Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 20.
kesäkuuta
2019.

Loimu pelaa torstaina erän pinkeissä Team Lakkapäätä vastaan

Raisiossa isketään torstaina lentopallon Mestaruusliigaa Roosa nauha -teemalla, kun Raision Loimu isännöi rovaniemeläistä Team Lakkapäätä. 60-vuotisjuhliaan viettävä oranssista väristään tunnettu Loimu tempaisee hyvän asian puolesta ja pelaa ottelun avauserän pinkeissä paidoissa, jotka myydään ottelun jälkeen 50€ kappalehintaan. Paitatulot lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen. Ottelussa on paikalla myös Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen väkeä keräyslippaiden ja myytävien Roosa nauhojen kanssa. Kampanjalla kerätään varoja taisteluun syöpää vastaan.

Loimu saalisti kauden avausottelussa pisteen hallitsevalta mestarilta hyvällä esityksellä, mutta jäi toisessa pelissä Hurrikaania vastaan pisteittä. Lakkapää on pelannut kolme ottelua ja pistetili on vielä toistaiseksi avaamatta, kun saaliina on vain kaksi erävoittoa. Avauspisteiden ja -voiton saalistamiseen avautuu kuitenkin mahdollisuus jo ennen Loimun kohtaamista, kun rovaniemeläiset vierailevat keskiviikkona Loimaalla.

Loimun alkukausi on ollut hyvistä peliesityksistä huolimatta loukkaantumisten sävyttämä. Pablo Guzman väänäsi nilkkansa Viron harjoitusturnauksessa ja Ossi Rumpunen Loimaalla. Lisäksi ruotsalaisella Viktor Lindbergillä on ollut pieniä murheita jalkansa kanssa. Tämän kolmikon pitäisi kuitenkin olla iskukykyinen jo torstaina, mutta lauantaina Suomen Cupin ottelussa nilkkansa loukannut Verneri Vetriö on varmuudella poissa kokoonpanosta. Vetriö tuli kuutospaikan hyökkäyksestä alas Guzmanin nilkan päälle ja pyöräytti oman nilkkansa sillä seurauksella että se meni tyystin pois paikoiltaan. Loimun lääkäri Kari Isotalo väänsi nilkan heti paikoilleen ja aloitti oikeat hoidot, jotka jatkuvat vielä keskiviikkona Mehiläinen NEOn leikkauspöydällä ennen arviolta 3 kuukauden kuntoutusjakson alkamista.

Täysin murheitta ei ole sujunut Lakkapäänkään alkukausi, sillä Raisiosta Rovaniemelle siirtynyt Janne Marttila on ollut poissa kokoonpanosta koko alkukauden. Huhujen mukaan Marttilaa vaivaisi selkä, joka on vetänyt miehen ennenkin pois pelikentiltä. Toinen ex-loimulainen, passari Jani Sippola, sen sijaan on kokoonpanossa ja vieraiden tärkeimpiä lenkkejä.

Lakkapää-ottelu on Loimun viimeinen kotiottelu ennen virallista 60-v. juhlaottelua ja iltajuhlaa, jonka illalliskortteja myydään torstain ottelussa. Lisäksi torstaina tulee myyntiin juhlavuoden uutuus, kun kaksi klassikkoa lyö hynttyyt yhteen. Loimu tuo yhdessä Rapalan kanssa markkinoille rajoitetun erän Raision Loimu 60 years speacial edition -tuotteen, jota tullaan myymään kalamielle ottelutapahtumien lisäksi netissä ja Raisiokeskuksesta löytyvässä Meri ja Metsä -liikkeessä.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.6.2019, 15:30

Turun Linnan Voudinsalissa on mahdollista osallistua elokuun loppuun saakka Turku goes 1812-virtuaaliseikkailuun. Aiheesta lisää kertoo hankepäällikkö Joanna Kurth.

Paikallinen - 19.6.2019, 15:00

Tänä juhannuksena jätetään kokot polttamatta, pelastuslaitoksen tiedotteessa todetaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.6.2019, 14:00

Keskiviikon Kahvilavieraana oli Roope Paltta, jonka kanssa puhuttiin jääkiekosta, kesästä ja toimitusjohtajan ammatista ja sen haasteista. Katseet käännettiin myös tulevaisuuteen. 

Paikallinen - 19.6.2019, 13:00

Juhannuksen kasvikset ja kukat saa helposti mukaansa Turun kauppatorilta. Uudet perunat ovat nyt parhaimmillaan ja vihannekset tuoreita.

Paikallinen - 19.6.2019, 11:40

Kesällä helteet rasittavat eniten sairaita, ikäihmisiä sekä lapsia. Ikäihmiset saavat Varsinais-Suomessa neuvoja ja ohjausta maakunnallisesta neuvontapuhelimesta tai oman kotihoidon henkilökunnalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.6.2019, 10:01

Taco Bell -pikaruokaravintolaketju laajenee syyskuussa Turun Hansakortteliin. Taco Bell -ravintoloissa halutaan panostaa muun muassa asiakaskokemukseen ja ostamisen sujuvuuteen Restis-mobiilisovelluksen sekä itsepalvelukassojen muodossa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.6.2019, 8:48

Seitsemän hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkuetta Suomesta lähtee matkaan kohti Pariisia perjantaina 28.6. Team Rynkeby – God Morgon on eurooppalainen hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue, joka pyöräilee vuosittain Pariisiin ja kerää varoja vakavasti sairaille lapsille ja nuorille.

Paikallinen - 19.6.2019, 8:47

Nuotiota, kokkoa tai muuta avotulta ei saa sytyttää, jos maasto on erityisen kuiva tai sää on tuulinen. Tällöin on metsäpalon vaara. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että metsäpalovaroitus on juhannuksena voimassa Varsinais-Suomen alueella.

Paikallinen - 18.6.2019, 14:18

Kakolan funikulaari on otettu pois liikenteestä korjaustöiden ajaksi. Hissin kallistusantureissa on ilmennyt vikaa, joka ajoittain on pysäyttänyt hissin kesken ajon. Anturit pyritään nyt tauon aikana korjaamaan niin, että yllättäviä keskeytyksiä ei enää tule.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 18.6.2019, 9:30

Sauvon kirjastossa järjestetään sosiaalisen median kursseja yli 60-vuotiaille eläkeläisille. Kurssinvetäjä Ida-Maria Tanhua kertoo, miten kursseihin on suhtauduttu ja missä asioissa kaivataan eniten apua

Paikallinen - 18.6.2019, 8:19

Juhannus on kaukoliikenteen junissa kesän vilkkaimpia viikonloppuja. Tänä vuonna juniin odotetaan koko juhannusviikon aikana noin 230 000 matkustajaa, joista noin 130 000 matkustaa juhannuksen viettoon viikonlopun aikana.

Paikallinen - 18.6.2019, 6:36

Turun seudun joukkoliikenne Föli liikennöi tänä vuonna läpi juhannuksen. 

Juhannusaattona, perjantaina 21.6. Föli-bussit kulkevat koko päivän ajan lauantaiaikatauluin. Myös yölinjat liikennöivät normaalisti.

Paikallinen - 18.6.2019, 6:35

Varsinaissuomalaiset kansanedustajat tapasivat maanantaina Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Varsinais-Suomen liiton tilaisuudessa nimikkoyrittäjäparinsa ja tutustuivat aluejärjestön toimintaan ja tavoitteisiin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 18.6.2019, 6:29

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina 24.6. starttaa ’24h Junnugolfille’ niminen hyväntekeväisyystempaus, jossa myös Kankaisten Golf on mukana.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 16:00

Logmon luovan talouden keskuksessa työskentelee suuri joukko kuvataiteilijoita, jotka nyt esittelevät uusimpia töitään Logomon kesänäyttelyssä Logomo Artists.

Nähtävillä on piirustuksia, maalauksia, videoita ja sekatekniikalla toteutettuja teoksia seuraavilta kuvataiteilijoilta:

Paikallinen - 17.6.2019, 15:00

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) järjestävät perinteisen saariston romunkeräyksen 1.–4. heinäkuuta.

Paikallinen - 17.6.2019, 14:00

Kakolan funikulaari avataan viikonlopun käyttökatkoksen jälkeen yleisölle myöhemmin tänään maanantaina. Funikulaari otettiin pois käytöstä perjantaina illalla, jolloin hissi pysähtyi kesken matkan lähelle yläasemaa tunnistinvian johdosta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 13:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan ja kevyen liikenteen väylän Suikkilantiellä, Lukoilantien risteyksen kohdalla 17.- 21.6.2019. Päivittäinen työaika klo 22.00 - 7.00. Paikalla on liikenne opasteet sekä poikkeava nopeusrajoitus 30km/h. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 17.6.2019, 7:03

Yhä useampi saariston mökkiläinen sähköistää kesäasuntonsa oman sähköntuotannon avulla. Aurinkosähköön kannustaa tekniikan kehitys ja huoli ympäristöstä. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.6.2019, 6:08

Turun Vanhalla Suurtorilla ensimmäistä kertaa järjestetty Kesärauha-festivaali lunasti lupauksensa kesästä ja rauhasta - järjestystyshäiriöt loistivat poissaolollaan ja ihmisten välillä huokui lämmin tunnelma. Kesärauha myi molemmat päivät loppuun ja tapahtuman kävijämäärä oli 7000.