Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 16.
lokakuuta
2018.

Koululaiset pääsevät luistelemaan ensi viikolla

Media

 

Noin puolet Turun luonnonjääkentistä avautuu maanantaina 15.1. Viikonlopun jäädytysten painotus on koulujen lähikentissä, jotta ne olisivat luistelukunnossa maanantaiaamuna. Ensimmäisinä avautuvat jo lauantaina 13.1. Kupittaan kenttä 3 ja Urheilupuiston yläkenttä. Kentät ovat avoinna säävarauksella.

Jäädytystyöt jatkuvat läpi viikonlopun. Tavoitteena on saada kaikki kentät ja kaukalot auki viimeistään viikon puolivälin tienoilla. Tiedot kenttien tilanteesta päivitetään nettiin maanantaina aamupäivällä.

 Suurimmalla osalla kentistä on pukusuoja luistintenvaihtoa varten. Pukukopit ovat avoinna arkisin klo 7.30 alkaen ja viikonloppuisin klo 10 alkaen. Ovet ovat avoinna ja kenttien valaistus päällä maanantaista torstaihin klo 21 asti ja perjantaista sunnuntaihin klo 20 asti. Kenttien käyttö on kaikille avointa ja maksutonta.

 –Kenttä on avattu, kun pukukoppi on avoinna. Kentän aukiolon voi tarkistaa myös netistä, kertoo liikuntapaikkamestari Jarkko Tallqvist.

Kokonaisvastuu Turun noin 50 jääkentän ylläpidosta on Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksella. Kenttien käytännön jäädytys- ja hoitotöistä vastaavat urakoitsijat. Lisäksi on viisi talkoojäädytyskenttää. Kupittaan ja Urheilupuiston kenttien huollosta vastaa liikuntapalvelukeskus.

Impivaarassa lumetus jatkuu

Impivaaran Nunnavuoressa lumetustyöt ovat käynnissä. Perjantaiaamuun mennessä lunta on saatu tehtyä 400 metrin matkalle Nunnavuoren 1,7 km lenkistä.

Lumetus jatkuu viikonloppuna, ja maanantaina tiedotetaan lisää työn etenemisestä.

 –Tavoitteena on saada 1,7 kilometrin lenkki valmiiksi ensi viikon loppupuolella, kertoo liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.10.2018, 16:00

Viemäri-ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Kaviokuja 5-7 kohdalla 15-23.10.2018. Paikalla liikenne opasteet ja työkoneita saattaa liikkua liikenteen seassa.

Paikallinen - 16.10.2018, 15:00

Diak ja Turun yliopisto järjestävät monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden parissa julkishallinnossa, kolmannella sektorilla ja yrityksissä työskenteleville monialaisen erikoistumiskoulutuksen. Toista kertaa järjestettävä koulutus alkaa keväällä 2019.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 16.10.2018, 14:30

Kuntauutiset-ohjelmasarjassa    paneudumme  viikko    kerrallaan  Varsinais-Suomen  kuntiin ja kaupungeissa  käytävään  vilkkaaseen  keskusteluun  asiantuntija-vieraiden  johdolla.

Paikallinen - 16.10.2018, 14:00

Terve Olo -messuilla puhutaan terveydestä ja hyvinvoinnista sekä erilaisista terveysväitteistä. Esillä ovat tämän hetken puhutuimmat aiheet. Tapahtuma on Turun Messukeskuksessa 26.-28.10. Samaan aikaan järjestetään Osaava Nainen ja Outlet. Kokonaisuudessa on yhteensä noin 220 yritystä.

Paikallinen - 16.10.2018, 12:55

Turun ammattikorkeakoulun Kupittaan kampuksen taideohjelma KampusART on taloudellisesti mitattuna yksi merkittävimpiä julkisen taiteen rakennushankkeita Suomessa - sen budjetti on lähes miljoona euroa. Ohjelma toteutetaan Turun ammattikorkeakoulun ja Turun Teknologiakiinteistöjen yhteistyönä.

Paikallinen - 15.10.2018, 14:35

Poliisi sai ilmoituksen 14.10.2018 klo 01.30 tapahtuneesta pahoinpitelystä Uudenkaupungin jäähallin pysäköintialueella. Ilmoituksen mukaan noin 30-vuotias mies oli lyönyt useita kertoja alaikäistä poikaa kasvojen alueelle sekä potkaissut maassa makaavaa nuorukaista.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 15.10.2018, 14:30

Työelämä muuttuu vauhdilla, mutta aivomme sopeutuvat muutokseen hyvin hitaasti. Jatkuva stressi ja keskeytykset eivät sovi aivoille, toteaa aivotutkija Minna Huotilainen.

Paikallinen - 15.10.2018, 12:00

Influenssarokotukset alkavat Turussa marraskuun alussa. Kausi-influenssarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta Keskustan, Kirkkotien, Mäntymäen, Runosmäen ja Varissuon terveysasemilla sekä Mullintien lähipalvelupisteessä marraskuussa joka torstai 1. marraskuuta alkaen kello 8.15–15.15.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 11:00

Nostotyö sulkee ajokaistan ja kaventaa jalkakäytävää Linnankadulla, välillä Kauppiaskatu - Aurakatu, maanantain ja tiistain välisenä yönä. Työt aloitetaan klo 22.00, jolloin työalue aidataan. Työn arvioitu kesto on tiistaiaamuun klo 4.00 saakka.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 15.10.2018, 10:00

Maanantaimakasiinissa jututetaan TPS Salibandyn päävalmentajaa Jukka Ruotsalaista. Uusi kausi on startannut salibandyliigassa ja TPS:n sijoitus sarjakakkosena nostaa hymyn huulile, mutta kautta on vielä jäljellä. Millä voimilla ja taktiikoilla TPS on mukana kauden ajan kärkikahinoissa? 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 9:11

Jaanintien ja Kalevantien risteyksen liikennevalot ovat poissa toiminnasta tämän päivän liikennevahingon korjauksen takia. Valot pyritään saamaan takaisin toimintaan iltapäivällä klo 15.00 mennessä. Aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle kaikissa ajosuunnissa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 9:00

Jyrsintä- ja kaivotyöt sulkevat Raunistulan puistotiellä yhden ajokaistan kerrallaan maanantaista alkaen, välillä Tampereentie - Kärsämäentie. Töiden arvioitu kesto on perjantai-iltapäivään saakka. Päivittäinen työaika klo 8.30 - 15.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.10.2018, 8:00

Teot on tehty sunnuntai-aamun aikana (14.10.2018). Vahingonteot on toteutettu tyhjentämällä jauhesammuttimia autojen päälle sekä muutoin rikkomalla. Ainakin 5 autoa vahingoitettiin, mm. Vilhonkadulla ja Turuntiellä. Jauhesammuttimia on anastettu ainakin kahdelta eri huoltoasemalta.

Paikallinen - 15.10.2018, 7:00

Turun Asunnottomien yö 2018 -tapahtuma alkaa Vanhalla Suurtorilla keskiviikko illalla 17.10 klo 18.00 ja päättyy torstai aamuna 18.10 klo 06.00. Tapahtuman ajan läpi yön kohtaus- ja nukkumispaikkana toimii puolijoukkueteltta.

 

Paikallinen - 15.10.2018, 6:30

Kansainvälinen Turku Business Region Ultrahack -ideakilpailu huipentui päättyneenä viikonloppuna pidettyyn finaaliin. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, joissa etsittiin uusia näkökulmia ja ideoita toimeksiantajien liiketoiminnan kehittämiseen.

Paikallinen - 12.10.2018, 8:37

RMC:n ensimmäinen alusta asti rakentama alus, Molslinjenin tilaama matkustaja-autolautta aloitti liikennöintinsä Tanskassa syyskuussa. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.10.2018, 5:53

Raision Loimun Roosa nauha -tempaus jäi torstai illan ainoaksi positiiviseksi anniksi, kun Team Lakkapää kävi hakemassa kauden avausvoittonsa lentopallon Mestaruusliigassa.  Ottelun loppulukemat Kerttulan liikuntahallista olivat 0-3 (19-25, 22-25, 26-28).

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 12.10.2018, 0:38

Ja kas niin sanoi tappioputki ensin "riks", sitten "raks" ja lopulta "poks", kun TPS onnistui vihdoin kaatamaan Helsingin IFK:n!

Paikallinen - 11.10.2018, 16:00

21.10 klo 14-18. Perhetalo Heidekenin toisessa kerroksessa vaihdetaan vaatteita Mamien SwapNotShop-tapahtumassa. Periaatteena on, ettei raha vaihda omistajaa. Jokainen tuo paikan päälle vaatteita, joille ei ole itsellä enää käyttöä. Tilalle saa ottaa, mille puolestaan on tarve.

Paikallinen - 11.10.2018, 15:43

Meyer Turun telakalla on tänään 11.10.2018 noin klo 14:40 tapahtunut kuolemaan johtanut työtapaturma. Telakalla toiminut verkoston työntekijä jäi trukin alle, ja hänet todettiin lääkärin toimesta paikalla menehtyneeksi.