Viesti studioon

info@auranaallot.fi
Maanantai, 18.
helmikuuta
2019.

Kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn tulevia asioita

Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 18.9. Kokouksessa käsitellään mm. seuraavia asioita.

Asemakaavanmuutoksen tavoitteet, Pukkila

Pitkämäen ja Kähärin kaupunginosiin on valmisteilla asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on vajaakäytössä olevan teollisuusalueen muuttaminen pääasiassa asumiseen. Kaavatyö on käynnistynyt kesällä 2017, jolloin osallistumis- ja arviointisuunnitelma merkittiin lautakunnassa tiedoksi. Tämän jälkeen on tullut esille tarve selvittää laajemmin alueen liikenneverkon kehittämistarpeita ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Asemakaavanmuutoksen aluetta onkin laajennettu koskemaan myös Pitkämäenpuistoa, Kylänalustanpuistoa, Tommilanpuistoa ja Satakunnantiehen rajautuvaa AM-korttelia.

Tavoitteena on luoda uusi keskusta-alueeseen kiinnittyvä asuinalue vähintään 2000 asukkaalle. Samalla tutkitaan alueen soveltumista korkeaan rakentamiseen.

Lautakunnalle esitetään, että kaavoituksen tavoitteet hyväksytään ja että muutettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma merkitään tiedoksi.

Asemakaavan- ja tonttijaonmuutosehdotus; Tyyssija, Nummi

Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on opiskelijoiden tarvitsemien palvelujen kehittäminen Ylioppilaskylän alueella sekä opiskelija-asuntojen rakentaminen. Alueelle osoitetaan rakennusoikeutta 10000 k-m2 enintään nelikerroksiselle asuin- ja liikerakentamiselle. Alueelle arvioidaan muuttavan noin 210 asukasta.

Kaava-alue sijaitsee Turun ylioppilaskylän länsiosassa rajautuen Inspehtorinkatuun ja opiskelija-asuntokortteleihin. Alue on osa Turun läntisen ylioppilaskylän valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuurihistoriallista ympäristöä, mikä on otettava huomioon suunnittelussa.

Lautakunnalle esitetään, että ehdotus viedään kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Pöydältä käsittelyyn tulevia asioita
Asemakaavanmuutosluonnos, Haritun koulutontti

Asemakaavanmuutoksella koulutontti muutetaan asumiskäyttöön. Alueelle arvioidaan tulevan n. 270 uutta asuntoa, 500 asukasta ja palvelutaloon 120 asukaspaikkaa. Asema-kaavanmuutos mahdollistaa asuinkerrostalojen ja hoivakodin sekä palvelutalon rakentamisen.

Lautakunnalle esitetään, että kaavaluonnos hyväksytään laadittavan kaavaehdotuksen pohjaksi.

Yleiskaava 2029 -luonnos

Kaupungin kestävää kasvua edistävä Yleiskaava 2029 -luonnos on valmistunut. Luonnos sisältää keskustan liikennesuunnitelmaluonnos, joka esitetään hyväksyttäväksi jatkosuunnittelun pohjaksi.

Lautakunnalle ehdotetaan, että luonnos viedään kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päättää hyväksytäänkö luonnos laadittavan yleiskaavaehdotuksen pohjaksi. Kaupunginhallitus päättää myös luonnoksen asettamisesta julkisesti nähtäville ja lausuntojen pyytämisestä.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 17.2.2019, 12:48

Kärkikamppailupäivien toinen osa mäiskittiin menemään Raumalla, jossa Lukko kunnioitti ennen ottelun alkua Ville Vahalahtea. Vain erittäin erityislaatuinen pelaaja ja ihminen nousee urallaan kahden seuran legendaksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 17.2.2019, 12:39

Henrik Tallinderin juhlapelin jälkeen oli edessä viikonloppu, joka oli kaikkea muuta kuin arkinen. Kärkikamppailupäivät avattiin Tampereella, jonka kiekkopyhätössä TPS kiri Tapparaa vastaan rinnalle ja ohi vieden pisteet Turkuun maalein 2-3!

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 15.2.2019, 10:49

TPS:n pisteputki senkun komistui Henrik Tallinderin juhlaillassa, kun kahden kahden erän tiukan väännön jälkeen TPS kampesi kolmannen erän vahvalla pelillään JYP:n tatamiin maalein 4-1.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 15.2.2019, 9:44

Millainen onkaan Salon seudun ammattiopistoon perustettu osaamiskeskus?

Paikallinen - 14.2.2019, 13:00

Katujen varsille kasatut lumikasat vaikeuttavat liikennettä ja aiheuttavat vaaratilanteita. Kaupunki muistuttaa kiinteistöjen omistajia huolehtimaan pihoilta ja jalkakäytäviltä aurattujen lumien poiskuljetuksesta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 14.2.2019, 9:24

Auran Aallot on ehdolla kaikkiaan kolmessa eri kategoriassa maaliskuussa järjestettävässä Radiogaalassa. Auran Aaltojen Otteluilta puolustaa viime vuotista voittoaan Vuoden paikallinen radio-ohjelma -kategoriassa.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 13.2.2019, 9:34

Helmikuun klubin teemana on itseoikeutetusti Hamlet, jonka tuorein näyttämösovitus saapuu ensi-iltaan Turun kaupunginteatteriin 15.helmikuuta.

Paikallinen - 12.2.2019, 17:15

Ruisrockin ohjelma on täydentynyt yli 30 nimellä, kertoo tiedote. Festivaalin päiväkohtainen ohjelma on nyt julki, ja kaikki lipputyypit myynnissä.

Paikallinen - 12.2.2019, 17:03

Yö-yhtyeen solisti, muusikko Olli Lindholm on kuollut. Asiasta kertoo Yö-yhtye virallisilla sosiaalisen median kanavillaan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 12.2.2019, 14:30

Kuntauutiset-ohjelmasarjassa paneudumme viikko kerrallaan Varsinais-Suomen kuntiin ja kaupungeissa käytävään vilkkaaseen keskusteluun asiantuntija-vieraiden johdolla. Tällä viikolla esillä on Pöytyä, jossa nuorisovaltuusto haluaa vaikuttaa ja aikuisten kuuntelevan.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 12.2.2019, 11:53

Logomo, tila joka elää -ohjelmasarjassa perehdymme Logomon monipuolisuuteen ja muunneltavuuteen yritysten kokous- ja palvelutilana. Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä kertoo, että kesä tuo tullessaan uusia tuulia ja jopa pientä pilkettä silmäkulmaan.

Paikallinen - 12.2.2019, 9:00

500 nuorta kerääntyy Finlandia-talolle 2.3.2019 keskustelemaan ilmastonmuutoksesta ja vaatimaan päättäjiltä parempaa ilmastopolitiikkaa. Tapahtumassa julkaistaan nuorten ilmastojulkilausuma, jota on ollut työstämässä yli kaksikymmentä nuoriso-, ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä.

Paikallinen - 12.2.2019, 8:00

E18 Turun kehätien parannustyöt ovat käynnistyneet Kausela–Kirismäki -tieosuudella puuston ennakkoraivauksilla. Varsinaiset hakkuutyöt alkavat Kirismäen eritasoliittymän alueella kahden viikon kuluessa. Kirismäestä hakkuutyöt siirtyvät Pukkilan liittymän alueelle.

Paikallinen - 12.2.2019, 7:00

Turussa kehitetään parhaillaan Omakirjasto-palvelua, joka tuo kulttuurin kotiin niille, joiden on vaikea itse päästä palveluiden ääreen esimerkiksi korkean iän, sairauden tai vamman takia. Tarve saada palveluita kotiin lisääntyy jatkuvasti, kun yhä useampi ikääntynyt asuu pitkään kotona.

Paikallinen - 12.2.2019, 6:09

Turun kaupunginhallitus jätti odotetusti Turun kaupunkiseudun suuren joukkoliikenneratkaisun pöydälle sen ensimmäisessä käsittelyssä maanantaina 11.2.2019. 

Sisältää ääntä
Paikallinen - 11.2.2019, 10:23

Tänä kesänä jälleen pyöräillään pitkää matkaa hyväntekeväisyyden hyväksi ja vuoksi.
Turun Team Rynkebyn hyväntekeväisyyspyöräilijät lähtevät kesäkuun lopussa 1200 kilometrin pyörämatkalleen kohti Pariisia.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 9.2.2019, 12:57

8.2.2019 pelatun TPS-HPK ottelussa kommentaattorinamme debytoi erotuomari Sakari Suominen, joka päätti viime kauteen menestyksekkään linjatuomarin uransa ja siirtyi täksi kaudeksi Mestikseen ja Nuorten SM-Liigaan päätuomariksi. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 9.2.2019, 12:50

TPS-HPK ottelun Jälkipelejä olivat pelaamassa selostaja Markku Silvennoinen, kaukalonlaitatoimittaja Jere Sanaksenaho sekä kommentaattori Sakari Salminen. Lehdistötilaisuutta isännöi TPS:n viestintäpäällikkö Eero Tuominen

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 9.2.2019, 12:46

Viikon verran peleistä huilannut TPS venytti pisteputkensa jo kuuden pelin mittaiseksi, kun HPK sai tuta siipirikkoisenkin Tepsin voiman. TPS klaarasi pisteet Turkuun lopulta maalein 4-2.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 9.2.2019, 12:43

Kouvolassa sattuneen rankkaritappion jälkeen Tepsi keräsi rivinsä ja valmistautui kuumaan koitokseen Helsingin IFK:ta vastaan. Lähes 8000-päinen yleisö pääsi todistamaan huikeaa näytelmää, jonka TPS korjasi nimiinsä jatkoajalla maalein 4-3.