutosta huolimatta enemmän tapahtumia kuin edellisvuonna, suurimpina kesän Art Goes Logomo ja joulunajan Uuden Muotoilun Joulumarket, joka ke

Paikallinen - 17.1.2018, 14:52

Koroisten tilalla (Koroistentie 2) järjestetään sunnuntaina 21.1. klo 11-17 kaikille kiinnostuneille avoin Koroinen katsoo kestävään tulevaisuuteen –seminaari ja tulevaisuusverstas.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.1.2018, 14:00

Suomen vesialueilla tapahtui viime vuonna 31 merionnettomuutta, mikä on noin neljänneksen edellisvuotta vähemmän. Kokonaisuutena merenkulun turvallisuuden tilaa voidaan pitää hyvänä.