Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Torstai, 13.
elokuuta
2020.

Kirjaston kausikorttivalikoima laajenee

Turun kaupunginkirjaston kausikortti valikoima kasvaa jälleen uusien yhteistyötahojen ansiosta. Pääkirjastosta on jatkossa mahdollisuus lainata kausikortti Turun museokeskukselle, Seikkailupuistoon, Turun kaupungin liikuntapalveluihin sekä Metsämäen raviradalle.    

- Kausikortit ovat olleet valtakunnallinen ilmiö ja eri puolilla Suomea on tarjolla mitä erilaisimpia kausikortteja. Myös Turussa kortit ovat lähes koko ajan lainassa ja on hienoa, että saadaan Seikkailupuiston myötä mukaan myös lapsille suunnattua toimintaa. Olen aivan varma, että nämä uudet kortit lähtevät välittömästi lainaan. Otamme myös kokoelmaamme täydennystä, jos joku uusi toimija kiinnostuu tarjoamaan kausikorttia lainattavaksi, kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula kertoo.   

Turun museokeskuksen kausikortilla asiakas pääsee vierailemaan kaikkiin museokeskuksen museoihin: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Biologinen museo, Luostarinmäki (aukeaa vasta toukokuun alussa), Turun linna ja WAM. Asiakas voi lainata kausikortin sekä itselle että yhdelle avecille. 

Seikkailupuiston kausikortilla pääsee Seikkiksen teatteriesityksiin. Keväällä Seikkiksen teatteriesityksiä on tarjolla 9 kappaletta. Yhdellä kausikortilla pääsee aina sekä huoltaja että lapsi teatteriesitykseen. 

Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus tarjoaa Leidit liikkeellä- (alle 65-vuotiaat naiset), Kunnon äijät- (alle 65-vuotiaat miehet) ja Kuntokonkarit (yli 65-vuotiaat naiset ja miehet) -kausikortit, joilla asiakas voi käydä viikon ajan tutustumassa niin moneen liikuntatuntiin kuin haluaa. Metsämäen raviradan kausikortilla asiakas voi käydä vuoden aikana kerran katsomassa raveja. Metsämäen kausikortteja on lainattavissa myös lähikirjastoissa. 

1

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 13.8.2020, 16:50

Meyer Turun keväällä alkaneiden yt-neuvottelujen ensimmäinen osa on valmis. Työsuhde päättyy 166:lta. Luvussa on 80 toimihenkilöä ja 86 työntekijää. Telakan tuotantoaikatauluista johtuen neuvottelut jatkuvat yhä varustelu- ja suunnittelu- ja HR-osastojen osalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.8.2020, 11:44

Poliisi on ottanut kiinni naisen, jota epäillään 1930-luvulla syntyneen naisen ryöstöstä 8.8.2020 Linnankadulla Turussa. Rikoksesta epäillystä julkaistiin kuvat eilen 12.8. Vuonna 1986 syntynyt epäilty otettiin kiinni Kurjenmäen alueella Turussa tänään aamulla n. klo. 8.40 ja hänet on pidätetty.

Paikallinen - 13.8.2020, 5:48

Skopjen tiistaisella 11.8. Turkuun saapuneella lennolla oli 146 matkustajaa. Lennolla matkustaneista 129 testattiin ja heistä viidellä todettiin koronatartunta.

Paikallinen - 12.8.2020, 14:33

Maarian altaan eteläpäässä ja Aurajokeen laskevassa Vähäjoessa on edelleen suolistobakteereita. Ely-keskus otti 24.6.2020 vesinäytteitä 16 eri paikasta Maarian altaan eteläpäästä, Vähäjoen varrelta ja sinne laskevista hulevesiviemäreistä.

Sisältää kuvan
Pidä Saaristo Siistinä ry
Paikallinen - 12.8.2020, 13:18

Etelä-Suomen kaupunkien katukaivoihin ilmestyy jälleen roskaamisesta varoittavia tarroja. Aiheesta uutisoi Turun Sanomat.

Paikallinen - 12.8.2020, 13:02

Turun, Paimion ja Punkalaitumen koulujen sekä päiväkotien ruokalistat löytyvät nyt kätevästi yhden verkkosivun alta, kertoo Arkea tiedotteessaan.

Paikallinen - 12.8.2020, 7:12

Suojatieturvallisuus puhututtaa taas koulujen alkaessa. Suurin osa suomalaisista on huolissaan koululaisten turvallisuudesta koulumatkoilla, ja joka kymmenes on itse joutunut vaaratilanteeseen suojatiellä.

Paikallinen - 12.8.2020, 7:11

Laitapuolustaja Juri Kinnunen siirtyy loppukauden 2020 kattavalla sopimuksella TPS:n Veikkausliigajoukkueen riveihin. 30-vuotias Kinnunen palaa takaisin Turkuun Ykkösessä pelaavasta KPV:sta. Kokkolalaisseuran general manager Matti Laitinen ilmoitti Kinnusen sopimuksen purusta tiistaina.

Paikallinen - 10.8.2020, 14:21

Uudenkaupungin Lokalahdella järjestettävä Karjurock joudutaan perumaan huonontuneesta koronavirustilanteesta johtuen, kerrotaan Karjurockin tiedotteessa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 10.8.2020, 14:19

Koronaviruksen toinen aalto on käynnistynyt, vahvistaa Tyksin infektiotautien vastuualueen ylilääkäri Jarmo Oksi. Pandemia ei ole ohi ja Oksi korostaakin kaikkien vastuullista käyttäytymistä.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:02

Turun Kupittaanpuistosssa 1.-2.8.2020 järjestetty kaupunkifestivaali Aura Fest avasi Suomen poikkeuksellisen tapahtumakesän onnistuneesti. Tapahtuma keräsi 7 500 kävijää. Kävijäkunta koostui erityisesti n. 20-30 vuotiaista nuorista aikuisista.

Paikallinen - 10.8.2020, 6:00

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee kaksi ajokaistaa Koulukatu 21 kohdalla. Työ aloitetaan maanantaina kello 18.00 ja työn arvioitu päättymisajankohta on tiistaiaamuna kello 06.00. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Paikallinen - 10.8.2020, 5:58

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä maanantaista 10.8 lähtien koulujen lähistöllä Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Valvonta liittyy koulujen alkamiseen ja valvontaa tehdään lähiviikkojen ajan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 7.8.2020, 12:43

Koronatilanne heikkenee Suomessa. Turun kaupunki haluaa muistuttaa jokaisen vastuusta koronan toisen aallon seurausten lieventämiseksi.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:39

Pilke avasi musiikkipäiväkodin kauppakeskus Skanssin yhteyteen sekä englanninkielipainotteisen päiväkodin Pernoon.

Englanninkielipainotteinen päiväkoti Satakieli aukesi torstaina 6.8.2020 Pernoon uudisrakennukseen osoitteeseen Ruotsinsalmenkatu 6, 20240 Turku.

Paikallinen - 7.8.2020, 8:38

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen teettämät Huhkon siltojen ja Pasalan alikulkusiltojen korjaustyöt ovat edenneet Raisiossa valtatiellä 8 seuraavaan vaiheeseen. Seuraavaksi siltojen vesieristys tullaan uusimaan EPDM kumimatoilla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 6.8.2020, 11:43

Turun terveysasemien ajanvarauspuhelimessa ja koronaneuvontapuhelimessa on edelleen ruuhkaa. Jos takaisinsoittoa ei saa 48 tunnin kuluessa yhteydenotosta, neuvotaan kaupungilta soittamaan uudelleen.

Paikallinen - 6.8.2020, 9:35

Beyond 2030 Challenge on kilpailu, joka kannustaa lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoita sukeltamaan tieteen ja teknologian maailmaan.

Paikallinen - 5.8.2020, 14:23

Viimeisen vuorokauden aikana Varsinais-Suomessa on todettu neljä koronavirustapausta. Aiheesta uutisoi Yle.

Yhteensä tapauksia on nyt todettu maakunnassa 403. 

Paikallinen - 5.8.2020, 12:29

Turun kaupungin sivistystoimiala järjesti keskiviikkona 5.8.