Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Tiistai, 21.
syyskuuta
2021.

Kirjastosilta tervehtii ohikulkijoita värien tärkeällä sanomalla

Turun Kirjastosilta valaistaan syksyn 2021 aikana useilla teemaväreillä. Jokaisen värin takana on ajatus tärkeästä asiasta, jota halutaan tuoda esiin tiettyinä päivinä. Turun kaupunki järjestää teemavalaistuksia eri yhteistyötahojen kanssa vuosittain.

Kirjastosiltaa on hyödynnetty teema- ja erikoispäivinä valaistavana julkisena rakenteena vuodesta 2015 lähtien. Moninkertaisesti palkittu Kirjastosilta on vuonna 2013 valmistunut Aurajoen ylittävä kevyenliikenteen silta.

Valaistusten ajankohdat ja tarkoitukset vaihtelevat vuosittain. Valaistuslupia myönnetään ainoastaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Oranssi – Maailman potilasturvallisuuspäivä 17.9.

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut syyskuun 17. päivän Maailman potilasturvallisuuspäiväksi. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta potilasturvallisuudesta. Vuoden teemaksi on valittu äidin ja vastasyntyneen turvallisuus. Päivää vietetään kolmatta kertaa. Kirjastosillan valaistuksessa näkyy päivän oranssi teemaväri.

Turkoosi – Turun päivä 19.9.

Kirjastosilta valaistaan perinteiseen tapaan Turun päivän viikonloppuna turkoosiksi. Vuosittain syyskuun kolmantena sunnuntaina järjestettävä Turun päivä tarjoaa runsaasti nähtävää ja koettavaa ympäri kaupunkia. Turun päivän ohjelmassa on mukana mm. musiikkia, tanssia, urheilua sekä virtuaalisia sisältöjä. Päivän aikana esimerkiksi moniin museoihin on vapaa pääsy, ja useat tahot järjestävät avoimia ovia ja ohjelmaa. Turun päivän 19.9. ohjelma on koottu turku.fi-verkkosivuille.

Vihreä – Mitokondriotaudit 25.–26.9.

Kirjastosillan vihreä valaistus muistuttaa mitokondriotaudeista 25.–26.9. Ne ovat harvinaisia, eteneviä ja periytyviä sairauksia, joita yhdistävät energia-aineenvaihdunnan ongelmat. Light Up For Mito -tapahtuma, jossa julkisia kohteita valaistaan vihreäksi, on osa mitokondriotautien tietoisuusviikkoa. Suomessa tapahtuman järjestäjänä toimii Mitokondrioyhdistys.

Vaaleanpunainen – Roosa nauha -päivä 8.10.

Perjantaina 8.10. Roosa nauha -päivä värjää Kirjastosillan vaaleanpunaiseksi syöpien vastaisen työn kunniaksi. Syöpäsäätiön vuosittaisen Roosa nauha -kampanjan tavoitteena on, että yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa ja että jokainen voi saada tarvitsemansa tuen sairauden eri vaiheissa. Kirjastosillan valaiseminen toteutetaan Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen ja Turun kaupungin yhteistyönä.

Keltainen – Mielenterveysomaisten päivä 9.10.

Lauantaina 9.10. vietetään valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää eli Ilonan päivää teemalla “kuka tukee tukijaa”. Kirjastosillan valaistuksessa käytetään keltaista teemaväriä. Päivän aikana rohkaistaan puhumaan mielenterveydestä ja omaisten tuen tarpeesta sekä hakemaan apua. Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry järjestää Turun pääkirjastossa 9.10. klo 14–16 aihetta käsittelevän tapahtuman.

Punainen – 22q11-oireyhtymät 22.11.

Punaisella valaistuksella edistetään tietoisuutta harvinaissairauksiin kuuluvista 22q11.2-oireyhtymistä maanantaina 22.11. Ne ovat yleisimpiä kromosomioireyhtymiä Downin syndrooman jälkeen, mutta vielä erittäin tuntemattomia. Sairaus rasittaa koko kehon kaikkia elinjärjestelmiä. Suomessa tietoa 22q11.2-oireyhtymistä jakaa 22q11 Finland ry.

Oranssi – Oranssit päivät 25.11.

Kirjastosillan oranssi hehku viestii 25.11. UN Womenin kampanjasta sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan. Oranssit päivät järjestetään vuosittain 25.11–10.12. Oranssi on naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen väri. Se symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus.

Musta-keltainen – Turun Urheiluliitto 120 vuotta 27.–28.11.

Turun Urheiluliitto täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kirjastosilta muuttuu mustakeltaiseksi marraskuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28.11. Turun Urheiluliitto on vuonna 1901 perustettu yleisseura, jonka tarkoituksena on edistää liikunnan ja urheilun harrastamista toiminta-alueellaan.

Sinivalkoinen – Itsenäisyyspäivä ja uudenvuodenaatto

Itsenäisyyspäivä 6.12. ja uudenvuodenaatto 31.12. näkyvät Kirjastosillalla Suomen lipun mukaisena sinivalkoisena valaistuksena vuosittain.

2

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 21.9.2021, 17:30

RekryExpo  on Varsinais-Suomen suurin avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamispaikka. Työnhakijalla on mahdollisuus tavata kymmenien eri alojen työnantajien edustajia, solmia kontakteja, sopia työhaastatteluja ja saada tietoa tulevista rekrytoinneista.

Paikallinen - 21.9.2021, 17:25

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti lopettaa etätyösuosituksensa syyskuun loppuun. Työpaikoilla tulee huolehtia terveysturvallisuudesta.

Paikallinen - 21.9.2021, 9:37

Hirvieläinonnettomuuksien määrä on lisääntynyt joka vuosi, ja autoillessa on jo nyt syytä kiinnittää huomiota teillä kulkeviin hirvieläimiin. Eniten hirvieläinonnettomuuksia sattuu tyypillisesti marraskuussa ja syynä ovat useimmiten valkohäntäpeurat.

Paikallinen - 21.9.2021, 8:12

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa 22 700 työtöntä työnhakijaa. Elokuun aikana työttömien määrä yleensä supistuu suhteellisen voimakkaasti kuten tapahtui nytkin 3 500 hengellä.

Paikallinen - 20.9.2021, 17:05

Koronatestauksen määrät ovat pudonneet selvästi sen jälkeen, kun päivitettiin kaksi koronarokotetta saaneiden testauslinjausta. Nyt myös lasten osalta muutetaan testauskäytäntöjä valtakunnallisen linjauksen mukaisesti.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 20.9.2021, 17:02

Turun kaupunki käynnistää yhteistyön sosiaalisen median vaikuttajan Joalin Loukamaan kanssa.

Paikallinen - 20.9.2021, 11:43

Uudet Turun flikka ja poika ovat Matilda Gustafsson ja Abdel Bettahar. “Kaikki turkulaiset ovat perhettäni”, sanoo Gustafsson.

Paikallinen - 20.9.2021, 11:41

Uskontojen edustajat Turussa kävelevät torstaina rauhan ja ilmastotekojen puolesta. Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi uskontojen rauhankävelyt järjestetään Turun lisäksi myös Helsingissä ja Oulussa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 18.9.2021, 23:22

TPS pesi kasvonsa kotiyleisön edessä ja kaatoi hallitsevan mestarin Rauman Lukon maalein 1-0. Ottelun ainoan maalin lisäksi kooste sisältää ottelun viimeiset vajaat puolitoista minuuttia, jonka aikana TPS joutui taistelemaan pahimmillaan kolmen miehen alivoimalla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 18.9.2021, 17:54

Auran Aaltojen ensimmäinen mustavalkoinen ääni ja todellinen selostajalegenda J-P Jalo jäi selostustöistä eläkkeelle tänä keväänä. 36-vuotinen ura pitää sisällään valtavan määrän erilaisia käänteitä ja tarinoita.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 18.9.2021, 12:49

TPS koki turhauttavan tappion Lahdessa, kun kotijoukkue Pelicans oli kirjaimellisesti maalin verran parempi voitettuaan lukemin 1-0. 4. erässä Tepsiä edustivat puolustaja Ruben Rafkin (alkaen 16:38) sekä päävalmentaja Jussi Ahokas (alkaen 21:28).

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 16.9.2021, 11:13

TPS nousi Liigan kärkeen kairaamalla 2-1-vierasvoiton JYP:stä ja aloitti samalla kauden toisen viikkonsa riemukkaasti täydellä pistepotilla. 4.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 15.9.2021, 10:21

Jyrsintä- ja päällystystyö  haittaa liikennettä Sepänkadulla välillä Kupittaankatu - Kunnallissairaalantie. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Päivittäinen työaika on kello 9.00 - 15.00 ja tarvittaessa myös kello 17.00 - 21.00.

Paikallinen - 15.9.2021, 10:19

ELY-keskus on käynnistänyt 2021 vuoden alusta tiesuunnitelman laatimisen mt 180 (Saaristotie) parantamisesta välillä Kurkela-Kuusisto. Hankkeen yleissuunnitelma on laadittu nimellä Kaarinan läntinen ohikulkutie. Hankkeessa on mukana Kuusistonsalmen sillan uusiminen.

Paikallinen - 15.9.2021, 10:18

Turun Kirjastosilta valaistaan syksyn 2021 aikana useilla teemaväreillä. Jokaisen värin takana on ajatus tärkeästä asiasta, jota halutaan tuoda esiin tiettyinä päivinä. Turun kaupunki järjestää teemavalaistuksia eri yhteistyötahojen kanssa vuosittain.

Paikallinen - 14.9.2021, 16:04

Poliisi tavoitti päihtyneen mopoilijan ja henkilöauton kuljettajan Kustavissa lauantaina.

Lauantaina puolenyön aikaan Kiparluodontiellä Kustavissa tapahtui onnettomuus, jossa nuori mopoilija menetti ajoneuvonsa hallinnan ja kaatui. Mopon kyydissä oli myös toinen nuori matkustaja.

Paikallinen - 14.9.2021, 16:02

Varsinais-Suomessa koronatilanne on suurin piirtein samalla tasolla kuin viime viikolla. Tautia esiintyy erityisesti muuta kuin kotimaista kieltä äidinkielenään puhuvassa rokottamattomassa väestössä.

Paikallinen - 14.9.2021, 9:17

Turun seudun vapaaehtoiset sukeltajat nostavat tulevana perjantaina Aurajoen pohjasta moottoripyörän. Pinnanalaiset siivoustalkoot jatkuvat Turun päivän perinteisessä Aurajokea siivotaan sukeltaen -tapahtumassa.

Paikallinen - 14.9.2021, 9:12

Turun ratapihan yli rakennettu Logomon silta on valmistumassa. Silta otetaan käyttöön sen jälkeen, kun kaikki sillan lopputyöt ja viimeistelyihin liittyvät työt on saatettu valmiiksi.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.9.2021, 11:04

Jyrsintä- ja päällystystyö haittaa liikennettä Hämeentiellä välillä Hämeensilta - Savitehtaankatu. Haittaa liikenteelle on Liedon suuntaan ajaessa. Työ tehdään yksi ajokaista kerrallaan. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.