Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 2.
maaliskuuta
2021.

Koronavuonna Turun seudulla sattui vähemmän vahinkoja

Poikkeusolosuhteissa ja liikkumisen vähentyessä LähiTapiola Varsinais-Suomen asiakkaille sattui aikaisempaa vähemmän vahinkoja. Etenkin vuoden 2020 huhti-toukokuussa vahinkomäärät vähenivät reilusti edellisvuodesta koronarajoitusten myötä. Koko vuoden aikana vahinkomäärä laski 3,6 %. Yksittäiset suuret vahingot kuitenkin kasvattivat korvausmenoa ja vahingoista maksettiin korvauksia lähes 3 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Sijoitustoiminnan tuottojen ansiosta asiakkaiden omistaman LähiTapiola Varsinais-Suomen kokonaistulos oli voitollinen ja yhtiö pystyi huomioimaan koronapandemiasta aiheutuneita haittoja muun muassa vuokranmaksuhuojennuksin ravintolayrittäjille ja kohdennetuin lahjoituksin.

Toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo yhtiön pärjänneen poikkeusolot huomioon ottaen hyvin.

- Teimme aikamoisen digiloikan vuoden aikana, kun maaliskuun puolivälissä jouduimme asiakkaiden ja henkilöstömme turvallisuuden taataksemme sulkemaan kaikki 11 toimipistettämme. Oma henkilöstömme siirtyi etätöihin, mutta saimme nopeasti uudesta rytmistä kiinni ja palvelimme varsin sujuvasti yli 90 000 asiakastamme sähköisiä kanavia pitkin, Aakula kertoo.

Konttorit saatiin avattua uudelleen kesän aikana ja siitä lähtien asiakkaita on palveltu turvaetäisyyksiä ja muita THL:n ohjeita noudattaen sähköisten kanavien lisäksi myös toimistoilla.

Viime vuoden aikana yhtiön vakuutusmaksutulo kasvoi 5,9 % ollen 65 milj. € ja toimintakulusuhde laski 30,5 prosenttiin. Kasvu oli edellisvuoden 8,8 prosentin kasvuun suhteutettuna maltillinen ja liikevoitto jäi hivenen positiiviseksi. Vertailukelpoinen liikevoitto oli lähellä edellisen vuoden tasoa. Tulokseen vaikuttivat etenkin 3 milj. eurolla kasvaneet korvausmenot (2020: 41,2 milj. €, 2019: 38,2 milj. €). Kun tulos vuoden 2020 alkupuolen osalta oli vielä tappiollinen, kääntyi kurssi vuoden loppua kohden etenkin sijoitustoiminnan tuottojen (4,6 %) ansiosta. Liiketulos vuonna 2020 oli 0,3 milj. € (vertailukelpoinen tulos 2,5 milj. €) sekä kokonaistulos 6,9 milj. €.

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 1.3.2021, 16:14

Rajoitukset Turun kaupungin liikuntapaikoilla tiukentuvat maaliskuun ajaksi. Tiukennukset pohjautuvat Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän 26.2. antamiin suosituksiin liikunnan harrastamisesta.

Alakouluikäisten harrastustoiminta voi jatkua

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.3.2021, 10:14

Lauri Tähkältä on jo ehditty odottaa uutta musiikkia. Menestyksekkään Meidän tulevat päivät -albumin lukuisat hitit ovat jääneet elämään, mutta nyt on aika kääntää uusi sivu. Perjantaina 5. maaliskuuta julkaistava single Aavikko aloittaa uuden aikakauden.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.3.2021, 10:12

Virtuaalitodellisuuden, lisätyn todellisuuden ja tekoälyn tutkimukseen keskittyvä FIT Turku -osaamiskeskus avataan Turussa maaliskuussa. FIT Turku on yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin yhteinen tutkimusympäristö, jota ylläpitää Turun ammattikorkeakoulu.

Paikallinen - 1.3.2021, 10:12

Turun kaupungin kesätyöseteli korvaa työnantajalle 310 euroa turkulaisnuoren palkkakuluja. Tänä vuonna nuorella on mahdollisuus ryhtyä myös kesäyrittäjäksi. 

Paikallinen - 26.2.2021, 17:47

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoituksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien alueella. Lauantaista 27.2.2021 alkaen on kiellettyä järjestää yli kuuden hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Paikallinen - 26.2.2021, 15:26

Perjantaina ylimääräisen kokouksen järjestänyt alueellinen koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kaikkia yli kuuden hengen kokoontumisia rajoitetaan 27. helmikuuta alkaen. Ryhmä tiukensi uudelleen suosituksiaan liikunnan harrastamisesta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.2.2021, 12:05

Uusi kotiaterioiden toimittaja on Compass Group Suomi. Amica-aterioistaan ja -ravintoloistaan tunnetun Compass Groupin kotiateriat valmistetaan Naantalissa, josta ne toimitetaan turkulaisten asiakkaiden koteihin.

Paikallinen - 26.2.2021, 11:40

Liikuntaleikkikoulu käynnistyy Kaanaan päiväkodissa maaliskuussa. Liikuntaleikkikoulu järjestetään Raisiossa nyt toista kertaa osana lapsen varhaiskasvatuspäivää. Tavoitteena on vakiinnuttaa käytäntö raisiolaisiin päiväkoteihin ja tarjota kaikille lapsille harrastusmahdollisuus.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.2.2021, 10:17

Katupuiden hoitoleikkaus Uudenmaankadulla Porthaninpuiston kohdalla haittaa liikennettä. Oikeanpuoleinen ajokaista ja bussikaista qovat suljettu työmaan kohdalla. Työstä on haittaa Kaarinan suuntaan ajettaessa. Päivittäinen työaika on klo 8.30 - 15.00.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.2.2021, 10:01

Poliisin etsi aamulla 26.2.2021 Halikossa tapahtuneen rikoksen johdosta henkilöautoa. Poliisipartio sai havainnon etsittävästä henkilöautosta Halikossa noin kello 8.30. Poliisipartion yrittäessä pysäyttää ajoneuvoa, lähti se voimakkaasti kiihdyttämään.

Paikallinen - 25.2.2021, 11:10

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta. Seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset.

Paikallinen - 25.2.2021, 9:53

Meyer Turun telakalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana 85 koronatartuntaa. Karanteeniin on asetettu 309 työntekijää. Aiheesta uutisoi Yle Turku.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.2.2021, 8:43

Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tilastot valvontamaksujen yleisimmistä syistä paljastavat, että turkulaiset autoilijat suhtautuvat huolettomasti sääntöihin. Yli kolmasosa valvontamaksun saaneista autoilijoista jätti käyttämättä pysäköintikiekkoa alueella, jossa sen käyttö

Paikallinen - 24.2.2021, 17:41

Juhani ”Tami” Tamminen lähtee Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi Turussa, kertoo Turun Keskusta Facebook-sivuillaan.

Sisältää kuvan
Kuva: Turun kaupunki, Jaska Poikonen
Paikallinen - 24.2.2021, 13:52

Ohjatut ulkoliikuntatunnit aikuisille alkavat Turussa tällä viikolla. Ensimmäisinä vuorossa ovat lihaskuntojumpat, aikuisten luistelukoulut ja lumikenkäkävelyn opastukset. Tarjontaa on ympäri kaupunkia ja valikoima vaihtelee viikoittain. Tiedot tunneista löytyvät sivulta turku.fi/ulos.

Paikallinen - 24.2.2021, 11:30

Pähkinäpensaan ja lepän kukinta on alkanut etelämpänä Euroopassa, kerrotaan Turun yliopistolta. Viikonloppuna Lounais-Suomeen kulkeutui pähkinän siitepölyä. Sopivien eteläisten ilmavirtausten mukana sekä pähkinän että lepän kaukokulkeumat ovat jatkossakin mahdollisia.

Sisältää kuvan
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Paikallinen - 23.2.2021, 14:10

Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä piti voimassa kaikki aiemmat suosituksensa. Maakunnan koronatartuntatilanne on pysynyt huolestuttavana. Ennustettavuutta hankaloittaa virusmuunnosten kasvava osuus tartuntojen aiheuttajana.

Paikallinen - 23.2.2021, 12:33

Salossa Teijolla sijaitsevan laskettelukeskuksen Skihaus Bistrossa on perjantaina 19.2. noin klo 18 – 18.30 välisenä aikana ollut asiakkaana henkilö, jolla on sen jälkeen todettu koronatartunta. Aiheesta kertoo Salon kaupunki tiedotteessaan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:58
Sisältää ääntä
Paikallinen - 23.2.2021, 11:57