Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Keskiviikko, 19.
helmikuuta
2020.

Lasten kuvaaja Liedossa (Lounais-Suomen poliisilaitos)

Lounais-Suomen poliisi on saanut ilmoituksia Liedossa pieniä lapsia valokuvaavasta ja häiritsevästi käyttäytyneestä aikuisesta miehestä. Asia on ollut esillä myös paikallisissa sosiaalisen median foorumeissa.

Kuvaaminen on polisiin saamien tietojen mukaan tapahtunut päiväkodin ja koulun lähellä olevalla puistoalueella, ja ainakin yksi lapsista olisi pelästynyt miehen edesottamuksia.

Julkisella, kaikille avoimella paikalla kuvan tallentaminen on pääsääntöisesti sallittua, kunhan kuvaaminen tapahtuu häiriötä aiheuttamatta, provosoimatta ja toisen henkilökohtaista tilaa kunnioittaen.

Tämänhetkisten tietojen perusteella ei ole tiedossa, että mies olisi yrittänyt lähestyä lapsia muilla tavoin tai aiheuttanut muuta vaaraa. Häiritsevää tai pelkoa aiheuttavaa käytöstä julkisella paikalla voidaan käsitellä järjestysrikkomuksena josta voidaan tuomita sakkorangaistus.

Lapsia kuvannut paikallinen mies tunnistettu, ja hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.

Poliisi jatkaa asian selvittelyä.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 19.2.2020, 8:56

Raision terveysasemalla järjestetään 27.2.2020 astman teemapäivä. Tapahtumassa astmaatikot voivat tehdä maksuttoman testin, joka kertoo astman hoitotasapainosta ja hallinnasta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 19.2.2020, 8:55

Kadunrakennustyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan liikenteeltä Helsinginkadulla, ennen Hämeenrampin risteystä, klo 9.00 - 15.00 välisenä aikana. Haittaa ajosuunnassa Helsinki. Työmaan kohdalla poikkeava nopeusrajoitus 50 km/h.

Paikallinen - 18.2.2020, 8:55

Turku on yksi 105:stä kaupungista maailmassa, jotka CDP on nostanut A-luokkaan. CDP on maailman johtava ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon ja raportoinnin kerääjä maailmassa.   

Paikallinen - 18.2.2020, 8:04

Hansakortteli juhlii kolme vuotta kestäneen uudistushankkeen valmistumista maaliskuun ensimmäisen viikon aikana. Uudistustyöt ovat näkyneet jo nyt positiivisesti kauppakeskuksen myynnissä tammikuussa, joka kasvoi noin 5 prosenttia.

Paikallinen - 18.2.2020, 8:04

Kaupunkilautta Föri on palannut aamulla normaaliin liikenteeseen. Lautta otettiin eilen pois liikenteestä kovan tuulen ja voimakkaan aallokon takia.

Föri liikennöi talvisin kello 6.15 - 21.00.

Paikallinen - 17.2.2020, 14:01

Kaupunkilautta Förin liikennöinti pysäytetään toistaiseksi kovan tuulen takia. Liikennöintiä jatketaan seuraavan kerran huomenna aamulla, mikäli olosuhteet muuttuvat paremmiksi. Normaalisti Föri liikennöi talvisin kello 6.15 - 21.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.2.2020, 6:26

Scandic Hamburger Börs:n työmaalla pystytetään torninosturi viikolla 8. Pystytys tapahtuu 17. - 21.2.2020 klo 7.00- 16.00 välillä. Viikon 8 aikana pysäköinti Kauppiaskadulla, Linnankadun ja Eerikinkadun välillä, on kielletty.

Paikallinen - 17.2.2020, 5:40

TUTO Hockey on solminut loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Dmitry Megalinskyn kanssa. Megalinsky on pelannut KHL:ssä 435 ottelua.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.2.2020, 5:39

Lentopallon Mestaruusliigassa on käynnissä kiihkeä taistelu pudotuspelipaikoista ja -asetelmista. Raision Loimu on valunut sarjataulukossa taistelemaan sijoista 6.-9. Ducksin, Ettan ja Hurmoksen kanssa.

Paikallinen - 17.2.2020, 5:38

Torstain ja perjantain välisenä yönä Auran nuortentalon seinustalla olleeseen häkkivarastoon on murtauduttu ja sieltä anastettu useita kassillisia tyhjiä palautuspulloja.

Paikallinen - 14.2.2020, 10:19

Arkea Oy:n liikevaihto laski 25 prosenttia vuonna 2019, ja liiketulos kääntyi tappiolliseksi ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Liiketulos oli -0,5 miljoonaa euroa. Taustalla on Arkean ja Kaarean jakautuminen vuoden 2019 alussa.

Paikallinen - 14.2.2020, 10:16

Neuvottelut uutta nopeaa raideyhteyttä Helsingin ja Turun välille edistävän hankeyhtiön perustamiseksi ovat valmistuneet.

Paikallinen - 13.2.2020, 14:00

Turkulainen Foody Allen Oy on ostanut Helsingissä toimivan Helsinki Food Companyn.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:48

Huoli ilmastonmuutoksesta kiirii kiekkopiireissä yhä laajemmalle. Turun turnauksen järjestää Save Pond Hockey Ry ja sitä on tukemassa TPS, Turun kaupunki ja kaupungin Ilmastojoukkue sekä Turun Business Seura.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:36

Turun kaupunginkirjaston kausikortti valikoima kasvaa jälleen uusien yhteistyötahojen ansiosta. Pääkirjastosta on jatkossa mahdollisuus lainata kausikortti Turun museokeskukselle, Seikkailupuistoon, Turun kaupungin liikuntapalveluihin sekä Metsämäen raviradalle.    

Paikallinen - 13.2.2020, 12:36

Turun kaupunki on käynnistänyt keskustan liikenteen vaihtoehtoisten mallien selvittämistyön. Työssä laaditaan kolme skenaariota, joissa keskustan liikenteen kehittämistä tarkastellaan kaupunginvaltuuston hyväksymien tavoitteiden toteuttamisen kannalta.

Paikallinen - 13.2.2020, 12:35

Yhteishaku lukioihin ja ammatillisiin koulutuksiin alkaa tiistaina 18.2.2020. Valinnanvaraa löytyy, sillä Turussa kaupungin seitsemän eri lukiota tarjoavat myös monia erityislinjoja.

Paikallinen - 12.2.2020, 5:54

Hansakatu 2:ssa sijaitsevassa Juhana Herttuan koulutalossa tehtiin kartoitus kosteus- ja sisäilmateknisten tutkimusten pohjaksi tammikuussa 2020. Kartoituksen havaintojen perusteella on laadittu tutkimussuunnitelma, jonka mukaiset tutkimukset rakennuksessa aloitetaan 17.2.2020.

Paikallinen - 12.2.2020, 5:53

mpivaaran uimahallin avaamisesta peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen on kulunut ystävänpäivänä, perjantaina 14.2. jo kahdeksan vuotta. Sinä aikana Impivaarassa on käynyt yli 4 miljoonaa asiakasta.

Paikallinen - 12.2.2020, 5:53

FC Barcelonan ykkösjoukkueen Ousmane Dembélén sekä B-joukkueen Hiroki Aben takareisivammat leikattiin Urheilu Mehiläisesä Turussa 11.2.2020. Onnistuneesti sujuneet leikkaukset suoritti ortopedi Lasse Lempainen.