Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Lauantai, 5.
joulukuuta
2020.

Loimu avaa kauden kotona torstaina

Loimu avaa käynnissä olevan Mestaruusliiga-kauden vihdoin torstaina myös kotikentällään, kun kahden myöhemmin pelattavaksi siirtyneen kotiottelun jälkeen kolmas kotiottelu saadaan vihdoin pelattua. Kaksi ensimmäistä kotiottelua siirtyivät Rovaniemen vierasottelussa sattuneen korona-altistumisen vuoksi, kun joukkue laitettiin kahden viikon karanteeniin. Loimun onneksi kukaan pelaajista ei saanut koronaa ja näin ollen karanteeni on loppunut ja joukkue pääsee irti myös kotikentällään.

Tämän kauden uuden cup-systeemin mukaisesti torstaina on jaossa Mestaruusliigan pisteiden lisäksi paikka Suomen Cupissa 8. parhaan joukkoon.

Karanteenin aikana Loimulla oli myös positiivisia uutisia kerrottavaksi, kun joukkueen argentiinalaisvahvistukset Ignacio Luengas ja Facundo Imhoff saapuivat vihdoin pitkän odottelun jälkeen Raisioon. Kaksikko on toistaiseksi vielä karanteenissa, joka loppuu pahimmassa tapauksessa vasta torstain otteluun jälkeen. Heille tehtiin juuri lähtiessä koronatestit ja vielä kun Suomessa tehdyistä testeistä tulee negatiivinen tulos, niin he pääsevät tutustumaan uuteen joukkueeseensa. Torstaina Loimu saa varmuudella pelaavaan kokoonpanoon takaisin nilkkavamman vuoksi kaksi ensimmäistä ottelua sivussa olleen keskitorjuja Aleksei Zhbankovin.

Torstain vastustaja Akaa-Volley on pelannut tähän mennessä kolme ottelua ja saalistanut niistä 8 pistettä Loimun paidastakin tutun hakkuri Upi Sivulan johdolla. Mestaruusliigan ennakoissa jopa yhdeksi suurimmista ennakkosuosikeista nostettu Akaa-Volley oli edellisessä ottelussaan vaikeuksissa Vantaa Ducksin kanssa, mutta puristi lopulta niukan 3-2 voiton. Tuosta ottelusta akaalaiset saivat myös jobinpostia, sillä viime vuosina Mestaruusliigan liberoeliittiin ja maajoukkueeseen noussut Voitto Köykkä loukkasi ottelussa kätensä. Huippuliberon pelikunnosta ei tällä hetkellä ole täyttä varmuutta.

Loimu suosittelee pääsylippujen ostamista torstain otteluun ennakkoon Seat4me-palvelusta. Lippuja voi ostaa myös ovelta ja silloin taas olisi hyvä suosia pankkikorttia ja lähimaksua, kuten muutenkin ottelutapahtumassa. Yleisön on kunnioitettava katsomotiloissa turvavälejä ja otteluun saapuvilta edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Kotiavaukseksi muovautuvaan Akaa-Volleyn otteluun saa vapaalipun keväällä Oranssi Sydän -tukikampanjaan osallistuneet. Loimu ja Leipomo Verainen tarjoavat lisäksi tukikampanjaan osallistuneille voisilmäpullat ja kahvit erillisessä pisteessä hallin aulassa ennen ottelun alkua.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2020, 18:09

Naantalissa on avautunut viime viikolla lukupolku, joka tarjoaa lapsille pieniä lukutehtäviä eri puolilla kaupunkia. Lukutehtäviä löytyy kaikista Naantalin 39 leikkipuistosta sekä uudesta Toripuistosta kaupungintalon edustalla.

Paikallinen - 4.12.2020, 11:36

Maanantaina 7.12. kokoontuvalle Turun kaupunginhallitukselle esitetään, että Aurakadulle valmistuvan paviljongin tilat vuokrataan Jarko Aaltoselle. Kauppatorin Eerikinkadun molempiin ravintolatiloihin sekä Kauppiaskadun paviljonkiin yrittäjät on päätetty jo aikaisemmin.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.12.2020, 11:33

Kolmas festivaali järjestetään Turussa toukokuussa 12.–16.5.2021

FINFRINGE esittävän taiteen festivaali ja pohjoismainen Nordic Fringe Network etsivät kiinnostavia ohjelmaideoita 15. tammikuuta 2021 asti. Hakuvaiheessa esitys voi olla joko jo täysin valmis tai vasta raakile.

Paikallinen - 4.12.2020, 11:03

Kuorma-auto syttyi palamaan Turun Varissuolla tänään aamupäivällä. Hälytys Karvataskunkadulle tuli klo 9.37. Henkilökunta oli saanut palon sammumaan. Pelastuslaitos varmisti tilanteen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.12.2020, 14:49

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin istunnon tarkistuslaskennassa 4.12.2020 vahvistettiin piispan vaalin ehdokkaiden saamat äänimäärät sekä äänestysprosentti toisella vaalikierroksella.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:11

Turun kauppakamarin jäsenyritysten näkemys sekä hallituksen koronaepidemian hoidon että epidemian aiheuttaman talouskriisin hoidon onnistumisesta on parantunut alkusyksystä.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:11

Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 2.12.2020 päättänyt uusista kokoontumisrajoituksista. Kokoontumisrajoitukset ovat lähes vastaavat mitä aikaisemmin on määrätty Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueille.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:10

Turun kaupungin ylläpitämässä Kurjenmäkikoti 2:ssa on todettu 9 asukkaalla koronavirustartunta. Tartuntatilannetta seurataan yksikössä tiiviisti ja asumispalveluyksikössä on aloitettu tarvittavat eristämistoimenpiteet tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:10

Aurinkobaletin Time of My Life -teoksen viimeiset näytökset tällä viikolla 4.–5.12.2020 on peruttu uusien koronarajoitusten vuoksi. Ensi viikolla ohjelmistossa oleva Kolme väriä -teoskokonaisuus toteutetaan hieman suppeampana ja striimauksen välityksellä 11.– 12.12.2020.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:09

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta lähellä leviämisvaiheeseen siirtymistä. Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi 1.12.2020 alueelle uudet suositukset. Suositukset ovat voimassa 3.–23.12.2020 koko maakunnan alueella.

Paikallinen - 3.12.2020, 8:07

Päätös sulkea museot perustuu Aluehallintoviraston 2.12. antamaan määräykseen yleisötilaisuuksiin osallistuvien henkilöiden määrän rajoittamisesta koronavirustilanteen vuoksi. Myös opastukset, tapahtumat ja työpajat on peruttu.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 2.12.2020, 16:00
Paikallinen - 2.12.2020, 15:13

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kokoontumisrajoitukset kiristyvät 3.12. alkaen. Kiristysten taustalla on heikentynyt koronatautitilanne. Kokoontumisrajoitukset eroavat maakuntien välillä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 2.12.2020, 15:09

Turun kaupunginhallitus kokoontui keskiviikkona 2.12. päättämään kaupungin palveluja koskevista rajoituksista alueellisen koronaryhmän suositusten mukaisesti kolmeksi viikoksi. Rajoitukset koskevat laajalti kaupungin palveluja.

Paikallinen - 2.12.2020, 15:05

Viime viikonloppuna avautuneet Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat joudutaan tulevien

Paikallinen - 2.12.2020, 10:21

Varsinais-Suomen uudet kokoontumisrajoitukset aiheuttavat muutoksia Jazz City Turun konserttiohjelmaan. Perjantain loppuunmyyty Jukka Perko Early Birds -konsertti soitetaan nyt Café Tiljanin lavalta ilman yleisöä verkkolähetyksenä Facebook Livessä.

Paikallinen - 2.12.2020, 10:20

Turkulaisen taloyhtiön hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 130 henkilöauton verran vuodessa. Tämä ja muut vastuullisuusteot nostivat Asunto Oy Satakielenpuiston Suomen parhaaksi taloyhtiöksi 2020.

Paikallinen - 1.12.2020, 15:30

Rasekon ammattiopistossa siirrytään Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti pääosin etäopetukseen torstaista 3.12.2020 alkaen vuoden loppuun saakka. Poikkeuksena on välttämätön lähiopetus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.12.2020, 15:28

Turun Kaupunginteatteri peruuttaa osana koronarajoitustoimia kaikki esitykset ja live-yleisötilaisuudet 3.12.–23.12. väliseltä ajalta. Keskeytyspäätöksen pohjana on Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän suositus. Esitystoimintaan palataan syksyltä tutuin käytännöin joulun välipäivinä, mikäli 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.12.2020, 15:19

Varsinais-Suomen alueellinen koordinaatioryhmä antoi 1.12.2020 uudet suositukset maakunnan nopeasti heikentyvän koronaepidemiatilanteen vuoksi. Suositukset ovat voimassa 3.–23. joulukuuta 2020 koko maakunnan alueella. Koronaviruspandemia on Varsinais-Suomessa leviämisvaiheen uhassa.